- Sain viimein kuulla ilouutisen. Isäntäni on löytänyt Overdriven kautta minun OM-316 moottoriini vihdoin öljypumpun. Toivoa on siis olemassa, että pääsen täältä hallista taas liikenteen joukkoon ja toivon mukaan myös uuden moottorin voimin, niin kukaan ei minua moiti ainakaan teiden tukoksi.
- Pidetäänhän peukkuja pystyssä porukalla, että isäntäni saa uutta inspiraatiota minun kunnostamisekseni ja pääsen jälleen nauttimaan suomen suvesta maantiellä. Saattaa olla, että moottorini vaihto jää tuonnemmaksi, mutta olen kuullut huhuja, että isäntäni aikoo vaihtaa etuakselistoni ja suuremmat jarrurummut ensi kesän aikana. Hän on kuulemma luopunut myös ajatuksesta, että minusta vielä luopuisi. Sanoohan sen järkikin, ettei hyvää ja luotettavaa matkakumppania mihinkään asuntovaunuun kannata vaihtaa ;-)
- Pääsin viimeinkin puun alta värjöttelemästä peltihallin suojaan. Luultavasti isäntäväellä on suunnitelmia minun kunnostamisen varalle. Kuulopuheiden mukaan vasta ensi keväänä, mutta kuitenkin. Pääasia, että saisin viimein palata taas tienpäälle, kuten olen jo muutaman vuoden ajan haaveillut.- Oli ilo kuulla isäntäni kehuvan, kuinka hyvä ajettava olen kaikesta huolimatta, vaikka olen ollut muutaman vuoden poissa tieliikenteestä ja ainoastaan pienellä huoltoajolla. Isäntäni on suunnitellu jopa asuntovaunun hankintaa ja minusta luopumista (NIISK), mutta hän kuitenkin puhui, ettei tahtoisi minusta luopua, koska olen vakaa ja varmatoiminen peli. Ainoa asia joka isäntää kuulemma harmittaa on minun moottoritehoni puute. Toivon kovasti, että isäntäväki kuitenkin asentaisi minulle uuden moottorin ja pitäisi minut nykyisessä perheessä, sillä en tahtoisi joutua jälleen uuteen kotiin :-(
- Akkujen lataus, moottorin käyttöä ja pientä siirtoa piha-alueella.- Isäntäni teki jälleen perinteisen keväthuollon ja piristi minua hieman pienellä liikuttelulla. Kylläpä nivelet vetreytyi ja samalla heräsi halut jälleen tien päälle. Huomaan että isäntäväellä matkustushaluja on kertynyt yhtälailla, mutta edelleen isännän aika näyttää menevän muiden projektien parissa. Minä siis jään vielä odottelemaan aikoja parempia.