Minulle oli pari viikkoa sitten tullut Beb. Siitä näki että se kaipasi aivan älyttömästi jotain. Soitin Rosalle ja kyselin "Mitähän Beb kaipaa?" ja Rosa vastasi "Se on varmaan Tatu! Sen kanssa se aina on ollut ja kiehnännyt. Ne ovat melkein saman ikäisiäkin." Juttelimme sitten hetken ja sovimme että tulisin kahden viikon päästä hakemaan Tatun.
Dolce Venton Aspecto alias Petu on kisannut kerran menestyksekkäästi taakanvedossa, sieltä se nappasi 77pistettä ja I-palkinto tulla napsahti. Myös vesipelastuksessa on kisattu kerran menestyksekkäästi, sove suoritettu hyväksytysti.
Isän emää & isää on käytetty toisellakin pentueella. Rockysta ja Korkysta lähtöisin olevia pentuja (Vento´s & Dolce Venton alkuisia) on tietääkseni kahta käytetty jalostukseen, molemmat kuitenkin jo kuolleet mutta heidän jälkikasvustaan en tiedä. Tiedettävästi Rockyn ja Korkyn pennuista on vain yksi hengissä, Beb. Bega & Bere asustivat Gendarme´sissa mutta ovat tätä nykyä jo molemmat menehtyneet. Berellä on kaksi pentua Geri & Falda. Faldalle ollaankin sitten suunnittelemassa pentuja täksi vuodeksi.
Kisakalenteri
28.10.07 vGBRW-07 GBR VNL AVO EH/Henna 31.10.07 vSPL erikoisnäyttely FIN VNL AVO ERI1 PU3/Kati "Hyvin komea, maskuliininen sekä vahva ja lihaksikas ensivaikutelma. Hyvä väritys sekä ok turkissa. Hyvin vahvat sekä sopivan mittaiset raajat. Hyvin kulmautunut sekä edestä että takaa. Sopivan vahva rintakehä. Kaunis ja vahva selkälinja, hyvän mallinen alalinja. Kaunis, sopivan vahva kaula. Hyvän mallinen vahva kallo. Hyvä kuono-osa sekä pigmentti ja ilme. Hieman suuret korvat." 46uroksesta kolmanneksi paras, aika saavutus tältä koiralta 31.12.07 vBELW-07 BEL VNL AVO H/Minnea "Raskaan oloinen pää, huonoryhtinen uros. Ohut häntä." 31.12.07 vWW-07 LT VNL AVO EH4/caza 06.01.08 Firielin FIN VNL AVO H/Eros 07.01.08 G&I SWE VNL AVO H/Minnea "Isohko pää. Runko vaikuttaa melko matalalta. Huono ryhti. Häntä turhan kapea. Hyvät raajat." 15.02.08 Joly Perle FIN VNL AVO EH/caza 15.04.08 Thema LT VNL AVO ERI4/Mia V. 28.04.08 Bonavoir A&W FIN VNL AVO H/Mia V. "Kaipaisin viistompia välikämmmeniä selkeämpiä takaosan kulmauksia. Hyvä lanne ja lantio, melko kevytrakenteinen." 30.04.08 Geewas FIN VNL EH/Minnea "Huonoryhtinen, antaa matalaraajaisen vaikutelman. Ohut häntä." 01.05.08 DK VNL DK VNL EH/Jenna 15.05.08 Jewel GBR VNL ??/?? 17.05.08 Dream FIN VNL AVO ERI2 PU2/Jilli 17.05.08 N&W GBR VNL AVO ERI1 PU1SERT VSP/Lottie "Kuononselän tulisi olla suorempi, korvat erinomaiset, samoin kaula. Hyvät etukulmaukset, selkä laskee oikeassa linjassa, erinomainen lanneosa ja hännänkiinnitys. Hyvät, vakat raajat, edustaa hyvää tyyppiä!" 20.05.08 Djangur LT VNL ??/?? 20.05.08 Highline LT VNL H/Eros 26.05.08 Casayan KRE VNL AVO ERI/Lottie 07.06.08 EOD FIN VNL ??/?? 06.07.08 Graz GBR VNL AVO EH/Jenna 18.07.08 M&B GBR VNL AVO EH/Pilvi 23.07.08 Bramblers FIN VNL AVO ??/?? 10.08.08 vWW-08 CA VNL AVO ??/?? 16.08.08 vLTW-08 LT VNL AVO ??/?? 17.08.08 Trival N VNL AVO ??/?? 13.09.08 vDKW-07 DK VNL AVO ??/??
30.07.07 Jääkyynel Match Show Isot punainen4 (valkoinen ruusuke, lukee: pun4)/P.V.M "Ooh,kuinka ihana uros<3Tatu oli vähän arka ja häntä meni koipien väliin välillä.Mutta suurimmaksi osaksi meni oikein reippaasti ja liikkeet olivat hienot.Otti tuomarin avosylin vastaan.Hampaat näytti hienosti ja antoi tuomarin silittää ihan rauhassa.Kehässä seisoi hyvin.Ohjaaja teki Tatun kanssa välillä pari pientä ympyrää että uros rauhoittuisi,myös herkkuja pojan suuhun tipahteli.Taisi olla ensimmäinen näyttely missä Tatu oli?" 30.08.07 Jääkyynel Match Show Isot punainen/P.V.M "Tatu muisti minut viime kerrasta.Häntä heilui iloisesti ja Tatu pyöri iloisesti ympärillä.Ohjaaja sai juuri ja juuri pidettyä Tatun paikallaan.Kun Tatu sitten keksi että ollaan kehässä,sillä alkoi painua häntä koipien väliin.Tatu säikähti myös Suzua joka vähän katsoi sitä.Alistui heti Suzulla vaikka Suzu ei tullut edes lähelle,vain katsoi.Hampaat näytti helposti ja seisominenkin onnistui jotenkuten.Liikkeet olivat erittäin kauniit."
01.12.06 Fimera vPKY perusrata hyväksytty 53p./Kati 03.06.07 Wolftame vPKY AI 26p./Evie 12.06.07 Corusant's vPKY AI KUPI 77p./Ember 16.07.07 RT Ajatus vPKY AII KUPI 73p./Susa 25.09.07 Viivin kisakeskus vPKY AIII KUPI/Viivi vPVA, virtuaalinen paimennusvalio