Taolla maaliskuun 2005 loppuun asti! Pahoittelemme myöhäistä ilmoittamista.

-- TERVETULOA (virtuaalitalli) STALL KAMBRIELLEEN!

Stall Kambrielle on Ruotsin Falköpingissä sijaitseva puoliverisiä kasvattava tallinpahanen, jonka rakennukset ovat olleet pystyssä paljon kauemmin, kuin itse Stall Kambrielle. Stall Kambrielle perustettiin vanhahkon kartanon, ja sen muiden puitteitten, tiloihin vuoden 2004 joulukuussa. Stall Kambriellen hevoskanta alkoi karttua samassa kuussa, ensimmäiseksi talliin saapui muutama puoliveritamma ja tästä lauma jatkoi kasvamistaan ja rikastumistaan mitä erillaisimpiin tuttavuuksiin. Talleissamme, joita on siis kaksi kappaletta, on tilaa yhteensä 30 hevoselle, joten suurehkoksi talliksi meidät voi ehdottomasti luetella. Myöhemmin Stall Kambrielleen alkoi ilmaantua myös ravureita, ja heitä varten valmistui, v. 2005 alusta, tontillemme hiittirata.

Stall Kambrielle, jota tuttujen kesken Kambrielleksi kutsutaan, on siis painoittunut kasvattamaan laadukkaita, kouluratsastukseen painoittavia, puoliverisiä (pääasiassa ruotsalaisia puoliverisiä ja trakehnereita). Kasvattamamme hevoset tunnistat kasvatttajaliitteistä Kambrielle's, KMB, KB's, KB tai nimeen liitetystä sanasta Kambrielle. Kasvatuksessa pyrimme tuottamaan kouluratsastukseen soveltuvia puoliverisiä harvinaisemmista, laadukkaista, linjoista. Näiden tavoitteiden takia kriteerimme kasvattiemme vanhempien suhteen ovat korkealla (isäehdokkaiden valinnassa kiinnitämme huomiota mm. rakenteeseen, kilpatuloksiin, luonteeseen ja sukuun), mitä tahansa tusinahevosta ei siis kasvattimme vanhemmaksi päädy. Tämän takia myös tilausvarsat tallistamme ovat mahdottomia, poikkeuksia tosin saatetaan tehdä, eli mikään ei estä sinua ottamasta e-mailitse (tai vieraskirjan kautta) yhteyttä meihin ko., tai muuta, asiaa koskien.

Lopuksi toivotamme Stall Kambriellessa kävijöille hyvää talvea ja muistathan vierailla myös ystävyystallissamme Sherrissä. Ja toki, tervetuloa uudetaankin Kambrielleen ja jätä ihmeessä terveisesi myös tallin vieraskirjaan (kts. linkki "Yhteystiedot").

talviterveisin, Raakel Vuori (IR) & Loss (HCT)

PÄÄSIVU -- YHTEYSTIEDOT -- HEVOSET -- KASVATUS -- TAPAHTUMAT -- LINKKEJÄ -- MUUTA