|
|
Virallinen nimi: Fancy´s Doris Lempinimi: Donna Rotu: Mopsi Rekisterinumero: VTR-?? Sukupuoli: Narttu Syntynyt: 19.8.2006, 2v. Omistaja: Lani, Snark's Kasvattaja: kennel Fancy Yarn Donna on maailman suloisin otus, ainakin melkein. Tämä pieni lihapulla on aina ensimmäisenä pystyssä, kun kaikki muut koirat vielä vetelevät hirsiä, ja käy herättämässä emännän ylös. Donna saattaa olla pieni, mutta se on kova vahtikoira. Neiti syöksyy aina joukon etunenässä toivottamaan vieraat tervetulleeksi. Myös posteljooni on Donnan mielestä kerrassaan ihastuttava. Donna rakastaa ruokaa ja rapsutuksia. Sitä kutsutaankin perheen yhteiseksi imuriksi. Mutta Donna on myös tosi kova tyttö lenkkeilemään, se lyllertää huimaa vauhtia ja pysyy isompien mukana vaivoitta. Välillä tuntuukin että Donna on se, joka jaksaa riehua vaikka kuinka kauan. Vaikka Donna ei olekaan iso ja voimakas, se pitää kuitenkin terhakkaasti jöötä isommille jätkille. Näyttelyissä Donna kuitenkin rauhoittuu ja käyttäytyy diivailevan leidin tavoin. Se ei korvaansakaan lotkauta pullisteleville uroksille, komentaa vain silloin tällöin kimakasti. Myös pentuja täyyy välillä ojentaa. Kehässä Donna käyttäytyy kiltisti ja antaa tuomarin tutkia itsensä. Donna onkin erinomainen junior handler koira. Sukutaulu: i: Mr's Big Jackpot e: Rainy Day's I Think It's Beautiful Jälkeläiset: - Näyttelykalenteri: PVM, Paikka, Alainen, Tuomari, Tulos: 5.10.2006, Caramell´s, Belgian VNL, Naja, ERI/1, PN/2 24.11.2006, Mustakuonon, LAT VNL, Eowyn Ó, ERI/1, PN/1, ROP, SERT, CACIB, RYP-4 31.12.2006, GBR VNL, GBR VNL , Marika, ERI1, PN1, ROP, SERT, CACIB, GBRW-06 30.8.2007, UKR VNL, Ashiar, Kati, ERI1, PN2, CACIB Kisakalenteri: PVM, Laji, Paikka, Tuomari, Tulos: 27.06.2007, PAKK, Lasimeren, Spark, BH 16.8.2007, Agility, Elokuun kisaputki, Ilona, 4. vKUMA 26.8.2007, Agility, Aamukahvin, Neired, 1. vKUMA 28.8.2007, Agility, Forwor, Neired, 4. vKUMA --- Kuvat: Huble Tekstit: Eros |
|