Jalostuskäytössä vain omille ja yhteistyötallien tammoille! Täyttänyt 3 vuotta 14.07.2009!
Photo © Stoeterij Gestelhof
Nine Warmbloods on yksi Romanian tunnetuimmista ja hienoimmista puoliverisiittoloista. Olen useita kertoja ihaillut siittolan kasvatteja erilaisissa kansainvälisissä tapahtumissa, mutta valitettavasti rahani eivät ole tähän asti riittäneet kyseiseen kasvattiin, sillä varsojen hinta on totisesti siittolan maineen väärti. Kuitenkin tällä kertaa kiertäessäni Itä-Eurooppalaisia puoliverisiittoloita, pussissani oli sen verran kahisevaa, että saatoin häpeilemättä astella Ninen valkoisten porttien läpi. Minulla ei todellakaan ollut varaa käydä kauppaa nuorimmista ja lupaavimmista varsoista, joten tyydyin katselemaan niin sanottuja "joutohevosia", joita ei oltu saatu sijoitettua uusiin koteihin tai niiden sukutaulu ei ollut niin mehevä, kuin useimpien Nine WB'n suojattien. Nazgûl tottakai sattui olemaan juuri tällainen varsa.
Oikeastaan Zanea ei siinä vaiheessa voinut enää varsaksikaan sanoa, sillä orilla oli ikää jo seitsemän vuotta ja yhä edelleen se nyhjötti siittolan nurkissa. No ehkei kuitenkaan aivan niinkään, sillä oli ori kilpaillut koulukentillä ja hieman esteitäkin hypellyt, mutta myytävänä Zane oli ollut jo pidemmän aikaa. Va B tasoa kohtuullisella menestyksellä kisannut ori oli ennättänyt jo astua muutamia romanialaisia tammoja, vaikka mitään manittavaa ori ei ollut saavuttanut, saatikka sitten sukutaulu menestystä liiemmin luvannut. Zane oli kieltämättä melko herttaisen oloinen kaveri, joten pyysin saada koeratsastaa oria. Talliapulainen tuli kiireen vilkkaa paikalle omistajan käskysta ja pian istuin orin satulassa suurella valkoisilla aidoilla reunustetulla ratsastuskentällä. Sain välittömästi huomata, että orilla totisesti oli luonnetta ja ehkä se on yksi syy siihen, miksi orista ei oltu kovinkaan kiinnostuneita. Melko vaativa ratsu kertakaikkiaan, mutta ihastuin Nazgûlin tulisuuteen siinä määrin, että päätin hieroa kaupat. Romanialainen komistus Nazgûl on tallissa hyvät käytöstavat omaava suklaasilmä, joka ratsastuskentälle päästyään uhkuu orille tyypillistä voimaa ja tulisuutta. Lihaksikas ja hyvämuotoinen runko yhdistettynä kosteisiin ja surullisen näköisiin mantelisilmiin ovat ne aseet, joilla Zane kietoo uhrinsa pikkusormensa ympärille. Huomionkipeäksi oria ei voi moittia, mutta ori kieltämättä vie melko lailla aikaani joka päivä. Toisaalta tämä on edesauttanut yhteyden luomista oriin, joten työskentely kentällä sujuu huomattavasti paremmin, kun yhteistyö on aloitettu jo maasta käsin. Aluksi Zane on tietysti hieman varuillaan, kun uusi tuttavuus tunkeutuu sen yksityisalueelle, mutta muutaman vierailun jälkeen ori on mahdottoman tunkeileva ja tervehtii karsinaan tulijaa pääntöytäisyllä ja hörähdyksellä. Tervehdys tarkoittaa sitä, että vastapalkaksi ori ilmanmuuta odottaa saavansa makupaloja vaivanpalkaksi, tai ainakin vähintään perusteellisen rapsutustuokion. Nazgûlin ollessa kentällä katsoja ei välttämättä uskoisi silmiään jos on tutustunut oriin tallissa. Zanen luonteen täydellinen vastakohta nousee esiin, kun ratsastaja istuu orin satulaan. Selässä kyhjöttävä tuntee ja aistii ilman suurempia ongelmia oriissa jylläävän valtavan voiman. Zane ei kuitenkaan kuulu tähän kuuluisaan ryntääjäryhmään, vaan ori pysyy hyvin hallinnassa pehmeällä ja kevyellä ohjasotteella. Suurin haaste tämän taiturin kanssa onkin saada valtava energiamäärä kanavoitua oikein, jottei treenaaminen kulu hukkaan Zanen kyseenalaistaessa ratsastajansa ohjeet. Tulenarkana kaverina Zane suorastaan räjähtää liikkeelle, joten ratsastajalta vaaditaan totisesti osaamista ja kokemusta tämän tyypin oreista. Edelleen Nazgûl kuuntelee hyvin kuolainta, haastavaa on saada ori kulkemaan tasaisen hallitusti, eikä nytkähdellen ja pompahdellen sinne tänne kuin vieterihiiri. Jos Nazgûlilla olisi tekniikka hallussa esteillä, luultavasti ori olisikin viettänyt elämänsä ratakettuna. Ketterästi kääntyvä, nopea ja uskalias Zane ilman muuta on, mutta verenperintönä saadut kouluratsun ominaisuudet eivät tee oikeutta esteillä. Alle metrin korkeilla esteillä Zane on peto, mutta huono hyppytyyli ei anna mahdollisuuksia suuremmille radoille. Koulukentillä orin parasta antia ilman muuta on sen uskomaton askellus. Notkea varsi on yksi Zanen valttikortti, ja ori taipuu erittäin helponoloisesti mihin tahansa ratsastajansa pyytämään asentoon. Orissa on kaikki näytöshevosen viat: Suuren yleisön edessä askellus muuttuu mahtipontisen dramaattiseksi, jalat polkevat hyvin alle ja häntä kohoaa tötterölle. Kilpatilanteessa ei ratsastajan tarvitse huolehtia orin käyttäytymisestä tai hermoista, kunhan itse kykenee pitämään oman jännityksensä kurissa niin hyvä tulee. Vieraiden hevosten läsnäolo ei Nazgûlia häiritse, sillä ori osaa keskittyä omaan tekemiseensä. Jos ratsastaja vain muistaa pitää pehmeän ohjasotteen ja antaa hienovaraisia puolipidätteitä silloin tällöin ja antaa Zanelle omaa tilaa kaiken tämän lisäksi, hoitaa ori varmasti ruusukkeen kotiin.
i. Witch-King on suurikokoinen musta ori joka on kilpaillut kotimaassaan Romaniassa vaativia koululuokkia toisinaan hyvin, toisinaan taas hieman heikommin tuloksin. Ori on luonteeltaan tulinen ja sukset ovat menneet usein ristiin ratsastajan kanssa myös kilpatilanteessa, mikä osaltaan selittää Witch-Kingin toisinaan heikkoja kilpatuloksia. Liikkeissä ei ole moittimista ja orilta löytyy selvästi halua ja osaamista huipulle asti, mutta periksiantamattomuus mitättömissä kiistatilanteissa on ollut orin kompastuskivenä. Jalostuspuolella Witch-King ei ole ollut kotimaansa suosituimpia oreja, koska kaveri on tuntunut periyttävän huonoimpia ominaisuuksiaan melkoisen hyvin. ii. Pelennor, toisin kuin Witch-King, ei ole machoilevaa ja omapäistä tyyppiïä oleva ori. Pelennor on kilpaillut niin koulua, kenttää kuin esteitäkin, mutta kilpaura jäi lyhyeksi, kun ori siirrettiin täysin varoittamatta kokopäiväiseksi siitosoriksi sen ollessa vasta seitsemän vuotias. Pelennor rakenteeltaan sopusuhtainen, vaikkakin hieman liian vanttera trakehneriksi. Pelennorin erinomainen terveydentila, kaikenkestävä runko ja helppo luonne ovat olleet markkinoinnin keinoja, jolla ori on saanut nimeä jalostuspuolella ja tammoja astuttavakseen. ie. Minas Ithil on ärhäkkäluonteinen tamma, joka on perinyt piirteensä sukulaisiltaan, siirtäen niitä myös jälkipolville. Ithil ei ole alkuperäinen romanialainen hevonen, vaan tamma tuotiin Saksasta jalostushevoseksi. Ithilillä ei ole plakkarissaan kilpatuloksia, vaan tamma on toiminut treenikaverina ja ajanvieteratsuna kotimaassaan. Ithililtä onnistuvat niin esteet kuin helpot koululiikkeet mutta tammasta ei todellakaan ole suurten luokkien kiintotähdeksi. Ithiliä on käytetty Romaniassa jalostuspuolella tuomaan kilpahevosiin pienen ripauksen tulisutta, mutta toisinaan tulisuutta on havaittu periytyvän valitettavan paljon. e. Evil Faction on asunut kuuluisassa Nine Warmbloodsissa koko ikänsä. Zanen osalta juuri emän suku on se, joka todellakin on tuijottelemisen arvoinen, sillä juuri Evilissä yhdistyy Ninen pitkäjänteinen ja hieno jalostustyö. Pienikokoinen mustanruunikko Evil Faction toimii oikeastaan vain siitostammana, mutta Evililläon puhtaat liikkeet, sävyisä luonne ja hieno sukupuu, jota kehtaa esitellä. Jos isänpuolen suvusta puuttui edes yksikin todellinen Grand Prix tason koulutaituri, Evilin vanhemmista sellainenkin löytyy, vaikka tamma itse ei ole kouluradoilla hurmannutkaan. ei. Carn Dûm ostettiin Nine Warmbloodsiin yksivuotiaiden huutokaupassa mikä todella kannatti. Orista paljastui myöhemässä vaiheessa todellinen kilpatykki, ja juuri Carn on yksi niistä Ninen hevosista, josta siittola on tullut tutuksi. Grand Prix luokissa loistavasti menestynyt hieman harmittavankin pienikokoinen mustanruunikko ori kuuluu ehdottomasti kotimaansa arvostetuimpiin kilpahevosiin. Luonteeltaan oria on kuvailtu määrätietoiseksi ehkä jopa hieman dominoivaksi, mutta näistä vallitsevista piirteistä huolimatta Carn kykenee tekemään saumatonta yhteistyötä ratsastajansa kanssa, mikä on kiistatta näkynyt myös kilpatuloksissa. ee. Arthedainin kohtalo päätettiin jo heti tamman synnyttyä, sillä neitokainen edustaa Nine Warmbloodsin pitkäjänteistä jalostustyötä, jonka vuoksi tamma sai jäädä kotiin. Rakenteeltaan Arthedain on aivan toista luokkaa, kuin kevytrakenteinen ja pienikokoinen Carn Dûm, kun tamma on selvästi suurikokoisempi ja rungoltaan raskaampi, kuin edellä mainittu ori. Arthedain on toiminut siitostamman tehtävissä ja nyt melko iäkkäällä mammalla on jälkeläisiä yhteensä viisi kappaletta. Määrä on pieni koko ikänsä jalostushevosena toimineelle tammalle, mutta siittolan omistajat ovat halunneet säästää upeaa tammaansa ja välttää turhaa rasitusta. Arthedain on startannut muutamissa koulukilpailuissa nuoruusvuosinaan, mutta varsinainen koulutustaso tammalla on mitätön Helppo A. Artedainilla on kuitenkin selvästi vanhemmiltaan perityt kyvykkään kouluratsun liikkeet ja elkeet, joita se on onnistunut periyttämään kohtuullisen hyvin jälkipolvillekin.
NJ näyttelyt (vain sertit)
KRJ kisat (72 sijoitusta)
Emmin kouluvalmennus (nuoret/aloittelevat He C) 29.2.2008 Zane omaa myös hyvin paljon liikettä ja se polkee hyvin alleen. Kevyelle ja notkealle orille peräänanto ja taipuminen volteilla on helppoa. Huomaan Zanen kuitenkin kuumenevan hieman ja tuntuu, että se haluaisi itse päättää minne on menossa. Tästä syystä harjoittelimme paljon siirtymisiä niin suoralla kuin kaarevallakin uralla. Siirtymisten kautta hevonen joutui kuuntelemaan enemmän ratsastajaansa, ja se rauhottui huomattavasti. Pituushalkaisijalla huomasin, että olet itse hieman vinossa vasemmalle; tästä syystä painoavuille herkkänä hevosena Zane ajautui suoralla uralla hieman vasemmalle. Kotiläksynä kehoittaisin sinua harjoittelemaan Zanen kanssa esimerkiksi puomien avulla askeleen pidennystä ja lyhennystä sekä siirtymisiä. Niiden harjoitusten avulla saat yhä paremman kontrollin hevoseesi. Oman istuntasi kannalta olisi hyvä, jos maneesissanne olisi peili, josta voisit aina ohiratsastaessasi tarkistaa oman vinoutesi. Olette Zanen kanssa kuitenkin hyvin näyttävä pari, ja uskon teillä olevan runsaasti potentiaalia kouluradoille. |