Liena
The end !!
Valitettavasti Sokerijellonan tie päättyinyt tähän, tähän päivään. Sokrun elinaika oli kutakuinkin 30.6.2008 - 3.1.2009.
Syy lopettamiseen oli yksinkertaisesti se, että Mariell olisi jokatapauksessa lähtenyt Sokrusta ja perustanut omat kopiointisivun. Hennin piti
tulla Mariellin tilanne, mutta sitten minua, Lienaa, alkoivat ärsyttää Sokrun sivut todella paljon, ette uskokkaan miten paljon. Kaikki oli
niin sekaisin, ulkkia oli niin paljon .. En vain pystynyt. En tosiaankaan. Yhdessä illassa toivo meni, valui viemäristä alas.
Mutta, sivut jäävät tänne, voitte katsella Sokrun uutta ulkoasua, jonka piti tulla sivulle.
Ja sitten ei tosiaankaan, meidän ulkkien teko ei lopu tähän !! Mariell työstää jatkossa Ceriseä
(klik) ja Liena Raitasankaria
(klik). Ja Henni ei ilmeisesti tällähetkellä mitään, kannattaa pyytää Henniä, jos haluatte seuraa
kopiointisivujen tekoon !! ;>>
Rakkaudella: Liena, Mariell sekä Henni.
Vieraskirjaan <--- Suruttelijoille ;>>
Mariell
Adiooos..
Tulimmen siis tähän päätökseen.
Sokru sulkee ovensa, tai melkein.
Itse olin lähtemässäkin tauon jälkeen,
ehkä se johtui siitä etten jaksanut tai
sitten olen luovuttaja. Perustin siis
oman kopiointisivun - Cerisen.
Ulkoasusivuston. Tervetuloa vierailemaan.
Mutta anteeksi, ei tämän vielä pitänyt
päättyä.
Tapaamisiin,
Mariell
Tästä pääset selaamaan rakasta Sokrua : <
Ulkoasuja saa kopioida, mutta copyjä ei saa missään nimessä poistaa ja sääntöjä on noudatettava !!