![]() ![]() ![]() | ![]()
KILPAILUKALENTERI Kuvagalleria:
© Winter Hill Percherons Luonne: Hoitaessa:Tane on perustunnollinen hoitajaansa kohtaan, se ei pure eikä potki. Ori nauttii kun hoitaja harjaa ja rapsuttelee sitä, se antaa harjata itseään melkein joka puolelta. Takajalkojen väli on kuitenkin tämän herran arka paikka, sieltä ei Tanen mielestä saa harjata missään nimessä. Onhan aratkin paikat pakko aina välillä putsata ja ori ymmärtää sen. Ei se kuitenkaan pure, vaikka luimii hiukan takajalkojen väliä harjatessa. Kaviot Tane nostaa todella helposti. Onneksi se on niin tottelevainen, muuten voisi tulla ongelmia orin kokoon nähden. Satuloitaessa Tane seisoo nätisti paikallaan, eikä suitsien laittokaan tuota ongelmia. Valjastuksesta ori ei oikein pidä. En tiedä mikä siinä on, mutta ilmeisesti Tane on sattunut nuorempana jokin onnettomuus kärryjen kanssa. Tanelle on aina laitettava valjaat ja etenkin kärryt todella rauhallisesti, ettei se saa hepulia. Jos ori stressaantuu valjastuksessa, ei itse ajamisestakaan tule yhtään mitään. Tane voi lähteä rynnimään suurinpirtein silmät puoliummessa, eteensäkatsomatta ja siitä ei hyvää seuraa! Onneksi tämä tapahtuu vain, jos valjastuksessa hätiköidään. Taluttaessa: Ori kulkee hienosti narun päässä, mitä nyt hiukan vilkuilee tammojen perään, mutta se on ihan normaalia. Tane ei ole kertaakaan karannut taluttajalta, eikä edes yrittänyt ryssiä mihinkään suuntaan. Sen voisi periaatteessa jättää pihalle vapaaksi seisomaan, eikä hevonen lähtisi mihinkään. Tätä ei kuitenkaan kannata kokeilla, koska Tane on kuitenkin ori, eikä sen hormooneista voi mennä takuuseen. Sitten ei olisi mukavaa, jos joku naapurin tammoista olisi tiineenä, pelkän "hoitajan ja hevosen välisen suhteen" - testauksen takia. Ratsastessa: Ratsastaessa Tane on aluksi hieman kankea, mutta kunnon lämmittelyn jälkeen se toimii hyvin. Ori yrittää ainakin parhaansa siihen asti, kunnes se tympääntyy ja lopettaa hommat kokonaan kesken. Tässä vaiheessa ratsastajalla ei ole enää minkäänlaista sananvaltaa, vaan ori juurtuu keskelle kenttää ja jää siihen seisomaan. Ei auta vaikka kuinka yrittäisit ajaa sitä eteenpäin pohkeiden, raipan tai kannusten avulla. Jos ori on kerran päättänyt lopettaa työt kesken, niin silloin se myös lopettaa! Sinun ei muu auta, kuin viedä hevonen takaisin talliin ja alkaa luomaan vaikka lantaa. Muutaman tunnin kuluttua ori voi olla kuitenkin hyvin pirteä ja yhteistyöhaluinen, silloin se tottelee pienintäkin apua, jonka sille annat. Esteillä tästä hevosesta ei kerta kaikkiaan tule yhtään mitään. Ori ei osaa nostaa jalkojaa edes 50 sentin ristikon yli, saati sitten hypätä kokonaista rataa. Vaikka sitä on kuinka yritetty valmentaa, ei ori suostu nostamaan jalkojaan tarpeeksi ylös. Onneksi kaikkien ei kuitenkaan tarvitse olla mestareita joka lajissa. Tane nimittäin on todella taitava kouluratsastuksessa! Se taitaa hyvin vaativammatkin liikkeet ja yleensä keskittyy todella tarkkaan. Ellei sillä sitten pala taas pinna;> Koulu treenien jälkeen ori tykkää lähtee mielellään maastoilemaan. Se nauttii luonnossa rämpimisestä ja pitkillä suorilla laukkaamisesta. Tämä on mukavaa myös ratsastajan kannalta, koska orilla on todella pehmeät askellajit sekä leveä selkä. Tanen selkään uskaltaa jopa mennä ilman satulaa, koska se ei pukita eikä riehu ollenkaan. Ori tietää, että ratsastaja voi pudota helposti, jos ei ole satulaa selässä. Tällähetkellä Tanella on erittäin hyvä kunto, joten sillä on ihana laukata kilometriä pitkiä peltoteitä, antaa hevosen vain laukata ja laukata. Päästyään tien päähän ori hidastaa itsestään, kunnes lopulta siirtyy käyntiin. Sitten onkin hyvä kävellä rauhassa takaisn tallille. Ratsastuksen jälkeen Tane seuraa mukisematta ratsastajaansa, niin kauan kuin tämä sitä haluaa. Ajaessa: Kuten jo yllä mainitsin, ori on yleensä helppo ajettava. Kuitenkin, jos se stressaantuu valjastuksessa tulee ajosta hirveä kaaos. Ori voi pomppia pystyyn kärryt perässä tai sitten se lähtee sokeana laukkaamaan suoraan eteenpäin. Silloin on syytä lähteä pois alta ja odottaa, että ori rauhoittuu. Jos valjastus on kuitenkin sujunut ongelmitta, menee ori ajaessakin todella hienosti. Tane tekee ajaessa, kuten ratsastaessakin yleensä kaiken mitä pyydetään ja keskittyy hyvin tehtäväänsä. Tarhassa/Laitumella: Tämä ori on tallin pomo. Se ei hyväksy muiden uhittelua, vaan laittaa kerralla kaikki järjestykseen. Kokonsa puolesta sillä on toki etuja, mutta ei se kuitenkaan ole kovin väkivaltainen nuoria oreja kohtaan. Viisaimmat eivät edes yritä pomottaa Tanea, koska tietävät jo ennalta, ettei sille pärjää. Ihmisen tullessa laitumelle, se tulee heti vastaan rauhallisessa käynnissä, eikä pomottamisesta ole enää tietoakaan. Lastaus/Kuljetus: Tane kävelee aina suoraan kuljetusautoon, koskaan sillä ei ole ollut mitään ongelmia kuljetuksen kanssa. Tämä onkin todella hyvä asia, koska en uskaltaisi edes ajatella, mitä tapahtuisi jos tuon kokoinen ori alkaisi riehua lastauksessa. Se onkin päässyt monille kisamatkoille vain seuralaiseksi, jotta säikymmät hevoset ovat tunteneet olonsa turvallisemmaksi. Kisoissa: Ori ei turhia kisoissa hermoile. Sitä voisi luulla vanhaksi rusettikoneeksi, joka on kisannut kaikenmaailman kisoja elämänsä aikana. Mutta ehei, sama ori se on kuin aina ennenkin. Radalla se keskittyy täysillä, ihan kuin tietäen, että nyt on kisat kyseessä. Tane ei koskaan huutele tammojen perään, jos kisasuoritus on kesken. Vasta radan jälkeen se voi hieman flirttailla tytöille ja kehuskella, miten upeasti hän taas suoritti radan;> © Veikka Sukutaulu:
Sukuselvitys: Sultanin isä. Shape oli kultainen ja kiltti hevonen. Shapella on kolme veljeä ja yksi sisar. Kaikki Shapen varsat ovat mustia.Työ juhtana toiminut Shape oli kuulias. Se astutti monia tammoja ja ihastutti komeudellaan ja huolehtivaisuudellaan. Kuitenkin jo 16-votiaana Shape katkaisi jalkansa, josta seurasi niveltulehdus. Oria ei enää liikutettu raskaasti. Kuukauden päästä ori astutti tanen äidin, ja kuoli siitä viisi kuukautta eteenpäin. Shape oli kuulias ja hyvä orii, jolla oli mukava ratsastaa. Se oli kuollessaan 16-vuotta. Shapen isä. ja Tanen isänisä, oli ratsastuskoulun mustalammas, joka taisteli ikuisella kapinalla valjaita vastaan. Pencen siirrettiin metsä-hommiin, jossa se viipyi yli neljä vuotta nuoruudessaan. Vasta kun hevonen oli kymmenen huomattiin sen piilevä kyky este-ratsastukseen. Koulutus kesti kuitenkin yli vuoden. Sinä aikana Pencen oli ehtinyt astuttaa yli kaksikymmentä tammaa. Pencen pärjäsi esteillä hyvin, joka on kuitenkin jäänyt melkein suvun viimeisimmäksi estetykiksi. 15-vuotiaana Pencen siirrettiin takaisin metsään, jossa ori kuoli ähkyyn jo kahdenvuoden päästä. Rakastettu Pencen haudattiin ratsastuskoulun viereen ja siellä se vieläkin lepää rauhassa. Tanen isänemä oli kuulias ja hyvä sukuinen tamma. Ponita toimi nuoruus vuosinaan näyttelyiden vetojuhtana ja välitaukojen ihmetyksenä. Korkea ja lihaksikas tamma oli ihmeellinen noina vuosina kylien kaduilla. Pian kuusi vuotiaana tamma astutettiin Shapen kanssa. Vaikeudet alkoivat pitkien tuntien ja ison mahan kanssa. Ratsastuskoulun johto oli menossa konkurssiin ja hevosia ylikuormitettiin. Ponita jaksoi hyvin, vaikkakin olisi tarvinnut enemmän lepoa. Tiineyden loppuvaiheilla, Ponita synnytti juuri ennen laskettua aikaa. Varsa oli puhdas musta. Ponitan taival jatkui. Tamma sai kokea monen astutuksen. Viimein 18-vuotiaana astutus lopetettiin kokonaan ja tamma jäi eläkkeelle. kokonaan tammaa ei kuitenkaan jätetty vaan se toimii vieläkin seniori tunneilla. Tanen emä oli musta, säihkyvän kaunis ja siroTaoriin. Taoriin oli mahtava ja menestynyt näyttelyhevonen. Se oli siro ja ilmava, sekä kaikkien ihailema. Taoriin vietiin neljä vuotiaana jo ratsastuskoululle, jossa sitä koulutettiin esteille ja ajoon. Lopuksi siitä tulikin ajo-hevonen. Taoriin ei pitänyt tätä hommaa yhtään tärkeänä, vaan olisi halunnut palata näyttelyiden kohteeksi. Taoriin karkasi tarhastaan ori laitumelle seitsemän vuotiaana, jolloin Shape-poika tuli ja astui tamman. Yllätysvarsa oli oikea yllätys todella, eikä iloa voinut piilotella. Taoriinin lääkäri oli aikaisemmin todennut ettei tamma voi varsoa, mutta lääketiede oli väärässä. Taoriin elää vieläkin mahtavaa elämää ihmisten piirittämänä. Tanen emänisä oli kylmä hevonen. Musta ja kiiltävä Ruutu. Tumma hevonen ei antanut kiinni koskaan, se halusi olla vapaa. Pelkoa herättänyt Ruutu. Tummaa taivasta vasten laukannut hevonen, ei koskaan ollut ratsastuskoulun käytössä. Se oli joka kerta ulkona. Mystisiä juttuja puhuivat tallin tytöt, muka että hevonen olisi kirottu taikka noiduttu. Ei! Ruutu oli vain nuori ja vapaa herra, joka yön pimeydessä se kipaisi astumaan tammoja. Tanen emänemä oli vaivainen hevonen, joka sairasti koko ajan jotain. Luonteeltaan sähäkkä ja kipakka Pulver, ei olisi vaivautunut tekemään mitään. Koulua harjoitellut tamma kuoli pian, sairauteensa. Ennen sitä tamma ehti saada kolme varsaa, jotka menestyivät maailmalla hyvin. © Jenny Astutusinfo: Sultan astuu elämänsä aikana korkeintaan 15 tammaa. Tammojen on edustettava samaa rotua kuin ori, mutta kovinpaljon muita vaatimuksia meillä ei ole. Astutusmaksu on 100v€, ja varsamaksu 250v€. Emme kuitenkaan peri varsamaksua, jos sattuu niin ikävästi, että varsa syntyy kuolleena. Maksut maksetaan sähköpostin välityksellä varsan syntymän jälkeen. Myös varaukset hoituvat sähköpostin välityksellä.
Arvostelut: Pää kivan näköinen, silmät eloisat ja suuret, tämä antaa hyvän ensivaikutelman hevosesta. Pää kiinnittyy hyvin kaulaan. Orilla ryhdikäs asento. Lavat hyvät, kuitenkin voisivat olla lihaksikkaammat. Runko hyvä, mutta tiivis. Lautaset hyvän muotoiset,kuitenkin voisi olla niitä lihaksia. Jalat ovat hyvät, ja tuovat eleganttisuutta koko hevosen olemukseen. Häntä kiinnittyy hyvälle kohdalle hevoseen. Askeleet näyttävät kevyiltä, joka tuo hevosen raskaaseen olemukseen kauneutta. Hieno näky! Arvosana: 10- arv. Kenya | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||