Welcome!Saapuessasi Charmeen näet tallipihalla löysin ohjin kävelevän kimon kouluratsun, valkoisine pinteleineen ja hienosti pukeutunut ratsastaja selässään. Ratsukon takaa avautuu laaja tallialue tummanvihreäksi maalatuin rakennuksin ja valkoisin aitauksin, peltojen ja metsien ympäröimänä. Lukuisat hevoset käyskentelevät lähilaitumella varsoineen ja perhonen lentää pihan poikki lämpimässä kesäauringossa. Olet lämpimästi tervetullut Charmeen!Charme on 1800-luvulla perustettu suuri hevostila. Alunperin Charmen perusti Edgar Winston, jonka kuoltua tila periytyi aina nuoremmalle sukupolvelle vuosikymmenien ajan. Tilaa on kohdellut myös suuri tulipalo, jossa kuoli tilan pitäjät sekä monta huippuhevosta. Vakuutusrahoilla talli entidsöitiin lähes samankaltaiseksi kuin mitä se oli ennen tulipaloa. Kuitenkin tila joutui myöhemmässä vaiheessa pakkohuutokauppaan, sillä omistaja sairastui vakavasti eikä suvusta ollut enää jatkajaksi. Hyvä onni sattui tielleni juuri silloin kun olin vierailemassa ystävättärelläni Hollannissa. Kuullessani Charmesta, en enää miettinyt, sillä tilaisuuteni oli koittanut. 2008 toukokuun lopulta asti Charme on ollut omistuksessani. Charme sijaitsee idyllisessä maalaismaisemassa Etelä-Hollannin kauniilla, rauhallisella ja suurella maatilalla aivan kaupungin laidalla. Tilan ratsastusmahdollisuudet ovat parasta laatua; kaksi ulkokenttää, ilmastoitu maneesi sekä monet kymmenet kilometrit maastoreittejä ja polkuja lähistön metsissä, sisältäen maastoesteradan. Charmessa saat aikasi varmasti kulumaan ja pääset hengähtämään ja rentoutumaan normaalista arjesta. Charmessa on mainiot kulkuyhteydet, sillä talli sijaitsee aivan kaupungin kupeella, noin viiden kilometrin päässä. Kaupungin häly ja melu eivät kuitenkaan häiritse tilan hevosia eikä ääniä kuulu juuri lainkaan suurten metsien suojatessa tilaa. Vanhan 'perinteen' mukaan pidämme yllä kasvatustoimintaa, kasvattinimellä CHR. Kasvatuksessa pyrimme tuomaan virtuaalimaailmaan terveitä, kykeneviä ja suvultaan mahdollisimman rikkaita jälkeläisiä. Toki valikoimastamme löytyy myös vanhemmat tallin maskotille tai lasten talutusponille. Kasvatuksen lisäksi järjestämme hoitajatoimintaa, jonka kautta on mahdollista päästä tallin henkilökuntaan mm. varsankouluttajan, tallityöntekijän tai liikuttajan merkeissä. Harrastamme aktiivisesti kilpailemista, ja oman kilpailemisemme ohella järjestämme kilpailuita myös omalla tallillamme. Lähes kaikki hevosemme kilpailevat aktiivisesti, eläkeläisiä, nuoria ja siitoskäytössä olevia.
Kesäisin terveisin, |
| Virtuaalitalli Charme, kuvien © Gest?t Bonhomme |