
TOIMINTAMME
Sulonevassa järjestellään jonkinmoista toimintaa, kasvatusta ja sitten kilpailuja.
Kilpailut
Kilpailuja tullaan järjestämään pari 2 - 3 kuukaudessa, joskus ehkä enemmän ja sitten joskus ehkä harvemmin. Kilpailut pyritään kaikki saamaan jaosten alaisiksi, sekä niistä tulee kaikille avoimet.
Luultavimmin kilpailut tulevat painottumaan esteisiin ja kouluun, mutta poikkeavuuksiakin saattaa tapahtua.
Kasvatus
Pyrimme saamaan pientä kasvatusta meillä aikaiseksi, esimerkiksi kisanneilla oreilal/tammoilla yritämme saada kaikille ainakin yhden jälkeläisen. Jälkeläiset tullaan luultavimmin myymään, jos niitä nyt tulee meidän tammoiltamme syntymään. Sulonevalla ei ole minkäänlaista kasvatusrotua, mutta painotamme poneissa lähinnä pienenpiin poneihin (russi, welsh, she), mutta isompienkin (ratsuponi, nyffi) ponien varsoja meillä voi äkyä yhtäpaljon. Astutellessamme pyrimme siihen, että poneilla on yhtä paljon sukua ja sama painotus.
Tallin liitteenä toimii tällä hetkellä vain Sulonevan.
Lisää infoa kun myytäviä tulee
ulkoasun on tehnyt Sheila, kiitos. / etusivun kuvan on ottanut