Etusivulle     Vieraskirja     Maili   

Hoitajille

Pelejä
Testejä

        
Travail Noir - friisiläisiä rakkaudella

 "Friisiläishevonen oli erittäin suosittu rotu ja sitä käytettiin paljon muiden rotujen parantamiseen. Monet ravurirodut omaavat jonkin verran friisiläisverta, samoin esimerkiksi norjalainen dölehevonen, pohjoisruotsinhevonen ja amerikkalainen morganinhevonen. Tämä risteytystoiminta heikensi kantaa huomattavasti. 1900-luvulle tultaessa friisiläisten kysyntä väheni nopeasti vaikka jo vuonna 1879 oli perustettu rotuyhdistys turvaamaan rodun säilyminen. Friisiläishevosta ei enää tarvittu kuljetuksiin eikä maatalouden työhevosena. Viime aikoina tilanne on kääntynyt paremmaksi ja hyvien ratsujen ja näyttävien vaunuhevosten kysyntä on kasvanut."

Toiminta

Kasvatustoiminta 
Travail Noirissa kasvatetaan ainoastaan friisiläishevosia. Kaikki hevosemme ovat puhdasverisiä, eli niihin ei ole sekoittunut muiden rotujen verta. Kaikilla hevosillamme kisataan ensin vähintään 40 kisaa ennenkuin niitä voi rueta käyttämään jalostuksessa. Jokaisella hevosella kisataan lähinnä vain painotuksen mukaisia kisoja, mutta myös muita.
Jos tahdot että tammasi astutetaan jollain orillamme, lähetä sähköpostiin tammalomake, muodossa:
tamman http://sivu / nimi
painotus
ori jolla tahdot tamman astuttaa.
Mailaan sinulle sitten onko astutus mahdollinen ja jos on niin ehdottelen myös sopivia päiviä.
Jokainen Travail Noirin orin/tamman jälkeläinen kantaa kasvatti nimeä Noir/ ´s tai TrN/ ´s. Vieraan tamman varsan tulisi kantaa Noir tai Noir´s nimeä, mutta mikäli tallilla jonne varsa syntyy, on oma kasvatti nimi, niin silloin voi kysellä josko olisi mahdollista jättää liite pois ja laittaa oma kasvattinimi tilalle. Omien tammojemme jälkeläiset kantaa nimeä TrN tai Trn´s.

Kasvatit
Tamma - TrN Premier Surprise - e:Zwarte Klapzoen - i:Khimaira - s.18.04.2007 - om. Travail Noir
? - TrN ** - e:Zwarte Klapzoen - i:Confiture Démon - a.08.05.2007 - om.?
? - ** - e:Jennifer Last - i:Confiture Démon - a.10.05.2007 - om.?

Kisatoiminta
Travail Noirissa järjestetään vähintään kerran kuussa jonkin lajin kisat. Kisoissa on aina jokin ainoastaan friisiläisille tarkotettu luokka, tai sitten kisat ovat avoinna vain friisiläisille. Kisat pidetään joko koulukentällä, estekentällä, maneesilla, maastoesteradalla tai maastoajoradalla. Kisojen ajaksi on mahdollista saada pientä korvausta vastaan karsinapaikka mikäli olette kauempaa tulossa.

Kisat

Hoitajatoiminta
Jokaiselle hevoselle otetaan yksi hoitaja. Hoitaja saa rastastaa ja ajaa hevosella kerran päivässä, hoitaa, viedä tarhaan ja talliin talutella ja muuta mitä vain keksii. Ruokaa hevosille saa antaa aamu kuudelta, mutta silloin kovin moni hoitaja ei taida talilla vielä olla. Hevoset viedään ulos kello yhdeksän. Heinää hevoset saavat kello 12 ja 15. Ilta ruuan ne saavat kello 17 ja viimeiset heinät kello 22. Tämän mukaan hoitajat saavat hoitohevostaan ruokkia.
Kisaamaankin hoitajat pääsevät kunhan ovat hoitaneet jonkin aikaa ja vaikuttavat valmiilta siihen. Kun hoitajalla on lupa alkaa kisaamaan hoitohevosellaan, laitan hänelle mailia.
Joka kuukausi valitaan kuukauden hoitaja. Tämä alkaa kuitenkin vasta sitten, kun hoitajia on vähintään kolme. Kuukauden hoitaja saa, mikäli tahtoo, teettää hoitohevosellaan varsan tahtomallaan orilla/tammalla, ja saa myös pitää sen, mutta se ei ole pakollista. Jos hoitaja tahtoo varsan itselleen, se saa jäädä tänne, mutta sen voi viedä myös toiselle tallille. Toki hoitaja saa ehdotella jotain muutakin, mitä tahtoisia palkinnoksi tittelistään. Hoitokertomuksista hoitajat saavat komenttia. Hoitajien tulisi kirjoittaa mieluiten kerran viikossa hoitopäivä kirjaan. Jos hoitajasta ei kuulu mitään kuukauteen, hän menettää hoitohevosensa. Hoitohevosta voit kysyä viekussa, muista ilmoittaa mailisi.
HOITOPÄIVÄKIRJA

Hoitajat
Hoitaja - hevonen - mielipiteitä hoitajasta

Copyt

Layot: Teeny
Kuvat: Black Sterling Friesians
Tekstit: Qem / tietoisku Hevosmaailma