Niphredil PB YLA 3
Deadmaker PB KRJ III, YLA 3
Ch Croatoan PB KTK III
Lycanthrope PB ERJ I, KTK II, YLA 2
Trick or...Trapped! PB ERJ I, YLA 2
Ch Sagitar PB YLA 1
Snivelly PB
Nephritic FRA, Ranskassa syntynyt holstein tamma oli synnyttyään onnekkaampi kuin kaksoissiskonsa, joka menehtyi pian saavuttuaan maailmaan. Tamma oli muita ikätovereitaan huomattavasti pienempi ja heikkorakenteisempi, jonka johdosta Ninni myytiin yksivuotiaiden huutokaupassa 7000€, joka oli sinänsä kohtuullinen hinta tammasta.
Uusi omistaja, ranskalainen ratsukouluttaja sai Ninnin kolmivuotiaana kukoistamaan. Tamma oli toki kasvanut huimasti, mutta lihaksiston kehittyminen sai aikaan sen, että tammaa oli lähes mahdoton tunnistaa. Ratsastaminen Ninnillä aloitettiin varovasti, kuntoa tammalle luotiin juoksuttamalla tätä liinassa, sekä taluttelemalla hiukan säikyhköä tammaa rauhallisessa maalaisympäristössä.
Ennen Poisonblackiin tuloaan tammalla ei oltu kisattu, joten Ninni on niin ikään siittolan musta hevonen, vaikka väriltään ruunikko onkin. Silloin 6-vuotias neitokainen ihastutti minua niin, että tein tammasta tarjouksen, josta ranskalainen ei voinut kieltäytyä. Nyt jäämmekin innolla odottamaan, minkälainen otus tamma on miehiään.
Nephritic FRA eli tutummin Ninni on aivan omanlaatuinen tapauksensa. Suoraan Ranskasta Saksaan, Poisonblackiin, tuotu tamma herätti heti mielenkiintoa tallilaisten keskuudessa astellessaan alas kuljetusauton ramppia. Tamman kirkkaat silmät ja valppaasti höröttävät korvat viestivät tamman uteliaisuutta uutta kotiaan kohtaan.
Ihmisystävällinen tamma nauttii huomiosta ja onkin lempeä ja säyseä luonteeltaan, oikea ihanne hevonen hoitaa. Tammalta ei hoitopuolelta pahoja tapoja löydy, vaan Ninni käyttäytyy moitteettomasti paikassa kuin paikassa. Tallissa tamma on rauhallinen, tosin liika hälinä ja melu tallissa saa Ninnin hermostumaan, jolloin tamma alkaa kiertää karsinassaan kehää. Siksi tallin on oltava, myös muitakin hevosia kuin Ninniä ajatellen, rauhaisa ja hiljainen paikka.
Tarhassa Nephritic tulee mainiosti toimeen muiden hevosten kanssa, eikä haasta riitaa tai uhkaa johtajan paikkaa, vaan tietää oman paikkansa laumassa. Taluttaessa tamma kulkee kauniisti kiskomatta riimunarua ja seuraa taluttajaansa mielellään turhia poukkoilematta.
Tallipihasta kauemmaksi lähdettäessä rauhallinen Ninni muuttuu varautuneeksi ja yllättävät tilanteet saavat neidin nopeasti pois tolaltaan. Ratsastaessa maastossa tamma käyttäytyy hieman varmemmin kunhan ratsastaja istuu rauhallisesti sen selässä.
Ratsastaessa Nephritic on energinen, koskaan ei tälle neidille puolipidätteiden teko ole pahasta. Ravi tammalla on reippaanpuoleista ja melkoisen pompottavaakin, tosin hitaammalla tempolla tamma osaa tepsutella oikein sievästi, eikä kyytikään mitään kamalaa istuttavaa tällöin ole.
Koulua Ninni taipuu aina Va A tasolle saakka, vaikka vauhtia tammalla joskus tuppaakin olemaan liiaksi ja kärsivällisyyden puute usein hieman karsivat tamman pisteitä kouluradoilla. Reipasliikkeinen tamma on terhakka pakkaus ratsastaa niin maastossa kuin kentälläkin, eikä neidiltä usein tarvitse pyytää lisää vauhtia; päinvastoin jarrut tuppaavat joskus unohtumaan tyystin tamman kaahottaessa pitkin kenttää.
Laukka on reipasta ja energistä ja siitä on selvästi aistittavissa tamman ilo liikkumiseen. Muutamia pukkeja tammalla on tapanaan heittää ensimmäisissä laukannostoissa, mitään tämän kummempia kolttosia Ninni ei yleensä järjestä. Muutama kierros reippaassa laukassa saa tammankin pian tyyntymään ja enimmät höyryt purettuaan tamma onkin jo tasaisempi ja rauhallisempi ratsastaa.
Esteitä tamma hyppää mielellään, kunhan sen ensin saa hyppäämisen makuun. Tamma on ohjattava päättäväisesti kohti estettä eikä epäilyille saa jäädä sijaa, muutoin Ninni kiertää helposti esteen ohitse. Melko reippaassa tahdissa estettä on paras lähestyä, sillä tamma ylittää esteet mieluummin hieman kovemmassa tempossa. Rohkeasti hyppäävä tamma ylittää helposti vaativiakin maastoesteitä, eikä ratsastajan tarvitse olla huolissaan kunhan luottaa hevoseensa. Pieni pilke silmäkulmassa ja aina valmiina maastoesteille oleva Ninni selvittää nopeasti raskaammankin radan suuremmitta ongelmitta.
Maastossa tamma käyttäytyy valppaasti ja hieman varautuneesti, eikä siis kovinkaan maastovarma tapaus ole. Ninnin kanssa maastoiltaessa on paras ottaa mukaan toinenkin ratsukko, sillä toisen hevosen läheisyys tyynnyttää kummasti tamman. Liikenteeseen Ninnin kanssa ei liiemmin parane lähteä, sillä traktoreiden ja muiden peltokoneiden lisäksi kauhua tammalle aiheuttavat suuremman puoleiset rekatkin. Maastoiltaessa tamman kanssa kannattaakin valita reitti, jossa mahdollisimman vähän kohtaa Ninnille niin pelottavan liikenteen.
Estekilpailuissa Ninni on yleisimmin tyyni, eikä juurikaan välitä reuhkaamisesta vieraassa paikassa. Suositeltavaa on ratsastaa tamman kanssa lämmittelyalueella hieman etäämmällä muista ratsukoista, jottei tamma saa päähänsä alkaa rusikoimaan kilpakumppaneitaan. Valpas ratsastaja osaa kyllä ehkäistä ajoissa ongelmatilanteet, jolloin niitä ei edes pääse syntymään. Radalla tamma on kuumahko ja jos mahdollista, tammaa saa pidättää vieläkin voimakkaammin kuin kotikentällä.
Nephriticin suku on täynnä monenmoista taitajaa, joista nyt ensimmäiseksi mainittakoon Ninnin isä kookkaanpuoleinen punarautias komistus Evilized. Estekentillä paljon huomiota herättänyt ori keräsikin aikanaan paljon uteliaita ja ihailevia katseita epätavallisen punaisen värityksensä johdosta. Orin ainoaksi ansioksi ei toki voida sen komeutta sanoa, vaan sillä oli myös hämmästyttävät hyppylahjat. Ensimmäisissä kilpailuissaan ori ei niittänyt mainetta ja kunniaa, vaan roikkui lähinnä tuloslistojen häntäpäässä, kunnes se myytiin halvalla Mike Blackstonelle, josta orin kisamenestyksen voidaan laskea alkaneeksi.
Ninnin emä Nightfear oli myöskin enemmän estekentillä kuin kouluradoilla nähty mustanruunikko tähtipäinen pikkutamma. Jalostuksessa melkoiseksi pettymykseksi osoittautunut Nightfear loi useat varsansa ja moni tamman jälkeläisistä syntyi heiveröisinä ja melko kehittymättöminä.
Nothingness, Ninnin isänisä, jonka nimin kertoo jo sinänsä paljon ei ollut koskaan kovin tunnettu tapaus vaan vietti melko vaatimattoman elämän, eikä orin tilille juuri kertynyt ansioita. Orin ainoana tähtihetkenä voidaan pitää sen sijoittumista esteratsastuksen Euroopan mestaruuskisoissa kolmannelle sijalle, jota pidettiinkin melkoisena onnenkantamoisena, eikä orin taitoihin koskaan uskottu sen enempää tästä huolimatta. Jalostuksessa paremmin esille tullut ori sai kuitenkin melko vähän jälkeläisiä, vaikka kansanvälisellä tasolla kisaavat orivarsat Achdmint ZA ja Corona B ovatkin niittäneet mainetta, ei tällä juurikaan uskottu olevan yhteyttä isältä perittyihin ominaisuuksiin.
Ninnin isänemä Abschwerung, kimo tamma kisasi melko pitkän ja vakuuttavan uran koulukehissä. Notkea ja kaunisrakenteinen tamma taipui koulua aina Intermediaire II tasolle saakka, ja kisasikin melko hyvällä menestyksellä aina 16 ikävuoteensa saakka, jonka jälkeen tamma siirtyi jalostukseen. Merkittäviä jälkeläisiä tammalle ei kuitenkaan kertynyt, eivätkä tamman lahjat siirtyneet sen jälkeläisille kovinkaan hyvin. Tamma itse on hienoista koulupainotteisista vanhemmista, isänään Necrodaemon ja emänään niinikään Goatchrist. Molemmat hevoset tekivät aikoinaan kovanluokan suorituksia kouluradoilla, eivätkä jalostuksessakaan osoittautuneet arvottomiksi.
Ashen Epitaph, Ninnin emänisä kisasi menestyksekkään 6-vuotiskauden esteradoilla, jonka jälkeen odotuksen orin suhteen olivatkin todella korkealla. Kuljetusonnettomuuden jälkeen eläinlääkärin tuomio orille oli kuitenkin karu: se ei koskaan tulisi elämässään ylittämään ainuttakaan estettä. Tästä johtuen orilla onkin melkoinen kasa jälkeläisiä, sillä ori toimikin jalostuskäytössä suurimman osan elämästään.
Nephriticin emänemä Growth, ei saavuttanut juurikaan elämässään mitään merkittävää, vaikka monitaituriksi tammaa voisikin sanoa sen perusteella, että se toimi aikanaan niin este-, koulu-, kun myös kenttäratsuna. Growthin molemmat vanhemmat olivat kenttäpainotteisia ja omassa kotimaassaan kovasti jalostukseen haluttuja. Tamman isä Wounded asusti samoin kuin tamman emäkin Dimension viimeiset elinvuotensa samalla tilalla, mistä johtuen tällä kaksikolla oli Growthin lisäksi muutama muukin yhteinen jälkeläinen joista mainittakoon Brythymn niminen orivarsa, joka toisin kuin täyssisarensa Growth teki loistokkaan uran kenttäratsuna.