Tiina Martikainen

   Arvioita dekkareistani - blogit         

                                                                    

                           JÄÄTYNEET KASVOT:

Talvisena yönä Karjalohjalta löydetään ruumis omakotitalon ulkoaltaalta. Aviomiehen mukaan vaimo oli ollut menossa kastautumaan altaalle. Tiina Martikaisen edellisestä dekkarista, Kasvot pinnan alla, tuttu Hanna Vainio saa siis jälleen tutkittavaa kun hänet kutsutaan paikalle – tietenkin poliisikoiransa Riinan kanssa. Aluksi Hanna pohtii miksi lohduttomaan tilanteeseen johtanut kaatuminen tuo poliisin paikalle, mutta huomaa pian ettei tapaus olekaan aivan niin yksinkertainen miltä aluksi näytti. Tutkinta etenee ja mutkia tulee matkaan yksi jos toinenkin…

Tiina Martikaisen ensimmäinen dekkari, Kasvot pinnan alla, viehätti minua kovasti. Pidän aina kun dekkarissa on jonkinlainen tuore ote ja Martikaisella sellainen on. En ole nimittäin ennen lukenut että dekkarissa olisi keskeisessä osassa poliisi jonka mukana kulkee myös poliisikoira – tämä viehättää Martikaisen dekkareissa minua kovasti. Kiinnitin huomiota jo Martikaisen ensimmäistä dekkaria lukiessani siihen miten hienosti hän kuvaa poliisin ja poliisikoiran välistä työtä – hän on ilmiselvästi paneutunut aiheeseen, sillä Hannan ja Riinan yhteistyö on samaan aikaan saumatonta ja jollain tapaa aitoa. Riina ei jää huomiotta myöskään Jäätyneissä kasvoissa, vaan Hannan ja Riinan yhteistyö jatkuu samalla tavalla saumattomana ja hienona – joskin heitä vastaan tulee eräs keikka joka on muuttaa heidän koko elämänsä. Jäätyneet kasvot on siinäkin mielessä hieno dekkari, että siinä mennään hieman syvemmälle Hannan persoonassa ja elämässä. Kasvot pinnan alla oli hyvä dekkari, mutta kovin syvälle se ei Hannassa päässyt – tosin se ei mielestäni olekaan yksittäisen dekkarin tarkoitus. Nyt, sarjan toisen osan myötä, pääsin hieman syvemmälle Hannan elämässä, ja ilahduin kovasti huomatessani pitäväni hahmosta yhä enemmän. Hannassa on jotain aitoa ja lempeää, esimerkiksi hänen ja hänen tyttärensä suhde on mutkattoman ja aidon tuntuinen. 

Varsinainen dekkarijuoni Jäätyneissä kasvoissa on ihailtava. Ulla kuvaileekin Martikaisen toista dekkaria älykkääksi, jota se todella on. Vaikka Jäätyneet kasvot alkaa rauhallisesti se kuitenkin kasvaa ja kasvaa, toi eteeni sellaisia koukkuja ja mutkia etten olisi voinut kuvitellakaan. Kuitenkaan kyseessä ei ole kovin väkivaltainen dekkari, vaan juuri sopivan älykäs mutta silti omalla tavallaan viihdyttävä lukunautinto. Pidin Martikaisesta jo ensimmäisen dekkarin perusteella, nyt olen vielä enemmän ihastuksissani.

Tiina Martikaisella on kasassa hyvät elementit rakentaa hieno dekkarisarja – toivonkin saavani lukea pian jatkoa!   SUOMI LUKEE - Lukutoukan kulttuuriblogi/Krista

 

Ullan Luetut:

Jos kuolemantuottamusta epäillään, niin silloinhan meidän pitää aloittaa aviomiehestä. Olisiko Harri Vaskio voinut aiheuttaa vaimonsa kaatumisen? Oliko hänellä motiivia? Olisiko hänellä ollut aikaa tehdä se? Hanna luetteli.
Vaskion aviopari on asunut talossa vasta puolisen vuotta, sillä he olivat muuttaneet kymmenen vuotta vanhaan taloon Rovaniemeltä.  Harri Vaskio on ammatiltaan arkkitehti ja valittelee, että ei tehnyt mitään altaan turvallisemman käytön suhteen, sillä altaassa ei ollut portaita tai kaidetta.  Menehtynyt vaimo oli palkannut yksityisetsivänä toimivan entisen poliisin Anita Kannonkosken varjostamaan aviomiestään.  Aviomiehen kontolle kaatuvat vaimolleen eri vakuutusyhtiöiltä otetut henkivakuutukset. Aviomiehellä on kuitenkin alibi surmaillan varalle, sillä hän oli ollut Lohjalla ravintola Londonissa viettämässä iltaa ja hänen kotiinpaluunsa varmisti myös vaimon palkkaama yksityisetsivä.  Lisäksi mies oli kulkenut Taksi Laakkosella menon ja paluun. Pian tapaus kuitenkin muuttuu rikostutkinnaksi.
Miksi Vaskiot olivat ylipäätään palkanneet siivoojan, jos he pitivät talon muutenkin siistinä? Miksi naisen tavaroita oli viety pois?
Paljoa enempää tarinasta ei voi paljastaa.  Jäätyneet kasvot rakentuu pitkälle identiteetin varaan. Pidän hyvänä, että henkilögalleria pysyy helposti hallittavana, kursiivilla tehtyä sisäkertomusta ei ole,  eikä lopussa ei ilmaannu yllärimurhaajaa. 
Tarinan juoni on punottu älykkäästi. Poliisikoiran liittäminen tarinaan on hyvä lisä, mutta niiden työturvallisuuden kehittämiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota edes asiallisten ja kevyiden liivien osalta. Ehkä tämäkin dekkari korostaa poliisikoirien tarpeellisuutta ja niiden etujen huomioimista.  Jäätyneet kasvot on varsin kelpo ja mielenkiintoinen dekkari. Jään innostuneena odottamaan Martikaisen seuraavaa dekkaria. 
Kirjan pauloissa: 
Jäätyneet kasvot on Hanna Vainiosta ja poliisikoira Riinasta kertovan sarjan toinen kirja, mutta romaani on sen verran taidolla sommiteltu, etten osannut kaivata ensimmäistä osaa taustalle. Kirja alkaa samaan aikaan verkkaisesti ja vetävästi. Romaani ei toisin sanoen ole mikään hengästyttävä toimintapläjäys, mutta kun kännykkä tärisee kirjan toisessa lauseessa ja Hanna rientää rikospaikalle miesystävänsä mökiltä, tarina tempaa pakostakin mukaansa. 

Rikostarina ja poliisityö etenevät rauhallisesti, mutta tapaukseen liittyy kummallisia yksityiskohtia, ja tahti kiihtyy vähitellen. Jossain vaiheessa olin jo ylpeä hoksottomistani päästessäni syyllisen jäljille, mutta juuri silloin kuviot kiepsahtivat kuperkeikkaa, ja koko tilanne näyttikin ihan toiselta. Tiina Martikainen osaa kieputtaa juonensa kerran jos toisenkin. Lisäksi hän kirjoittaa sujuvasti ja tavalla, jota on miellyttävä lukea.

Usein poliisiromaaneissa tapahtumat ratkeavat sen yhden päähenkilö-komisarion toiminnan ja aivotyön tuloksena, ja lukija saa seurata hänen päänsisäisiä intuitioitaan ja päättelyjään. Tiina Martikainen on siirtänyt sen paljolti ja varsinkin kirjan alkupuolella keskusteluksi yksikön poliisien kesken, ja minulle välittyi arkinen ja samalla raikas kuva rikoksenratkaisukeskusteluista ja tiimityöstä poliisien kesken. Toki mukaan tarvitaan vähän irtiottoa sovituista säännöistä ja Hannan toimintaa yksin ja varomattomasti, muutenhan ei saataisi sankariainesta mukaan.

Jäätyneet kasvot -romaanissa on muutakin kiinnostavaa tiimityötä ja sankariainesta, sillä Hannan ja hänen esimiehensä, rikoskomisario Veijo Kasurisen, lisäksi esillä on Hannan ohjastama Riina. Poliisikoira on tietenkin hurmaava dekkarihahmo eläinystävälle, ja työssään Riinakin joutuu vaarantamaan oman henkensä. Kirjailija kertoo jälkisanoissa tutustuneensa poliisikoirien työhön kirjaa varten, ja kun hänen kotonaan on koiria, nelitassuinen käyttäytyy kirjassa sopivan tyypillisesti. Niin kuin kirjan kissatkin. Rikostarina on fiktiota, mutta Riinan työskentely perustuu osin autenttiseen materiaaliin poliisikoiran työstä. Oikeassa elämässä koiraa ohjaa aina yksi ja sama henkilö. Kirjassa Riinaa ohjaavat muutkin kuin Hanna, ja on hyvä, että kirjailija mainitsee seikasta jälkisanoissaan. Silti mietin, olisiko kirja menettänyt jotain oleellista, jos siitä olisi jätetty pois ne kohtaukset, joissa Riinaa ohjaa joku toinen poliisi.


Tiina Martikaisen dekkari oli mielenkiintoinen ja mukava luettava, Riina teki siitä omaperäisenkin. Mieluusti seuraan Hannan ja Riinan työskentelyä sekä Hannan siviilielämää teini-ikäisen tyttären yksinhuoltajana toisenkin kerran. Hannan henkilökuvaan toivon lisää syvyyttä, mutta se johtunee siitä, etten ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa Kasvot pinnan alla. Kuten jo edellä sanoin, muuten hyppääminen suoraan kakkososaan ei haitannut. Jatkoa odotellessa pitäisikin kaivaa tuo sarjan alku käsiinsä.

Kirjat kertovat: 

 

Oma arvioni: Jäätyneet kasvot on Tiina Martikaisen toinen dekkari. Kiinnostuin tästä kirjasta erityisesti siinä seikkailevan poliisikoiran vuoksi, ikuinen koiraihminen kun olen, ja olen aina ihaillut myös töitään tekeviä karvakuonoja. Kirjasta saa poliisikoiran toiminnasta mielestäni varsin realistisen kuvan. Myös dekkarin henkilöhahmot tuntuvat aidoilta. Oli mukavaa, että Hannan elämästä tuotiin esille muitakin kuin työkuvioita. Ja jännitys säilyi hyvin loppuun asti yllätyksellisten juonenkäänteiden ansiosta. Tällaisia dekkareita lukisi mielellään lisää...

Jäätyneet kasvot on dekkari, jota voin suositella hyvin kirjoitetun kotimaisen laatujännityksen ystäville.

                 

                          

                                               

                                   KASVOT PINNAN ALLA: 

”Vähän jännittyneenä tartuin sammattilaiskirjailijan esikoisdekkariin. Toinen lohjalaisdekkaristihan aiheuttaa aika monille kylmiä väreitä kehnolla kielellään. Vaan yllätyinpä iloisesti: Martikainen on hyvä! Kirjan tapahtumat sijoittuvat sujuvasti Lohjalle ja Sammattiin, tuttuja paikkoja vilisee. Anttilan koulukin mainitaan kerran :). Kirjan päähenkilö on naispoliisi Hanna, jolla on poliisikoira. Kirjan henkilöt ovat näppärästi kehiteltyjä ja juonikin polveilee mukavan ovelasti. Tosin arvasin kyllä syyllisen jo hyvissä ajoin, muttei se haitannut. Suosittelen, tämä kannattaa lukea!”    

http://kaksisivullista.blogspot.fi/2016/03/tiina-martikainen-kasvot-pinnan-alla.html

Sammattilaiskirjailijan dekkari Kasvot pinnan alla on hyvä! Kirjassa liikutaan Lohjalla ja Sammatissa.

 'Hyvä dekkari, tykkäsin,erityisesti siitä poliisikoirasta. Sen Riina-koiran osuutta oli mukavasti tuotu esille. Lukisin mielelläni lisääkin,mutta häneltä ei taida olla muita dekkareita.'

'On nyt luettu. Tykkäsin. Toivottavasti Erkin kanssa juttu etenee. Ois kiva pian lukea mitä käy!!!!!'

'Oli todella hyvä!'

'Pidin kirjan lopun yllätyksellisyydestä.' 

'Näin koiraihmiselle mielenkiintoinen dekkari, kun poliisikoiralla suuri rooli.Suosittelen.'

Hymiö smi

Outi Hongisto:

Tiina Martikaisen ensimmäinen dekkari Kasvot pinnan alla oli oikein sujuvasti kirjoitettu, joten sen lukemisesta oli helppo nauttia. Kirja oli siinä mielessä ainutlaatuinen, etten ainakaan muista lukeneeni toista kirjaa, jossa poliisikoira on näin suuressa roolissa.
Poliisikoiran työskentelyyn liittyvät yksityiskohdat olivat kiehtovia ja pidin myös päähenkilöstä. Kerrankin naispoliisi, joka ei ole juoppo munahaukka, jolla on mielenterveysongelmia! Poliisitutkinta oli uskottavaa ja pieneen kaupunkiin (Lohja) sopivan verkkaista. Tässä kirjassa ei ruumiilla mässäilty, eli ei ollut mitään hurjan rankkaa luettavaa myöskään. Suosittelen tutustumaan, kivan erilainen tyyli! 

'Lukutoukka':

Dekkarinälkääni tällä viikolla on ravinnut Tiina Martikaisen ensimmäinen dekkari Kasvot pinnan alla. Kasvot pinnan alla ei ole Martikaisen ensimmäinen kirja, mutta ensimmäinen dekkari tämä hänen tuotannossaan on.  Kun kesälomat ovat alkamassa, saa Lohjan poliisin rikostutkinta tutkiakseen nuoren naisen katoamisen. Kun katoamisesta on kulunut kolme viikkoa, löytyy Sammatista, Lohjan läheltä, ruumis. Hanna Vainio, joka on paitsi rikosylikonstaapeli, myös poliisikoiranohjaaja, on yksi tapausta tutkivista poliiseista, ja joutuukin tekemään runsaasti töitä, sillä epäiltyjä on useita. On epäiltyjä, tekaistuja alibeja ja väkeviä motiiveja. Eikä Vainion yksityiselämäkään aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Kasvot pinnan alla on oikeastaan aika perusdekkari juoneltaan. Eli: tapahtuu murha, ja sitten etsitään tekijää. Kuitenkin, kirjassa on mukana omia pikku juttuja, jotka herättävät kiinnostuksen. Päähenkilö Hanna Vainio on myös poliisikoiranohjaaja, ja mukana kirjan tapahtumissa on myös Hannan koira Riina, joka tekee poliisikoiran työtä. Riina tuokin mukavan lisän kirjaan. Kaikesta näkee, että Tiina Martikainen on tehnyt tarkkaa työtä perehtyessään aiheeseen. Kuten kirjan takakannessakin lukee, hän on ennenkaikkea perehtynyt poliisikoirien työhön henkilöetsinnöissä, ja on mukavaa ajatella, että asiat ovat kirjassa niin kuin niiden kuuluukin olla. Pitkän linjan dekkaristeilla on rikosten tutkiminen varmasti jo tuttua, mutta on hienoa, että ensimmäistä dekkaria kirjoittava kirjailija on ottanut asioista selvää. Mutta. Minulle, jolle rikoksentutkinta on tuttua ainoastaan dekkareista, jäi silti pieni epäilyksen jyvä kaivelemaan mieltä. Nimittäin, poliisit, jotka tutkivat murhaa, tuntuivat varsinkin kirjan alussa hieman lepsuilta. He tuntuivat päästävän epäillyt kovin helposti pois kuulusteluista, eivätkä edes tarkistaneet jokaisen alibia. Mutta onneksi he tiukensivat otteitaan kirjan, ja tutkimusten edetessä. Kokonaisuudessaan Kasvot pinnan alla on hyvä dekkari, ennen kaikkea kun ottaa huomioon sen olevan kirjailijan ensimmäinen kosketus rikoskirjallisuuteen. Pidin Hanna Vainiosta ja hänen tyttärestään, ja mieleeni jäi kirjan kannet suljettuani, voisiko luvassa olla jatkoa? Olisi mukavaa lukea näistä henkilöistä lisääkin. Sillä Tiina Martikaisen nimen kyllä painan mieleeni, ja aion lukea hänen varhaisempaa tuotantoaan. Kiitos kustantajalle kirjasta ja siitä, että löysin jälleen yhden hyvän kirjailijan!

'Kirjastokissa': 

Arvosana: 9 1/2

Tähän kirjaan törmäsin ollessani isovanhemmilla viikonloppuna. Päätin sitten lukaista läpi, vaikka ja koska en ole kamalasti dekkareita lukenutkaan. Kirja on kyllä hyvä ja jännä :) Se on Tiina Martikaisen ensimmäinen dekkari ja hän on sitä varten perehtynyt rikostutkintaan sekä poliisikoira toimintaan ja sen kyllä huomaa.
Kirjassa tapahtuu koko ajan jotain ja pidin erityisesti kohdista, joissa kerrotaan poliisikoira Riinasta.
Myös henkilöitä on tarpeeksi ja kaikki ovat mielenkiintoisia. Myös sillä oli lukemis päätöksessä osansa, että tapahtumat sijoittuvat kotialueelleni. Oli hauskaa lukea paikoista joissa on joskus käynyt. Niinpä suosittelen teillekkin että käytte lainaamassa jonkun kirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiinne.

Huomasin myös, kuinka paljon olen lukenut fantasiaa ja scifiä. Niinpä yritän tästedes lukea kirjoja monipuolisemmin. Suosittelen lämpimästi myös teille. Älkää tarttuko aina ensimmäiseen vaihtoehtoon. Uusi suosikkisi voi olla lähempänä kuin arvaatkaan! Ja jos et ole kamalasti dekkareita lukenut niin suosittelen tarttumaan tähän teokseen, sillä se sai ainakin minut kiinnostumaan! :)