kuvissa oikeasti trak-o Distelzar (Simpan tiedot eivät mitenkään liity kuvien hevoseen)
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Luonne:
Simppa: Yleisesti ottaen Simppa on energinen ja seurallinen, ihmisystävällinen hevonen. Vaikka se onkin ori, se on kohtalaisen helppo käsiteltävä, niin ratsastettaessa kuin hoidettaessakin. Simpan kohdalla 'energisyys' ei tarkoita hallitsemattomuutta tai aavistuksen vaikeasti käsiteltävää, vaan yksinomaan tarmoa ja intoa tehdä ja mennä. Tällä hevosella on asennetta ja puhtia eikä se hermostu työnteosta, muttei kuitenkaan pidä nysväilystä ja aikaansaamattomuudesta.
Hoidossa: Hoidettaessa ori on melko tyyni, tietenkin hieman sen hetkisestä mielialasta ja ympäristöstä riippuen. Simpan uskaltaa antaa hieman kokemattomampienkin käsiteltäväksi, sillä se osaa seisoa kauniisti ja rauhassa vieraammankin ihmisen edessä eikä sillä ole tarve olla testaamassa hoitajaansa. Hevosta voisi sanoa herrasmieheksi, ainakin harjauksen aikana. Se ei kutia, antaa harjata itsensä mahan alta jouhiin sekä nostaa jalkansa. Itse pesu ei herraa hätkähdytä, mutta letkun kanssa kannattaa olla varovainen ja rauhallinen, Simppa helposti kavahtaa sitä ja siksi pesuun kannattaa yleensä varata reilusti aikaa.
Satulointi ei ole monelle hevoselle kovin mukava juttu, etenkään kun satulavyö on kiristettävä, ei myöskään Simpalle. Monesti se pullistaa vatsaansa ja jyrsii joko riimunvartta tai lähintä seinää. Helpointa on joko kiinnittää sen huomio muualle tai kiristää satulavyötä hitaasti reikä kerrallaan. Suitsien kanssa ei yleensä ole ongelmaa, mitä nyt joskus hevonen ei tahdo laskea päätään tarpeeksi alas. Reippaat, päättäväiset otteet ja suitsiminen ei tuota ongelmaa.
Ratsuna: Simppa on rento ja herkkä tottelemaan apuja. Joskus voi tuntua, että hevonen kulkee aivan omituisesti ja silloin ratsastajan kannattaa tarkistaa oma asentonsa satulassa. Ori on painotettu kouluratsastukseen ja siihen sillä on kärsivällisyyttä. Aluksi sen voi olla hieman hankala keskittyä ja siksi kannattaa lämmitellä hevonen aluksi kunnolla ja tehdä hieman erilaisempia asioita. Esteillä Simppa on myös kuuliainen ja tarkka. Se ei kuitenkaan sovellu aloittelijan esteratsuksi, sillä se vaatii ratsastajaltaan hieman enemmän taitoa ja määrätietoisuutta.
Maastolenkit tarkoittavat Simpalle yleensä joko virkistävää pyrähdystä tai sitten hidasta, rentouttavaa lenkkiä. Hieman ratsastajasta riippuen, se ei kavahtele pensaita tai puskia, jos ratsastaja on hereillä ja tietää minne ollaan menossa. Joskus ratsastajan pätemättömyyttä Simppa voi kuitenkin joutua paniikkiin vain nähdessään pussin lepattamassa tien laidassa. Ori osaa kulkea hyvin myös toisten hevosten kanssa, kunhan muistetaan sopivat etäisyydet.
Talutuksessa: Simppa voi olla jo haasteellisempi kuin hoitaessa ja kokeneemman on parempi hoitaa se, varsinkin jos lähettyvillä on muita oreja tai tammoja. Vaikka hevonen on suhteellisen rauhallinen, on hyvä muistaa että se on kuitenkin ori, se voi joskus yllättää hoitajansa ikävästi riistäytymällä käsistä. Tilanteesta sekä taluttajastaan riippuen Simppaa on helppo viedä pitemmälläkin narulla. Yleensä se vain hirnuu muille hevosille, jos etäisyyttä on tarpeeksi. Talliin tai tarhaan se kannattaa viedä ensimmäisenä, silloin vältytään mahdollisilta showkohtauksilta.
Tarhaillessa: Laitumella tai tarhassa muita hevosia kohtaan Simppa on aika rauhallinen, se ei havittele johtajahevosen paikkaa kovinkaan kiihkeästi, mutta muuten se voi ottaa tarhassa rajustikin yhteen muiden herrojen kanssa. Kovin yleistä tämä ei kuitenkaan ole, vaan asiat hoidetaan hienotunteisesti luimimalla ja lajitovereita rapsuttelemalla. Ratsuna muiden hevosten keskellä ratsastajalla voi olla hieman ongelmia saada Simppa keskittymään töihin.
Traileriin: Kuljetus on hevoselle hieman vieraampi osa-alue. Se ei mene kovin mielellään traileriin ja tulee yleensä vauhdilla uloskin. Kuljetuksen ajan se on kohtalaisen rauhallinen, ei aiheuta meteliä. Simpalla voi olla pieni pelko tai jostain aiheutunut trauma traileria kohtaan ja kuljetus ja lastaus olisi syytä hoitaa ajan kanssa, mahdollisimman rauhallisesti mutta päättäväisesti. Jos taluttaja vain on määrätietoinen ja rohkaisee Simppaa, ei traileri vaikuta ollenkaan niin karmealta. Hevonen on hyvä palkita heti matkan jälkeen, ennen ulosottoa sisällä trailerissa, jolloin se yleensä tulee hieman varovammin ulos. Monesti se on tullut ulos ryminällä ja hajoittanut riimunarun.
Kilpailuissa: Simppa voi osoittaa hieman huomiotaan muille lajitovereilleen, mutta mitenkään erikoisemmin se ei kisapaikalla hermoile. Pientä jännitystä voi esiintyä taas käsittelijästä riippuen. Simppa hakee usein rohkaisua ratsastajaltaan tai hoitajaltaan. Kunnon lämmittely ennen varsinaista suoritusta on sille tärkeä, niin fyysisesti kuin myös henkisesti. Se rentoutuu ja kasaa keskittymistään kunnon lämmittelyn aikana.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Sukutaulu:
Sukuselvitys:
Tulee..
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Kisakalenteri:
Näyttelyt:
PVM - kutsu/paikka - luokka - jaos - tulos
31.05.07 - Yave - Muut varsat - NJ - LKV4/12
03.09.07 - Puomila - trakehnerorit - NJ - 10/14
11.09.07 - Chabli's Stable - puoliveriset - NJ - LKV5/12
13.09.07 - Hampús - trakehnerorit - NJ - 9/15
17.09.09 - Yave - trakehnerorit - NJ - 7/11
19.09.07 - Belicoso - hevosorit - NJ - 8/11
19.09.07 - Buntoch Street - trakehnerorit - NJ - LKV4/14
27.09.07 - Teijan Talli - trakehnerit - NJ - LKV5/10
03.10.07 - Highflyer - trakehnerorit - NJ - 8/10
08.10.07 - Evergrey - trakehnerorit - NJ - 7/11
20.10.07 - Vistran - trakehneriorit - NJ - ?
22.10.07 - Rythmé - puoliveriorit - NJ - 9/12
27.10.07 - Zefaaj - trakehnerorit - NJ - ?
29.10.07 - Yaytez - trakehnerorit - NJ - ?
05.11.07 - Joycartel - trakehnerorit - NJ - 14/15
10.11.07 - Ciar - trakehnerorit - NJ - ?
20.11.07 - Csicsás - puoliveriorit - NJ - ?
27.11.07 - Willoughby - trakehnerorit - NJ - ?
Koulukisat:
PVM - kutsu/paikka - luokka - jaos - tulos
26.09.07 - Angel's Wings - Vaativa B - KRJ - 78/132
04.10.07 - Adelé Welsh - Vaativa B - KRJ - 39/115
10.10.07 - Ample Estate - Vaativa B - KRJ - 133/140
10.10.07 - Dream World Stud - Vaativa B - KRJ - 9/13
12.10.07 - Nallekarkki - Helppo A - KRJ - 4/39
16.10.07 - Puomila - Vaativa B - KRJ - 48/105
18.10.07 - Wettlauf - Vaativa B - KRJ - 230/235
20.10.07 - Katvusto - KN Special - KRJ - 123/149
20.10.07 - Katvusto - Helppo A - KRJ - 197/218
20.10.07 - Katvusto - Vaativa B - KRJ - 118/172
20.10.07 - Mörkövaara - Vaativa B - KRJ - 3/121
21.10.07 - Paraatiponit - Vaativa B - KRJ - 53/108
28.10.07 - Hallanvaara - Helppo B - KRJ - 42/50
28.10.07 - TuHaSe - Vaativa B - KRJ - 30/60
31.10.07 - Estrel - Vaativa B - KRJ - 219/227
31.10.07 - Evergrey - Helppo A - KRJ - 135/256
31.10.07 - Evergrey - Vaativa B - KRJ - 77/232
31.10.07 - Forskjell - Vaativa B - KRJ - 79/143
01.11.07 - Silke - Vaativa B - KRJ - 87/94
01.11.07 - Silke - Vaativa A - KRJ - 55/75
10.11.07 - Rohan - Helppo A - KRJ - 42/116
10.11.07 - Rohan - Vaativa B - KRJ - 114/117
07.12.07 - Kimakka - Vaativa B - KRJ - ?
Estekisat:
PVM - kutsu/paikka - luokka - jaos - tulos
31.08.07 - ERJ-Cup - 120cm - ERJ - 173/242
31.08.07 - ERJ-Cup - 130cm - ERJ - 123/152
11.09.07 - Royal Estate - 120cm - ERJ - 13/40
11.09.07 - Royal Estate - 130cm - ERJ - 13/40
16.09.07 - Mörkövaara - 120cm - ERJ - 13/87
16.09.07 - Mörkövaara - 130cm - ERJ - 37/66
20.09.07 - LAC - 120cm - ERJ - 24/72
20.09.07 - LAC - 130cm - ERJ - 49/72
24.09.07 - Mörkövaara - 120cm - ERJ - 17/108
24.09.07 - Mörkövaara - 130cm - ERJ - 38/63
30.09.07 - Kiaisas - 110-120cm - ERJ - 57/60
05.10.07 - Midgårds - 110cm - ERJ - 19/32
05.10.07 - Midgårds - 130cm - ERJ - 5/18
07.10.07 - Championtalli - 120cm - ERJ - 39/59
10.10.07 - Okeanos - 120cm - ERJ - 124/142
10.10.07 - Okeanos - 130cm - ERJ - 44/72
15.10.07 - Hirnahdus - 100-120cm - ERJ - 3/84
20.10.07 - Yatmor - 120cm - ERJ - 27/104
31.10.07 - Cadillac - 110cm - ERJ - 43/119
31.10.07 - Cadillac - 120cm - ERJ - 98/112
01.11.07 - Halifit - 110cm - ERJ - 35/47
01.11.07 - Halifit - 120cm - ERJ - 9/50
20.11.07 - Nallekarkki - 100-120cm - ERJ - 19/21
20.11.07 - Nallekarkki - 110-130cm - ERJ - hyl.
20.11.07 - Kiaisas - 110-120cm - ERJ - 3/50
22.11.07 - Havumetsä - 120cm - ERJ - ?
30.11.07 - LAC - 120cm - ERJ - 14/80
30.11.07 - LAC - 130cm - ERJ - 52/60
10.12.07 - Weela - 120cm - ERJ - ?
Kenttäkisat:
PVM - kutsu/paikka - luokka - jaos - tulos
07.11.07 - Estrel - CCI/CIC*** - KERJ - 23/26
20.11.07 - Reporinne - CCI/CIC** - KERJ - 16/25
22.11.07 - Moondance - CCI/CIC** - KERJ - 3/25
01.12.07 - Puomila - CCI/CIC** - KERJ - ?
07.12.07 - Hakaniemi - CCI/CIC* - KERJ - 25/30
20.12.07 - Affton - CCI/CIC** - KERJ - ?
25.12.07 - Kiaisas - CCI/CIC** - KERJ - ?
25.12.07 - Whitebrook - CCI/CIC* - KERJ - ?
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Jälkeläiset:
Synt - skp/nimi - emä - omistaja
-
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuvat: Klosterhof Medingen (lupa) Kopiointi ehdottomasti kielletty!
Luonne: keikkaholisti.
layout, grafiikka ja suunnittelu © Viivuska