Moskvara sijaitsee Venäjän mailla, Moskovasta päälle tunnin ajomatkan päässä. Moottoritien varrella ajettaessa Moskovaan päin, tulee eteen opastus Kozai nimiseen pieneen kaupunkiin. Siellä sijaitsee Moskvaran talli, aivan kaupungin laitamilla, vihannoivien niittyjen ja kauniiden metsien reunalla. Moskvaran pihapiiristä löytää tilavan hyväpohjaisen kentän, kuusi tarhaa sekä valoisan, suhteellisen uuden maneesin. Kentän vieressä on myös sänkipeltoa muistuttava ratsastusniitty, joka sopii hyvin esimerkiksi lämmittelyyn.

Talli on 90-luvun lopulla rakennettu niin ilmastoitu kuin lämmitettykin keskikokoinen talli. Rakennukseen sisältyy kolmetoista tilavaa, turvallista sekä mukavaa karsinaa, erikseen oma pesutila josta löytyy kaksi pesukarsinaa ja wc. pieneltä käytävältä löytää toimiston, joka toimii myös oleskelutilana. Satulahuone sijaitsee toimiston vieressä, satulahuoneessa säilytetään kaikkia varusteita. Viimeisenä on rehuvarasto johon varastoidaan hevosten ruokia, ruokkimon parvella säilötään heiniämutta oven vieressä pidetään aina paria paalia, jottei aina ruokinta aikaan olisi tarvetta kivuta parvelle.
Tutustu talliin tarkemmin pohjapiirrustuksia tutkien:
Tallin pohjapiirros
Koko tilan pohjapiirros
klo 07.40 aamuruokinta
klo 08.15 hevoset tarhoihin, karsinoiden siivousta
klo 12.30 päiväruokinta
klo 14.00 eteenpäin liikutusta
klo 19.30 iltaruuat karsinoihin
klo 20.00 hevoset sisälle
klo 21.00 ovet kiinni
ulkoasu © Jim, 2010
koodaus © Rinja, kiitos!
kuvat © Maak.ru, thank you!