Paint It Black PB KRJ I, YLA 3
Mortal Share N KRJ I, YLA 2
Haunted Mansion PB YLA 2
Marauder PB KRJ I
Halutessaan erittäin hurmaavasti käyttäytyvä Slytherin tarttui mukaani täysin sattumalta, kun olin läpikulkumatkalla kohti Itävaltaa. Piipahdin kuitenkin Berliinin oripäivillä katsastamassa maan tämän vuoden oriantia, ja kukapa muukaan tuli vastaani, kuin itse Luihu. Ori esiintyi erittäin itsevarmoin ottein kasvattajansa Johan Kripken tiukassa otteessa. Slytherin osasi ilman muuta esiintyä edukseen ja vahvan lavakarisman omaavana kaverina tämä jalokivi ei jäänyt muiltakaan paikalla olioilta huomaamatta. Esittelykierroksen jälkeen hiipparoin Kripken hännillä, tarkoituksenani tietenkin kysellä hieman lisää tästä komeasta kasvatista. Kripke oli erittäin ystävällinen ja innostui kertaamaan koko orin siihenastisen elämänkulun. Siinä sivussa sain kuulla, että Luihun suvussa on muutama ihannoimani saksalainen huippunimi, nimenomaan koulukentiltä, ja olin myyty. Kun Kripke vielä samaan hengenvetoon ilmoitti, että Slytherinille etsittiin parhaillaan uutta kotia, en voinut enää muuta, kuin tehdä orista tarjousta.
Slytherin GER on voimakastahtoinen ori, joka kyllä näyttää tarvittaessa kaapin paikan. Joskus erittäin aggressiivisesti käyttäytyvä ori ei ole lasten leikkikalu, kotimaassaan se sai paljon tuhoa aikaan vähässä ajassa, kun se päästettiin toden teolla valloilleen. Parhaiten Luihun kanssa ovat pärjänneet rauhalliset ja tasaliikkeiset hoitajat, ori ei liiemmin häsläilystä perusta. Hoitaja saa varautua käyttämään suojahansikkaita Luihua harjatessaan, sillä orilla on paha tapa näykkiä. Hieman nurjasta käytöksestään ori onkin saanut lempinimekseen Luihu.
Kentän laidalta seuraava voi ihailla orin sulavaa ja tasapainoista liikehdintää, vahvasti askeltava Luihu on komea näky tarpoessaan pitkin ratsastuskenttää. Luihu on yksi vaikeimmista ratsuista ratsastaa, sehän on oikeastaan sanomattakin selvää, kun on kyse näin taitavasta kouluratsusta. Hankalasta luonteesta sekä vaativasta ratsastettavuustasosta saadaan lähes mahdoton yhdistelmä, mutta hyvähermoiset ja asiansa osaavat taiturit ovat ennenkin saaneet oriista parhaat puolet esiin.
Slytherinistä olisi ilman muuta voinut kehittyä loistava kilparatsu esteille, sillä orilla on hyvä hyppytyyli, silmää esteille ja rohkeutta hypätä. Luihu on kuitenkin huomattavan hankala hallita esteiden välissä, sillä tuliluontoinen ori kuumuu herkästi. Jos sukset menevät ristiin ratsastajan kanssa tuloksena on kieltäytyminen. Liian kova vauhti esteradalla on oikeastaan ratkaiseva tekijä siinä suhteessa, ettei Luihun kanssa voi haaveilla suurten esteluokkien voitoista. Kelpo hyppääjänä orilla on kuitenkin palkintokaapissaan yksi ruusuke esteradoilta, joka on ansaittu kotikisoista.
Vaikka Luihun käytös ottaa varmasti useimpina päivinä niin paljon aivoon, että tekisi mieli vain hakea haulikko ja päästää kopukka päiviltä, on Luihussa lopulta sellaisia puolia, jotka saavat tämän tyyliset ajatukset siirtymään tuonnemmaksi. Orin ansioluetteloon on ehdottomasti lueteltava sen rautaiset hermot, jäämieheksikin tätä tummanpuhuvaa lihaskimppua on muutamaan otteseen nimitetty. Todellisuudessa tyynen pinnan alta paljastuu joskus orin tulinen olemus, joka on välillä hieman pelottavaakin seurattavaa. Ratkaisevaa on kuitenkin se, että Luihu on osoittanut arvonsa mitä hienoimmilla suorituksilla kouluradoilla, jotka eivät ole jättäneet tähänkään asti ketään kylmäksi.
i. Damien evm mustanruunikko, 173 cm holst
ii. Intoxicant X musta, 171 cm holst
iii. Angstridden
iie. Filthgrinder
ie. Divina punaruunikko, 164 cm holst
iei. Forhekset
iee. Astral Dawn
e. Lady Lust Lilith
evm musta, 168 cm holst
ei. Crackbrain musta, 167 cm holst
eii. Hypertrace
eie. Seventh One
ee. Chaosweaver kimo, 170 cm holst
eei. Scar Culture
eee. Lamentia
Slytherin GER tulee peruslaadukkaasta saksalaissuvusta, joka täynnä koulukentillä loistavasti, hyvin ja hieman valjummin menestyneitä tapauksia. Luihun isä on nuori koululupaus Damien, joka on juuri aloittanut lupaavasti kouluratsun uransa vaativissa koululuokissa. Hyvällä menestyksellä helpoissa luokissa kilpaillut kookas mustanruunikko ori omaa irtonaiset ja lennokkaat liikkeet. Jalostuskäytössä Damien ei vielä varsinaisesti ole, mutta astuu tästä huolimatta tammoja aina kun mahdollista. Isänisä Intoxicant X on kiivasluonteinen ori, joka on erityisesti orijälkeläisilleen periyttänyt uskomattoman hyvin tulisuuttaan, joka näkyy erityisen selvästi myös Slytherinissä. Tietyssä määrin saksalaiset kasvattajat ja hevosenomistajat arvostavat tällaista piirrettä oreissaan, mutta liika on aina liikaa. Toxinin astumat tammat on valittu tarkoin, eikä hankalaluonteisia yksilöitä ole orin luona käytetty. Intermediate tasolla kilpaillut Toxin on menestynyt kohtalaisen hyvin kotimaansa kilpailuissa, mutta kansainvälisille vesille tällä kiihkoilijalla tuskin tulee olemaan asiaa.
Marc Fl�ttersteinin kilpatamma Divina löytyy Luihun sukupuusta toisesta polvesta isänpuolelta. Saksassa, Ranskassa ja Itävallassa kilpakenttiä kiertänyt tamma on erittäin pienikoinen, vain 156cm korkea, mutta sitäkin etevämpi kouluratsu. Itävallassa tamma loi hyvän uran, mutta kotimaassaan se ei liiemmin väläytellyt kykyjään. Monet ovat moittineet Divinan pienikokoisuutta, etenkin kun tammalla on mies ratsastaja, mutta parivaljakon yhteispeli on toiminut kuitenkin moitteettomasti. Hyväluonteinen tamma kilpaili urallaan Vaativa A tasolla, varsoja tällä koulutaiturilla on tähän mennessä viisi kappaletta.
Itävallassa syntynyt Lady Lust Lilith on 6-vuotiaana hevoshuutokaupan yhteydessä Saksaan myyty upearakenteinen tamma. Tämä hiilenmusta tähtipää on luonteeltaan kipakka, mutta helposti hallittavissa oleva kouluratsu, joka on myös osoittanut lahjakkuutta esteille. Satunnaisesti ratsaesteillä pyörähtänyt Lilith omaa hyppykapasiteettia 130cm luokkiin, koulupuolelle taitoja riittää Intermediate tasolle. Pääasiallisesti Lilith on kuitenkin kilpaillut Va A-B tasolla päästen hyviin tuloksiin ja tästä syystä omistaja on päättänyt kilpailuttaa tammaa tämän tason koululuokissa. Tammalla on myös melkoisesti arvoa jalostuspuolella, sillä neitokaisen sukupuusta löytyy useita varteenotettavia koulutaitureita.
Lilithin isä Crackbrain on nimestään huolimatta siivostikäyttäytyvä ori, jonka hyvät tavat ovat vertaansa vailla. Positiivisen luonteensa lisäksi orin upea rakenne puhuu puolestaan. Kilpakentillä Crack ei ole elämänsä aikana liiemmin viihtynyt, sillä orilla on useita sisaruksia, joita siittolan omistaja on kilpailuttanut mieluummin kuin Crackbrainia. Jalostuksessa tämä ori on ilman muuta ollut hyvä valinta, enkä oikeastaan ihmettelekään, että omstaja on valinnut tällaisen kohtalon orille koulukentillä ravaamisen sijaan. Sisaruksiaan ilman muuta valovoimaisempi kaveri omaa jo edellä mainitun hyvän rakenteen, eikä sukupuussa totisesti ole moittimisen varaa, sillä isänä toimii Saksan elävä legenda Hypertrace.
On hieman sääli, että kyseinen ori on Slytherinin sukupuussa vasta kolmannessa polvessa, sillä Hypertrace on ilman muuta yksi kuumimmista holstein nimistä vielä tänäkin päivänä. Grand Prix tason koululuokissa ihastuttanut mustanruunikko, erittäin charmikas ori on luonut kilpauraansa myös kotimaansa ulkopuolella. Muunmuassa Belgiassa, Iso-Britanniassa ja Alankomaissa hyvin menestynyt Hypertrace on luonut pitkän ja menestyksekkään kouluratsun uran, sillä ori on välttynyt loukkaantumisilta ehkäpä juuri omistajansa Annie Carterin ansiosta, sillä hän on vaalinut orin terveyttä ihailtavan tarkasti.
Chaosweaver on muutamia vuosia sitten vihreämmille laitumille siirtynyt ranskalaista alkuperää oleva tummanruunikko holstein tamma. Ähkyyn menehtynyt Chaosweaver tuotiin Saksaan sen ollessa kahdeksan vuotias. Tamma on toiminut lähinnä harrastepohjalta, kilpaillen niin koulua, kenttää kuin esteitäkin. Kuuliasena ja tottelevaisena tammana se olisi sopinut hyvin ratsastuskoulun tuntitammaksi, mutta yksityisen omistuksessa Chaos pääsi haistelemaan kilapakenttien alati muuttuvia tuulia. Helppo A tasolla positiivista kommenttia saanut ratsukko ei kuitenkaan ehtinyt koskaan kivuta korkeampiin luokkiin kamppailemaan voitosta, sillä Chaoseaverin ensimmäisen ja viimeiseksi jääneen varsan Lady Lust Lilithin kuoli piakkoin tapauksen jälkeen.