Tiina Martikainen

Kaikkia kirjoja voit tilata sähköpostilla tmm@dnainternet.net 

 

                                   

Rikosylikonstaapeli Hanna Vainiosta ja poliisikoira Riinasta kertova dekkarisarja saa jatkoa. Vahvasti taustoitettu henkilöetsintä ja rikostutkinta yhdistettynä sympaattisen naispoliisin elämänkäänteisiin on kerännyt runsaasti kiitosta lukijoilta.

Karjalohjalta löytyy talvisena yönä ruumis omakotitalon ulkoaltaalta. Aviomiehen mukaan Pirjo Vaskio oli ollut menossa kastautumaan helpottaakseen vaihdevuosioireitaan.

Paikalle kutsutaan Lohjan poliisin pitkäkestoisessa rikostutkinnassa työskentelevä rikosylikonstaapeli, poliisikoiranohjaaja Hanna Vainio. Miesystävän viereltä paikalle hälytetty Hanna ihmettelee, miksi onneton kaatuminen on saanut poliisivoimat liikkeelle niin runsain mitoin, mutta huomaa pian tapauksen muuttuvan vaativaksi rikostutkinnaksi. 

Tutkinnan edetessä kuoleman taustalta alkaa löytyä omituisia yksityiskohtia. Niihin perehtymisen ohella Hanna yrittää päättää, miten suhtautuisi teini-ikäisen tyttärensä ehdotukseen elämänmuutoksesta. Oman aikansa vievät myös henkilöetsintäkeikat poliisikoira Riinan kanssa. Kunnes yksi keikka on muuttaa koko parivaljakon elämän.

Kustantaja: Myllylahti Oy 

Hinta 20 euroa + postikulut 


 
           
 
"Kasvot pinnan alla" on Tiina Martikaisen ensimmäinen dekkari, mutta muuta tuotantoa on takana jo kuusi julkaistua teosta. Tätä kirjaa varten hän perehtyi syvällisesti rikostutkintaan - etenkin poliisikoirien toimintaan henkilöetsinnöissä.

"Lohjalla kadonnut 27-vuotias kahviotyöntekijä Sonja Lahtinen löytyi surmattuna Sammatin Kirmusjärveltä. Tutkinnallisista syistä poliisi ei toistaiseksi paljasta tekotapaa. Tapauksen tutkimuksia johtaa rikoskomisario Veijo Kasurinen Lohjan poliisiasemalta. Hän toivoo yleisöltä kaikkia mahdollisia havaintoja Lahtisen katoamisesta ja surmasta, sekä järvellä liikkuneista autoista lauantaina 30. kesäkuuta." Kesälomien kynnyksellä Lohjan poliisiaseman pitkäkestoinen rikostutkinta saa tutkittavakseen nuoren naisen katoamisen. Kolme viikkoa myöhemmin Sammatista löytyy ruumis. Rikosylikonstaapeli, poliisikoiranohjaaja Hanna Vainio tarttuu tehtävään, mutta surmaajan etsiminen lukuisten epäiltyjen joukosta muuttuu tarpomiseksi alibien, syytösten ja valheiden suossa. Tutkinnan kiireiden lomassa Hanna, 36-vuotias yksinhuoltaja, yrittää tukea tyttärensä ammattikoulun aloitusta, joka ei suju aivan toivotulla tavalla, kun koko kaveripiiriä ahdistaa paikkakunnalla tapahtunut hirmuteko. Myös oma vanha omakotitalo Sammatissa, välinpitämätön ex-mies ja kiehtova rikosilmoituksen tekijä pitävät Hannan valppaana. Onneksi ruumis- ja henkilöetsintään erikoistuneen saksanpaimenkoira Riinan vainu on pettämätön, ja se johdattaa rikostutkijat lopulta oikeille jäljille. 
 
Hinta 20 euroa + postikulut