Tjörndølen (virtuaalihevonen)





Virallinen nimi Tjörndølen Kutsumanimi Tim
Rotu Norjanvuonohevonen Sukupuoli ori
Syntymäaika ja ikä 06.01.2008, ikääntyminen Säkäkorkeus 141 cm
Painotus kouluratsastus Koulutustaso heA, 70 cm, ajo
Kasvattaja Heidi L. Gusen, Norja Rekisterinumero VH-50460


Luonnekuvaus

Tjörndølen, eli tuttujen kesken ihan vaan Tim on melkoinen pakkaus. Se on kiltti oriksi, mutta toisinaan hankala käsiteltävä. Luonteeseen kuuluu myös runsaasti temperamenttisuutta ja junttimista.

Hoidettaessa Tim on aina pidettävä kiinni, karsinassakin. Se on erittäin fiksu ja keksii helposti miten riimunnarun vetosolmun saa auki. Siispä suosittelen hyvää, tiukkaa vetosolmua. Tim on vähän hönö ja haluaa haistella harjaajan kädet ja hiuksiakin. Varsinkin uudet ihmiset se tahtoo haistella kunnolla. Puremisen vaaraa ei ole, Tim ei ikinä purisi tai näykkisi tahalleen ihmistä. Ori nauttii suuresti harjaamisesta ja korvan takaa rapsutuksesta. Useinmiten se nauttii harjauksesta täysillä silmät kiinni. Tim on todella järkevä hoidon aikana, se ei yritä änkeä päälle tai häiritä kokoajan harjaajaa. Lisäksi se nostaa joka jalan näppärästi ja kaviot saa puhdistettua nopeasti. Tim ei kuitenkaan pidä siitä, jos se joutuu pitämään jalkaansa liian kauan ylhäällä. Harjata ori antaa joka paikasta, eikä se arista mahanalusta tai päätä. Erityisesti Tim pitää kumisualla harjaamisesta.

Taluttaessa ori kulkee melko hyvin vierellä. Riimunnarua ei saa päästää liian pitkäksi, vaan on pidettävä siitä kiinni napakasti. Tim kun saattaa välillä vähän innostua jos tammoja on lähistöllä. Se hörisee, steppaa ja yrittää rynniä. Turpanaru on hyvä ratkaisu, orin saa paremmin hallittua. Kun tammoja ei ole lähistöllä tai ori on väsynyt, Tim kulkee lauhkeana lampaana ihmisen vierellä.

Tarhassa ja laitumella ori tarkkailee ihmisten puuhia ja kuuntelee tallista tulevia ääniä. Se kylläkin syö suurimman osan ajastaan ulkona, mutta tammoille esittäminen ja hirnuminen kuuluu asiaan. Orin tylsistyessä se yrittää keksiä kaikkea tyhmää portin avaamisesta katoksen seinien järsimiseen.

Trailerissa Tim käyttäytyy hyvin, jos se saa olla yksin. Tammaa ei sen viereen traileriin kannata pistää, siitä kun ei tule mitään. Ori jatkaa hörisemistä ja steppailua vaikka koko päivän. Mutta jos Tim lastataan yksin traileriin, se käyttäytyy oikein kiltisti. Se ei potki seiniä tai yritä mitään muuta typerää.

Ratsastaessa se on jääräpäinen, mutta hyvin osaavainen. Alussa Tim on vähän tahmea ja jäykkä, mutta sen saa reippaammaksi hyvällä ratsastuksella ja selkeillä avuilla. Ori on jääräpäinenkin - välillä se ei haluaisi yhtään olla yhteistyönkykyinen, vaan toimia oman päänsä mukaan. Timin ryhtyessä juntiksi, raippa voi hyvinkin auttaa. Pari reipasta näpäytystä ja hyvät avut saavat sen lopettamaan kenkkuilun. Se oikoo myös helposti kulmissa ellei ratsastaja ole tarkkana. Selässä ei voi siis vain istua ja unelmoida - oria pitää lähes kokoajan ratsastaa ja tarkkailla. Tim lähtee melko helposti avuista eri askellajeihin, mutta apujen pitää olla tarpeeksi selkeät. Pienet hipaukset kylkiin eivät auta mitään - ne saavat orin vain kutiamaan. Timin saa taipumaan muotoon kovalla työllä ja päättäväisyydellä.

Koulussa Tim on tarkka ja hyvä. Kun orin saa kulkemaan hyvin, se rupeaa kunnolla yhteistyöhön ratsastajan kanssa. Se osaa koululiikkeitä paljon ja on näyttävä näky. Silloin kun Tim on keskittynyt ja rauhallinen se tekee hienoja suorituksia ja näyttäviä liikkeitä kouluradoilla. Ratsastajan tulee siis olla vain kärsivällinen ja päättäväinen, ettei Tim ala tekemään omia juttujaan.

Maastossa ori tykkää mennä ratsastajan kanssa kahdestaan. Se ei tarvitse välttämättä toista hevosta mukaansa, muttei siitä mitään suurta haittaakaan ole. Tim on rauhallinen maastokaveri - se ei säiky ja pompi omiaan vaikka rekan tullessa vastaan. Ori pitää rauhallisista ja rennoista maastolenkeistä.



Suku

i. Gjöstein ii. Stanjarl Simon iii. Fornøyelse
iie. Darenick
ie. Julita NOR iei. Frederico av Sputnikken
iee. Njesgård's Pablo
e. Nalah av Hjostgård ei. Varbjard's Snåpen eii. Fjell Io
eie. Ditte
ee. Odabjørg eei. Tullmår
eee. Freja II


Tjörndølenin isä Gjöstein on asunut koko ikänsä Norjassa suurehkolla vuonohevossiittolalla. Gjöstein tunnetaan tuttujen kesken Jeppenä. Ori on väriltään ruunihallakko, niinkun Timkin. Se on rakenteeltaan upea ja menestys näyttelyissä on ehdottomasti sen ansiota. Gjöstein on luonteeltaan melko rauhallinen, mutta kyllä siitä orimaisia piirteitäkin tarpeeksi löytyy. Jeppeä on siis käytetty melko ahkerastikkin näyttelyissä ympäri Norjaa ja Ruotsissakin ollaan käyty. Jeppe ei ole ainoastaan kierrellyt lähikylien pikkunäyttelyissä, vaan se on nähty suurissa vuonohevosnäyttelyissä, joissa menestykseltä ei olla vältytty. Ori kantakirjattiin viisi vuotiaana kakkospalkinnolle. Se aloitti aktiivisen kiertämisen koulukentillä ollessaan kuusi vuotias. Jeppe kilpaili nuorempana lähinnä luokissa helppo B ja A. Orin upeat liikkeet saivat ihmisten suut kenttien laidoilla loksahtamaan auki. Jeppe on menestynyt hyvin näyttelyiden lisäksi myös kouluratsastuksessa. Sillä on jälkeläisiä yhteensä 10 kappaletta, joista suurin osa kilpailee nykypäivänä ahkerasti kouluratsastuksessa ja osa myös näyttelyissä.

Isänisä Stanjarl Simon on koulua ja valjakkoa ahkerasti kilpaillut ori Ruotsista. Simon on nykyään jo melkoinen vanhus, mutta sitä ei ainakaan luonteen perusteella uskoisi. Ori on todella reipas, energinen ja hölmökin 25 -vuotiaaksi. Simon on rakenteeltaan loistava ja se onkin kantakirjattu ykköspalkinnolle kuusi vuotiaana syntymämaassaan Norjassa. Ori eli nuoruudenpäivänsä syntymäkodissaan, Stanjarlin siittolassa Pohjois-Norjassa. Simon myytiin kaksi vuotiaana Ruotsiin ja samalla omistajalla se asuu vieläkin. Ratsukoulutuksen alkumetreillä alkoi näkyä orin tarmo ja kiltteys. Se oppi nopeasti asioita ja oli helppo käsiteltävä. Se koulutettiin helppo A'n tasolle ja valjakkoakin ori pääsi kilpailemaan. Simonin juttu oli ehkä enemmän koulu, mutta ei valjakkotuloksissakaan mitään vikaa ole. Ori oli ihan aina suorituksen aikana tarkka ja kuunteli hyvin ratsastajaansa. Simonilla on 12 jälkeläistä ympäri Eurooppaa.

Isänemä Julita NOR menehtyi vanhuuteen ollessaan 28 -vuotias. Tamma kerkesi kilpailla runsaasti kouluratsastuksessa ja valjakossakin, sekä saada muutamat jälkeläiset. Julita syntyi Norjassa pienellä tallilla naishenkilön suosikkitammalle. Se sai viettää leppoisia varsavuosiaan laiduntamalla emänsä kanssa kesälaitumilla. Julita eli viisi vuotta kasvattajallaan, mutta sitten se myytiin Suomeen miehelle, joka halusi kilpailukumppanin. Julita kilpaili Suomessa ja Ruotsissa kouluratsastuskilpailuissa ihan mukavan määrän ja sijoittui usein. Sillä kokeiltiin myös valjakkoa, joka tuntui sujuvan tammalta oikein hyvin, joten valjakkokilpailuja kierrettiin lähes yhtä paljon kuin koulua. Julita oli kaunis ja hyvärakenteinen - se kävikin usein näyttelyissä. Jälkeläisiä tamma sai kaksi, yhden tamman ja yhden orin.

Tjörndølenin emä Nalah av Hjostgård on hyvin kaunis hallakko vuonohevostamma. Se asuu Keski-Norjassa, Timin kasvattajalla, Heidi L. Gusenilla. Nalaksi kutsuttu tamma on luonteeltaan oikea enkeli, niin hyväkäytöksinen ja rauhallinenkin. Se on rakenteeltaan miellyttävä ja melko pieni vuonohevoseksi - säkää löytyy vain vajaa 134 senttimetriä. Tamma kantakirjattiin seitsämän vuotiaana Norjassa toiselle palkinnolle. Nalan kyvyt kouluratsuna huomattiin jo tamman ollessa nuori. Sen kauniit liikkeet tekivät vaikutuksen varmasti ihan kaikkiin. Sillä alettiinkin ahkerasti treenaamaan koulua ja tamma kilpaili kouluratsastuksessa ensimmäisen kerran viisi vuotiaana. Nala on voittanut useat kilpailunsa ja sijoittunut monen monta kertaa. Neiti on koulutettu helppo B'n tasolle, mutta kapasiteettiä löytyi helppo A'hankin. Kouluratsastuksen lisäksi se osaa valjakkoa. Aina joskus koulun vastapainona tamma nähtiin valjakkokilpailuissa. Nalaa käytettiin silloin tällöin myös pienissä näyttelyissä. Se on saanut jälkeläisiä 3, kaksi tammaa ja yksi ori, Tim. Molemmat tammat asuvat Norjassa ja kilpailevat koulussa ja valjakossa.

Emänisä Varbjard's Snåpen on ..

Emänemä Odabjørg on..

Astutusinfo ja jälkeläiset

Tim on käytössä jalostukseen vain ja ainoastaan puhdasrotuisille, hyväsukuisille ja evm -suvun omaaville norjanvuonohevostammoille. Toivottavaa myös olisi, että tamma olisi jotenkin menestynyt. Ori astuu elämänsä aikana enintään 10 vuonohevostammaa. Varsojen tulisi päästä aktiivisiin kisakoteihin, joissa ne saisivat edes joskus startata koulukentillä. Astutusvarauksen voit tehdä sähköpostitse, sähköposti löytyy tallin etusivulta.

Synt.päivä Nimi Sukupuoli Emä Omistaja
14.2.2009 Trublik Inndeling tamma Innbilning   Domm
21.03.2009 Trublik Føye tamma Fargerik Benette   billy.


Valmennukset

13.12.2008 Kouluvalmennus, valmentajana Muruzbu
Valmennus sujui suhteellisen hyvin, kunhan alkukankeudesta päästiin. Harjoittelimme vastalaukkaa ja keskiravia & -käyntiä, jotka menivät suhteellisen hyvin, vastalaukkaa teidän täytyy vielä harjoitella sillä Tim vaihtoi laukkaa melkein heti. Laukasta suoraan käyntiin Tim ei tahtonut siirtyä, vaan otti aina sen pari askelta ravia väliin. Raippaa piti käyttää, sillä Tim pysähteli välillä eikä olisi millään jaksanut mennä yhteen kulmaan, jolloin näpäytit sitä raipalla, eikä Tim vieläkään mennyt kulmaan. Aloimme harjoittelemaan kiemurauraa, ja se meni hyvin, sen jälkeen Tim suostui menemään kulmaankin.

05.12.2008 Kouluvalmennus, valmentajana Ansgu
Aloitimme Timin kanssa todella lennokkaasti. Jo alkukäynnin aikana Tim hyppeli ja pukitteli ja sillä oli tosi kivaa. Kun Sain sen rauhoittumaan niin aloitimme vähän hankalasti lisäämällä käyntiä ja ravia, tai siis Tim kyllä lisäsi, mutta vähän likaa. Sitten menimme vastalaukkaa tekemällä kahdeksikkokuviota. Tim oli todella vauhdikkaalla päällä, mutta onnistuimme silti ihan ok:sti. Lisäsimme kahdeksikolle laukanvaihdon käynnin kautta. Pari kertaa tuli ilmahyppyjä ja välillä vähän pystyynnousua, mutta ihan hyvin se meni. Lopputunnista se olikin jo rauhallisempi. Menimme takaosankäännöksiä pari ja sulku-, sekä avotaivutusta. Lopuksi ravasimme ja laukkasimme pienen spurtin.

11.11.2008 Kouluvalmennus, valmentajana Tiina M.
Tim osoitti heti alkuunsa olevansa jääräpäinen tapaus, eikä suostunut alkutunnista taipumaan eikä liikkumaan juuri yhtään. Raipan avulla ratsastaja sai sen hetkeksi liikkeelle, mutta sitten ori taas väsähti ja alkoi oikoa kulmissa entistä enemmän. Sitten panostettiinkin toistaiseksi vain liikkeeseen, jonka jälkeen Tim nostelikin jalkojaan reippaasti ja teki tarkempaa jälkeä. Tehtävistä vastalaukka ja täyskäännös takaosalla oikealle tuottivat eniten ongelmia, mutta lopulta Tim pystyi nekin suorittamaan kerran virheettä. Valmennuksen päätteeksi suorititte helppo A:0 2003 kouluradan hyväksyttävästi läpi.



Sijoitukset

29.11.2008 KRJ / kutsu helppo C / 4/55
29.11.2008 KRJ / kutsu helppo A / 4/55
12.12.2008 KRJ / kutsu helppo A / 4/30
14.12.2008 KRJ / kutsu helppo C / 5/30
15.12.2008 KRJ / kutsu helppo C / 1/30
15.12.2008 KRJ / kutsu helppo A / 4/30
19.12.2008 KRJ / kutsu helppo A / 3/30
20.12.2008 KRJ / kutsu helppo C / 4/30
21.12.2008 KRJ / kutsu helppo A / 5/30
24.12.2008 KRJ / kutsu helppo B / 3/50
15.01.2009 KRJ / kutsu helppo C / 3/80
20.01.2009 KRJ / kutsu helppo C / 8/100
19.01.2009 KRJ / kutsu kür helppo B / 9/100
02.02.2009 KRJ / kutsu helppo A / 3/100
09.02.2009 KRJ / kutsu helppo B / 9/99
10.02.2009 KRJ / kutsu helppo B / 1/99
10.02.2009 KRJ / kutsu helppo A / 7/99
11.02.2009 KRJ / kutsu helppo B / 7/99
13.02.2009 KRJ / kutsu helppo A / 3/99
18.02.2009 KRJ / kutsu helppo C / 7/70
22.02.2009 KRJ / kutsu helppo C / 5/60
25.02.2009 KRJ / kutsu helppo A / 7/71
26.03.2009 KRJ / kutsu helppo A / 8/70
30.03.2009 KRJ / kutsu helppo C / 4/70
03.04.2009 KRJ / kutsu helppo C / 7/60
04.04.2009 KRJ / kutsu helppo C / 5/60
25.04.2009 KRJ / kutsu helppo A / 7/80
02.05.2009 KRJ / kutsu helppo B / 4/40
29.05.2009 KRJ / kutsu helppo C / 2/40
31.05.2009 KRJ / kutsu helppo C / 1/40
29.05.2009 KRJ / kutsu helppo C / 2/40
31.05.2009 KRJ / kutsu helppo C / 1/40
05.06.2009 KRJ / kutsu helppo B / 2/77
25.06.2009 KRJ / kutsu helppo C / 5/50
26.06.2009 KRJ / kutsu helppo C / 1/50

07.01.2009 VVJ / kutsu noviisi kest. / 5/30
21.01.2009 VVJ / kutsu noviisi yhd. / 2/30
22.01.2009 VVJ / kutsu noviisi yhd. / 1/30




Kuvista kiitokset HL (ratsastus) ja kuvaaja eivät halua nimeänsä mainittavan

 

Ulkoasun 2009  Random