» 2.2.07
 Päivittelyä

 » 16.1.07
 VH-tunnuksia

 » 10.1.07
 Uusi kasvatti

 » 04.1.07
 Lisää IRTOsertejä

 » 2.1.07
 Yleistä päivittelyä

 » 23.12.06
 Ulkoasun laittoa sivuille

 Vierailethan myös:
 Nerian
 Moldóttur






























J a l o s t u s

Tilausvarsoista
Willow on New Forest siittola, joten luonnollisesti talliltani saa New Forest varsoja. Annan mielelläni varsojani hyviin koteihin, lähinnä kisa tai siitos käyttään. Myös tuntihepaksi annan varsojani, mikäli joku sellaista kaipailee. Jokainen New Forest kasvattini saa kasvattinimen "WLW". Tilausvarsaa voi rohkeasti kysellä mailissa, mutta muistuttaisin vain, että tarkistan tallin, minne kasvattini pääsisi asumaan ennen varsan luovuttamista. Millekkään "takapajulan rupu tallille" en kasvattejani anna. Tallille, jolle annan kasvattini, ei tarvitse olla mitään "himo leiskaa" , miljoonia kisoja hevosten kalenteriessa tai huippu kuvia hevosilla, vaan sen verran toimintaa hevosilla, että huomaa, etteivät ne kerää pölyä, suotavaa olisi myös, että talli järjestää edes vähän toimintaa. Yksi vaatimus on myös, että tallin ulkoasu toimii ea:lla (=ei haittaa, jos vaikka kuvat lentävät väärään paikkaan, kunhan se silti toimii). Yleisesti ottaen en vaadi mitään huippu tallia, mutta haluan varmistaa ettevät kasvattini totaalisesti joskus kolmen viikon päästä häviä virtuaali maailman kartalta. Kasvatilla pitäisikin kisata vähintään 5 kisaa kuukaudessa. Mikäli pitkään aikaan ei hevosen sivuilla mitään tapahdu, otan kasvatin takaisin. Muistathan, että kasvatti pitää rekisteröidä VRL:llän rekisteriin! HUOM! Mikäli päätät luopua kasvatistani, palauta se minulle, niin myyn sen eteenpäin. Mikäli olet kiinnostunut ottamaan tilausvarsan, mailaa minulle osoitteeseen: whoopi_poni@hotmail.com.

Kasvattia anoessa muistathan ilmoittaa vapaamuotoisesti:
- Kuka varsan saisi
- Miksi haluaisit varsan
- toivomasi vanhemmat varsalle
- Minne se tulisi asumaan
- Nimi toiveita (ei pakollinen)
- Kasvattajaksi on merkittävä Willow/Ella R.
- Hieman kasvattini tulevaisuuden näkymistä
- Ilmoitat voivasi kisata kasvatilla vaaditut 5 kisaa/kk (enemmän saa toki kilpailla)

Ulkopuolisesta astuttamisesta

Jokainen tallini New Foresti ottaa vastaan myös ulkopuolisia tammoja ja oreja. Astutuksista saa kysellä rohkeasti mailissani, yleensä minulla ei ole mitään astutusta vastaan. Risteytyksiä en kannata, yleensä annankin orieni astua vain puhdasverisiä New Forest poneja. Poikkeus tapahtuu kuitenkin, miköli tarkoituksena on "tuottaa" ratsuponi tai welsh part bred. Kasvatus nimi tulee yleensä tamman puolelta, mutta jos orini astuu jonkun ulkopuolisen tamman ja ostaja haluaa sille orin kasvattinimen, sekin onnistuu. Siis jos haluat astuttaa omalla hevosellasi minun tai toisin päin, laita vapaamuotoista sähköpostia, kunhan kerrot, minne varsa menisi, pidätkä varsan itse ja miksi haluat astutuksen.

Kasvattilista

Virallinen nimi Rotu & sukupuoli emä Syntymäaika Omistaja
Blanche WLW Nf-t KL Molly 27.2.2007 Salla
Éowyn WLW Nf-t GRP Marmelade Magic 15.2.2007 Mira L.
Cristopheran WLW Nf-t KL Molly 2.2.2007 buzz
Menuett's Snoatfley WLW Nf-t GRP Marmelade Magic 2.2.2007 buzz
Yrael WLW Nf-o KL Molly 10.1.2007 katriina & räsynukke
Edelweiss WLW Nf-t GRP Marmelade Magic 28.12.2006 Sini
Edely WLW Nf-t KL Molly 18.12.2006 Siiri K.
Metamophos TIN Nf-o KL Molly 12.12.2006 innej
Medeleine TIN Nf-t KL Molly 9.11.2006 Marru
Halloween Magic Tin Nf-t GRP Marmalade Magic 31.10.2006 Helan
Aqaurel TIN Nf-t KL Molly 25.10.2006 Cinder
Tinan Korvapuusti Sh-o Onnen Elohopea 2.5.2006 Riina