L'amesinthe PB tai Larca, kuten talliväki oria kutsuu, on veikeä ja pirteä oripoika. Menevää laatua oleva ja herrasmiehen käytöstavoilla varsutettu ori on oikea päivänpaiste. Larcan kanssa ei koskaan kyllästy puuhailemaan, sillä vaikka ori osaa välillä olla hankalahko, se on silti aina hallittavissa, oltiin sitten maassa tai orin selässä. Hoitaessa Larcalla ei juurikaan ole huonoja tapoja, sillä kasvatuskodissaan ori on oppinut käyttäytymään ihmisystävällisesti ja kunnioittaa kahdella jalalla tallustavia ystäviään. Pientä säpinää ori saattaa silloin tällöin aiheuttaa, mutta tällaiset temput ovat yleensä vain leikkimielistä kiusantekoa ja rajojen kokeilemista. Epävarmaa hoitajaa Larca osaa taitavasti jujuttaa, esimerkiksi kääntämällä takalistonsa kohti karsinan ovea hoitajan tullessa hakemaan herraa ulos, tai luimimalla ja irvistelemällä harjauspaikalla.
Kunnioitusta tässä kaverissa herättää ilman muuta eläinlääkäri, joka on Larcan silmään sellainen näky, mitä ei välttämättä haluaisi tuijotella päivästä toiseen. Kun lekuri on paikalla tekemässä rutiinitarkastusta tai pistelemässä piikkejä, Larca seisoo kuin suolapatsas paikoillaan. Tallityöntekijät ovat vitsailleet orin kustannuksella ja väittävät tämän olevan kiltisti paikoillaan vain siksi, ettei ori muka uskaltaisi liikutta eväänsäkään kun eläinlääkäri on visiitillä.
Uskokaa tai älkää, mutta Larca rakastaa vettä kaikissa sen olomuodoissa. Sateisena päivänä kukaan ei ole halukas viemään oria tarhaan, sillä lätäköistä riemastunut ori läiskyttelee kuraa ympäriinsä ja on hetkessä yltä päältä liassa. Samoin on ratsastaessa, sillä Larca läiskyttelee mielellään vesiputtien yli ja joskus vettä roiskuu siinä määin, että ratsastajakin saa siitä tuntuvan osan. Pesupaikalle päästessään Larca ottaa kaiken ilon irti. Ori seisoo aloillaan kun vettä ruutataan sen päälle, yleensä silmät painuvat kiinni ja ori tuhahtelee tyytyväisenä.
Traileriin meno saattaa joskus Larcan kanssa ottaa koville, sillä orilla on päiviä, jolloin koppiin asteleminen ei tule kysymykseenkään. Näitä päiviä ei onneksi ole esiintynyt pahemmin silloin, kun ollaan lähdössä kilpailuihin, mutta tämän herran kanssa varataan tästä huolimatta aina ylimääräistä aikaa lastaukseen. Larca suostuu matkustamaan yksin tai muiden hevosten kanssa, eikä järjestä kohtausta, jos joutuu kykkimään trailerissa pidempiäkin aikoja.
Larca on ehdottomasti pomminvarma ratsu niin turvallisella kotikentällä kuin vieraassa maastossakin. Vaikka Larcalla on tapana keljuilla metsäreissuilla ja tehdä hieman hurjankin näköisiä tempauksia, ei se koskaan ole aiheuttanut todellisia vaaratilanteita. Nämä piirteet vain kuuluvat sen iloiseen ja veikeään luonteenlaatuun. Pitkät ja ironaiset liikkeet ovat Larcan valtti, ja ori on ässä tekemään laukanvaihtoja. Lisäksi Larca pyöräyttelee vaivattoman näköisesti puolipiruetteja laukassa. Ratsastajan mielipide orista on tähän mennessä ollut positiivinen, ja tallillamme vierailleet ja Larcan selässä käyneet kokeneet kouluratsastajat ovat kehuneet orin liikkeitä ja kevyttä liikkumista mainioiksi. Keskittyminen kisoissa Larcalla on aina lähes sata prosenttista, mikä tekee orin kanssa työskentelyn erittän mieluisaksi. Parhaita puolia Larcassa on juuri se, että orin kanssa unohtaa jopa koulukentällä tylsiä harjoituksia tehdessä tekevänsä todella töitä.