Venla on utelias ja kiltti shih tzu neitonen. Se tykkää leikkimisestä paljon, ja se leikkii aina silloin kun voi. Sillä on monta eri lelua joista se pitää, joten on vaikea sanoa mikä sen lempilelu on. Tyttö tykkää kongista, pehmopallosta, nallesta, kumirenkaasta ja... no, niitä on niin monta ettei jaksa luetella. Venla "keksii" leluja esimerkiksi patterilla olevasta luutusta. Venlan kanssa on oikein mukava leikkiä, kun se ei suojele lelujaan vaan vaihtelee niitä leikkiessään. Siksi Venla ei oikein älyä vetoleikkejä. Venla tykkää leikkiä muiden koirien kanssa paljon, mutta ei niin paljon kuin hoitajan tai omistajan kanssa. Venla on sosiaalinen, joten se leikkii ja tulee toimeen kaikkien kanssa. Tytön kanssa tykkään käydä hiekkakentällä juoksemassa ja harjoittelemassa tottelevaisuutta. Venla on myös todella vilkas joten leikit ovat vauhdikkaita.
Venla rakastaa ulkoilua säällä kuin säällä. Se on todella helppo saada lähtemään ulos, ja se saa todella helposti jonkun lähtemään sen kanssa ulos. Venlan kanssa lenkkeily on helppoa sillä tyttö ei vedä tai nuuski turhaan. Se osaa kertoa milloin sillä on tarve päästä ulos. Silloin se menee joko oven eteen tai aamulla vetää peittoa pois. Venla on hiukan ovela. Lenkeillä tykkäämme käydä koirapuistossa. Venla ystävystyy monien kanssa, mutta jotkut peinemmän koirat saattavat pelätä Venlaa, sillä se haluaisi niin kovasti tutustua kaikkiin. Mutta usein muut koirat ovat samalla tavalla innostuneita Venlasta. Muu ulkoilu, esim. toisten koirien leikkiminen on neidistä kivaa. Metsässä oleminen ja liikkuminen on Venlasta mukavaa. Harrastammekin Venlan kanssa maastoesteitä josta neiti tykkää.
Venla ei ole nirso, vaan sille käy kaikki ruoka. Pienenä Venla oli hiukan nirso, mutta saimme kitkettyä tämän pois syöttämällä sille eri ruokia. Ja jos neidille ei ruoka kelvannut, niin sitten kun sille tuli nälkä niin se söi sitä kumminkin. Venla ei sotke silloin kun se syö, mutta sen pitkään turkkiin saattaa jäädä hiukan ruokaa, jonka hoitajan tai omistajan tulisi pyyhkiä pois. Venla ei kuitenkaan aina syö ruokaansa loppuun, vaan jättää vähän. Se tulee silti syömään jonkin ajan kuluttua ruuan loppuun. Venla ei kerjää ruokaa pöydästä. venla tykkää koiransuklaasta ja kaikista muista namipaloista. Tyttö on helposti motivoitavissa namipaloilla, joten tottelevaisuutta on helppo harjoitella. Tyttö tietää että milloinka voi tulla syömään, ja sitä siis kutsutaan syömään sanomalla "ruoka!".
Tytön kanssa harrastamme näyttelyitä ja maastoesteitä. venla pärjää näyttelyissä oikein hyvin, niin kuin isänsä ja emänsä, Thorin ja Helmin lailla. Maastoesteet onnistuvat Venlalta oikein hyvin koska tyttö tykkää metsästä. Kilpailuiden puolella tytöllä on mennyt oikein hyvin. Venla pitää lapsista, ja tykkää leikkiä niiden kanssa. Venlaa on erittäin helppo kouluttaa. Leidi ei ole nirso ruuan suhteen. Venla ei tykkää pesusta kvoin paljoa. Aina kun se pestään, niin se yrittää päästä pois vadista. Siksi se homma on vähän vaikeaa. Venla tykkää kuitenkin harjauksesta. Se hyppää aina sohvalle silloin neiti näkee jonkun harjan kanssa. Kynsien leikkaus on tytöstä OK homma. Hampaiden pesusta Venla ei oikein pidä. Se yrittää saada päänsä pois ja sulkea suutaan, ja se yksinkertaisesti kapinoi hampaiden harjausta.