Suuri hevoskuljetusauto kaartaa mutkasta. Maisemat ovat tyypillistä suomalaista metsikköä, mutta ajatte silti harmahtavalla asfalttitiellä. Puisessa katukyltissä lukee "Silence 1km" suurin koukeroisin kirjaimin ja kuski kääntää auton kohti suurta hevossiittolaa. Pian pysähdytte suurelle tallipihalle, jota ympäröivät kenttä, maneesi, ja kolme suurta tallia. Kauempana ovat tarhat ja laitumet, joilla laiduntaa paljon erilaisia hevosia. Kuski laskee kuljetusauton lastaussillat ja talutat ulos oman suomenhevosorisi. Hetken se haistelee ilmaa ja hirnahtaa sitten. Tallipihalle tulee kaksi nuorta naista, Lejla ja Vuonis. Sovitte astutuksen tarkan ajan, ja muita käytännön asioita, ennen kuin ori talutetaan vierastalliin.Virtuaalitalli Silence on ollut pystyssä huhtikuusta 2008 asti, jolloin sen pääasiallisena tarkoituksena oli olla tavallinen hoitajatoimintaa järjestävä virtuaalitalli, joka pyöri reaaliajassa. Kaikki hevoset olivat itse keksimiämme, joille kaikille otimme hoitajat. Vähitellen aloimme kiinnostua enemmän pitkäsukuisista hevosista, jolloin myös hankimme muutaman sellaisen. Kasvatustoimintakin alkoi vetää meitä puoleensa, jolloin aloimme myös etsiä lisää hevosia. Lopulta pitkän harkinnan, sekä uusien sivujen tekemisen myötä, päädyimme kasvattamaan hannoverinhevosia, suomalaisia puoliverisiä, suomenhevosia sekä shetlanninponeja. Vaikka yleensä tällaisilla talleilla on vain niitä omia kasvatusrotujaan, löytyy meiltä muutama kappale erirotuisia hevosiakin, sillä niistä emme silti halunneet luopua.
Jalostus- sekä kilpailutoiminta ovat tallin aktiivisimmat toiminnat ja pyrimmekin järjestämään aktiivisesti ainakin KRJ:n sekä ERJ:n alaisia kilpailuja. Kasvatustoiminnan myötä pyrimme saamaan laadukkaita hevosia näille kilpakentille ja siksi valitsemmekin vanhemmat huolella. Kasvattimme syntyvät VS kasvattajanimen alle, mutta voimme välillä käyttää myös Silence's alkuliitettä. Käymme kaikkien hevostemme kanssa vähintään kahdessa eri laatuarvostelussa ja nämä missä käymme, riippuu ihan painotuksesta ja välillä rodustakin. YLA:n voimme kuitenkin luvata melkein kaikille hevosillemme.
Terveisin,
» Vuonis VRL-8659, SiRa & Lejla VRL-6240, SiRa
|
» Aquanimals » Arwyn » Evergrey » Granehill Warmbloods » Hämypuro |
» Lakea » Malsamo » Raadelma » Vaapukka » Viehättävä |
» Viimeisin päivitys 08.08.2009. » Suosittelemme Virtuaalista ratsastajainliittoa. » Äänestä meitä ylöspäin tallilistalla! |