



Tervetuloa
Toivotan sinut tervetulleeksi Suorannan Ratsutilalle. Suorannan ratsutila on vuonna 2008 perustettu, täysin VIRTUAALINEN, Kavionkopseen tilalle tullut talli. Suorannassa asustelee runsaasti eri kokoisia ja rotuisia hevosia sekä poneja. Suurin osa asukeista on tunti- ja hoitokäytössä, mutta myös pari yksityistä löytyy. Sen lisäksi meillä on muutama myytävä hevonen. Talli järjestää kaikenlaista toimintaa Stemman välityksellä, jonne kaikki ovat tervetulleita mukaan!Varustekauppamme on Keefer equestrian. Olemme Suorannan Hevosklinikan asiakkaita?
Suorannan Ratsutila aloitti nimellä Kavionkopse ikivanhan msn-palvelun avustuksella. Jonkun ajan kuluttua se siirtyi tänne websiin (siihen aikaan nimi oli vielä freewebs) easy-versiona. Tämä tapahtui jo ennen vuotta 2008. Halusin kuitenkin siirtää tallini html-puolelle ja samalla vaihtui nimikin Suorannan Ratsutilaksi.
Tallilla on siis aika pitkä historia, vaikka nimi ja ulkoasut ovatkin matkanvarrella muuttuneet. Kävijälaskuri on vaihdettu uuteen 06.07.2009. Toivon, että viihdyt!
Ilmoitustaulu
(VRL-8132, StemRa)
Kopioi alla oleva teksti sivuillesi, jos haluat tämän bannerin.
Yhteistyö ja ystävyys:
Suoranta ottaa kanssaan yhteistyöhön 10 virtuaalitallia. Ollessasi y-työssä kanssamme saat kuulla kuulumisia täältä päin ja toivoisin, että myös me saisimme teiltä postia. Lisäksi järjestän silloin tällöin yhteistyöläisille kilpailuja. Y-työtä voit kysyä vieraskirjassa tai söhköpostilla!|
|



Ulkoasun & kuvan © Veikkalay 2008, muokkauksen & osan kuvista © Elina L. Kopiointisivusto Le Bel Fleur » Sivun alkuun