"Sudenpuu taikasauvat on valmistettu tinkimättömällä ammattitaidolla Suomalaisista korkealaatuisista raaka-aineista"
Sauvojen puuaihioihin käytin koivua, visakoivua, mäntyä, leppää, tervaleppää, haapaa, pajua, kuusta, lehtikuusta, pihlajaa, omenapuuta sekä kelopuuta. Sauvojen kahvat saatoin tehdä eri puusta kuin kärkiosat, tapauskohtaisesti.
Taikasauvojen sydämiin, kärkiin ja kahvoihin käytetyt ainesosat olivat olki, piharatamo, ruusun varsi, heinät kuten timotei, järviruoko yms., yksisarvisen (hevonen) häntäjouhi, feeniksin (fasaani) pyrstösulka, lohikäärmeen (lohi) suomu, pippuri, voikukanjuuri, perunanvarsi, tilli, nokkonen, kuusenneulanen, männynneulanen, riekon sulka, metson sulka, teeren sulka, poronkarva, hirvenkarva, ametisti, lumikvartsi, ruusukvartsi, rapakivi, spektroliitti, graniitti, rantahiekka, vuolukivi, tiikerinsilmä, jaspis, vuorikristalli, sterling hopea, kulta, yms. yms.
Kaikki lintujen sulat ja höyhenet olen hankkinut vuosina 1995-2000, joten mistään lintuinfluenssavaarasta ei tarvinnut olla huolissaan.
Taikasauvat käsittelin petsaamalla ja lakkaamalla saaden ne näin kestämään kovaakin kulutusta.

Taikasauvoja oli kolmea eri kategoriaa. 1. kokonaan mekaanisesti valmistetut, 2. luonnonmukaiset (Alá Nature) ja 3. edellämainittujen yhdistelmät.
Kuvia taikasauvoista http://www.freewebs.com/sudenpuu/apps/photos/
Taikasauva valitsee käyttäjänsä, niinpä ennen kuin sauvaa alettiin tekemään oli tiedettävä muutamia seikkoja noidasta tai velhosta jolle sauva tuli.
- ikä
- sukupuoli
- tupa kategoria
(rohkelikko-, puuskupuh-, korpinkynsi- vai luihuistyyppinen)
- sauvan haluttu valmistuskategoria
(1. kokonaan mekaanisesti valmistetut, 2. luonnonmukaiset Alá Nature tai 3. edellämainittujen yhdistelmä)
- lempiväri
- luonne
(lempeä, itsepäinen, ahkera, ilkeä, rohkea, ujo, jne. jne. luonnekuvaus voi olla myös näiden yhdistelmä tai oma arvio luonteestaan)
- horoskooppi
Näitä tietoja hyväksikäyttäen valitsin raaka-aineet niistä valmistettavaan yksilölliseen ja aina uniikkiin taikasauvaan. Kahta samanlaista en siis valmistanut.
Alla muutamia ainesosia joita käytin taikasauvoihin.

Sterling hopeoituja pitsikalotteja.
Ametistia.

Vuorikristallia.

Puna-akaattia.

Rumpuhiottuja puolijalokiviä.

Kullattuja pitsikalotteja.

Swarovski "Tähti"-korulinkkejä kristallikeskuksilla sekä kromattuja teräskalloja.
Pihlajan sydänpuusta valmistettu taikasauva jonka kahvaan on upotettu ametistikide. Sauvan kärjen sisään on upotettu naarasmetson siipisulan tyviuntuvaa.
Pihlajasta ja rauduskoivusta valmistettu yhdistelmäsauva jonka kärkiosa on jätetty valkoista petsilakkaa lukuun ottamatta luonnontilaan. Kädensijaan on upotettu rumpuhiottu ruusukavrtsi ja kärkiosaan riekon siipihöyhen. Kärkiosan pinnalla on kullattuja lehtikoruaihioita.

Kuusisauva, kädensijassa ametistihelmi kullatussa korukalotissa, kärkiosan sisällä poronkarvaa.
Ylempänä käsin vuoltu ja kaiverrettu balsainen "Godfather" ja sen alla kuusesta ja koivusta sorvattu "Thestral Rib". Molemmat käsitelty tummalla grafiitinharmaalla lakkapetsillä, lisäksi "Godfather" on lakattu täyskiiltävällä Helo parkettilakalla.
Kaksi sorvattua pihlajasauvaa jotka on käsitelty mahonginsävyisellä petsilakalla.
Koivusta valmistettu ja luumaiseksi käsitelty "Kuolonsyöjä".
Create a free website at Webs.com