J.K. Rowling - Harry Potterin luoja

J.K. Rowling Joanne Kathleen Rowling syntyi 31.7.1965 Sodburyn keskussairaalassa Gloucestershiressä. Hän oli kiinnostunut kirjoittamisesta pienestä pitäen. Hänen ensimmäisen kirjoitelmansa nimi oli "Jänis" (The Rabbit).

Joannella on kolme lasta (Jessica, David ja Mackenzie) ja hän on ollut kahdesti naimisissa. Idean Harry Potteriin hän sai Manchesterin ja Lontoon väliin juuttuneessa junassa. Hän näki pojan, jolla oli musta tukka, silmälasit ja salama-arpi. Joannelle tuli heti ajatus, että pojan täytyi olla velho ja käydä velhojen koulua.

Ensimmäinen Harry Potter-kirja, Harry Potter and the Philosopher's Stone julkaistiin vuonna 1997. Kirjasta tuli heti myyntimenestys. Suomennos Harry Potter ja viisasten kivi ilmestyi vuonna 1998. Samana vuonna ilmestyi sarjan toinen osa, Harry Potter and the Chember of Secrets, joka ilmestyi suomeksi vuonna 1999, nimellä Harry Potter ja salaisuuksien kammio. Harryn kolmas seikkailu, Harry Potter and the Prisoner of Azkaban ilmestyi vuonna 1999 ja suomennos, Harry Potter ja Azkabanin vanki julkaistiin vuonna 2000, jolloin julkaistiin myös neljäs kirja, Harry Potter and the Goblet of Fire. Neljännen kirjan suomennos, Harry Potter ja liekehtivä pikari ilmestyi vuonna 2001. Sarjan viidettä osaa saatiinkin sitten odottaa, sillä Harry Potter and the Order of the Phoenix ilmestyi vasta vuonna 2003. Suomennos Harry Potter ja Feeniksin kilta julkaistiin vuonna 2004. Heinäkuussa 2005 julkaistiin sarjan kuudes osa, Harry Potter and the Half-Blood Prince ja suomennos Harry Potter ja puoliverinen prinssi julkaistiin maaliskuussa 2006. Sarjan seitsemäs ja viimeinen osa, Harry Potter and the Deathly Hallows, julkaistiin 21.7.2007. Suomennos, Harry Potter ja kuoleman varjelukset julkaistiin 7.3.2008.

J.K. Rowlingin tuotantoa

Harry Potter-kirjat

  • Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher´s Stone, 1997), suomentanut Jaana Kapari-Jatta Tammi, 1998
  • Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets, 1998), suomentanut Jaana Kapari-Jatta Tammi, 1999
  • Harry Potter ja Azkabanin vanki (Harry Potter and the Prisoner of the Azkaban, 1999), suomentanut Jaana Kapari-Jatta Tammi, 2000
  • Harry Potter ja liekehtivä pikari (Harry Potter and the Goblet of Fire, 2000), suomentanut Jaana Kapari-Jatta Tammi, 2001
  • Harry Potter ja Feeniksin kilta (Harry Potter and the Order of the Phoenix, 2003), suomentanut Jaana Kapari-Jatta Tammi, 2004
  • Harry Potter ja puoliverinen prinssi (Harry Potter and the Half-Blood Prince, 2005), suomentanut Jaana Kapari-Jatta Tammi, 2006
  • Harry Potter ja kuoleman varjelukset (Harry Potter and the Deathly Hallows, 2007), suomentanut Jaana Kapari-Jatta Tammi, 2008

Hyväntekeväisyyskirjat

  • Huispaus kautta aikojen (Quidditch Through The Ages, 2001), suomentanut Jaana Kapari-Jatta Tammi, 2001
  • Ihmeotukset ja niiden olipaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them, 2001), suomentanut Jaana Kapari-Jatta Tammi, 2001
  • Siuntio Silosäkeen tarinat (The Tales of Beedle the Bard, 2008), suomentanut Jaana Kapari-Jatta Tammi, 2009

Teksti: Tanzu
Kuva: Tanzu
Lähteet: Tammen Harry Potter-sivut ja Bloomsbury

© Tulisalama 2009