Ravishment of Hades saapui Poisonblackiin suoraan kasvattajaltaan Hades Warmbloodsista, josta olimme tilanneet tämän kaunottaren neljä vuotta aikaisemmin. Ramona polveutuu hyväsukuisista vanhemmista, jotka varmistavat sen, että tammallamme on loistavat edellytykset menestyä vaativissa esteratsastuskilpailuissa. Ramonan rauhallinen luonne on edistänyt sitä seikkaa, että yhteistyö tamman kanssa on sujunut paremmin kuin hyvin. Kotitilallaan Saksassa tamma sai peruskoulutuksen, mutta vasta Suomessa Ramonaa on alettu hioa lopulliseen muotoonsa.
Alusta alkaen tämän kultakimpaleen kanssa on ollut selvää, että hitaasti etenemällä saavutetaan paras tulos. Tästä syystä tamma starttasikin ensimmäisissä kilapiluissaan vasta seitsemänvuotiaana. Ainut huono puoli tässä suunitelmassa on ollut se, että Ramonalla on vähemmän kisakokemusta kuin kilpakumppaneillaan, mutta tämä loistava tamma on osoittanut, että monen vuoden harjoittelu kotikentällä ei ole mennyt hukkaan.
Käytökseltään hyvinkin sopuisa Ramona on oikea mallikelpoisuuden perikuva. Puoliveriseksi varsin rauhallinen Ramona ei muistuta rodulleen tyypillistä kuumapäisyyttä, vaan on pikemminkin hengenheimolainen kotimaisen vakaan ja varman suomenhevosen tyyppiä. Hoitaessa paikallaan nuokkuva tamma ei harrasta äkkinäisiä liikkeitä, vaan osaa seisoskella paikallaan niin kauan kuin tarves vaatii. Tästä voidaankin päätellä, että tamman kärsivällisyyttä sietää kuormittaa ennen kuin tältä palaa proput. Tarhassakin tamma tulee loistavasti toimeen jopa niiden ainaisten riidankylväjien kanssa. Joskus Ramona saattaa innostua juoksuttamaan hakijaansa ympäri tarhaa, mutta neiti kyllä kyllästyy pian tähän leikkiin ja tallustelee lauhkeasti hakijaansa vastaan.
Ramonaa voivat taluttaa kaiken ikäiset ja kaiken kokoiset henkilöt, sillä tamma hyväksyy johtajakseen kenet hyvänsä. Säällä kuin säällä Ramonan luonne säilyy, se ei helposti kiihdy tuulisella ilmalla tai nyrpistele nokkaansa kurakeleillä.
Ratsastaessa tamman voisi kuvailla liikehtivän harkituin elein, sillä se ei poukkoile ja kaahaile ympäriinsä kuten voisi puoliverihevosen odottaa tekevän. Laiska Ramona ei missään nimessä ole, mutta eipä se juuri mitään pikajunamalliakaan koskaan ole ollut. Reippaammistakaan avuista neiti ei ota nokkiinsa, sillä mikään superherkkä ratsastettava Ramona ei ole.
Ravia tamma polkee tasaisesti ja on maastossa mitä mukavinta seuraa. Liikennettä tamma ei säiky, kuin ei myöskään metsästä kuuluvia kummalisempiakaan ääniä. Ramona onkin hyvää maastoiluseuraa hieman sähäkämmälle ja säikymmälle tapaukselle.
Ramonan ehdotonta alaa ovat esteet, ja tamma selvittää ratoja nopeasti ja tarkasti. Jaloistaan Ramona on tarkka ja esteitä tuleekin ylitettyä monesti suuremmalla hyppykaarella, kuin olisi tarpeen. Tämä tamman ominaisuus syö aikaa uusintaradoilla, eikä Ramonan suoritusaika siksi ole välttämättä nopein mahdollinen. Tästä seikasta huolimatta tamma taistelee aina voitosta, eikä kakkossijaan ole siis tyytyminen. Itsenäinen tamma ei piittaa muista hevosista lämmitysalueen vilskeessä, vaan keskittyy omaan suoritukseensa ja ratsastajansa kuuntelemiseen.
Ravishment of Hades on yksi Saksassa sijaitsevan megasiittolan Hades Warmbloodsin kasvateista. Tamman sukupuu on taattua saksalaista laatua, kaikki viidenteen polveen saakka tunnetuista hevosista on estepainotteisia. Ramonan isä Grandeour IV on vuonna -96 siittolaan saapunut tapaus, joka oli jo silloisen kilpailu-uransa saanut päätökseen. Jalostuksessa tätä punaruunikkoa oriitta on käytetty varsin ahkeraan ja monet sen jälkeläisistä ovat isänsä jalanjäljissä astelleet esteradoille.
Saksaan aikoinaan Hollannista tuotu Mindtraveller on kiivasluonteinen ja arvaamaton ori, joka kilpaili ahkeraan ympäri Eurooppaa levittäen sekopään mainettaan varsin etevästi. Travellerin saavutukset kyllä puhuvat puolestaan ja niin kuin monesti historian aikana, tällekin mielipuolelle on annettu ne pienet ja hieman suuremmatkin oikut anteeksi.
Tasaisesti urallaan menestynyt Ravensceptre on Saksassa syntynyt ja koko ikänsä elänyt tamma. Ravenilla on kilpailtu ainostaan kotimaassaan ja tammaa ollaankin säästelty aika tavalla tämän arvokkuuden vuoksi. Voidaankin sanoa, että tämä luonnonlahjakkuus onkin kilpaillut vain suurimmissa ja tunnetuimmissa saksalaisissa tapahtumista, sijoittuen aina kymmenen parhaan joukkoon. Vähäisen kilpakokemuksensa vuoksi Raven hyppää ratana vain 140cm, vaikkakin tammalla olisi ehdottomasti kapasiteettia vaativampiinkin luokkiin.
Nefna Vanadis on yksi harvoista Ramonan sukulaisista, joka kilpaillut esteiden ohella myös koulukilpailuissa. Va B tason ratsuna tunnettu Vanadis on kuitenkin selvästi esteiden puolelle painottunut, sen kertoo jo tamman runsas palkintokaappi. Varsoja tamma on saattanut maailmaan kolmisen kappaletta Ramonan lisäksi, näistä tähänasti menestynein on ollut amerikoissakin käväissyt Vandalism.
Vaikka mustanruunikko ori Chibulitude VY ei säkäkorkeudeltaan kovinkaan hätkähdytä, hyppäsi ori silti aikoinaan 160cm luokissa ja kilpaili pitkään kansainvälisellä tasolla. Orin onkin sanottu olevan yksi Saksan kaikkien aikojen hienoimmista hannover oreista, sillä säyseäluonteinen Chibul oli useana eri vuonna edustamassa Saksan maajoukkuetta.
Toisessa polvessa komeileva vaaleanrautias tamma Blutandrang on jo pitkään siitostamman uraa tehneenä pikkuhiljaa siirtymässä eläkepäiville. Tamma on onnistunut periyttämään hyvällä menestyksellä lempeää luonnettaan jokaiselle varsalleen, tosin muutamien orivarsojen tapauksessa tämä on kuitenkin saanut moitetta. Vaikka tamma itse on itse rauhallisuus, samaa ei voi sanoa sen räjähdysalttiista isästä Faerghailista. Ori oli tunnettu äkkipikaisuudestaan, mutta myös loistavasta tarkkuudestaan esteradalla.
Muita huomionarvoisia hevosia kolmannessa polvessa ovat mm. itävaltalainen Wallgarden Z, lähes kaksimetrinen hirvitys Purgatory, joka on jättänyt jälkeensä lähes kaksisataa jälkeläistä pelkästään Saksassa sekä tottakai englantilainen suurnimi Malevolence. Ori on ollut oikea kultakaivos sen omistajalle Keith Doughille, sillä on ori on voittanut urallaan lukuisia palkintoja kansainvälisistä kilpailusta.