Syysvaellus 31.08.2016


Kesä menee menojaan,
jatkaa täytyy matkojaan
värit ruskan puhkeaa
luonnon levolle ne saa


Vuonohevostalli Lykkelig viettää elokuun ajan 2-vuotissyntymäpäiviään. Osin sen kunniksi toivotetaan syksy tervetulleeksi suuren päivävaelluksen merkeissä elokuun viimeisenä päivänä to 31.08.2016. Lykkeligin järjestämään vaellukseen on varattu 4 paikkaa Lykkeligin kasvateille, 5 paikkaa muille vuonohevosille ja 5 paikkaa muunrotuisille.

Suuri joukkomme liikkuu turvallisessa, mutta vaihtelevassa maastossa neljän tunnin ajan, joten varmistathan hevosesi soveltuvuuden pitkälle vaellukselle. Etenemme kaikissa askellajeissa, kävelemme maisemareitit ja pidämme puolessa välissä retkeä puolen tunnin tauon kodalla, jonne sekä ratsastajille että ratsuille on varattu tallin puolesta eväät.

Vaellus on tarinamuotoinen. Jokainen osallistuja saa pienen kirjoitustehtävän aiheesta, jotka jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Näin saamme koottua sivulle muistoja retkestä. Osallistuessasi sitoudut siis lähettämään viimeistään 06.09.2016 vapaavalintaisen pituisen tekstin sinulle annetusta aiheesta.

Osallistu lähettämällä sähköpostiin sarapiippola@gmail.com viestiä otsikolla "Syysvaellus" seuraavassa muodossa (poista tähdet):

Ratsastajan nimi & <*a href="http://hevosenosoite.fi">Hevosen kutsumanimi<*/a><*br>

Kun aiheesi on lisätty tälle sivulle nimesi perään (eli mahdollisimman pian ilmoittautumisestasi), voit lähettää tekstin otsikolla "Syysvaellus/kuittaus".

Lämpimästi tervetuloa syysmaastoon!


Ilmoittautuneet / täynnä

  1. Letkaa johtaa Uppe & Elias
  2. Melina & Ulle (aihe: Millaisen välishown ratsusi järjesti peltoaukealla?)
  3. Hanne & Gaissa (aihe: Tarinoi yhdestä hetkestä tai kooste vaelluksesta keskittyen tarkkaan säätilan ja tunnelman kuvaamiseen)
  4. Santana & Nerea (aihe: Hupsista, tipahdit vahingossa selästä alas kesken rennonletkeän maisemaosuuden. Miten siinä niin kävi? )
  5. Alva & Rollo (aihe: Uppe johdattaa letkan vahingossa umpikujaan ja nälkä kurnii kaikkien masuissa. Miten löysitte vihdoin ja viimein eväspaikalle?)
  6. Narie & Pyry (aihe: Koitko kulttuurishokin puskaretkellä, järkyttikö Upen vaatevalinta vai tuliko virkistäytyminen tarpeeseen uljaalle kouluhevosellesi?)
  7. Kemiina & Gangsta (aihe: Jouduimme ylittämään syvän koko tien vallanneen kuralammikon. Mitä ratsusi tuumi tästä?)
  8. Veera Ruusula & Keiju (aihe: Koet vaelluksen aikana tunteiden ääripäitä. Mikä sai sinut kiivastumaan ja mikä pursuamaan iloa?)
  9. Tirppa & Halla (aihe: Sinulla menee jossain vaiheessa retkipäivää oma ja joku tallin vuonohevonen sekaisin. Mikä tilanne oli ja miten siitä selvittiin?)
  10. Sinte & Kira (aihe: Kerro tiivistetysti teidän porukan fiilikset päivästä. Oliko aamulla ongelmia, miten automatka sujui ja tuletteko toistekin?)
  11. Lydia & Triikka (aihe: Takana lähellä kulkeva ratsukko kiukutti Triikkaa, joka päättikin siirtyä jonosta hinnalla millä hyvänsä pois. Miten selvisit?)
  12. Silja & Tella (aihe: Tellaan iski itsepäisyys kesken ravipätkän. Meinasiko se kiilata muiden ohi vai hidastiko kenties käyntiin kesken kaiken?)
  13. Ilona & Inka (aihe: Inkaa tyypillisesti vähän jännitti, mutta pikkuhiljaa sait sen rentoutumaan. Tarinoi tämän luottamuksen rakentumisesta.)
  14. Iina & Uuno (aihe: Tarinoi ainakin yhdestä tempauksesta, jonka ratsusi tylsistyttyään keksi piristeeksi kesken retken.)
  15. Vivian Penrose & Ava (aihe: Jäit jossain vaiheessa retkeä vahingossa hurjasti jälkeen muista. Tarinoi tilanteesta.)

Mukana menossa monta Metsiksen ratsukkoa meidän hepoilla <3

Vaellustarinoita

" Tallustin kroksit jalassa syvään haukotellen kohti päätallia. Aamu oli kylmä, ja yön kosteus oli tiivistynyt maahan pieniksi kastepisaroiksi. Tallin ulko-oven metallinen kahva tuntui kylmältä. Avasin oven lukon ja räpsäytin valot päälle pimeään talliin. Hevoset rymysivät karsinoissaan aamuheinien toivossa. Vaikka mulla oli ollut aamulla neljä herätystä ja kuvittelin päässeeni ajoissa ylös, silti tunti, että aika loppuu kesken. Onneksi Lydia ja Iina olivat tupsahtaneet jo kuuden aikaan auttamaan aamutallissa – he olivat tietenkin epäilleet että nukun pommiin. Muutkin reissuun lähtijät olivat saapuneet tallille hyvissä ajoin. Kun lähtöön sovittu ajankohta lähestyi, ilmeni uusi ongelma: trailerin rengas oli yön aikana tyhjentynyt! Miten hitossa me nyt päästäisiin lähtemään, kun Metsiksen Kira-vuonis piti ottaa mukaan vaellusratsuni virkaa suorittamaan? – Ei meillä ole vararengasta! huokaisin ja mittailin puhjennutta rengasta katseellani. Traileri nökötti paikoillaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. – Miten sen just tänä aamuna piti puhjeta, Silja ihmetteli. – Sano muuta. Ei sitä ole kyllä käytetykään hetkeen, manasin. – Voin soittaa papalle, sillä on traileri tyhjänpanttina. Voidaan sitä lainata! Iina keksi ja hymyili. Ilme kirkastui heti kasvoillani, ja helpotuksen aalto pyyhkäisi ylitseni. – Jos se vaan onnistuu. Totta kai maksan korvauksen, jos saadaan se lainaan täksi päiväksi. Pian harmaa Honda ajoi pihaamme hevostrailerin kanssa ja parkkeerasi kärryn tallin edustalle. Kello lähenteli jo kahdeksaa, joten Silja oli taluttanut kuljetukseen valmiin Kiran pihalle odottamaan lastausta. Tavarat oli pakattu ja kaikki olivat lähtövalmiina. – Just sopivaan aikaan! Lydia nauroi. – Kiitos tuhannesti, toki maksan korvauksen kun saadaan tätä lainata, kiittelin miestä. – Eipä mitään. Tyhjänpanttina se meidän pihassa seisoo. Kun Kira oli lastattu ja kaikki istuivat turvavöihin köytettyinä autossani, saimme vihdoin huokaista helpotuksesta. Olimme selvinneet kiireisestä aamusta ja tyhjentyneestä renkaasta. Vihdoin pääsisimme nauttimaan Lykkeligin syysvaelluksesta. – Ihanaa päästä vihdoin rentoutumaan!" - Sinte

" Jo heti lähtiessämme matkaan Lykkeligin pihasta, oli takanamme tuleva ratsukko päättänyt jättää turvavälit sikseen. Koska kyseessä oli tallin oma vuonohevonen, arvelin asian kuitenkin olevan ok ja Triikan käyttäytyvän ihan hyvin perässä roikkujasta huolimatta. Vaan toisin kuitenkin kävi. Olimme edenneet kauniin syysruskan sävyttämälle metsätielle, kun Triikkaa päätti poikittaa tielle ja lähteä pois jonosta. Yritin hienovaraisin avuin saada neuvoteltua tammaa takaisin omalle paikalleen, mutta sillä ei ollut enää aikomustakaan palata jonoon. Juuri silloin kuului käsky "ravia" ja muut hevoset edessämme miltei syöksähtivät kaksitahtiseen askellajiin. Takana tulevia tietysti ärsytti Triikan kiukuttelu, mutta eipä sekään halunnut jäädä matkasta. Ensin Triikka hypähti laukkaaan, mutta palautui kuitenkin takaisin tasaiseen raviin pienestä pidätteestäni. Loppumatkasta tamma yritti kiilailla seuraavan ratsukon ohi ja minulla oli täysi työ säilyttää se ohjauksessani. Eväspaikalla pysähtyessämme sain kuitenkin neuvoteltua järjestystä niin, että pääsimme jonoon viimeisiksi. En tiedä sapettiko Triikkaa lopulta enemmän jonon viimeisenä kulkeminen, vai takana lähellä kulkenut toinen hevonen. " - Lydia

" Syksyinen metsä oli hiljainen, lukuunottamatta satuloiden narinaa, satulalaukkujen kopinaa ja ratsastajien iloista rupattelua. Oma ratsuni Tella eteni leppoisasti pystyyn leikattu harja huojuen puolelta toiselle käynnin tahdissa. Rapsuttelin sen kaulaa sormenpäilläni ja ihailin metsän värikirjoa, jonka lehtipuiden keltaiseksi muuttuneet lehdet antoivat. - Eiköhän oteta koko poppoo pieni pätkä ravia sitten! Uppe huikkasi jonon kärjestä. Kun kaikki olivat ottaneet ohjat tukevasti käsiinsä, ratsukot siirtyivät reippaaseen raviin. Pudonneet lehdet kahisivat Tellan jaloissa sen lönkötellessä turpa vähän matkan päässä edellä ratsastavasta Ilonasta, ja tämän harmaasävyisestä vuonotammasta, Inkasta. Kapeahko polku vaihtui pienen mutkan kautta leveämmäksi hiekkatieksi. Olisin kuvitellut Tellan terästäytyvän, kun se niin höristi korviaan hevosletkan eteen aukeavalle pitkälle suoralle. Tamma päätti kuitenkin itsepintaisesti vaihtaa askellajia, mutta ei suinkaan pirteään laukkaan, vaan käyntiin, jonka jälkeen se lopulta pysähtyi. Takanamme tulevat Lydia ja Triikka lähes törmäsivät Tellan takapuoleen, kun ratsuni jäi jököttämään korvat hörössä keskelle tietä. Sitä ei tuntunut haittaavan, että muut hevoset menivät jo monen hevosenmitan päässä. Tella näytti itse asiassa melko tyytyväiseltä, ja tuntui luulevan retken päättyneen siihen. - Odottakaa! huusin yrittäen samalla patistaa Tellaa liikkumaan. Tamma heitteli päätään, mutta ei ottanut askeltakaan. - Ai jaha! Tellalta loppui vauhti kesken matkan, no voi voi. Käske sitä vaan ihan reippaasti, Uppe ohjeisti, kun oli saanut edelle ehtineen jonon pysähtymään. Murahdettuani Tellalle vihaisesti ja napautettuani sitä raipalla takapuolelle, lähti tamma pikkuhiljaa muutaman käyntiaskeleen kautta ravaamaan hieman nyrpeän näköisenä. - Ei sillä mitään fyysistä ongelmaa ole. Se nyt vaan on vähän tuollainen, Uppe naureskeli." - Silja

" Tammani pysty harja heilahteli hauskasti puolelta toiselle sen askeltaessa sopivan etäisyyden päässä edellä kulkevaan oriiseen. Gaissa oli kaulastaan hieman hikinen, sillä olimme hetki sitten laukanneet sänkipellon poikki. Rapsutin tammaa harjamarrosta ja annoin sille hieman ohjaa. Uppe oli hetki sitten huikannut edestä, että etenisimme nyt jonkin aikaa käynnissä vasemmalla kulkevan joen rantaa. Laskin katseeni alas jokeen ja tuijottelin sen kiehtovana pyörteilevää mustaa vettä. Takaani kuului rauhallista puhetta. Luultavasti Metsälammen ratsutallin porukka siellä jutteli keskenään. Muuten letkamme oli melko hiljainen. Joen törmällä kasvaneet maitohorsmat olivat jo kukkineet ja kukkien tilalle kasvaneista siemenkodista tuprusi nyt valkoisia hahtuvia, joihin tuuli tarttui kuljettaen niitä joen toiselle rannalle. Muutama haituva lennähti myös Gaissan harjaan ja nappasin yhden sormieni väliin pyöritellen sitä hetken. Jouduin kuitenkin pian keskittymään itse ratsuuni, ja pidättämään sitä hieman sen yrittäessä kiirehtiä loivassa alamäessä Melinan oriin perään. Kun Gaissa rentoutui taas kävelemään normaalitahtia, katsahdin taivaalle. Kuuden kurjen aura lensi letkamme ylitse ja laskeutui joen toisella puolella siintävän pellon laitaan. Vedin punaisen takkini vetoketjua ylemmäs ja kohensin hieman kaulassani olevaa huivia. Tallin pihasta lähtiessämme oli vielä paistanut aurinko, mutta nyt se oli jättäytynyt pilvimassan taakse, mikä teki säästä melko kolean. Ilmassa oli jo selvästi syksyä. " -Hanne

"Jonkin aikaa tallusteltuamme metsässä Uppe kuulutti hiukan vaivaantuneesti "Nyt on kyllä hieman väärä suunta ilmeisesti. Eväspaikkaa ei näy missään...". Yhdessä pidimme pienen hetken miettimiselle mitä tekisimme ja päädyimme vain lähteä kokeilemaan niitä reittejä, mitä eväspaikan läheisyydessä oli. Puinen maastoeste oli melko lähellä eväspaikkaa. Hetki ratsastettuamme, käännyimme vasemmalle metsäpolulle. Jo hetken päästä Uppe kuitenkin huikkasi kaikille "Takasinpäin, ei ole täällä...". Matka jatkui taas. Hetken päästä huomasimmekin jo olevamme tutun metsätien päässä, josta Uppe meidät tällä kertaa sai johdatettua eväspaikalle. Kaikki olivat nälkäisiä ja eväät maistuivat viimeiseen muruseen asti kaikille. Pienestä lisälenkistä ei onneksi ollut mitään haittaa, vaan sai pikemminkin ryhmämme puhaltamaan yhteen hiileen." - Alva

" Kyllähän mua pikkaisen nauratti, kun paikalle saapuessani kuulin, että meidän paikkamme oli perää pitämässä. Taisin vielä nohevana vitsailla, että sieltäpä onkin hyvä kaitsea laumaa kun olen sen verran muita korkeammalla, että suoralla pätkällä näkyy koko letka. Olinhan minä toki kertonut, että kyseessä on luonnostaan melko rauhallinen etenijä, mutta kyllähän Avassakin on enemmän kuin yksi eteenpäin vievä vaihde... Niin, silloin kun kuski muistaa niitä käyttää. Alkumatka meillä meni varsin mukavasti parin edellä kulkevan ratsukon kanssa jutustellessa. Avakin hoksasi aika äkkiä, että homman nimi on pysyä letkan matkassa, ja sekin osaltaan lisäsi jutun määrää. Ei nyt ihan älyttömän moni ratsu säädä kulkuvauhtiaan ratsastajansa puheen desibelien mukaan. En itse aina edes ehtinyt tajuta, että olimme jääneet jo hieman kauemmaksi edellä kulkevista, kun Ava otti muutaman hölkkäaskeleen jutusteluääneni lähestyessä huutoa kasvaneen etäisyyden vuoksi. No, niinhän siinä sitten kävi, että jutustelun hetkeksi tauottua, ollessamme enää reilun vartin matkan päässä taukopaikalta, vaivuin turhan paljon ajatuksiini. Mutta ihan oikeasti, ne maisemat! Kyllä, jäin tuijottelemaan maisemia, nollasin pääni huomaamattani, ja niin sitten teki Avakin. Kyytiläinen hiljeni eikä anna mitään viestejä, joten on aika kytkeä virransäästötila päälle. Siis pysähtyä. Syötävääkin siinä oli. Ehdimme tovin seistä paikoillamme, ennen kuin havahduin takaisin oikeaan aikaan ja paikkaan. Vaellusporukka oli jo hyvää vauhtia katoamassa näkyvistä, mutta ihme kyllä kukaan ei ollut ehtinyt huomata jälkeenjääntiämme. Jollain höyhenen tavoin liitelevällä kouluratsulla olisin ehkä onnistunut saavuttamaan porukan hieman vähemmällä huomiolla, mutta joo, kyllähän meidät aika äkkiä laukannoston jälkeen huomattiin... vähemmällä huomiolla, mutta joo, kyllähän meidät aika äkkiä laukannoston jälkeen huomattiin... Melkoinen, toki hyväntuulinen, kuittailuhan siitä sitten alkoi heti. Vielä tauolta matkaa jatkaessakin joku huikkasi, pitäisikö meidän perällä vaihtaa paikkoja ettemme taas unohdu Avan kanssa haaveilemaan. Että kukas sitä kaitsemista tarvitsikaan? Loppureissun ajan pysyinkin sitten paremmin hereillä ja matka taittui kokonaan letkan kanssa samaan tahtiin Oli meillä kyllä mukava reissu kaikin puolin. Täytyy jatkossakin käydä tällaisilla isomman porukan vaelluksilla ainaisen itsestään haahuilun vastapainoksi! " - Vivian

" Kimppakyyti Metsälammelta oli juuri rantautunut Lykkeligin pihaan ja neljä uteliasta ratsastajaa parveili ympäri tallialuetta Sinten ja Upen johdolla. Hevosiin tutustuttiin ja niitä alettiin varailemaan sitä mukaan, kun johonkin mieltyi. Itse olin ihastunut harmaahallakkoon Lykkelig Ingridiin, joka oli tutkiskellut uusia ihmisiä tarhasta puiden takaa. Se oli muihin hevosiin verrattuna sellainen rimpula, vähän säälittävä ja hirveän uteliaan oloinen, mutta ei kuitenkaan uskaltanut tulla lähemmäs tervehtimään. Hevostenjaossa pyysin heti Inkaa ratsukseni, ja pian olinkin jo harjailemassa sen kylkiä ja selvittämässä häntäjouhia. Hyvin varovaisesti tamma tutkiskeli minua korvat höröllä ja annoin sen rauhassa tutustua itseeni, kunnes se tuntui hyväksyvän läsnäoloni. Inkan päästessä vauhtiin tunsin olevani lentokentän turvatarkastuksessa (turpatarkastuksessa!) sen haistellessa koko kehoni läpikotaisin kenkiä ja sekalaista hiuspehkoani myöten. Nauraen rapsutin Inkan turpaa, mutta tamma vetäisi päänsä käteni alta säpsähtäen. Jaa, ei se tutustuminen mennytkään näin helposti. "Ja sitten mennään!" Upen ääni kaikui vuonohevosista ja parista muusta rodusta koostuvan letkan etupäästä. Inkan selkä oli suhteellisen kapea, mutta kumminkin hyvä istua ja maastossa köpöttely sujui varsin mukavasti. Poni allani oli kuitenkin selkeästi vähän jännittynyt ja käveli jäykästi töpsöttäen eteenpäin tuijotellen silmät pyöreinä ties mitä pikkulintuja ja vihreitä miehiä pusikoissa. Yritin parhaani mukaan rauhoitella ja rentouttaa Inkaa rapsuttelemalla ja taputtelemalla sen kaulaa, istumalla itse mahdollisimman rennosti ja mukailemalla sen liikkeitä. En ollut ratsastanut hevosella kunnolla sitten yläastevuosieni, joten muistissa oli vähän herättelemistä, mutta hetken päästä olin saanut jutun juonesta kiinni ja Inkakin alkoi rentoutua. Lykkeligin maastot olivat todella kauniita, ruskan partaalla olevat lehdet loistivat eri vihreän ja keltaisen sävyissä, ohittamamme lammet kimalsivat auringonpaisteessa ja vielä lempeä syystuuli heilutti ratsastajien hiuksia ja hevosten jouhia. Katselin maisemia lumoutuneena ja nautin tunnelmasta. Mikäs tässä, maastoilemassa mahtavan porukan ja mukavan hevosen kanssa. Kyllä kelpasi. Laavulla taukoillessa syötiin eväitä ja tutustuttiin toisiin ratsastajiin tarkemmin. Seurustelin muiden kanssa puisen penkin reunalla istuen, kunnes sujautin pari porkkanaa ja omenan taskuuni ja hipsin Inkan luokse. "Hei tyttö", hymyilin ja istahdin puun juurelle. Inka katseli minua uteliaana ja hamuili taskujani tuttavallisesti. Rapsutin sen päälakea otsatukan alta ja ihailin sen kaunista päätä. Inkan silmät olivat ilmeikkäät, harja sojotti joka ilmansuuntaan ja pörröiset korvat kääntyilivät ympäristön äänien perässä. Se oli niin nätti, niin söpö, huomasin ajattelevani ja sivelin Inkan pehmeää turpaa. Inka rouskutti sille taskustani ojentamaa porkkanaa tyytyväisen oloisena ja syötyään sen tönäisi kättäni vaativasti. Naurahtaen pikkutammalle annoin sille toisen porkkanan. Olinpa tänään helposti vietävissä. "Mitens teillä menee Inkan kanssa?" ääni kuului takaani. Katsahdin ylös ja hymyilin nyt viereeni kyykistyneelle Upelle. "Musta tuntuu, että me aletaan olla kavereita." " - Ilona

" Olisi pitänyt arvata jo vaellukselle ilmoittautuessa, että kaikki ei tule menemään ihan putkeen. Ulle osoitti koko retken ajan hävyttömän suurta mielenkiintoa mukana olleita tammoja kohtaan, ja erityisesti Triikka-raukka oli orin kohteena siinä määrin, että tamma päätti loikata pois jonosta – hinnalla millä hyvänsä. Jäimme tuijottamaan tilannetta hölmistyneinä Ullen kanssa, ja lopun matkaa kuljimmekin hyvän välimatkan päässä muista. Ullella näytti olevan siis syksyisestä vuodenajasta riippumatta aimo annos kevättä rinnassaan. Täytyy varmaan katsoa sille heti kotiin päästyämme joku oman rodun tamma jonka luona vierailla, sillä tässä alkaa kärsiä jo niin hevosen kuin omistajankin hermot tätä vauhtia.." - Melina

" En tiedä oliko fiksua lähteä viimeisillään kantavana olevalla tammalla maastoretkelle, mutta niin vain Keiju pakattiin trailerin kyytiin isoinen vatsoineen ja matka kohti Vuonohevostalli Lykkelig järjestämää syysvaellusta. Matka meni ripeästi ja Keiju käyttäytyi fiksusti uudessa ympäristössä. Tamma hörähteli jokaiselle näkemälleen hevoselle. Naamani sai kumminkin näyttämään punaista, kun muutamat ratsastajat supattelivat niin kovaa että sen varmasti kuuli. Kaksikko kummasteli ensiksi ratsuni lihavuutta, johon tokaisin ärtyneenä että ratsuni on kyllä ihan vain kantavana. Tästäkös ratsastajat riemastuivat ja kääntyivät supattelemaan nyt niin, ettei kukaan enää kuullut heitä. Ärsytti toden teolla, ja hieman alkoi harmittamaan että ilmoittauduin mukaan Keijun kanssa. Keiju ei onneksi uudesta tallista ja tästä tilanteesta ollut moksiskaan, vaan se otti kaiken rauhallisesti. Maastoreissu meni kumminkin meidän osaltamme erittäin onnistuneesti ja tulin erittäin iloiseksi, kun eräs ratsastaja tuli kehumaan tammaani kauniiksi ja oli innokas kuulemaan millainen varsa siltä olisikaan tulossa. Vaelluksen vetäjänä toiminut Uppe, komean vuonisorinsa selästä, tuli lopuksi vielä kiittämään kaikkia vaellukselle osallistuneita. Tämä ja kommentti Keijun hyvästä käytöksestä lämmitti mieltä. Iloisin mielin pääsin siis lähtemään kotimatkalle yhdessä Keijuni kanssa." - Veera Ruusula





Virtuaalitalli / Kaikki materiaali tallin omaisuutta ellei toisin mainita / Bannerin ja sivun koristekuva © Pauliina Kontinen