|
- LUONNE. Jos joku haluaisi kuvailla Nirvanaa yhdellä lauseella, hän sanoisi: "en ole ikinä tavannut rakastettavampaa olentoa". Tämä ori suorastaan tunkee hellyyttään ja iloisuuttaan sinulle, olitpa ventovieras tai tuikituttu. Se hörisee aina kun tallin ovi avataan, tervehtii karsinaan saapujaa innokkailla päänpuskuilla, eikä ikinä unohda antaa isoa kuolapusua taluttajalleen. Yksinkertaisesti ihastuttava. Ratsastaessa Nirvana pyrkii toteuttamaan selässäistujan pyyntöjä täysin - siis jos pyyntösi ovat selvät. Ohjista nykäisy väärällä hetkellä tai pohkeen äkillinen siirtäminen riittä heittämään ukon pään yläilmoihin ja herran säntäämään ympäri kenttää. Rauhallisella ja päättäväisellä ratsastajalla toimii kuin unelma ja vielä vähän paremminkin, joten kannattaa olla kärsivällinen. Joskus Nirvana kuitenkin innostuu vielä "teineilemään", eli heittelee vähän pukkeja ja syäksähtää lyhyisiin laukkaspurtteihin. Esteillä herra osoittaakin jo täysi-ikäisen keskittymistä ja suorituskykyä; se tutkii jokaisen esteen huolella etsien parhaimman ponnistuspaikan ja varoo kolhaisemasta puomeja. Rohkea hyppääjä, joka ei kavahda erikoisesteitäkään, eikä välitä vaikka "hei tuohon on tullut uusi este". Radalla täysi kymppi, ei hermoile eikä säiky, vaan keskittyy täysin ratsastajan ohjeisiin. Hoitaessa Nirvana pysyttelee paikallaan, välillä saattaa nostella jalkojaan tarkistaakseen että säikkyykö se hoitaja nyt niin hirveästi. Välillä saa omituisia hellyyspuuskia, joiden aikana alkaa mm. kyhnyttämään hoitajaa, kuolaamaan tämän päälle ja änkemällä päätä syliin. Rakastaa huomiota ja pieniä makupaloja, ihan vinkiksi seuraavaa hoitokertaa varten.
![]() - SUKUTAULU.
- KILPAILUKALENTERI.
- JÄLKELÄISET.
Ulkoasun & tekstien © Jenna S., kuvien © Benny de Ruite Stables, thank you! |