Wheatmoor on tamma-asema, kuten monella sivulla onkin jo mainittu.Tältä sivulta löytyy rutkasti lisätietoa niin tammoista kuin tallin historiastakin. Teksti on toteutettu 'haastattelu-tyylisenä'.
Tamma-asema
Wheatmoor on siis virtuaalinen tamma-asema, joka siis liittyy vain virtuaalitouhuihini. Varsoja yritetään teettää jonkin verran, mutta kuitenkin kohtuudella. Rajana varsojen teettämisellä tammoilla on ollut 8 kappaletta ja sen on todettu sopivaksi määräksi! WM- ja Wheatmoor-nimiliitteen omaavia varsoja on jo lähetetty ympäri virtuaalimaailmaa ja lisää kasvatteja syntyy lähes koko ajan. Kasvateille yritämme saada mahdollisimman rakastavat ja menestystä hankkivat kodit, joissa myöhemmin myös jatketaan kunniakasta sukua.
Siitostoiminta ei ihme kyllä ole ainoa 'tehtävämme', järjestämme myös mahdollisimman usein kilpailuja, joissa useimmiten on ainakin yksi luokka avoinna vain HsK'n jäsenille. Sillä mehän olemme HsK'n jäsentalli ja minä olen sen seuralainen. Omilla tammoillamme kisataan myös ahkerasti ja ne pääsevät eläkkeelle noin 19-vuotiaina, silloin niillä teetetään vielä muutama varsa.
Tallilla on oma ikääntyminen. Se on aika yksinkertainen.
Wheatmoor'essa on ollut myös yksityis- ja hoitajatoimintaa, mutta ne päätettiin lopettaa 25.12.05, tosin tallille otetaan ehkä muutama hoitaja, mutta ne tulevat jos tulevat. Ja onhan tallilla vielä pari omaa oriani, sekä ystäväni hevoset.
Tilat
Tilasta meillä ei ole pulaa. Aloitetaan tallista, meillä on tilava 12 karsinan talli tammoillemme. Rakennus on komea ulkoa päin ja kotoisa sisältä päin. Talli on maalattu punaiseksi ja ikkunalaudat sun muut yksityiskohdat ovat puhtaan valkoiset, katto on mustasta paneelista. Karsinat ovat tilavia ja alustana käytetään kutterin purua. Jokaisella heosella on juoma-automaatti, mutta tarpeen tullen kisahevosille voidaan asentaa seinälle myös perus vesiämpäri. Ruoka-astia löytyy myös jokaisen hevosen ja ponin karsinasta, se on vihreä 'laatikko' oven vieressä. Tallin sisällä karsinoiden lisäksi ovat 2 synnytyskarsinaa, pesuboxi, ylisiltä löytyvä rehuvarasto sekä satulahuone, jonka seinät on maalattu valkoisiksi. Tilaa on noin kahdellekymmenelle satulalle sekä suitsille. Harjakopat laitetaan seinille roikkumaan. Pintelit ja suojat, + kaikki muu tarpeellinen, pidetään harmaassa kaapissa, jonka ylä osastolta löytyy hevosten apteekki. Satulahuoneessa on myös ovi, josta pääsee toimistoon. Toimistossa on mikroaaltouuni, wc, ja sohvasto. Myös jääkaappi sieltä löytyy! Ne ovat hoitajien ja ratsastajien käytössä. Kisojen aikana siellä on tarjolla myös pullaa ja kahvia. Varsomiskarsinat ovat hieman hevosten karsinoita suurempia ja sopivat niin hevosillekin, kuin poneille. Pesuboxi on varsomiskarsinan kokoinen, jossa hevosen saa kytkettyä molemmilta puolilta seinään kiinni. Molemmilta puolilta seinää löytyy vesiletkut ja toiseltapuolelta myös ämpäri, joka sisältää useita hevosille sopivia shampooputeleita. Ylisillä oleva rehuvarasto on osoittautunut oikein hyväksi keksinnöksi! Heinät voidaan liu'uttaa alas 'liukumäkeä', jolloin ne voidaan jakaa suoraan hevosille. Myös rehut on ollut helppo kuljettaa yläkerrasta.
Ulos mennessä näkee suuren viihtyisän kartanon, johon tuodaan muun muassa myös kisailmoittautumiset, 4 suurta tarhaa sekä kauempana näkee ehkä myös 2 suurta laidunta ja maneesin. Jos onnistuu kurkistamaan maneesin toiselle puolelle näkee myös kentän. Laitumet ovat molemmat entisiä peltoja, joissa kasvatettiin ennen heinää, siksi ne ovat hyvin reheviä. Toinen laidun on tamma-aseman tammoille ja toinen on niille parille orille ja ruunalle, jotka täällä vielä asustelevat. Maneesi ja kenttä ovat saman kokoisia, erittäin tilavi ja molemmilta löytyy esteitä. Kun katselee loppua maata tallialueen ympärillä näkee valtavat pellot, joissa kasvatetaan tallin omat viljat ja vähän ylimääräistäkin! Kun vielä katselee ympärilleen näkee peltojen takana nousevan suuren metsän, missä voi arvata olevan mahtavia maastopolkuja! Yhdellä on esteitä, jotka voi tosin kiertää, täytyy kuitenkin paljastaa, että tämä polku vie suoraan tallin yksityisrantaan, eikä täten ole niin kovin pitkä reitti. Toinen polku kiertelee metsässä, eikä sisällä lainkaan esteitä eikä suuria mäkiä. Tämä on mukava reitti laukkapätkiä havittelevalle! Kolmas polku sisältää keskikokoisia esteitä, jotka voi kuitenkin säätää. Täällä on tavallisten maastoesteiden lisäksi myös erikoisempia esteitä, kuten porras- ja vesiestettä. Osaa esteistä ei voi kiertää vieressä olevan ryteikön vuoksi. Tällä polulla on myös paljon mäkiä, mutta kyllä laukkasuoriakin löytyy! Tämä reitti on todettu täydelliseksi kuntotreeniksi hevosillemme.

Lisää kuvia tuolla piakkoin!
Historia
Varsinaisesti Wheatmoor on rakennettu 9.8.2005, mutta oikeastaan se on ollut pystyssä jo vuodesta 2000. Alun perin talli onkin ollut kennel, joka kasvatti australianpaimenkoiria. Nimi oli tietenkin tuttu ja turvallinen Wheatmoor. Kennel oli pystyssä yli kolme vuotta, kunnes se siirtyi ystäväni ylläpitoon! Sitten syntyi idea islanninhevossiittolasta. Nimenä oli taas kerran Wheatmoor. Kyseinen talli oli pystyssä vain kuukauden, mutta jotain saatiin aikaankin, Fladéur frà Wheatmoor.
Jos tässä vaiheessa minulta kysyttäisiin : 'Mistä tämän hetkinen idea syntyi?', jäisin varmasti sanattomaksi. Pieni kiinnostus kuitenkin varmaan heräsi, kun tein hevoset.com'in Virtuaalitallit-foorumissa kyselyn seuraavan tallini kohtalosta. En muista minkälaista tallia äänestettiin eniten, mutta tamma-asema jäi ehdottomasti hautumaan mieleeni.
Kolme tähän mennessä iloista mieleen painuvinta muistoa ovat olleet :
1. Kun ensimmäinen kasvattimme syntyi.
2. Kun meidät alettiin vihdoin huomata virtuaalimaailmassa.
3. Kun ensimmäinen kasvattajanimi, Wheatmoor, saatin VRL'n alaiseksi!
Surullisena muistona mainittakoon myös päivä jolloin tallin 'silkkiturpa', SLY Soraya ox jäi eläkkeelle ja pian sen jälkeen poistui luotamme jäähyväisten saattelemana.
Nimi
Wheatmoor - mistä tämä salaperäinen nimi onkaan syntynyt? Kuten jo Historia-kohdassa mainitsin, myös ensimmäisen kennelini nimi on ollut Wheatmoor. Voidaan siis kuvitella, että nimen historia on alkanut sieltä. Nykyään virtuaalitalleilta [en tahdo yleistää!] löytyy mitä kummallisimpia nimiä, jotka ovat mahdollisesti pelkkää siansaksaa. Aloitetaan kuitenkin nimen suomennoksesta. Wheatmoor on englantia ja tarkoittaa Vehnä nummea. Nimi ei sinänsä suomen kielisenä tarkoita minulle mitään, mutta kun se on englanniksi se muistuttaa kovasti Hazelmoor'ea, IRL-kotonani toimivaa IRL-kenneliä.
Omistaja
Moni ei minua virtuaalimaailmassa varmastikkaan tunne. Olen Mimi, HsK'n jäsen ja kiertelen tunnuksella VRL-0769. Hevoshullu olen ollut jo noin 4-vuotiaasta asti, mutta en kuitenkaan paljasta kuinka paljon olen ratsastanut ja hoitanut hevosia, ettei minua arvosteltaisi.
Niin sanotusti 'oikeassa virtuaalimaailmassa' minut on voinut nähdä vuodesta 2004, tällöin en kuitenkaan ollut niitä suurimpia tekijöitä. Noin 2005 vuoden alkupuolella avattiin ensimmäinen Wheatmoor-niminen talli. Silloin oli kyseessä Islanninhevosia kasvattava siitoola, joka panosti vain ja ainoastaan kasvatukseen. Tämä talli ei kuitenkaan ollut kovinkaan suuressa suosiossa. Tämän hetkinen Wheatmoor on kuitenkiin tarkoitus pitää elossa niin pitkään, kuin mahdollista!