Heinis

Kuvittele heinien pehmeä tuoksu, vanhan vintin narina, tuulen lempeä ujellus nurkissa, hevosten hörähdäksyt alakerrassa...

Löysit tiesi tänne heinikselle? Tervetuloa! Susarin heinis on päätallin ylisiltä löytyvä hajanaisten heinäpaalien ja hämähäkinseitin koristeltujen vanhojen arkkujen valtakunta - uskallatko raottaa suurta kirjaa, jonka kanteen on kaiverrettu kiemuraisin kirjaimin Susikallion historiikki?

Historian siipien havinaa...

Mestänreunaan, aivan Susijoen pikkukylän tuntumaan, rakennettiin pienen pieni kartanotyylinen rakennus, Susikallio, vuonna 1883 kreivitär Silja Larssonin toimesta. Rouva oli viehättynyt jo pikkulapsena rehtiin, uutteraan suomenhevoseen ja halusi pitää tämän upean rodun kannan yllä. Kartano aloitti toimintansa minimaalisena sisukkaita työhevosia jalostavana siittolana, jonka toiminta lopahti rouvan kuollessa yllättäin. Tämän tytär ei ollut kiinnostunut hevosista, vaan remointoi tallin navetaksi; olihan 1900-luvun vaihteessa lypsykarjasta enemmän hyötyä kuin siittolasta. Sanja Larsson piti maatilaa pystyssä vuosien ajan, kunnes tulipalo tuhosi navetan 1903 miltei kokonaan. Kartano säilyi palolta, mutta Siljan aikaisia valokuvia on säilynyt vain yksi, joka on nähtävissä sivussa.

Larssoninen myydessä hyödyttämän tilan, osti sen Markkalan Jaakko, joka sisukkaana maajussina kunnosti navetan ja hankki vain kuusi lehmää. Aikojen saatossa miekkoselle eksyi suomenhevostamma Matilda, josta kuva sivussa. Matildan jälkeläisistä Martta ja Malla vaikuttavat vieläkin Susikallion tammalinjoissa, joskin nykyään näiden kantatammojen nimet ovat jo painumassa unholaan. Alempana kuva tammoista, keskellä Matilda.

Toisen maailmansodan jälkeen Martta ja Malla palasivat ehjin nahoin kotitilalleen, mutta isäntä oli kaatunut sodassa. Niimpä tila meni taas myyntiin; tällä kertaa sen emännäksi päätyi tomera rouva Lahtinen, joka perusti vanhan navetan puitteisiin yksityisen lastenkodin. Vanha rouva kunnioitti rakkaan isänmaansa kansallishevosta ja antoi Mallan asuttaa pientä talliaan vielä vuosien ajan, Martta kuoli vain vähän sen jälkeen, kun rouva oli tilan markkinoilta ostanut. Lahtisen suku piti tilaa pystyssä kymmeniä vuosia: Tarmo Lahtinen perusti äitinsä kuoltua tilalle pienen lomakodin 1970-luvulla. Tila säilyi sellaisena aina 90-luvulle asti, jolloin Väinölä osti vanhan kartanon maineen perustaakseen pienen ravitilan, jonka kantaan vaikutti edelleen Matildan sukulinja. 1990-luvun lopulla Viona Z. osti ränsistyneen tilan puoli-ilmaiseksi; huonon menestyksen johdosta oli Väinölä ratkennut juoppouteen ja tila oli otettu pois häneltä.

Vuosien korjaustyö ja remontti - vuonna 2008 Ratsastuskoulu Susikallio avasi ovensa yleisölle. Ratsastuskoulu Susikallio aloitti 12 karsinan pientallina, mutta laajeni nopeasti kahden tallin tilaksi; pian kuvioihin astui myös yksityistoiminta joten lisäkarsinoita tarvittiin - näin rakentui kolmas talli. Susikallio avasi siittolasiiven muutaman kilometrin päähän päätallialueelta, mutta siittolasiiven toiminta siirrettiin käytännöllisyyssyistä lähemmäs, aivan päätallialueen lähettyville. Näin siittolan hevosia oli tarvittaessa helpompi käyttää opetusratsuina.

Muistoja tallilta

Ensimmäisen ratsastustunti pidettiin 20.6.2008; oli kesäkuinen perjantai-ilta ja tuntilaiset kokoontuivat kentälle...
"Tunti alkaa kevyellä lämmittelyllä. Muutama kierros käyntiä pitkin ohjin. Lyhyet ohjat, kierros koottua käyntiä. Harjoitusravia, josta siirrytään noin 5 kierroksen jälkeen kevennettyyn raviin. Muutama kierros ravia, jonka jälkeen siirrytään hetkeksi takaisin käyntiin.
Kokorataleikkaa eli lävistäjä ravissa, suunnan vaihdos ja laukka. Laukkaa muutama kierros, jonka jälkeen siirrytään takaisin raviin. Pari kierrosta ravia, jonka jälkeen pysähdys. Ratsukot jaetaan neljän ryhmiin, joista toiset jäävät kentän toiseen päähän, kun taas toiset siirtyvät toiseen päähän. Siirtyneet ratsukot laukkaavat laajassa ympyrässä sillä välin, kun toiset harjoittelevat pohkeenväistöä. Ratsastuksenopettaja neuvoo lähes kädestä pitäen, mikäli tarvetta on. Jokaisen rastukon suoritettua ryhmät vaihtuvat. Edelliset "pohkeenväistäjät" siirtyvät laukkaamaan, ja "laukkajaat" harjoittelevat vuorostaan pohkeenväistöä. Kaikkien suoritettua otetaan taas koko kenttä käyttöön ja harjoitusravia muutamia kierroksia, jonka jälkeen siirrytään keskilaukkaan. Loppuverryttely; muutama kierros harjoitusravia, jonka jälkeen viimeiset kierrokset vapaata käyntiä pitkillä ohjilla. Tunti päättyy ratsastajien asettuessa riviin keskelle kenttää. "

Ensimmäinen leirimme järjestettiin onnistuneesti vuoden 2009 kesällä, jolloin mukana oli viisi ratsastajaa. Alla ote leiriläisemme Henz'in tarinasta, 2. leiripäivä:
"Herätys oli aivan kauhea. Niin kauhea, etten halua enää edes muistella. Sai siinä kyllä jälkeenpäin kunnon naurut, mutta aamulla ei ketään naurattanut kyllä yhtään. Herätys oli todellakin mieleenpainuva ja mieleenpainuvaan aikaan. Puoli seitsemältä. Kuka hullu sillon jaksaisi herätä. No aamupalalla kävimme jo ennen seitsemää ja söimmekin, ainakin minä, itseni täyteen. Aamupalalla oli ihanan tuoretta leipää, sitä kyllä halusi syödä, ja paljon eri hedemiä.Sitten vain nopeaa vaihtamaan ratsastuskamppeet ylle ja hoitamaan ratsuja kuntoon maastoilua varten. Arielle oli taas juntturalla päällä, otinkin sen käytävälle kiinni kuten aina Topenkin kanssa tein. Harjailin sitä pitkin voimakkain vedoin ja välillä se näytti oikeasti nauttivan. Sitten heitin varusteet selkään, sillä muut jo odottelivat. Satulavyön kiristäminen sujui hyvin ja suitsetkin pikkutamma otti ongelmitta. Itselle kypärä päähän ja maastoa kohti. Me saimme Ariellen kanssa olla jonon keskivaiheilla ja onneksi saimmekin. Arielle säpsyili kaikkea mitä voi ja vielä enemmän. Laukkapätkillä yritettiin välillä kiilata toisten ohi, mutta sain pidettyä hallinnan. Sivuloikat kävivät todella tutuiksi maaston aikana, muuten siellä oli kivaa. Itsellä tuntui, että tuli todella kuuma maastossa ja niin näytti tulleen Ariellellekin. Hölmö poni, mitä hyppi ja pomppi niin paljon. Muiden hevoset eivät olleet yhtään hikisiä, mutta Arielle oli. Niinpä hieman pesaisin sitä sienellä.
Päivätunti meni ihan hyvin, kukaan ei tippunut, vaikka Arielle säikkyikin pari kertaa ihan kunnolla. Tämänkertainen ei kuitenkaan ollut mitään maastoon verrattuna ja pysyin hyvin ponin aivoituksissa mukana. Tunnin jälkeen hoidimme hoitsumme hyvin ja lähdimme päivälliselle. Päivällisellä oli ihanaa kotiruokaa. Nälkähän siinä oli tullut kun kaksi tuntia oltiin jo ratsastettu. Päivällisen jälkeen oli vapaa-aikaa ja minä menin ruokalevolle hetkeksi. Ruokalepo venyi kuitenkin hiukan, kun nukahdin. Nekku kävi minut sitten herättelemässä kun aika tuli. Tallipihan kokoontumiseen olikin eksynyt kaikki muutt ja minua hieman moitittiin myöhästymisestä. Lähdimme kuitenkin kaikki iloisina laitumille päin teoriatunnille, jossa oli aiheena istunta ja muutenkin ratsastus. Saimmekin aiheesta paljon juttua aikaa ja teoriaan varattu aika olikin, tai ainakin tuntui, hetkessä ohi. Käppäilimme takaisin tallille ja saimme tietää, että koko loppupäivä olikin vapaata. Kävin katsomassa Toppea, hoidin paljon Ariellea ja luin kirjaa, jonka olin ottanut mukaan. Iltapalan jälkeen kävin taas saunassa ja menin suoraa nukkumaan. Ai että oli ihana alkaa nukkumaan raskaan päivän jälkeen."
- Henz, Susikallion kesäleiri 2009

Kun tallimme kaksi suosituimmaksi muodostunutta hevosta saapuivat tallille...
"Sunnuntai alkoi leppoisissa merkeissä; heräsin aamulla pitkästä aikaa auringonpaisteeseen ja kahvin pikaisesti hörpättyäni suuntasin kulkuni iloisin mielin tallille. Kuten tavallista, ponitallissa minua tervehti suloisten otusten rivi ja pehmeät hörähdykset. Pysähdyin suosikkini, pienen Väinön karsinan kohdalle silitelläkseni eliön päätä paksun otsatukan alta. Palkinnoksi sain turhautuneen tuhahduksen ja uhittelevan ilmannäykkäisyn. Nauroin pikkuponille ja suuntasin kulkuni kohti ruokavarastoa. Jaoin joka-aamuiseen tapaani poneille kaurat ja heinät, jonka jälkeen kävin toimittamassa saman myös pää- ja yksityistalleissa. Tänään tulisi kaksi uutta hevostakin, rauhaton lämminveritamma Toblerone ja kujeileva suomenhevosorini. Ennen hevosten tuloa satuloin Reetun ja ratsastin maastoon verryttelemään. Pienen lenkin jälkeen uskalsin jo antaa avut ripeämpään askellajiin ja ravuutin tamman kentälle. Verryttelin jonkin aikaa hieman aamu-unista tammaani ja suuntasin kulkuni kohti kentän keskelle pystytettyä estettä. Reetu epäröi aluksi hieman ennen estettä, mutta hyppäsi lopulta kauniisti. Pohdin muutaman matalan esteen hypätessäni, että Reetusta voisi vielä sittenkin olla kisakentille - ainakin haluaisin tammuskasta pienen, suloisen varsulin.
Päivä kului kuin ohimennen, taluttelin Sissiä metsätiellä ja juoksuttelin Tiitulia kentällä. Pian alkaisivat taas tunnit, ja tapahtumaviikonloppua pitäisi vielä suunnitella ja hioa. Toblerone saapui tallille näyttävästi: tallitytöt pysähtyivät toljottamaan trailerista vauhdilla peruuttavaa lämpöstä. Joku taisi kysäistä, että onko tuo muka se Zerochin uusi hieno tamma... Figo saapui hieman neutraalimmin, tosin ori sai paljon lämpimmän vastaanoton. Figo onkin varsin upea nuori oripoika, joka tulisi vielä tuntien lisäksi kiertämään useissa kisoissa kanssani. "

Heinäkuu 2008 oli Susikallion kulta-aikaa: myös hoitajatoiminnan saralla, jolloin tallillamme kävi ensimmäiset hoitajat tiuhaan:
"Saavuin tallille ensimmäistä kertaa. Vilkuilin ympärilleni hieman eksyneen oloisena. En tuntenut ketään vielä. Näin kuinka joku tuli minua kohti. Säpsähdin hieman mutta suoristauduin ja menin tätä ihmistä vastaan. Se oli tallin omistaja Zeroch, ja mukava ihminen olikin. Hän neuvoi minulle missä mikäkin paikka on, harjojen paikat, satuloiden paikat, sallitut maastot jnejne. Zeroch ohjasi minut talliin, ja sanoi: "täällä ovat kaikki hevoset!" "Onko Nasukin täällä?" kysyin. "Ei, se on laitumella. Otappa tuosta sen riimu ja naru, voit hakea sen ja harjata sen. Harjauksen jälkeen voit ratsastaa kentällä tai maneesissa. Älä mene maastoon ilman kaveria, se on kiellettyä. Minun täytyy mennä, on kiire kaupunkiin." sanoi Zeroch. Otin Zerochin näyttämät tavarat ja lähdin kävelemään laitumille. Etsin katseellani tutun näköistä hevosta. Siellä ruuna mässytti ruohoa yhdessä nurkassa. Luikahdin laitumen puolelle ja lähdin kävelemään Nasun luokse. Se hädin tuskin välitti tulostani. Kumarruin ja yritin nostaa sen päätä jotta saisin sille riimun, mutta tuntui kuin turpa olisi liimattu ruohonkorsiin. Lopulta avasin turpahihnan ja laitoin sen kiinni taas kun riimu oli ruunan päässä muuten. Lähdin taluttamaan Nasua tallille päin, ja se nuohosi maata löntystäessään perässäni. Kun tultiin soratielle se nosti päänsä ylös ja tuli kiltisti vieressäni. Talutin sen talliin, ja jouduin kävelemään tallin päästä päähän pari kertaa, ennen kuin älysin että Pimun Naseva aka Nasta tarkoittaa Nasua. Latoin ruunan karsinaan ja otin riimunnarun pois. Jätin sille riimun päähän, ja lähdin hakemaan harjoja. Jouduin miettimään hetken ennenkuin muistin missä harjat ovat. Kipaisin hakemaan Nasun harjat ja menin takaisin ruunan karsinalle. Otin sen karsinasta ja laitoin käytävälle kiinni. Nasu seisoi siinä tyynesti lepuuttaen toista takastaan, kuin nukkuisi. Alahuuli alkoi lerputtaa. "Herää pöhkö, nyt ei ole nukkumisen aika" naurahdin. Otin pölyharjan harjapakista ja aloin harjaamaan. Ensin kaulasta, sitten selkä, kyljet, jalat, lapa, lautanen, kaikki. Sitten sama normaalilla harjalla. Otin kaviokoukun ja pyysin Nasua nostamaan kaviotaan liu'uttamalla kättäni sen jalkaa pitkin. Jalka nousi nätisti. Huhhuh, sielläpä olikin paljon täytettä! Kraavin kaikki pois ja harjasin vielä puhtaaksi kavioharjalla, joka oli kiinni kaviokoukun toisessa päässä. Kävin vähitellen läpi kaikki 4 kaviota. Joka ikinen oli aivan täynnä. Likaa oli pinttynyt joka koloon. Mutta kunnon hinkkauksella niistä tuli mukavan puhtoiset. Selvitin harjan käsin. Siinä oli todella paljon paakkuja, ja yksi rastan alku. "Tätä harjaa ei ole selvitetty vähään aikaan" tuumasin. Harjasin hännän piikkisualla, sillä käsillä tehdessä siihen olisi mennyt liian kauan. Sutaisin pään vielä pehmeällä pääharjalla. Ruuna oli puhdas, ja minä intona kokeilemaan ruunaa kentällä. Olen melko kokenut ratsastaja, ja ajattelin näin ensimmäisenä päivänä vain kokeilla kaikki askellajit ja puomeja. Kävin hakemassa Nasun varusteet ja laitoin satulan lattialle. Pistin ohjat Nasun kaulalle ja pujotin kuolaimet näpäskästi ruunan suuhun. Sidoin kaikki remmit ja ja otin riimun pois. Laitoin orin kiinni kuolainrenkaista, sillä ei ollut muuten mitään mihin laittaisin sen kiinni. Laitoin satulan ensin kaulalle ja liu'utin sen sitten oikealle paikalleen. Otin satulavyön mahan toiselta puolelta ja kiristin. Kiristin niin kovaa kuin käsistäni irti sain, mutta sain vain toiseen reikään saakka. Päätin kiristää lisää kentällä. Laitoin suojat takajalkoihin, varmuuden vuoksi. Irrotin kliksut kuolainrenkaista ja lähdin taluttamaan ruunaa kentälle. Sädin jalustimet sopiviksi ja laskin ne alas. Tungin kenkäni jalustimeen ja ponnistin. Tuntui kuin maa olisi hävinnyt altani. Satula luisui ruunan kyljelle, ja Nasu vain tuijotti minua niin viattomana. Naurahdin ja nostin satulan oikeaan kohtaan. Kiristin vyötä ja sain sen neljänteen reikään. Laitoin jalkani uudestaan jalustimeen ja ponnistin. Pääsin satulaan nipin napin. Kiristin toiselta puolelta viidennenteen reikään, ja toiselta neljänteen. Satula ei enää heilunut, eikä vyö puristanut niin lujaa ettei Nasu olisi saanut henkeä. Painoin pohekillani hiljaa ja Nasu lähti kiertämään kenttää korvat hörössä ja katsllen ympärilleen. Menin hiljaista käyntiä suunnilleen 10min. Sitten aloin pikkuhiljaa siirtymään raviin. Painoin pohkeillani ja maiskautin hieman. Ei mitään reaktiota. Painoin pohkeillani uudestaan ja maiskautin hieman kovempaa. Nasu lähti ravaamaan reipasta ravia. Kevensin ensin vahingossa väärin, mutta korjasin sen heti kun huomasin asia. Menin käyntipätkiä aina ravin välissä. Yhdessä vaiheessa menin taas käyntiin. Päätin nostaa laukan seuraavassa kulmassa. Odotin hieman jännittyneenä kulmaa ja myös Nasu näytti siltä. Lopulta mutka tuli, ja painoin laukka-avut kylkiin maiskautuksen kera. Nasu lähti vauhdilla. "Oi, ihanaa!" mietin haltioissani. Laukka oli ihanan pehmeä ja keinuva, mutta silti reipas. Laukkasin suunnilleen kierroksen ja siirryin takaisin raviin. Menin parit puomitkin siinä välissä, nekin melkein unohdin. Siirryin taas käyntiin. Jäähdyttelin Nasua pari kierrosta. Sitten vein sen talliin. Ruuna ei ollut hionnut yhtään, päinvastoin, se näytti entistä pirteämmältä. Otin suitset ja satulan pois ja vein ne tallihuoneeseen. Palasin takaisin ja otin suojat myös takajaloista, ja vein ne tallihuoneeseen. Suin Nasun pikaisesti ja lähdin taluttamaan sitä takaisin laitumelle. Päästin Nasun laitumelle ja palasin taas talliin. Otin kottikärryt ja siivosin Nasun karsinan. Siellä oli vain pari kikkaretta, se oli ilmeisesti siivottu jo aiemminkin. Vein lannat lantalaan ja lähdin iloisin mielin kävelemään kotiin. "
- RaaiTa, Pimun Nasevan hoitaja kesällä 2008.