Lauren, 6.12 - Täällähän on lunta!
Edellisenä päivänä oli satanut rutkasti lunta. Pehmeät, valkeat kinokset peittivät tallille johtavan tien reunustat ja lehdettömien puiden oksat. "Pientalli Twilight - 100 metriä." kyltti vilahti nopeasti ohitse, eikä kestänyt kauaa kun astelin jo Twilightin pihaan. Jahas, taas täytyisi pyytää lumiaura paikalle. Pihapiiri oli reilusti yli 40 sentin hangen peitossa, tuskin pääsi itse kävelemään niiden läpi. Huoahdin hiljaa, silti tyytyväisenä ja rämmin lumen läpi pääovelle. Onnekseni se ei ollut jäätynyt kiinni, joten pakenin pakkasta lämpöiseen tallirakennukseen. Pari hirnahdusta kajahti läheisistä karsinoista, olihan pian aamuruokien aika ja etenkin Skipi alkoi käydä kärsimättömäksi.
"Nojoo, jaksetaan sitä hetki oottaa." naurahdin ja rapsutin ohimennen vuonohevosorin turpaa. Kello läheni kahdeksaa ja ympäriltä alkoi kuulua ärtyneitä karsinan oven paukahduksia. Kiirehdin rehuvarastoon ja manasin mielessäni Sweytä, joka varmaan veteli hirsiä kotonaan. Katariinakin tulisi vasta kahdentoista alkeistunnille. Raahasin pari heinäpaalia käytävän puolelle ja vetäisin paalinarut auki. Tässä menisi jonkin aikaa. Jaettuani heinät mittailin vielä muut mössöt ja jaoin ne tyytyväisille poneille. Seuraavaksi olisi vuorossa vähän paperisotaa ja maastolaukkoja.
Vilkaisin vielä kertaalleen räikeänpinkkiä lappusta, jonka olin kiinnittänyt tallin ilmoitustaululle. "Swey! Maria ei ylihuomenna tunneille, menen sillä Sorbej'n estevalmennukseen. Hommaa jostain traileri lainaan. Seppo tulee huomenna käymään, sun vuoro tehdä aamutalli! - Lauren" Myhäilin itsekseni ja palailin toimistoon jakamaan lopuille tunneille hevosia ja tekemään pari rehutilausta. Jopas neljä ponia osasivatkin syödä paljon. Toimiston pöydän siisteydessä ei ollut kehumista. Papereja lojui sikin sokin, ehkäpä juuri siksi että Swey oli eilen illalla etsinyt sieltä jotain "tärkeää paperilappua". Yleensä olisi voinut kuvitella, että hän olisi valittanut paikkojen kunnosta, mutta ehkä väsymys oli tehnyt tepposet. Vielä täytyi viedä hevoset ulos, lukuunottamatta Skipiä joka lähtisi kanssani maastoilemaan. Pakkasta oli lähes 10 astetta, joten tulkitsin sen "yli kymmeneksi miinusasteeksi" ja heitin Ramille kirkkaanoranssin toppaloimen. Ori luimisteli tapansa mukaan, mutta ei yrittänytkään purra, uhkaili vain.
"Pössi, olisit joskus kunnolla." toruin ponia lempeästi ja kiinnitin viimeiset soljet. Napsautin riimunnarun kiinni päitsiin ja avasin karsinan oven.
Skipi hirnahti hätääntyneesti ja yritti teutaroida kiinnitysnaruja vastaan. Ei ollut mukavaa seisoskella yksin tallissa, kaikki kaveritkin pääsivät ulos! Ja se penteleen omistajakin häipyi johonkin. Ilmestyin satulahuoneesta kantaen mustaa harjapakkia. Ori hörähti lempeästi ja rauhoittui hiukan, nyt kun tuttuja oli lähellä. Harjailin ponia kaikessa rauhassa ja mielessäni olin tyytyväinen, ettei tallilla ollut muita. Saisinpa rauhassa lähteä maastoon. Rapsutin Skipin otsaa ja puhdistin pikaisesti kaviot. Vaavi käyttäytyi mallikkaasti - kuten aina ja kerjäsi aika ajoin huomiota pökkimällä olkapäätäni.
"Kohta mennään. Siellä onkin paljon lunta." puhelin sille ja kipaisin hakemaan suitset, sekä mustan fleeceviltin. Aikomus oli ollut alusta alkaen lähteä ilman satulaa, eikä suunnitelma muuttunut vieläkään. Heilautin viltin vuoniksen selkään ja oioin rypyt. Skipi avasi suunsa, ennen kuin olin edes ehtinyt lämmitellä kuolaimia. Taputin hymyillen ponin kaulaa ja hönkäisin metallinpalaset lämpimiksi. Kuten sanottu, vaikeuksia ei ilmennyt ja pian olimme lähtövalmiina. Vedin vielä kypärän piponi päälle ja kiinnitin lukon.
Skipin hengitys höyrysi kirpeässä talvi-ilmassa ja pakkasesta huolimatta minua ei palellut lainkaan. Sitä edesauttoivat viltti satulan sijasta, sekä itse ratsuni lämmin selkä. Oikealla puolella näkyi Twilightin kesälaidun ja sen takana valkoiseksi värjäytynyttä lehtimetsää. Skipi tallusteli rauhallisesti eteenpäin ja huomasi heti, että sekin nautti retkestä. Mutta paras oli vielä tulossa. Aloin hiljakseen koota ohjia ja kohensin istuntaani, joka oli päässyt lössähtämään rennon käyntiosuuden päätteeksi. Ori valpastui välittömästi ja höristi korviaan. Askel reipastui kummasti ennen, kuin ehdinkään pyytää sitä raviin. Onneksi se oli helppo istua ja pian lönköttelimmekin kohti leveää maastopolkua laitumien jälkeen. Lunta oli kasaantunut polulle suhteellisen paljon, mutta se ei ainakaan ratsuni osalta aiheuttanut päänvaivaa. Lopulta tarkistin, että edessä oli tasaista maata, kokosin vielä aavistuksen ohjia ja kahmaisin samalla pienen tukon harjaa käsiini.
Skipi tiesi jo ennestään mitä oli tulossa ja ravi kiihtyi entisestään. Se ei ollutkaan enää niin miellyttävää, mutta kyllä siellä selässä pysyi. Viltti oli onnekseni pysynyt kunnolla paikallaan. Hidastin ravia, jonka jälkeen kaikki oli valmista ensimmäisiin maastolaukkoihin. Siirsin oikeaa pohjetta hiukan eteenpäin ja Skipi ponnahti energiseen laukkaan. Se ei ollut lainkaan vaikeaa istuttavaa ja lumi pöllysi laukatessamme metsäpolun halki. Molemmat nauttivat täysillä, mikä oli aivan ymmärrettävää. Pian tajusin, että olimme tulleet lähelle tallia, joten hidastin ponin ensin raviin ja siitä käyntiin. Skipi täytyisi vielä jäähdytellä hyvin, mutta nyt en ajatellut lainkaan muuta, kuin yhteistä maastoretkeämme. Vuonis puuskutti jonkin aikaa, mutta hengitys tasaantui nopeasti. Olisikohan Swey jo tallilla?
Lauren
