Skurvash
virtuaalihevonen - a sim-game horse




GROVE GER



Nimi Grove GER, Lehto Rotu Hannover
Sukupuoli Ori Säkäkorkeus 168cm
Syntynyt 15.03.2007, 16-vuotias (VARL) Koulutustaso Ko: He A, Re: 160cm
Painotus Esteratsastus Rekisterinumero VH-34067
Tuontimaa ja -päivä Saksa, 24.09.'07 Kasvattaja Michael Wolf
Saavutukset ERJ I, KTK II, YLA 2 Omistaja Skurvash

Jalostuskäytössä vain omille ja yhteistyötallien tammoille!


Photo © NLC
Grove GER on yllättäen samalta kasvattajalta kuin maaliskuussa hankkimani kultakimpale Tristan. Estehevosten tuominen ulkomailta on ollut jäissä puolisen vuotta, joten päätin viimein ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä hakumatkalle. Kiertelin parisen viikkoa sinne tänne rääkäten autoparkaani parhaani mukaan, kun vierailin vanhojen tuttujeni luona (tarkoitan lähinnä kasvattajia, joilta olen tuontihevosiani ostanut). Ensimmäisenä piipahdin tietysti Gewunden Stallilla, josta rakas kilpatykkini Severus on kotoisin. Harmikseni sain kuitenkin todeta, että tämän vuoden varsat oli jo myyty, eikä vanhemmista ratsuista ollut mahdollista käydä kauppaa.

Kasvattajien keskuudessa oli kuitenkin ehtinyt sana kiertää siitä, että haeskelin uutta potentiaalista kilpakumppania esteille. Noin viikko sen jälkeen kun olin vieraillut Gewundenissa, puhelin soi ja kukapa muukaan soittaja oli kuin Tristanin entinen omistaja. Mies oli kovasti kiinnostunut Tristanista ja kyseli kovasti orin perään. Vastailin kärsivällisesti ukon kysymyksiin ja noin puolentunnin kuulustelun jälkeen Wolf ilmoitti, että hänellä saattaisi olla juuri se hevonen mitä olin etsinyt.

Huolimatta siitä, että yli neljässäkymmenissä olevan miehen talli hieman nukkavierulta vaikuttikin, en antanut vaikutelman häiritä, sillä tiesin kyllä millaisia helmiä tämä mies oli onnistunut kasvattamaan. Tallin perällä odotti massiivinen ruunikko ori, jonka koko olemus uhkui voimaa ja itsevarmuutta. Tarkastelin oria hetken käytävältä käsin, mutta kun olin avaamassa karsinan ovea, aikomuksenani mennä sisään, ukko kielsi minua terävästi. Sitten hän tuumasi, että ehkä olisi parempi että näkisin orin paperit ennen kuin rupeaisin tekemään lähempää tuttavuutta. Hannoverilaisen nimeksi selvisi Grove GER ja kieltämättä olin erittäin vaikuttunut tämän sukupuusta. Muutaman kysymyksen tehtyäni olin varma, että tässä oli ori, joka tulisi sopimaan loistavasti Skurvashin miehistöön.

Myöhemmin Suomeen tultuaan Grove GER sai nimelleen suomenkielisen vastineen ja aloimme kutsua oria Lehdoksi. Mielenvikainen tai ei, orissa on sitä jotain, mikä saa katsojien päät kääntymään. Lehto ei sosiaalisilla taidoillaan varmasti tule koskaan ketään hurmaamaan, mutta sisällä palava liekki leimuaa kirkkaasti ja sen voi helposti aistia orin olemuksesta. Herrasmiehen tavat ovat tyystin kadoksissa, eikä niitä koskaan saada opetettua tälle lujatahtoiselle köriläälle, siinä menisi ikä ja terveys. Omissa oloissaan hyvin viihtyvä Lehto inhoaa paapomista, joka ei ole täysin normaalia (mutta kuitenkin jollain tapaa ymmärrettävää) niin sosiaaliselle eläimelle kuin hevonen on. Tästä huolimatta ori kuitenkin seuraa aktiivisesti tallin tapahtumia, vaikka ei itse otakkaan osaa kilpahirnuntaan ruoka-aikaan. Miksi sen edes tarvitsisi, kun se saa ruokansa aina ensimmäisenä ja voit vain kuvitella miksi näin tehdään.

Orilla on muutama vakituinen Skurvashin tallityöntekijöiden keskuudesta vakiintunut hoitaja. Muut tallilla työskentelevät eivät tahdo olla Groven kanssa missään tekemisissä, ja ihemekös tuo, kun ori on niin hankala. Nämä muutamat valitut henkilöt ovat käyneet läpi kovan koulun, mutta nykyään Lehto suostuu yhteistyöhön melko helposti. Karsinaan mennessä on syytä osoittaa tervettä kunnioitusta Lehtoa kohtaan, sillä reviiristään tarkka ori kurittaa kyllä hoitajia kovimman kautta, jos töppäilyjä saattuu. Hoitotoimenpiteiden ajaksi ori on viisasta kiinnittää narunnokkaan. Varusteiden laitto sujuu uskomattoman helposti, sillä hankaluudestaan huolimatta Lehto suostuu helposti ottamaan kuolaimet suuhunsa, eikä ori tapaa pullistella satulavyötä kiristäessä.

Toisia hevosia ja etenkin oreja kohtaan Lehto käyttäytyy erittäin aggressiivisesti. Ori täytyykin tarhata mahdollisimman kauas muista hevosista, sillä aikaisemmin orilla on ollut tapana näykkiä viereisellä laitumella laiduntavasta toverista välipala purtavaa. Lehtoa on viisainta taluttaa suitsittuna, mutta laitumelta edestakaisin juoksuttaminen olisi rasittavaa pelleilyä, kun orille on muutenkin hankala saada kuolaimia suuhun. Kaikkein paras keino on taluttaa tämä tärkeilijä aina ensimmäisenä ulos tai sisälle talliin.

Mitä eläinlääkäriin ja kengittäjään tulee, Lehto osaa halutessaan olla näiden seurassa kunnolla, minkä ori yleensä tekeekin. Kengittäjä on Grovelle okei, jos hommat hoidetaan nopsaan pois alta. Tallin vakiokengittäjä on tämän pannut merkille ja mies onkin Lehtoa käsitellessään tavannut hoitaa hommat ripeästi. Eläinlääkäriä Grove tyytyy yleensä vain mulkoilemaan erittäin pahasti. Lekuri on ainakin tähän asti saanut hoitaa asiansa rauhassa, tosin orin pääpuolessa on aina joku tallityöntekijöistä ja Lehto on tottakai kiinnitettynä molemmin puolin tallikäytävälle.

Jos olet koskaan ratsastanut hankalalla hevosella tiedät millaista se on. Mutta kun istut tämän sekopään satulaan, voit muokata käsitystäsi hankalasta ratsusta uuteen uskoon. Ihka ensimmäinen kerta Lehdon satulassa on yhtä tuskaa. Orilla on voimaa kuin pienessä kylässä ja raudanluja tahto ei anna periksi, "vaikka seinää vasten pistettäisiin". Valitettavasti Lehto osaa kuitenkin hypätä. Se on ainoa syy, miksi tätä hevosta ei ole viety teuraaksi aika päiviä sitten. Lehto hyppää rohkeasti kulmasta kuin kulmasta ja vauhdilla jos niin vaaditaan. Hyppytyyli on suorastaan kadehdittavan hyvä, ori osaa vetää jalkansa hyvin alleen ja tarviikin näin ollen vyöpanssarin välttääkseen haavaumia tulemasta mahaan.

Lehto on varmasti tallin vaativin ratsu, päihittäen kirkkaasti muut tallin orikandidaatit. Parhaiten Lehdon kanssa tulevat toimeen henkilöt, jotka eivät pakottamalla yritä saada oria tahtoonsa, pyytäminen tuottaa yllättävän hyviä tuloksia. Orin kanssa on useammin kuin kehtaa myöntää sellaisia päiviä, jolloin mikään homma ei luista, vaan olo on kuin hakkaisi päätään seinään yhä uudelleen ja uudelleen. Koulutuksessa ja treenauksessa on mentävä melko pitkälle Lehdon mielihalujen mukaan. Pitkään orin kanssa tekemisissä olleet ovat huomanneet, että voimaa käyttämällä usein häviää enemmän kuin saavuttaa, kevyt, mutta päättäväinen ote on se, jolla päästään parhaisiin tuloksiin. Ennen pitkää Lehto oppii muiden hevosten tavoin luottamaan ratsastajaansa, jolloin orista saa helposti irti kaiken mahdollisen esteiden saralla.

Orin kiikuttaminen kisapaikoille ja sieltä takaisin kotitalliin ei tuota liiemmin ongelmia, sillä Lehto astelee kuljetuskoppiin järjestämättä sen kummempaa showta, toisin kuin eräät tallin muut asukkaat. Vaikka Grove ei perustakaan nelijalkaisista, ori osaa kuitenkin sen verran käyttäytyä, ettei ala tappelemaan trailerissa toisen hevosen kanssa. Viisainta on kuitenkin kuljettaa ori kisapaikalle tamman seurassa, sillä kaksi oria trailerissa on ehdottomasti liikaa, ainakin Lehdolle.

Kilpailuissa Lehto osaa säilyttää hermonsa hyvin, orilla ei ole koskaan ollut tapana hätääntyä turhasta, toisinsanoen se ei koskaan hätäänny mistään. Edelleen ori on pidettävä tiukasti erossa muista ratsuista, muussa tapauksessa se saa nopeasti aikaan ikävää jälkeä. Lämmittelyssä ori tapaa olla tavoistaan poiketen passiivinen ja tahkea liikkumaan, tällöin onkin tärkeää huolehtia siitä, että lämmittely onnistuu löysäilystä huolimatta. Suurikokoisena kaverina ori tarvitsee paljon taivuttelua ja liikuntaa ennen suurempien luokkien alkua, jotta se olisi täydessä terässä. Radalla ratsastaja saa tyytyä vain ohjaamaan orin oikealle esteelle ja pysytellä kyydissä, yrittäen tottakai olla mahdollisimman hyvin häiritsemättä Lehdon suoritusta. Orin paras puoli kilpakentillä on sen maltillisuus, se ei lähde suinpäin rynnimään kohti estettä, kuten joillakin on tapana, vaan arvioi ponnistuskohdan ja hypyn kylmän rauhallisesti. Tavallisesti Lehto yltää näillä ominaisuuksillaan palkintosijoille, jos ratsastajan kanssa ei synny eripuraa matkan varrella.


i. Rhema Ritual evm
mustanruunikko, 169 cm
hann
ii. Warlord Omen
tummanruunikko, 164 cm
hann
iii. Vengeance Rising
iie. Mournful Ever
ie. Gadarene
punarunikko, 166 cm
hann
iei. Splinter Shards
iee. Witch-Hunter
e. Te Ex Inferis
ruunikko, 165 cm
hann
ei. Cancer Eater
tummanruunikko, 167 cm
hann
eii. Pirate's Prayer
eie. Savannah
ee. Odium Veritas
tummanruunikko, 164 cm
hann
eei. Paranoy I
eee. Vorbash


Te Ex Inferis on It�vallasta kotoisin oleva tamma, joka virallisen omistajansa rahaongelmien vuoksi asuu t�ll� hetkell� saksalaisen Michael Wolfin tallissa. Tamma on kilpaillut urallaan aktiivisesti kansallisella tasolla, niitt�en mainetta 140cm luokissa. Kev��ll� 2006 tamman muuttaessa Saksaan, se astutettiin heti k�ttelyss� yhdell� Saksan menestyksekk�immist� jalostusoreista Rhema Ritualilla. Ori on loistavien kilpasuoritustensa ansiosta ollut eritt�in haluttua tavaraa hannoverien sukulinjoihin ja t�ll� hetkell� 17-vuotiaalla orilla on jo yli sata j�lkel�ist�. T�m�n mustanruunikon komistuksen parhaisiin puoliin kuuluu lannistumaton voitonjano, joka n�kyy periytyneen erinomaisesti sen useimmille j�lkel�isille.

Groven is�nis� on menestyksek�s Warlord Omen, joka loistavasta kilpaurastaan huolimatta ei koskaan ole saavuttanut samankaltaista suosiota kuin poikansa. Ori kisasi aikoinaan 160cm esteluokkia yhdess� Keith Starkey'n kanssa. T�m� parivaljakko muistetaankin yhten� Saksan parhaista. Is�nem� Gadarene on jo aikoja sitten vihre�mmille laitumille siirtynyt tapaus. Tamma on sin�ns� harvinaista herkkua hannoverlinjoissa, sill� se enn�tti varsoa vain nelj� kertaa, ennen kuin sairastui �hkyyn. Sen seurauksena tamma sitten lopetettiinkin. Monille tamma on j��nyt mieliin sen moneen kertaan kehutun luonteensa vuoksi.

Kolmannesta polvesta is�npuoleta l�ytyv�t Warlord Omenin vanhemmat Vengeance Rising ja Mournful Ever. Kaksikko on totisesti kuin y� ja p�iv�, sill� Vengeance on nimens� veroinen kaveri ja n�in ollen eritt�in aggressiivinen. T�m� joskus liiankin hyvin esiin noussut luonteenpiirre on peritynyt my�s erinomaisesti sen j�lkikasvulle. Orin tulisuutta pehmitt�� mainiosti Veraksi kutsuttu Mournful Ever, joka on joidenkin kasvattajien mielest� ollut liiankin pehmoinen estekentille.

Gadarenen vanhemmista sek� is� ett� em� ovat er��n kuuluisan saksalaisen puoliverisiittolan asukkeja. Splinter Shards on t�st� kaksikosta ollut selv�sti menestyksekk��mpi, Witch-Hunter on viett�nyt aikaansa l�hinn� n�yttelykehiss� palkintoja kahmien, t�st� todistuksena tamman kantakirjaus toiselle palkinnolle. V�h�isest� kilpailukokemuksesta kielii my�s tamman hyppykapasiteetti, joka ylt�� juuri 130cm luokkiin.

Em�nis� Cancer Eater on monien It�-Eurooppalaisten hevosten tapaan kilpaillut ainoastaan synnyinmaansa tarjoamissa puitteissa. It�valtalainen, rakenteeltaan melko massiivinen ori edustaa hyv�k�yt�ksist� herrasmiest�, jolta l�ytyy kuitenkin tarvittava kipin� kilpakentille. Odium Veritas her�tti aikanaan melkoisen kohun, ollessaan osallisena tapaturmassa, jossa er�s tallity�ntekij� menehtyi. T�st� hyv�st� tamma sai ikuisen kilpailukiellon ja oli hyvin v�h�ll�, ettei t�t� tummanruunikkoa kaunokaista viety saunan taakse. Ennen kilpailukieltoa tamma enn�tti kilpailla ahkeraan 140cm luokissa menestyen kohtalaisen hyvin. Ik�v�n v�likohtauksen j�lkeen Veritas on toiminut pelk�st��n siitosk�yt�ss�, mik� onkin osoittautunut hyv�ksi vaihtoehdoksi. Sen lis�ksi, ett� tammalta l�ytyy lahjoja estekentille, on sill� my�s sukunsa puolesta painoarvoa.

Pirate's Prayer sek� Savannah ovat It�vallassa asuvia, mutta alkujaan Belgiasta oleva pariskunta. Zarburgin puoliverisiittola teki n�ist� kahdesta loistotarjouksen kolmivuotiaiden huutokaupassa, sill� molemmat tulevat mit� loistavimmasta hypp��j�suvusta. It�valtaan muutettuaan ja koulutuksensa k�yty��n n�m� ruusukehait alkoivat niitt�� mainetta aluksi seuratason kisoista, siirtyen loppujen lopuksi rohmuamaan palkintoja kansalliselta tasolta. Molemmilla hevosista on kapasiteettia ylitt�� 160cm esteratoja, mutta vain muutamaan kertaan n�ill� kahdella on ollut mahdollisuus osallistua niinkin vaatiiviin luokkiin. Sek� Prayer ett� Savannah ovat p��osin vaikuttaneet Zarburgin siittolan nykyiseen suosioon.

Odium Veritasin is� Paranoy I oli nuoruudessaan eritt�in aggressiivinen, mutta i�n karttuessa ori rauhoittui kummasti ja viimeisin� elinvuosinaan ori olikin melkoinen l�llykk�. Paranoy on kuitenkin yksi niist� harvoista hevosista, joka on p��ssyt v�l�yttelem��n taitojaan kotimaansa ulkopuolella. 11-vuotiskautensa ori vietti Ranskassa, kilpaillen 140-150cm luokkia, jonka j�lkeen sen omistaja p��tti koittaa onneaan orin kanssa Saksan maaper�ll�. Kilpailutulokset olivat hienoinen pettymys, sill� Paranoy ei useista sijoituksistaan huolimatta onnistunut saavuttamaan omistajansa asettamia tavoitteita. Iloisenluontoinen hannovertamma Vorbash on jo useita vuosia sitten tallipalossa menehtynyt tamma. T�m�n mustanruunikon t�htip��n viimeiseksi varsaksi j�ikin juuri edell� mainittu Odium Veritas, joka on astellut ihailtavan tarkasti em�ns� jalanj�ljiss� vaativan tason esteluokkiin.

Jälkeläiset
17.10.'07 t. Vampire Assasin PB
16.11.'07 o. Bad Moon Fever PB
12.12.'07 t. Silent Waters PB
12.02.'08 o. Gero York
04.05.'08 t. Illuminati PB
20.07.'10 o. OH Yes WAS


NJ näyttelyt (vain sertit)
Pvm. Paikka Laji / Jaos Tuomari Sijoitus
20.10.2007 Elgwir Arabians NJ Kata P. LKV 2, irtoSERT, JS
22.07.2008 Chillin Monitoimitalli NJ Siiri K. LKV 2, irtoSERT, JS
26.07.2008 Hampus Pony Ranch NJ Kati S. LKV 1, irtoSERT, JS
17.11.2008 Dakota NJ Alina J. BIS1, MVA-sert, JS


ERJ Kisat (124 sijoitusta)

Pvm. Paikka Laji / Jaos Luokka Sijoitus
7.10.2007 Gr�stensholm ERJ 90cm 3/80
9.10.2007 Royalemente ERJ 90-100cm 5/50
9.10.2007 Royalemente ERJ 110cm 6/50
14.10.2007 FSRa ERJ 130cm 2/22
14.10.2007 Southcreek Acres ERJ 90cm 3/30
19.10.2007 Impresso Equipe ERJ 120cm 3/45
20.10.2007 Nerian ERJ 120cm 1/40
21.10.2007 Conqu�rant ERJ 120cm 6/36
21.10.2007 Bratislava ERJ 40-50cm 2/60
31.10.2007 Fiktio ERJ 100cm 3/30
2.11.2007 Poem's Warmbloods ERJ 130cm 2/43
2.11.2007 FSRa ERJ 130cm 2/19
3.11.2007 Bellicose ERJ 120cm 3/35
3.11.2007 FSRa ERJ 130cm 2/20
5.11.2007 FSRa ERJ 140cm 2/29
6.11.2007 Nonshein ERJ 130-140cm 7/50
6.11.2007 FSRa ERJ 130cm 4/20
11.11.2007 99 Horses & Ponies ERJ 120-130cm 1/17
12.11.2007 WWR ERJ 120-130cm 4/20
12.11.2007 Po�ms Warmbloods ERJ 130cm 6/47
18.11.2007 WWR ERJ 120-130cm 3/25
27.11.2007 Yeneva ERJ 110cm 4/39
29.11.2007 Yeneva ERJ 120cm 4/40
1.12.2007 Bauaben ERJ 160cm 2/30
6.12.2007 Bleyena ERJ 120cm 4/50
7.12.2007 M�rk�vaara ERJ 140cm 2/9
8.12.2007 Gondour Hanoverians ERJ 160cm 5/25
9.12.2007 Kuvitettu ERJ 100cm 6/111
9.12.2007 Kuvitettu ERJ 110-120cm 4/85
10.12.2007 Weela ERJ 140cm 3/60
11.12.2007 FSRa ERJ 150cm 4/21
12.12.2007 FSRa ERJ 150cm 2/24
13.12.2007 FSRa ERJ 160cm 4/16
20.12.2007 Bratislava ERJ 150cm 3/30
20.12.2007 Tuulentalli ERJ 130-140cm 7/50
24.12.2007 Nangiala ERJ 110cm 1/21
2.1.2008 Kaurisrannan Ratsastajat ERJ 130cm 1/67
6.1.2008 FSRa ERJ 150cm 2/23
6.1.2008 FSRa ERJ 150cm 2/22
6.1.2008 FSRa ERJ 160cm 3/18
6.1.2008 Lacrima ERJ 110cm 4/48
6.1.2008 Lacrima ERJ 120cm 5/37
7.1.2008 FSRa ERJ 150cm 2/23
7.1.2008 FSRa ERJ 150cm 4/23
7.1.2008 FSRa ERJ 160cm 4/17
11.1.2008 Kincaid Farm ERJ 130cm 5/59
12.1.2008 Briedfelt ERJ 120cm 1/20
14.1.2008 Bleyena ERJ 130-140cm 6/40
14.1.2008 Jasmine Lane ERJ 130cm 3/50
14.1.2008 Jasmine Lane ERJ 130cm 4/40
15.1.2008 Teatro ERJ 100cm 10/130
17.1.2008 KK Thanks Memories ERJ 130cm 2/59
18.1.2008 Chennye ERJ 110-120cm 4/50
19.1.2008 Cosgrove ERJ 140cm 3/48
27.1.2008 Castle ERJ 120cm 4/60
31.1.2008 Wik Ponies ERJ 140cm 6/48
27.3.2008 Evensans Ponies ERJ 120cm 2/36
27.3.2008 Lupaus ERJ 110-120cm 7/50
29.3.2008 Lockness Hanoverians ERJ 80-100cm 4/31
30.3.2008 Silverstar Arabians ERJ 130-140cm 4/23
31.3.2008 Darren Sporthorses ERJ 150cm 4/40
5.4.2008 Chillin Monitoimitalli ERJ 140cm 2/35
6.4.2008 Lawine ERJ 130cm 1/35
11.4.2008 Evensas Ponies ERJ 80cm 6/36
15.4.2008 Bretagne ERJ 140cm 3/40
18.4.2008 Klick ERJ 140cm 3/68
22.4.2008 Karmiini ERJ 160cm 3/33
22.4.2008 LAC ERJ 130cm 3/30
23.4.2008 Rowea ERJ 130cm 4/42
24.4.2008 FSRa ERJ 150cm 2/19
24.4.2008 FSRa ERJ 130cm 1/33
25.4.2008 Nonshein ERJ 160cm 4/42
25.4.2008 FSRa ERJ 150cm 4/24
25.4.2008 FSRa ERJ 120cm 5/30
26.4.2008 Nonshein ERJ 160cm 5/25
1.5.2008 KK Perlpilz ERJ 120-130cm 3/23
3.5.2008 Yountville ERJ 110cm 7/50
3.5.2008 Svarthet ERJ 150cm 3/24
3.5.2008 Bleyena ERJ 150cm 6/53
5.5.2008 Conqu�rant ERJ 140cm 1/36
6.5.2008 Kensington ERJ 160cm 5/45
7.5.2008 Daron Warmbloods ERJ 120cm 7/66
11.5.2008 KK Perlpilz ERJ 120-130cm 2/12
18.5.2008 Tendenz ERJ 80cm 5/36
20.5.2008 Fayette ERJ 130-140cm 1/24
27.5.2008 Piipari ERJ 120cm 1/50
30.5.2008 Virnia ERJ 150cm 6/37
1.6.2008 Siittola Quiero ERJ 150cm 3/39
1.6.2008 Raudikon Talli ERJ 130cm 2/27
1.6.2008 Veatu Kuningriik ERJ 130cm 3/30
5.6.2008 Skurvash ERJ 160cm 3/25
5.6.2008 Hiippalakki ERJ 110cm 4/17
6.6.2008 Zur�ck ERJ 90cm 8/91
8.6.2008 Zur�ck ERJ 140cm 2/55
12.6.2008 Skurvash ERJ 100cm 4/21
13.6.2008 Ventos ERJ 110cm 6/104
18.6.2008 Risuprinssit ERJ 100cm 7/50
15.6.2008 Rowea ERJ 120cm 6/72
30.6.2008 Horwyn ERJ 90-100cm 6/61
2.7.2008 Olipa Kerran ERJ 80cm 4/40
7.7.2008 Freundlich ERJ 100cm 4/60
8.7.2008 Skurvash ERJ 160cm 2/30
8.7.2008 Skurvash ERJ 140cm 1/16
8.7.2008 Skurvash ERJ 160cm 4/16
9.7.2008 Rowea ERJ 140cm 3/28
10.7.2008 Fiktio ERJ 120cm 6/40
10.7.2008 Fiktio ERJ 120cm 5/40
15.7.2008 Novelli ERJ 100cm 5/40
16.7.2008 Elegant Warmbloods ERJ 150cm 2/44
17.7.2008 Unafraid ERJ 130cm 1/25
17.7.2008 Unafraid ERJ 130cm 4/25
17.7.2008 Unafraid ERJ 130cm 1/25
10.8.2008 Jerry ERJ 110cm 2/41
13.8.2008 Skurvash ERJ 160cm 2/25
22.8.2008 Siittola Quiero ERJ 120cm 3/52
12.9.2008 Unafraid ERJ 160cm 3/40
15.9.2008 Unafraid ERJ 160cm 4/40
7.10.2008 Siittola Quiero ERJ 120cm 2/32
9.10.2008 Craced Stallions ERJ 140-150cm 2/31
13.10.2008 Krofnock Ranch ERJ 140cm 1/51
23.10.2008 Rowea ERJ 120cm 5/50
26.10.2008 Kensington ERJ 150cm 2/40
24.1.2009 Skurvash ERJ 160cm 1/31
27.1.2009 Aderla ERJ 80cm 5/40






Katien estevalmennus (yli 70 cm) Villityksess� 25.2.2008
Kaikkien valmennuksiin osallistuvien hevoset olivat innokkaita, mutta sinun oriisi oli kyll� kaikkein innostuneisin. Kannattaa tehd� erilaisia tempon vaihteluita jotta ori pysyy hallinnasasi. Esteill� ihailin Lehdon ponnistusvoimaa, se oli uskomaton! Esteell� huomasi oriin luottavan sinuun, yhteispelinne oli hyv�. Sinun pit�isi kuitenkin hiukan paremmin keskitty� hyppyyn, ja olla siin� mukana, t�m� helpottaa hypp��mist�. Jalkoja ei sinun kannattaisi niin taakse vied� hyp�tess�.

Crestin estevalmennus (yli 110 cm) Intimatessa 29.2.2008
Heti ensimm�isest� hetkest� n�ki, ettei tunti tulisi olemaan helppo t�m�n ratsukon osalta. Lehto ei ollut halukas mink��nlaiseen yhteisyty�h�n, vaan teki kaiken kuten itse tahtoi. Alkul�mmittelyiss� Lehto oli jo kahdesti heitt�� ratsastajan sel�st��n, mutta Sacrificial sinnitteli ja n�ytti tiet�v�n mit� tekee. Siit� ei valitettavasti ollut paljoakaan apua, kun Lehto niskoitteli mink� kerkesi. Ensimm�isess� esteharjoituksessa se hypp�si vastentahtoisesti pienet esteet, eik� tuntunut olevan tietoinen ratsastajan antamista ohjeista. Ori jatkoi samaan tyyliin my�s ensimm�isell� kunnollisella esteradalla, tosin ei aina vaivautunut edes hypp��m��n estett� Hyp�tess�mme saman radan toistamiseen ajanoton kanssa, oli tarkoitus toimia kuin kilpailujen uusinnassa: reippaasti mutta varmasti ja hallitusti. Olin aivan varma, ett� Lehto toteuttaisi enint��n tuon 'reippaasti', mutta yll�tyin positiivisesti. Siin� vaiheessa, kun Sacrificial maiskautti ja sanoi "nyt menn��n, poika!", tuntui ori ymm�rt�v�n, ett� oli 'tosi kyseess�'. Orin k�yt�ksess� tapahtui uskomaton muutos. Yht�kki� hetki sitten hankala ori liisi radalla tyylipuhtaasti, eik� luottamuspulasta ollut tietoakaan. Hypyt olivat mahtavia ja vaikka Lehto olikin tarkka, eik� kaahottanyt, oli ratsukko suorittanut radan hujauksessa. Itse asiassa p�iv�n nopein ratsukko, josta heid�t palkittiinkin. Ratsastajan rauhallisuus ja p��tt�v�isyys oli koko tunin ajan ollut ihailtavaa. Hienoa ett� vaikeuksienkin j�lkeen ratsastaja jaksoi yritt�� ja sai lopulta Lehdon luottamuksen voitettua!

Miran estevalmennus (120 cm) Bretagnessa 24.3.2008
T�n��n ei tainnut kaikki menn� ihan suunnitelmien mukaan. Lehdon mielenkiinto keskittyi l�hinn� tyt�ille huutelemiseen ja kaikki vippaskonstit tuntuivat olevat turhia orin huomion saamisen suhteen. Esteille l�hestymiset olivat aluksi h�t�isi� johtuen ratsastajan herpaantumisesta (joka on ymm�rrett�v�� orin k�ytt�ytyess� kuten t�n��n), mutta kun ratsastajakin sai p��n pidetty� kylm�n�, alkoi orikin l�hesty� esteille rauhallisen varmasti.

Winnien estevalmennus (100-110 cm) Wik Poniesissa 1.4.2008
Lehto osaa selv�sti kyll� hyp�t� niin halutessaan, mutta muuten ty�skentelynne oli hieman ongelmallista. Ori pisti vastaan v�h�n joka tilanteessa, mutta pienell� oveluudella sait sen kuitenkin aina kohti oikeaa estett� ja loppu hoituikin kuin itsest��n. P��stess��n vauhdin makuun ori unohti oikkuilunsakin, ellei oteta huomioon muutamaa protestiksi heitetty� pukkia. Vauhtia oli l�pi valmennuksen juuri sopivasti, eik� mit��n rynt�ys-kohtauksia n�hty. Muiden hevosten l�sn�olosta Lehto ei oikein pit�nyt, mutta suoritti loppujen loppujen lopuksi oman osuutensa tyylikk��sti. Omassa istunnassasi ei ole paljon korjattavaa, mutta muista my�d�t� ohjalla, �l� j�� suuhun kiinni.