Virallinen nimi: Valkoisen Ruusun Angervo
Lempinimi: Annu
Rotu: Pitkäkarvainen collie
Rekisterinumero: VTR-4216
Sukupuoli: Narttu
Syntynyt: 10.09.06 (oma ikääntyminen)
Omistaja: Snark's, Lani
Kasvattaja: Valkoinen Ruusu

Tittelit: BH, VK1, VKTV, VPVA, VAVA

Annu on erittäin pirtsakka narttu. Se rakastaa yli kaiken ulkona juoksemista, sekä lunta. Myös mutalammikoissa hyppiminen on kivaa, mutta sen jälkeen suihkuun meneminen ei olekkaan enää niin hauskaa.

Annu on koiriemme johtaja. Se päättää milloin leikitään ja milloin ei. Jos joku yrittää uhmata sitä Annu kyllä näyttää kuka on pomo. Muut koirat alistuvatkin kohtaloonsa, mutta Panda ei. Se onkin ainut, jota Annu ei komenna. Panda on kuin Annun pilalle hemmoteltu pentu. Se saa tehdä mitä tahansa, mit muut koirat eivät edes unelmoi tekevänsä.
Monesti Annu ja Panda istuvat kylki kyljessä ja pesevät toisiltaan korvat ja nenän. Pihalla ne juoksevat riemuissaan, mutta kun joku toinen yrittää mukaan kuuluu jo Annun varoittava ääni.

Annu rakastaa ihmisiä. Se on valmis hyppäämään joka ikisen ihmisen syliin.
Annu on myös hyvä esittämään loukkaantunutta, vihaista ja kipeää koiraa. Jos lenkillä vahingossa astuu Annun tassulle, Annu juoksee teatraalisesti kiljuen pois. Pian se kuitenkin palaa takaisin virne naamallaan.
Kipeänä oleminen onnistuu Annulta myös hyvin. Yhtenä päivänä se makasi maassa silmät kiinni, eikä reagoinut silittämiseeni ja tökkäisyyni. Kun lopulta hätäännyin se hyppäsi ylös silmät kiiluen: "hahhhaa menit lankaan". Hauskalta se kuulostaa, mutta ensimmäisen kerran se oli kaikkea muuta kuin hauskaa.

Iltaisin Annu usein hyppää syliin istumaan, kun katson televisiota. Siinä me sitten yhdessä istutaan teeveen vieressä, muiden koirien murjottaessa vieressä. Usein joku koirista yritää hypätä luokseni, mutta Annu näyttää heti, että tämä ihminen on minun.


Sukutaulu:
i: Nyyhkyn Rekku
e:: Sunrise's Oona
ii:: Dogsmoon's Hairy Star
ie: Kamil

Sisarukset:
n. Valkoisen Ruusun Agertar
n.Valkoisen Ruusun Angel
n. Valkoisen Ruusun Amielle
u. Valkoisen Ruusun Astergs
u. Valkoisen Ruusun Argol
u. Valkoisen Ruusun Artous
n. Valkoisen Ruusun Areidellas

Jälkeläiset:
-
Näyttelykalenteri:
PVM MAA JÄRJESTÄJÄ TUOMARI TULOS
29.9.2007 NL VNL NL VNL Liisa ERI1, PN2, SERT, CACIB
15.5.2007 ei (match show) Sesantten ? isojen PUN 4 --> Kaunis narttu, joka käyttäytyy nätisti. Turkki on hyvässä kunnossa."
25.7.2007 ei (match show) Jääkynnel ? isojen PUN 1 Palkinnot: Iso kullattu pokaali, valkoinen ruusuke (lukee: Paras iso punainen), 20kg ruokaa. --> BIS 1 Palkinnot: Iso kullattu pokaali johon kaiverrettu "Jääkyyneleen mätsärin voittaja -07", Puna/valkoinen ruusuke (Lukee: Voittaja, BIS1), 20kg ruokaa
23.9.2007 ei (epävir. näyt.) Pote's ? 3 vuotiaat ja sitä vanhempien 1 --> "150 euroa, trimmausv舁ineet, 7kg koiranruokaa"

Kisakalenteri:
PVM LAJI JÄRJESTÄJÄ TUOMARI TULOS
? Koiratanssi Jääkynel Veera 23p.
? Koiratanssi Kisaputki Veera 40p.
? Koiratanssi Lasimeren Spark 5p.
14.04.2007 Koiratanssi Colbera Teeny 25p.
15.09.2007 Koiratanssi Hietaharjun Helmi 14p.
3.09.2007 Koiratanssi Edolwyn Emilyn 6p.
25.09.2007 Koiratanssi Gendmare's Kuunsirppi 10p.
20.09.2007 Koiratanssi Rekiyö Mirabella 7p.
19.09.2007 Koiratanssi Snark's Kuunsirppi 11p.
17.09.2007 Koiratanssi Rekiyön Mirabella 9p.
20.09.2007 Koiratanssi Adelei Whites Nedia 18p.
19.09.2007 Koiratanssi Hillaliina ? 14p.
27.09.2007 Koiratanssi 4 LAPS CLOVER Mirabella 24p.
28.09.2007 Koiratanssi Ashiar & Odun Petra 12p.
28.09.2007 Koiratanssi Elite's Donga 6p.
23.09.2007 Koiratanssi Vinker Emily 12p.
4.11.2007 Koiratanssi Ashiar belgians frankie 10p.
8.11.2007 Koiratanssi Virtuaali Salukit Sigitius 1. 50p. (296p./250p.)
? Flyball Kisaputki Carita 10p.
25.9.2007 Flyball Gendmare's Kuunsirppi 15p.
26.9.2007 Flyball Snark's Dien 15p.
? Paimennus Spritrin}s Tiic Perusrata hyväksytty
? Paimennus Valkoinen Ruusu Batter KUPI
10.8.2007 Paimennus Lasimeren Spark 1. KUPI 99p.
5.9.2007 Paimennus Viivin kisakeskus Viivi 1. KUPI --> VPVA!
10.03.2007 Agility VCY Evie vKUMA
20.05.2007 Agility VCY Evie vKUMA
? Agility Rywal vveera vKUMA --> MAXI II:seen
? Agility Rohkelikon Nikke vKUMA
5.8.2007 Agility Kirkkaus Taica 2.vKUMA
26.8.2007 Agility Aamukahvin Ilona 3.vKUMA --> MAXI III:seen
11.9.2007 Agility Inglas Minnea vKUMA
1.12.2007 Agility Sanjaras Minnea 1. vKUMA
25.11.2007 Agility Snark's Ilona 1. vKUMA+vCACIAG -> VAVA
20.03.2007 PAKK VCY Laura H. BH
20.10.2007 PAVI Inglasin Minnea VK1
10.06.2007 Vesipelastus Snark's Vani SOVE hyväksytty

Sanallisia:
Snuf: "Hyvin kehittynyt koira. Kaunis pää, hyvä kuntoinen turkki ja kaunis väritys"


Kuvat: Juulia