Köntyksen kertomaa
- Saavuin uuteen perheeseen Vantaalta 29.09.1999, eräänä syksyisenä sunnuntai päivänä. Kulkiessani Vantaalta Hämeenlinnaan, minut nimesivät "Köntykseksi" uuden isäntäperheen lapset. Sain lisänimen hieman hitaan kulkemiseni johdosta, mutta ymmärrän heidän tunteensa, sillä olenhan vanha ja paljon maailmaa nähnyt.
- Ensimmäisen talven seisoin nykyisen kotini pihalla tuulessa ja tuiskussa ja kuulin uuden isäntäni moittivan minut toivottomaksi tapaukseksi. Heti kevätauringon noustessa, isäntäperhe jaksoi touhuta ympärilläni yhtäjaksoisesti lähes neljän viikon ajan ja sain kuin sainkin entistä ehomman ulkokuoren. Kuluneiden viikkojen jälkeen sain myös leiman rekisteriotteeseen heti ensimmäisellä konttorikäynnillä. Valokuviani katsoessa ymmärrät miksi minua mainittiin toivottomaksi, mutta matkapäiväkirjaan tutustuttuasi, uskon ettet sinäkään pidä minua enää yhtä toivottomana, kuten entinen ulkoasuni antaa ymmärtää.
- Isäntäperhettä kohtaan olen ollut kuulopuheiden mukaan uskollinen ja luotettava matkakumppani ja toivottavasti voin olla sitä heille jatkossakin. Toivon näkeväni heidän kanssaan vielä paljon maailmaa, vaikka juuri nyt olen ollut liian kauan pois tien päältä. Nuorempana olen kiertänyt muun muassa Zyrichissä, Luganossa ja Bernissä, mutta tätä nykyä viihdyn hyvin nykyisessä kotimaassa. Isäntäni on suunnitellut kanssani toki Saksanmatkaa, mutta sinne en tahdo lähteä ennen kuin olen saanut tehokkaamman moottorin.
Mukavaa tulevaa matkailuvuotta 2007. Toivottavasti vielä tavataan Suomen suvessa.