Tervetuloa
Settereiden suurtapahtuman syksylle 2006 tarjoavat
virtuaalinen setteriliitto - VSL,
Graz sekä
Mysquik.
Setteritapahtuma on tänä vuonna jo kolmas settereille suunnattu tapahtuma VSL:n osalta, aiemmat ovat tosin olleet huomattavasti pienimuotoisempia, setterivoittaja näyttely sekä ainoastaan settereille avoin toinen näyttely, jossa olivat jaossa myöskin lisäsertit. Saamme myös varmasti setteriliitolta vielä lisää tapahtumia tämän vuoden puolelle, suunnitelmien mukaan ainakin kanakoirakoe sekä tottelevaisuutta on tiedossa. Toinen järjestäjistä on Graz, joka ei ole vähään aikaan ollut monessa tapahtumassa mukana, lukuunottamatta vizslapäivä, johtuen omistajan kiireistä sekä siitä, että häneltä eli minulta ei ole jäänyt paljoa aikaa enempää tapahtumia järjestellä kuin VKK:n tokot sekä näyttelyt ja VSL:n tapahtumat. Kolmantena järjestäjänä toimi Mysquik, joka on tapahtumien osalta pitänyt hiljaiseloa, mutta joka nyt on pitkästä aikaa mukana järjestelyissä.
Tervetulleita kisaamaan ovat kaikki mahdolliset setterit ja toivommekin suurta osallistujamäärää. Näyttelyistä lähtee kolmen päivän varrelta BIS -kehään jokaisen rodun VSP ja ROP, VSP ja ROP veteraanit, pennut, juniorit, käyttökoirat ja nuoret sekä ROP -kasvattajat. Kaikki nämä osallistuvat BIS -kilpailuun omalta osaltaan, ensimmäiseksi kuitenkin valitaan näyttelyn kaunein pentu, veteraani, juniori, nuori, käyttökoira sekä paras kasvattaja, tämän jälkeen näiden voittajat (lukuunottamatta kasvattajaa) jatkavat edelleen näyttelyn kaunein koira kilpailuun, jossa ovat mukana myös avoimen, käyttö- sekä valioluokan koirat. Näistä sama tuomari valitsee BIS -koiran, jolle ei ole tarjolla titteliä, ainoastaan mainetta sekä kunniaa.
Muilta osin kilpailut menevät normaalia rataa ja lajeina siis toimivat agility, toko sekä kanakoirakokeet. Kuten jo aiemmin sanoin, toivomme suurta osanottajamäärää, nyt kun settereiden määrä on ollut vielä nousujohteistakin. Erityisesti myös muihin lajeihin kuin näyttelyihin toivotaan osallistujia. Muistakaa että kaikkiin lajeihin osallistumiset eivät välttämättä lähde samaan mailiin, sekä muistakaakin osallistua oikein.
-- caza & Limet
Valitettavasti jouduimme perumaan SWE ja FIN vnl:n näyttelyt koska niille ei lupa vastauksia tullut. Pahoittelen kovasti
Limet