S.A. Träskalle

Nimi:S.A. Träskalle
Lempinimi:Kalle
Rotu:Pohjoisruotsinhevonen
Syntynyt:31.12.2007; 6v
Sukupuoli:Ori
Säkäkorkeus:160cm
Väri:Musta
Ennätys:1.31,5ke
Voittosumma:7 670v€
Omistaja:Lokki
Asuinpaikka:Toivottomuus
Kasvattaja:Sari
Ex-omistaja:Noonu

Luonne
Kalle on vähän sellainen vekkulipoika. Yleensä heppu käyttäytyy nätisti, mutta sitten välillä iskee ne vekkulikohtaukset eikä silloin juuri kellään ole vastaansanomista. Ori saattaa nimittäin yhtäkkiä välittää piupaut aidoista ja painellakin sitten hurmurin elkein pitkin pihamaata tai taluttaessa Kalle päättää, että narun päässä käveleminen on täysin yliarvostettua puuhaa. Yritä siinä sitten ottaa selvää, että miten tämän pojan kanssa pitäisi menetellä. Hoitaessa Kalle voi kokeilla rajojaan riekkumalla omiaan. Heppu voi mm. yrittää uhitella koipea nostamalla ja irvistelemällä eikä olisi ensimmäinen kerta kun ori saa itsensä irti ketjuista ja pistää bileiksi. Parempi siis olla varuillaan ja uskaltaa komentaa jos siihen on aihetta.

Kärryjen edessä ja ratsastaessa Kalle kulkee yleensä nätisti, mitä nyt välillä tuntuu saavan tarpeeksi työnteosta ja kääntyy omin päin kohti kotia. Kilpailupaikalla heppu ei yleensä ehdi temppuilla kun ympärillä on niin paljon kaikkea muuta kiinnostavaa. Lämmittelyssä voi tosin muutamia steppailuja tulla ja yleensä orhi laukkaa joko lämmittelyssä tai itse startissa ainakin sen yhden kerran, mutta malttaa muuten mielensä ja pysyy ravilla. Ratsain Kalle kulkee radalla paremmin, kun ratsastaja voi antaa enemmänkin puuhasteltavaa ennen starttia, mutta kotona kärryjen edessä kulkeminen tuntuu luonnistuvan paljon paremmin.

Sukutaulu
isä:Nordbo Vedervilja ii:Obelisk iii:Tuntematon
iie:Tuntematon
ie:Ronya iei:Ront X
iee:Dess Utom
emä:AH Dödlig Kysse ei:Dödsfall SWE eii:Dödsrike
eie:Ylva
ee:Nordbo Höstlik eei:E-xtravagant
eee:Snöflinga


Kuvagalleria


Kisakalenteri
5-vuotiskausi
02.02.2009 // RT DOH // Tasoitusajo 2100m, 29,0-aik jahit. // 10/12 - 1.31,5ke
04.02.2009 // Luned // Ryhmäajo 2100m, yli 30,0 aik // 7/9 - 1.44,5
08.02.2009 // Luned // Ryhmäajo 2100m, yli 35,0 aik // 4/8 - 1.39,9 xx + 500v€
15.02.2009 // Narrilaivan // Tasoitusajo, 2600m, 4-5v // 7/13 - 34,1x + 120v€
16.02.2009 // Narrilaivan //asoitusajo 2600m, 29,1aik. ja hit. // 2/13 - 33,6x + 600v€
13.03.2009 // Luned // Ryhmäajo 2100m, Avoin // 6/11 - 1.36,5 + 200v€
25.03.2009 // Luned // Ryhmäajo 2100m, 4-5v // 2/7 - 1.35,6 + 1000v€

4-vuotiskausi
13.12.2008 // RR Ajaton // Ryhmäajo 1609 m, 30,1-aik. // 9/9 - 1.39,9alyx
29.12.2008 // RR Blue Mile // Tasoitusajo 2100m, 4-v // 2/8 - 36,5ke + 2000v€
12.01.2009 // Jymy // Ryhmäajo 2100m 30 ja hit. // 3/10 - 1.35,9 ep + 800v€
31.01.2009 // PT Hennan Hepat // 6/12 - 1.43,6pi + 200v€

3 vuotiskausi
Noonulla Kalle kilpaili seuraavasti:
Stat. 12 1-4-2, vs. 7 690v€ & 1.31,3ly
18.05.2008 - Raidallinen - Ryhmäajo 2100m, 3-4v - 2/9 - 1.38,6 + 250v€
06.05.2008 - Ravihaipakka - tas.ajo 1609m, 3-4v - 4/8 - 1.34,3ly + 700v€
04.05.2008 - Ravihaipakka - tas.ajo 1609m, 3-4v - 9/11 - 1.40,5ly
02.05.2008 - Ravihaipakka - tas.ajo 1609m, 3-4v - 3/8 - 1.31,3ly + 900v€
30.04.2008 - RR Ajaton - tas.ajo 2100 m, 3-v - 2/14 - 1.46,0ke + 1 000 v€
08.04.2008 - RR Silwer - tas.ajo 2100m, 3v - 2/9 -1.40,2 + 990v€
21.03.2008 - RR Silwet - ryh.ajo 1609 m, 3v - 1/10 - 1.37,1 + 1 600v€ + loimi
17.03.08 ryhmä 1609m - hll
16.03.08 ryhmä 2100m - 7/7, 1.39,0ake /0ve
15.03.08 ryhmä 2100m - 3/9, epärealistinen/1000ve
12.03.08 ryhmä 1609m - 2/6, 1.40,2aly/1000ve
09.03.08 ryhmä 2100m - 5/10, epärealistinen/200ve
03.03.08 koelähtö - läpi, 1.36,9ke/50ve


Jälkeläiset

Syntynyt Nimi Emä Omistaja/Asuinpaikka Skp

Hevonen on virtuaalinen, tiedot eivät täsmää kuviin.
Leiska || Lokki
Kuvat || Lokki