Tuntien ja hoitajien lisäksi tärkeänä toimintana Susikalliossa on kasvatustoiminta. Susikalliossa syntyy lähes kuukausittain muutama varsa, mutta määrän sijaan pyrimme panostamaan laatuun. Meillä kasvatetaan kyvykkäitä ratsuja niin este- kuin koulukentillekin - tärkein jalostusperiaatteemme on kasvattaa hyvän rakenteen omaava, selväpäinen ja terve varsa. Jotta saavuttaisimme mahdollisimman laadukkaan tuloksen kasvatustyössämme, harkitsemme tarkkaan jokaisen syntyvän varsan vanhemmat. Pyrimme kilpailuttamaan omia tammojamme ja orejamme vähintään näyttelykehissä varsan menestyksen takaamiseksi - mahdollisuuksien mukaan vanhemmilla tähdätään Yleislaatuarvosteluun sekä VPA:n laatuarvosteluun.
Tämän vuoksi toivommekin, että osaa maailmalle lähtevistä kasvateistamme nähtäisiin myös kisakentillä, vaikka toki myymmekin mielellämme osan harrastehevosiksikin!
Tutustu tallissa asuviin varsoihin ja nuoriin hevosiin täällä!
Myyntiehdot- tai toivomukset ovat pitkälti kasvattikohtaisia, mutta alla muutama yleinen ohje ostajalle:
kasvatin perustietoja (nimi, rotu, skp, synt. aika jne) ei saa muuttaa!
kasvattajaksi merkittävä: Viona, Susikallio
kasvatti tulee rekisteröidä VRL:on hevosrekisteriin!
vain meillä on oikeus myydä Susikallion kasvatteja.
| pr-o/t Susikallion *** | Draumur frá Freistingar | Barbie Girl | ast. 10.05. |
| pr-o/t Susikallion *** | Fame's Fortunate | Texas Caramba | ast. 10.05. |
| ox-o/t Lýkaina/Susikallion *** | TH's Morfeus ox | CT Marie Antoinette ox | ast. 08.05. |
| FWB-o/t Lýkaina/Susikallion *** | Baderna Show | Chichiriqa | ast. 26.04. |
| Kasvatti | Isä | Emä | Syntymäpäivä |
| FWB-t Susikallion Derby | Kigston Tristan | T.H. Shamrock II | 11.5. |
| rp-o Susikallion Obado | Azkaban Oscurità | Nuuhkun Annuska | 5.4. |
| lv-t Susikallion Geisha | Milos Iostream | Toblerone IV | 4.3. |
| rp-t Susikallion Diamondella | Dux Jr. | Diana the Little | 3.3. |
| shet-t Susikallion Charade | A.D. Aristocrat | Céleste BL | 2.3. |
| sh-o Susikallion Arolapsi | Rajattoman Pakkastakku | Kyyneleen Lapsi HM | 27.2. |
| shet-o Susikallion Oceanboa | Black Mamba | Olga | 24.2. |
| sph-o Susikallion Pauhaus | Vaahteramäen Ilopilleri | Kalinkan Naispaholainen | 20.2. |
| sh-o Susikallion Verraton | Osiirin Aukusti | Verrattoman Saaga | 20.2. |
| ic-t Susikallion Chloris | Final Countdown | Cornelize | 16.2. |
| sh-t Susikallion Belliina | Surmavan Pohtooja | Kurittoman Bellariina | 30.1. |
| shet-t Nephelê v.d. Lýkaina | Valerio v.d. Narcism | Susikallion Neilikka | 23.1. |
| ic-t Susikallion Carmin | Foppe II | Cornelize | 9.1. |
| shet-t Susikallion Feline | Keikarin Eevertti | Felimis | 2.1. |