Vaikka olen Wanha hidas ja kankea,
älä vaaralliseen ohitukseen lankea.
On mäet, tuulet taakaksi mulle,
kun tie on vapaa, näytän merkin mä sulle.
Minä olen Mercedes Benz 406 vuosimallia 1967. Voimansiirtonani toimii vielä tällä hetkellä 2-litran dieselmoottori ja nelivaihteinen Mersun oma vaihteisto. Vanhasta tekniikasta juontaa myös lempinimeni, koska en ole mikään kilometrin-nielijä. Olen tavallaan ylpeä lisänimestäni, sillä jossain päin Suomea Köntys-nimitystä käytetään karhusta. Tällä hetkellä en tunne itseäni voimakkaaksi, mutta minulle on tulossa uudempi, kuorma-automallin moottori, sekä 5-vaihteinen vaihdelaatikko. Matkaperäni ansiosta olen melko surkea kiihtymään, eikä lisäteho olisi lainkaan pahitteeksi. Samaa mieltä oli jopa katsastusmies.
Olen ollut Suomessa vuodesta 1968 ja toimin ensin pakettiautona vuoteen 1982 asti.
Vuonna 1982 minut rakennettiin matkailuautoksi erään ammattikoulun lopputyönä ja katsastettiin erikoisajoneuvoksi. Myöhemmin minut myytiin eräälle yksityiselle perheelle Vantaalle, jossa olin kyseisen perheen silmäterä aina vuoteen 1999 saakka. Vantaalta muutin Hämeenlinnaan, missä asustan edelleen.
Minut on rekisteröity 6-henkilölle ja pidän sisälläni 4-vuodepaikkaa, kaasun ja 12/250 voltin sähköjärjestelmän. Näillä kaikilla energialähteillä toimii muun muassa jääkaappi. Kaasua käytetään jääkaapin lisäksi asuntotilan lämmitykseen ja ruuanvalmistukseen keittotason avulla. Vesilaitteet toimivat 12-voltilla.
Pää Kylmänä Matkatessa
Varatkaa aikaa matkatessanne maantiellä ja nauttikaa upeista kotimaan maisemista. Ottakaa toiset huomioon liikenteessä ja jättäkää turha kiire pois. Aina kun tapaatte minut jossakin päin Suomea, niin muistakaa moikata ja tulla rohkeasti juttusille. Minä pidän uusista tuttavuuksista ja vastaan aina tervehdykseen, vaikka olen kuullut toisten turhautuvan matkakumppaneille heiluttamisesta. Minua tervehtiminen piristää aina matkatessani.
Kaikki kohtalotoverit jotka eksytte sivulleni, ottakaa rohkeasti yhteyttä sähköpostilla, sillä voimme samalla jakaa kokemuksia ja antaa arvokasta tietoa nostalgisella mielellä toisillemme. Myös uudemman matkailukaluston omistajat ovat yhtä tervetulleita juttukavereita, niin sähköpostitse, kuin tien päällä.
Toivon vilpittömästi, että viihdyt sivuillani ja muistat minua terveisillä myös vieraskirjassani. Linkkisivuilleni on kerätty pääasiassa autoiluun ja matkailuun liittyviä linkkejä, mutta saattaa sieltä löytyä myös muuta mielenkiintoista. Vieraskirjaviesteihin ja sähköposteihin, isäntäni vastaa parhaansa mukaan, kun niitä tulee.
Toivottavasti viihdyt sivuillani!
Terveisin
Köntys-vanhus
Make a free website at Freewebs.com