The President 54


Nimi The President 54, Pressa Rotu Trakehner
Sukupuoli Ori Säkäkorkeus 170cm
Syntynyt 23.06.2007 Ikä 21-vuotias (VHKR)
Koulutustaso Ko: Int II Rekisterinumero VH-26944
Painotus Kouluratsastus Saavutukset -
Kasvattaja Yave Omistaja Skurvash

Jalostuskäytössä vain omille ja yhteistyötallien tammoille!

Luonnekuvaus


Vuoden turhake 2009. The President ei joutunut Skurvashiin hätiköidysti tehty ostotarjouksella, vaanori syynättiin myyntitilaisuudessa tarkoin läpi, etenkin papereistaan. Valitettavasti emme tienneet, että esittelykehässä hienosti käyttäytynyt ori tulisi olemaan todellinen riesa turhamaisuudestaan johtuen. Lisäksi pitkään yksikseen vailla huomiota tallissa seissyt Pressa on näyttänyt kehitelleen tietynlaista katkeraa vihaa kaksijalkaisia kohtaan, joten oria ei totisesti parane ärsyttää, ellei ole selkäsaunaa vailla.

Pressa on karsinansa kunkku, joka ei totisesti hallitse valloittamaansa tilaa demokraattisesti, vaan hirmuvaltiaan diktaattorimaiseen tyyliin ori päättää mitä sen pienessä kuningaskunnassa saa duunata. Hoitajien on oltava orin kanssa aina varuillaan ja Pressaa on suositeltava ilahduttaa pienillä tuliaisilla aina, kun sen juttusille on menossa. Hoitajien käsivarsissa komeilevan ikävän näköiset sinelmät ovat useimmiten juuri Pressan aikaansaannosta, kun ori on jostain syystä saanut hepulin ja käynyt hoitajansa päälle. Potkiminen, uhkailu päälle jyrääminen kuuluvat valitettavasti myös Pressan inhottaviin tallitapoihin. Ei siis ole yllätys, että Skurvashiin saapuessaan Presidentistä ei tullut kovista odotuksista huolimatta hoitajien lellikkiä, vaan orin kanssa nokikkain osumista yritetään välttää viimeiseen asti.

Karsinan oven raosta nopeasti ruoka-astiaan heitetyt kaurat, suuren orin perässä roikkuva riimunnarusta kiinni pitävä ja kiljuva hoitaja tai paksut suojahanskat käsissä ja teräskärkiset saappaat jalassa mustaa oria treeneihin valmiiksi varustava tyyppi ei ole millään tavalla yllätt�vä näky, kun kyse on hevosesta The President 54. Aina nälkäinen Pressa syöksyy ruokansa kimppuun sinä silmänräpäyksenä, kun se on karsinan sisäpuolella, joten hoitajat ovat katsoneet parhaaksi harjoitella orin kauroilla tarkkuusheittoa jyrän alle joutumisen välttämiseksi. Mitä taas tulee orin taluttamiseen, tarvitaan asiaan orikuolainta, voimaa, rohkeutta ja oppimista kantapään kautta. Pressa käyskentelee oikeastaan niin kauan kiltisti taluttajansa otteessa, kunnes se keksii itselleen mieluisan matkakohteen. Tammalaidun on näistä yleisin, toisen orin kanssa nokikkain jouduttuaan luvassa on taatusti kova tappelu.

Sukutaulu



i. VIR MVA Ch Wolfric G
trak
ii. VIR MVA Ch Waterfall's Nesthor
KTK II
iii. Diocletianus XXI
iie. Faaran Nessie
ie. Ambrosius F
KRJ III
iei. Rockefeller GBR
iee. Carpe Diem GER
e. VIR MVA Ch Marelda WL
KRJ II
trak
ei. Wolfie D
KRJ II, YLA 2
eii. Zauberklang
eie. Tulpenpracht
ee. Mereldith
KRJ II, YLA 2
eei. Marcello I
eee. Claudia


Kilpailukalenteri


KRJ Kisat (63 sijoitusta)

Pvm. Paikka Laji / Jaos Luokka Sijoitus
20.9.2007 Baked Apple KRJ He A 2/30
29.9.2007 Te Adoro Estate KRJ He B 1/40
29.9.2007 Te Adoro Estate KRJ Va B 6/38
30.9.2007 Conquerant KRJ Va B 5/36
2.10.2007 Aweia KRJ Va B 1/30
2.10.2007 Aweia KRJ Va B 4/30
5.10.2007 Conquerant KRJ He C 1/25
12.10.2007 Hakaniemi KRJ He A 5/30
13.10.2007 Conquerant KRJ Va B 5/36
14.10.2007 Conquerant KRJ Va B 2/36
15.10.2007 Wadelma KRJ He C 5/36
15.10.2007 Conquerant KRJ Va B 4/36
17.10.2007 Maple Hill's Warmbloods KRJ Va A 3/30
18.10.2007 Vaapukka KRJ He B 5/30
18.10.2007 Vaapukka KRJ He A 1/30
18.10.2007 Vaapukka KRJ He B 3/30
18.10.2007 Fiktio KRJ Int II 1/30
21.10.2007 Unafraid KRJ Va B 4/36
22.10.2007 Paraatiponit KRJ He A 5/55
24.10.2007 Bratislava KRJ He A 4/60
25.10.2007 Grant Warmbloods KRJ Va A 7/50
31.10.2007 Interludium KRJ He B 2/50
16.11.2007 Conquerant KRJ Va A 5/36
17.11.2007 Mistdown KRJ He A 2/20
17.11.2007 Thesrouce KRJ Va B 3/72
18.11.2007 Trabarian Stud KRJ Va B /50
19.11.2007 Paraatiponit KRJ Va B 1/30
20.11.2007 Evergrey KRJ Va A 2/60
20.11.2007 Fiktio KRJ He A 3/142
21.11.2007 Vaapukka KRJ He A 9/149
28.11.2007 Vaapukka KRJ He A 1/86
30.11.2007 Evergrey KRJ He B 7/69
30.11.2007 Thesrouce KRJ Va B 7/95
30.11.2007 Conquerant KRJ He B 1/36
19.12.2007 O'Polo Warmbloods KRJ KN Special 6/50
20.12.2007 Conquerant KRJ Int I 1/36
20.12.2007 Te Adoro Estate KRJ Int I 1/30
7.8.2009 Kölni KRJ Va B 2/50
24.8.2009 Infinity KRJ Va A 2/40
26.8.2009 Infinity KRJ Va B 1/40
6.9.2009 Aweia KRJ Va A 3/50
16.9.2009 Duren KRJ Kur Int I 1/50
11.12.2009 Vilanti KRJ He A 6/60
26.8.2010 Duren KRJ Va A 4/50
7.9.2010 Evergrey KRJ Int I 4/40
15.3.2011 Holy Bastion KRJ Va A 2/60
17.3.2011 Mitar Warmbloods KRJ He C 1/50
18.3.2011 Lóriens Arabians KRJ He A 2/50
18.3.2011 Huvitus KRJ He B 2/30
19.3.2011 Mitar Warmbloods KRJ He C 7/50
21.3.2011 Skurvash KRJ Int II 1/40
23.3.2011 Skurvash KRJ Int II 3/40
24.3.2011 Skurvash KRJ Int II 4/40
26.3.2011 Miitsu KRJ Int I 6/40
28.7.2011 Koivuvaara KRJ Va B 2/71
31.7.2011 Virtuaalitalli Dei KRJ He A 7/50
01.08.2011 Virtuaalitalli Dei KRJ He A 5/50
08.08.2011 Cecam Shetlands KRJ He B 5/40
15.09.2011 Viehättävä KRJ He A 1/50
17.09.2011 Viehättävä KRJ He A 1/50
20.09.2011 Skurvash KRJ He A 6/40
23.09.2011 Skurvash KRJ He A 1/40
25.09.2011 Skurvash KRJ He A 3/40
25.09.2011 Solo KRJ He B 9/95
01.10.2011 Alegre KRJ He C 3/24