Linkit

Tekijänoikeus

Layout © Sakkura, suurkiitos!
Kuvat © ??
Tausta © The Inspiration Gallery
Tekstit © Viivi ja Fay

Kopiointi kielletty!

Toiminta

Pinewoodissa pyritään järjestämään mahdollisimman monipuolista toimintaa, jotta talli pysyisi hengissä. Järjestämämme kilpailut ovat useimmiten villejä, ja pyrimme hoitamaan kaikki kilpailut kunnialla alusta loppuun asti. Siitostoiminta on Pinewoodissa juuri tällä hetkellä nousussa, ja se painoittuu suomenhevosten kasvatukseen. Hevoset, jotka ovat meille kultaakin kalliimpia, ovat nyt ja aina etusijalla.

Kasvatus

Pinewood on aina toiminut virtuaalisena siittolana, mutta vasta lokakuussa 2006 se alkoi kasvattamaan virallisesti suomenhevosia. Tallin alkuvuosina mukana kasvatustoiminnassa olivat myös puoliverinen ja shetlanninponi, mutta pian ymmärsimme että kiinnostuksemme pyöri vain tämän luotettavan, turvallisen ja komean suomenhevosen ympärillä, joten puoliveriset ja shetlanninponit jäivät nopeasti sivuun.
Suomenhevosten kasvatuksessa pyrimme saamaan hevosistamme esille heidän parhaat puolensa kasvattiemme kautta. Ennen kaikkea toivommekin, että jokaisesta kasvatistamme muodostuu ihana ja rakastettava persoona, joka tulee menestymään virtuaalimaailmassa niin erilaisissa kilpailuissa kuin siitostoiminnankin parissa. Kasvatusliitteemme on Pinewoodin ****.

» Kasvattimme

Kilpailut

Pinewoodissa järjestetään hevoskasvatuksen lisäksi myös kilpailuja ratsastuksen eri lajeissa. Lajitarjonta ei valitettavasti ole kovin suuri, sillä nämä tavallisimmat este-, koulu- ja kenttäratsastus ovat edustettuina suurimmassa osaa kilpailuissamme, ja yleensä ilman jaoksen alaisuutta. Jos joskus oikein innostumme, niin eiköhän täällä Pinewoodissakin tulla näkemään jokunen VRL:n jaoksen alainen kilpailu, mutta uskoaksemme ei ainakaan vielä lähiaikoina. Kilpailuja ei järjestetä kovin usein, sillä haluamme pitää toimintamme pääpainon kasvatustoiminnan parissa. Kilpailukalenteri pyritään päivittämään aina muutaman kuukauden välein.


Tulevat kilpailut, 0kpl.
ei tällä hetkellä tulevia kilpailuja.

Menneet kilpailut, 6kpl.
» 02.08.2007 / Villit kouluratsastuskilpailut
» 05.08.2007 / Villit maastoesteratsastuskilpailut
» 21.06.2007 / Villit esteratsastuskilpailut
» 25.05.2007 / Villit kouluratsastuskilpailut
» 13.11.2007 / Villit kouluratsastuskilpailut
» 24.10.2007 / Villit esteratsastuskilpailut