PÄÄSIVU SUOMENHEVOSET HEVOSTILA KASVATUS KALENTERI



VILLAHAAN TARMO

Virallinen nimi Villahaan Tarmo
Kutsumanimi Tarmo
Syntymäaika 22.05.2015
Rotu suomen(pien)hevonen
Sukupuoli ori
Säkäkorkeus 138cm
Kasvattaja Villahaka
Omistaja Uppe VRL-11253
Koulutustasot KO heA RE 80cm
VH-numero

Tämä Topin ja Limellin kaunis piekkarivarsa oli jo ehtinyt kasvaa aika isoksi, ennenkuin pääsimme tallilla yhteisymmärykseen orin nimestä. Kun nimettömänä, tai oikeastaan "Pikku-Topiksi" kutsuttuna varsana aivan liian kauan kesälaitumella vilistänyt poika alkoi näyttää sisukkuutta ja periksiantamattomuutta isotellessaan muille varsoille ja yllyttäessään kaikkia kokoon katsomatta mukaan villeihin leikkeihin, mainitsin Pikku-Topilla olevan ainakin tarmoa jos ei muuta. Ja Tarmohan siitä sitten tuli. Joskus asioiden paikoilleen loksahtamisessa näköjään vain kestää hetki.

Tarmo on hyvin leikkisä tapaus, mikä tulee esiin niin tallissa kuin kentälläkin. Hoitaessa se tykkää tehdä käsittelijän kanssa temppuja ja odottaakin aina mielissään satunnaisia leikkihetkiä: poni osaa nostaa pyynnöstä kaikki jalat sievästi eteenpäin taivutettuina ja kaikki erilaiset venytykset porkkananpalojen toivossa onnistuu. Sirkukseen tämä ponteva poni olisi kai pitänyt aikoinaan myydä.

Tarmo on siitä mukava, että se on kaikinpuolin helppo ja harmiton käsitellä. Se on nöyrä, kunnollinen ja tunnollinen, mitä nyt aina aavistuksen verran vallaton. Sileällä se kuuluisa keskittymiskyky on toisinaan hakoteillä, mutta kun treenistä tehdään mukavaa leikkiä, Tarmokin pysyy mukana ja sen kanssa on oikein antoisaa työskennellä. Kokonsa ja askeltensa puolesta Tarmosta olisi vaikka lastenkin poniksi, mutta koska Tarmo on varsinainen huumorimies ja tykkää heittää treenin keskelle vähän omia pelleilyjään, ei lapsi tälle välttämättä pärjää. Jos siis et tarjoa Tarmolle puuhasteltavaa, se kyllä keksii sitä itse.

Traileriin tämä poni menee oikein mielissään. Matkustaminen, kilpailupaikat ja vilinä ovat Tarmolle ihan perussettiä ja se on kilpailuissa aina paljon keskittyneempi itse tekemiseen kuin kotona. Ilmeisesti kaikki vain on paljon mielenkiintoisempaa jännittävässä uudessa paikassa ja Tarmolle iskee oikein esittämisen tarve. Mutta hyvä näin päin, sillä olisi vallan turhauttavaa kiertää kilpailuita ponilla, joka lamaantuisi aina kisapaikalle päästessä.


Sukutaulu

I   Villahaan Topias
KRJ-I

II   Torsten III   Toikkari
IIE   Ihkulinda
IE   Heinistön Kerttu IEI   Heinistön Jehveli
IEE   Heinistön Kaisa

E   Villahaan Limelli
KRJ-I Jälkeläisluokka C

EI   Viliskantti EII   Viisu
EIE   Siro-Likka
EE   Liisi-Lumilla EEI   Elomaan Reino
EEE   Lotta-Lyydia


Jälkeläiset

-




Kilpailumenestys

34 KRJ-sijoitusta

17.11.2016KRJhelppo A6/40
10.11.2016KRJhelppo A1/40
08.11.2016KRJhelppo A4/40
07.11.2016KRJhelppo A5/40
06.11.2016KRJhelppo A6/40
03.11.2016KRJhelppo A5/40
02.11.2016KRJhelppo A5/40
14.03.2016KRJhelppo B6/40
09.04.2016KRJhelppo A1/40
07.04.2016KRJhelppo A2/40
07.04.2016KRJhelppo A4/40
04.04.2016KRJhelppo A5/40
02.04.2016KRJhelppo A6/40
15.03.2016KRJhelppo B4/30
13.03.2016KRJhelppo B1/30
17.02.2016KRJhelppo A4/40
13.02.2016KRJhelppo A4/40
12.02.2016KRJhelppo A2/40
10.02.2016KRJhelppo A2/40
13.08.2015KRJhelppo B6/40
10.08.2015KRJhelppo B3/40
12.07.2015KRJhelppo A5/30
10.07.2015KRJhelppo A2/30
09.07.2015KRJhelppo A4/30
08.07.2015KRJhelppo A4/30
07.07.2015KRJhelppo A5/30
06.07.2015KRJhelppo A1/30
25.07.2015KRJhelppo A6/40
20.07.2015KRJhelppo A5/40
12.07.2015KRJhelppo A5/40
18.07.2015KRJhelppo A3/40
15.07.2015KRJhelppo A2/40
14.07.2015KRJhelppo A2/40
11.07.2015KRJhelppo A4/40


Päiväkirja





VIRTUAALIHEVONEN

PÄÄKUVA © VRL-01811 / RAKENNEKUVA © PIRJE PAANANEN, SUOMEN HIPPOS / RATSASTUSKUVAT © RANSU.KUVAT.FI