koirat.htm kasvatus.htm muuta.htm index.htm yhteys.htm copy.htm
Tervetuloa!

Olet jotenkin, pitkän tai lyhyen matkan, kautta löytänyt tiesi Fruis-nimiseen kenneliin. Kennel toimi aikaisemmin Titanic's Light-nimellä, jonka alla on synytnyt yksi pentue, mutta kesän lopussa huomasin, että olin kokonaan kyllästynyt, sekä nimeen että ulkoasuun. Oli siis vaihdon aika. Kasvatan täällä valkoisia länsiylämaanterriereitä, sekä silkkiterriereitä. Täällä on ollut vähän aikaa sitten, myös muutama muun rotuinen koira, mutta nyt kun syksy tulee niin olen karsimassa myös hieman koiriakin. Valitettavasti.

Koirillani pyrin kisaamaan, näyttelyissä pääpainotteisesti, mutta harrastamme jonkinverran muitakin lajeja. Vaikka koirillani olisi kaksi vKUMAa, agilitystä, ei se silti ole koirieni päälaji. Näyttelyistä yritämme saalistaa muutamaa SERTiä. Koirat aloittavat näyttelyissä käynnin heti kun ovat sopivan ikäisiä, usein ilmoitan ne suoraan AVO luokkaan. Kisaamisensa ne lopettelevat joskus yhdeksän virtuaalivuoden ikäisinä, mutta jäävät silti asustelemaan tänne. Koirat eivät kuitenkaan ole pelkkiä näyttelykoiria, vaan ne saavat myös levätä, eli ne eivät ole mitään näyttelykoneita. Pyrin ilmoittelemaan koiria mahdollisimman usein näyttelyinhin, joskus vain kahdestikkin kuussa. Kovin useasti en niitä ilmoittele, sillä onhan minullakin oltava vapaa-aikaa, ja myös koulu, kaverit ja perhe vievät aikaani.

Toimintaa järjestämme aina silloin tällöin, silloinkin vain näyttelyitä tai agilityä. oSekä myös ainoastaan westieille suunnattuja agilitykisoja. Mutta ei mitään suuria kisaputkia. Suurimmaksi osaksi järjestämme kuitenkin näyttelyitä, koska omat koirani kisaavat pääasiassa siinä. Omat koirani ilmoitan aina mukaan, ellen ole itse tuomarina. Myös muita lajeja tulee, ja vieraskirjaan saa jättää toiveita niiden suhteen.

Muistutan vielä, ettei sivuiltani saa kopioida mitään. Kaikkiin materiaaleihini täällä on luvat, joista lisää Kiitokset-sivulla. Suurin osa kuvista on jostain kennelistä, mutta kuviin on sähköpostitse kysytty luvat, kaikki teksitit sun muu on omatekemääni ellei missään toisin mainita! Ja vielä, toivon ettette kyselisi samoihin kuviin lupia, sillä se on typerää, sillä molemmat voivat saada näyttelyistä EVAan, vain koska koirillamme on samanlaiset kuvat.

Virtuaalipankki Welho
Olemme siirtyneet käyttämään virtuaalipankki Welhoa, 12.4.2008.Tästä eteenpäin perin maksun jokaisesta Fruisin kasvatista, tämä ei koske vanhoja kasvattejani omistajineen. Pennut tulevat maksamaan melkein saman kuin mitä IRL, hintaan vaikuttaa kuitenkin vanhempien kisamenestys ja jotkin muut pikku seikat. Eli valkoiset länsiylämaanterrierit noin 1200-1300 v€ ja silkkiterrierit 1000 v€. Maksuja perimme myös kilpailuihin osallistumisesta ja jalostusuroksista.

Itse maksamme jalostusurosten käytöstä, pennuista tai uusista koirista, osallistumisista kilpailuihin ym. Alla olevalla lomakkeella voit maksaa pennun, osallistumismaksun ym., alla on ohjeet lomakkeen käyttöön. Ja olethan tarkka kun käytät lomaketta? Umbrellan tilinumero on 2181-38563, lahjoitukset ovat aina tervetulleita.

VRL-tunnus: VRL-
Asiakasnumero:
Viesti:
 

Voit maksaa maksut, vaikket omistaisikaan Welho-tiliä. Silloin maksat VRL-tunnuksellasi, virtuaalinen Ratsastusliitto ja jätät asiakasnumerokentän tyhjäksi. Summakenttään laitat maksettavan summan ja viestikenttään laitat maksun 'syyn' kuten "Kasvatti" tai "Osallistumismaksu". Ja muistattehan, että käytämme virtuaalieuroja v€ eli et joudu maksamaan mitään oikealla rahalla.

Texture © Celestial Star - Ulkoasu © Mona Pitkänen Ulkoasun kuvat © Tangoo, Dara,Se-La-Vi Hodowla Psów Rasowych, Karamynd, FreeFoto
   Kopiointi ehdottomasti kielletty!