

Vuoden 2008 kesäkuussa, Soundin alkutaipaleella, tallissamme oli vain alle kymmenen hevosta, kun taas vuodenvaihteessa niitä oli jo kuutisenkymmentä. Sound onkin nykyään aika suuri talli, ainakin hevosten määrän perusteella, mutta suuruus ja määrä ei ole meille tärkeintä. Hevosemme ovat hyvinhoidettuja ja niistä pidetään hyvää huolta. Toimintamme perustuu heti omien hevosten jälkeen eniten hevos- ja ponikasvatukseen. Kasvatamme muutamia eri rotuja, mutta jotkut rodut eivät välttämättä ole pysyviä. Kun jotkut kasvatusrodut lähtevät, tilalle tulee tietenkin uusia ja näin Sound on mukana uusissa muotivillityksissä ja pysyy raikkaana ja erilaisena. Kilpailuiden järjestäminen on myöskin yksi toimintamuotomme, mutta emme järjestä kilpailuita mitenkään säännöllisesti. Valmennamme myös muiden tallien ratsukoita yleensä este- tai kouluratsastuksen parissa. Eiköhän tässä ollut ainakin melkein kaikki tarpeellinen - toivottavasti en heti latistanut haluasi tutustua Soundiin tarkemmin!