# Kasvattaja: Piparminttu, Boneland # Omistaja:Veera, Teräshampaan # Ex-omistaja: ei ole # Hoitaja: otetaan
Tulo
Olin miettinyt jo pisempään dalmatialaisen ja bordercollien ottamista. Kolmas bordercollie kiinnosti kovasti, olivathan Rodi ja Lemon olleet niin mahtavia harrastuskoiria. Bonelandiin syntyi sitten kolme pentuetta. Yksi oli dalmispentue ja toinen bordercolliepentue. Varasin sitten itselleni molemmista pentueista pennun ja hain kakarat kotiin kun ne tulivat luovutusikään. Barbi tuntui kaikin puolin hyvältä koiralta minulle, joten se lähti mukaani. Barbin kanssa on kokeiltu vähän kaikkia lajeja mutta haku on ollut Barbista parasta mitä se tietää joten olemme siinä lajissa jatkaneet.
Luonne
Barbi on aina iloinen. Sen mieltä ei saa kukaan synkäksiä. Barbi menee kaikkien luokse iloisesti häntä vispaten, rakastaa kaikkea ja kaikkia mikä liikkuu. Joka asia pitää päästä tutkimaan vaikka se olisi tutkittu pari minuuttia sitten. Barbin "varaemä" on Lemon ja "varaisä" Rodi. Barbi liikkuu varavanhempiensa kanssa aina kun on mahdollista. Jos Barbi ei pääse Rodin mukaan tutkimusretkille, on se kuin liimattu Lemoniin. Kun lähden Lemonin kanssa kisoihin niin Barbi menee kuin liimattu Rodin mukana. Kun menen Barbin kanssa kisoihin, pitää olla ainakin Lemon mukana. Barbista on myös hienoa jos Rodi on mukana. Lenkeillä lähtee nykyään ilman varavanhempiaan mutta ei silti yksin lähde vaan kaipaa kovasti koiraseuraa mukaansa. Barbin turkin- ja kynsienhoito sujuu ongelmitta. Kisoissa on rauhallinen JOS varavanhemmat ovat mukana. Jos ei, on kisoissa oleminen yhtä tuskaa. Kun varavanhemmat eivät ole mukana, Barbi vinkuu eikä keskity ollenkaan. Se turvautuu Lemoniin ja Rodiin kokonaan.
Tirri ja Mikki ovat ihan normaaleja koiria. Niillä ei ole kaapit täynnä pokaaleja eikä mitään muutakaan.
Tirri ja Mikki ovat hyväluonteisia ja sopisivat myös harrastuskoiriksi, ennen kaikkea ne ovat olleet hyviä kotikoiria.
Kisakalenteri
06.12.06 Ninja's Secret vSPKL PAKK BH, hyväksytty/Tuomari? 17.12.06 Joulujuhla vSPKL PAHA ALO Hk1, 200+77= 277p./Kati 21.12.06 Fimera vSPKL PAHA AVO Hk2, 192+96=288p./Shar 01.01.07 Fi&La vSPKL PAHA AVO 103+39=142p./Spark 20.01.07 Tammikisat vSPKL PAHA VOI Hk3, 175+77=252p./Dilli 25.02.07 Myrskyluodon vSPKL PAHA VOI 77+141=218p./Shar 11.03.07 Phantom's vSPKL PAHA VOI Hk3, 162+86=248p./Shar 09.06.07 Hukkaharjan vSPKL PAHA VOI 79+60=139p./Anna 27.06.07 Lasimeren vSPKL PAHA VOI 158+28=186 p. VOI0/Spark 22.08.07 Aurinkoisen vSPKL PAHA VOI 117+55=172p. VOI0/Laura 08.11.08 WolfTame vSPKL PAHA VOI 200p. VOI0/Bee 23.10.08 von Dyno Haide vSPKL PAHA VOI Hk3, VOI1/tuomari?