|
CARNIVAL OF LUST
Photo © Gál Ildikó
Huhtikuussa 2008 Skurvashiin rantautunut Lilli on korkeisiin rataesteluokkiin t�ht��v� hannover tamma. Aluksi hieman h�mmentyneelt� n�ytt�v� Lilli ei tuntunut ymm�rt�v�n, ett� se oli lahdattu uuteen kotiin. Viel� enemm�n ihmetyst� aiheutti lumesta valkea maa, sill� edellisy�n� oli tupruttanut tuota valkoista tavaraa oikein nietoksiksi asti, juuri kun edelliset olivat sulaneet pois. Ja kun Etel�-Saksassa ei lunta oltu n�hty t�n� talvena juuri nimeksik��n, oli tammalla ihmettelemist� valkoisessa massassa. Alkuj�rkytysest� selvitty��n Lilli uskaltautui jopa ottamaan muutamia naurettavalta n�ytt�vi� askelia, sill� tamma nosteli pitki� koipiaan jumalattoman korkealle. Pienest� poukkoilusta huolimatta Carnival saatiin kuitenkin yhten� palana tallin l�mp��n.
Hoitaessa rauhalliseksi osoittautunut Lilli on yksi maltillisimmista olennoista, mit� maa p��ll��n kantaa. Tammaa voisi helposti kehua maasta taivaisiin sen ihanteellisen luonteen vuoksi, mutta Carnivalinkin t�ydellisyys rikkoutuu tietyss� pisteess�: Tammaa on melkein mahdottomuus saada pyydystetty� tarhasta, jos se on p��tt�nyt viett�� hieman enemm�n laatuaikaa tarhakavereidensa kesken, kuin mit� hoitaja on p��tt�nyt. P��tt�ess��n tehd� kiinnioton hoitajalleen mahdollisimman vaikeaksi, Lilli on liukas kuin k��rme, eik� useammankaan kiinniottajan yhteispeli joka kerta saa t�t� luikertelun mestaria jujutettua. Paras konsti on tarjota tammalle jotain sy�m�kelpoista lahjusta, jonka voimin tamman nappaaminen onnistuu paljon kivuttomammin. Lusty ei pahemmin pelk�� el�inl��k�ri� ja harvinaisen paksunahkaiseksi osoittautunut tamma ei kavahda vaikka sen ihon l�vist�isi kuinka suuri neula tahansa. Matol��kekin uppoaa kuin kankkulan kaivoon ja muutamat tallin oreista saisivatkin ottaa mallia Lillist�, kun on kyse siit�, miten k�ytt�ydyt��n kun el�inl��k�ri on paikalla. Kengitt�j� saa lekurin lailla hoitaa ty�ns� rauhassa, sill� Lillill� harvemmin on kiire mihink��n. Ja kuten jo edellisest� saattaa p��tell�, varusteiden laitto t�lle neidille ei ole kovinkaan kivulias prosessi, sill� kuolaimet ilman vippaskonsteja suuhunsa ottava tamma on helppo varustaa lyhyell�kin varoitusajalla. Lis�ksi Lilli jaksaa odottaa k�rsiv�llisesti aloillaan niin kauan, kunnes ratsastaja on kunnolla satulassa paino molemmilla jalustimilla. Lillin rauhallisuus ja pehme�n keinuvat askeleet tekev�t tammasta ihailtavan maastoratsun. Tamma on uteliasta sorttia, joten kaikki tavallisuudesta poikkeava maastoreitill� saa kyll� Carnivalin sataprosenttisen huomion. Uteliaisuudstaan johtuen Lilli on hieman arvaamaton kaveri mets�lenkille, sill� tamma saattaa ly�d� lukkojarrut pohjaan kesken laukkap�tk�n, kun jokin mielenkiintoinen asia kiinnitt�� sen huomion polunlaidalla. Varomaton ratsastaja saakin �kkipys�hdyksen j�lkeen tutkailla muurahaisten joukko-osaston marssia l�hiet�isyydelt�. Muutaman kerran kun Lillin kanssa k�y maastossa, oppii tamman temput aika vikkel��n ja satulasta katapultin tavoin lent�minen v�henee puoleen. Hyv�hermoinen Lilli ei pelk�� mets�n asukkeja tai vilkasta liikennett�, joten tammalta ei tarvitse turhaan odottaa pillastumista. Joka s��n ratsuna tunnettu Lilli ei v�lit� sataako vai paistaako, sill� tamma l�htee aina mielell��n verryttelem��n jalkojaan. Lusty ei ole apujen suhteen hevonen herkimm�st� p��st�, joten tamma ei protestoi heti alkuunsa, jos joku sattuu roikkumaan sen suussa tavallista pidemp��n. Lilli soveltuu l�hes t�ydellisesti ratsastajalle kuin ratsastajalle ja selke�t ohjeet saatuaan tamma kyll� tottelee moitteetta. Huonoimpina p�ivin��n Lilli on hieman tahmea liikkuman, mutta energinen ratsastaja saa kyll� asian korjattua tuossa tuokiossa, eik� tamman laiskuutta huomaa kuin korkeintaan ratsastaja itse. Yleisimmin tamman laiskamadon p�iv�t sattuvat osumaan samaan aikaan kiiman kanssa, mutta tahkea kentt�ty�skentely on ainoa merkki tamman kiimasta, muutoin Lilli k�ytt�ytyy t�ysin normaalisti. Tamman hyv� k�yt�s ja l�hes huomaamaton kiima-aika ovatkin niit� seikkoja, miksi se on hoitajien keskuudessa niin suosittu. Skurvashin hankalimmat tammat saavat todellakin aikaan harmaita hiuksia ilke�ll� k�yt�ksell��n. Esteit� leip�ty�kseen hypp��v� Lilli on helppo kaveri hieman arkajalkaisellekin hypp��j�lle, sill� tammalla ei ole tapana rynt�ill� tai kuumua esteill�. Lillill� on melko eriskummallinen tyyli liikkua esteradalla, sill� tamma laukkaa p�� korkealla eik� tunnu k�ytt�v�n selk��ns� kovinkaan hyvin estett� hyp�tess�, kun nuppi keikkuu edelleen korkeammalla kuin tavanomaisilla esteratsuilla. Omintakeisesta tyylist��n huolimatta Lilli osaa kuitenkin asiansa, eik� liiemmin pudottele puomeja. Uusiin tilanteisiin helposti sopeutuva Lusty on my�s helppo lastata traileriin ja kuljettaa pitki�kin matkoja kisapaikalle. Tamma ei ole moksiskaan joutuuko se matkustamaan yksikseen, vai onko sille hommattu vierustoveri. Hyv�k�yt�ksisen� neitokaisena Lilli osaa k�ytt�yty� siivosti muiden nelijalkaisten kanssa trailerissa, eik� t�m�n tamman kohdalta tarvitse odottaa sirkustelua matkan aikana. Lilli astelee n�tisti koppiin kuin koppiin s��ll� kuin s��ll� ja rankankin reissun j�lkeen tamma on kerta toisensa j�lkeen valmis hypp��m��n rattaiden p��lle. Kilpa-alueella Lilli on v�hint��n yht� utelias kuin maastossakin. Tamman p�� py�rii l�hes 360 astetta ymp�ri, kun se yritt�� saada mahdollisimman laajan kuvan ymp�rist�st��n. Joskus tamman varustaminen l�ht�kuntoon onkin t�st� syyst� melkoista sirkusta. L�mmittelyalueella Lilli on l�hes poikkeuksetta j�nnittynyt, mutta kunnon l�mpp�riohjelman j�lkeen tamma rentoutuu ja kuuntelee hyvin rasastajaansa. Itse kilpatilanteessa Lilli on hyvin rauhallinen, sill� tuttujen esteiden n�keminen selvent�� tamman p��t� kummasti. Lusty ei varmasti ole, tai tule koskaan olemaan, se nopein ratsu esteill�, sill� tamman tyyliin kuuluu hallittu ja rauhallinen (joskus jopa ehk� hieman alitempoinenkin) laukka. Hitautensa Lilli korvaa kuitenkin uskomattomalla tarkkuudellaan, joka on kursailematta vertaansa vailla ja ehdoton valttikortti tiukoissa tilanteissa.
Saksasta huhtikuun alkupuolella 2008 Skurvashiin tuotu hannover tamma Carnival of Lust on suvultaan monia saksalaisia tuontihevosia eksoottisempi tapaus, ainakin jos sukupuuhun on katsominen. Lillin em� Parasitic Dreams on tumma ja pienikokoinen tamma, jolla on siro rakenne ja eritt�in tasainen luonne. Germoryn Warmbloodsin yksi johtavista siitostammoista ei ole kilpakentill� pahemmin viihtynyt, sill� tamman s�vyis� luonne ja kohtuullisen oikeaoppinen rakenne ovat syit� siihen, miksi tamma on ollut l�hes koko ik�ns� vain siitoshommissa. Dreamya, kuten talliv�ki tammaansa kutsuu, on saanut etuoikein tulla astutetuksi vain kaikkein laadukkaimmilla puoliverioreilla, mik� on sin�ns� mielenkiintoinen seikka, kun Germoryn siittola pursuaa laadukkaita kilpatammoja. Dreamy on kuitenkin pikkuhiljaa tulossa tiens� p��h�n, mutta tamman kahdeksan upeaa j�lkel�ist� ovat jo aloittaneet kilpauriaan omissa p��lajeissaan. Em�nis� Bleed In Silence on puolestaan melkoisen kovaluontoinen ori, jonka voimakas taistelutahto ja ��ret�n rohkeus estekentill� ovat kuitenkin antaneet paljon anteeksi t�m�n luup��n tempauksia. 140cm esteradoilla kohtuullisen hyvin menestynyt Bleedy on kilpaillut vain kotimaassaan Saksassa, mutta nyt kun orin kilpaura alkaa olla paketissa, ovat ulkomaalaiset kasvattajat olleet erityisen kiinnostuneita astuttamaan tammojaan kyseisell� kaverilla. T�ll� hetkell� orin vanhimmat j�lkel�iset l�hentelev�t kolmen vuoden ik�� (Parasitic Dreamsia lukuunottamatta), joten viel� ei varmuudella tiedet�, tuleeko ori periytt�m��n hypp��j�n lahjoja j�lkipolville. Farewell Taste on periytt�nyt hankalaa luonnettaan useimmille j�lkel�isilleen, mutta ei kuitenkaan siin� m��rin mit� on pel�tty. Vaikka itse orilla onkin ollut lahjoja menesty� esteradoilla aina kansainv�lisell� tasolla saakka, luonne ei ole kuitenkaan antanut sijaa menestykseen. Farewellin hyppytyylist� voidaan sanoa sen verran, ett� tyyli on varma ja oikeaoppinen, eik� liikaa aikaa ja energiaa tuhlaavaa. Irtona Farewellilla on p��sty 160cm tasolle saakka, mutta orilla on kilpailtu vain metrisi� luokkia. Suuremmilla esteill� ongelmaksi nousi Farewellin valtava omap�isyys, eik� ottanut kuullakseen ratsastajansa ohjeita. My�hemmin ruunattu Farewell viett�� el�kep�ivi� nuorten kilpahevosten seurahevosena. Rauhallisesta ja yhteisty�haluisesta luonteestaan kiitelty Eden-Sweet on peruskokoinen tummanruunikko l�sip��, joka on matkustellut ymp�ri Keski-Eurooppaa omistajansa mukana. Tamma on starttaillut helpoissa luokissa lajissa kuin lajissa ja Edenilt� luonnistuu esteiden ja kouluratsastuksen lis�ksi k�rryjen edess� ty�skentely. Tamma on vastik��n palannut takaisin synnyinmaahansa Saksaan, jossa se viett�� el�kep�ivi��n omistajansa sisarenlasten opetusratsuna. Edenin kaikki j�lkel�iset ovat tamman matkustelusta huolimatta syntyneet kaikki Saksassa. Bleed in Silence orilla aikoinaan astutettu Dark Days on peruspuskatamma, jos tammaa nyt kyseisell� nimell� voidaan nimitell�. Darkyn sukujuuret ovat hollantilaisper�isi� ja tamma itse myytiin Saksaan t�m�n ollessa viiden vuoden. Darky on starttaillut satunnaisesti helpoissa koululuokissa ja esteill� tamman on n�hty hypp��v�n aluetasolla metrin luokkia. Kaikkiaan Dark Daysilla on kolme j�lkel�ist� joista Parasitic Dreams on ainoanaan tamma. Kuten jo edell� tuli mainittua, Dark Days on sukujuuriltaan hollantilaista alkuper��. Tamman is� Burning The Sky on rakenteeltaan vanttera punarautias ori, joka on startannut menestyksekk��sti 150cm esteluokissa. Orin hyppytyyli on erinomainen ja jaloistaan aina erityisen tarkkana ollut Skie harvoin pudottelee puomeja. Ulkoradoilla selv�sti paremmassa iskussa olleen orin ongelmia sis�radoilla ovat olleet muunmuassa orin suuri koko, iso laukka ja toisinaan hieman hidas liikkuvuus. Skien ehdottomasti parhaat hetket kilparadoilla on n�hty nimenomaan ulkoradoilla, joilla oria on kehuttu (hieman liioiteltuna) yhdeksi Hollannin parhaista. Darkyn em� Street of Dreams puolestaan on hentoluinen ja eritt�in kaunisliikkeinen tamma, joka on menestynyt nimenomaan kouluradoilla. Tammalla on ollut kapasiteettia kilpailla aina Va A tasolla asti, kohtalaisen hyv�ll� menestyksell�. Selvist� kouluratsun lahjoista huolimatta tamman j�lkel�iset ovat viihtyneet huomattavasti paremmin esteill�, mutta ovat kuitenkin perineet em�lt��n t�m�n kauniit liikkeet. Lillin suvusta harvinaiseksi tekee tamman is� Armageddon, joka on amerikkalainen kovan luokan esteratsu. Kyseinen ori on startannut l�nsirannikolla menestyksekk��sti 160cm luokissa saakka. Armageddon on saavuttanut jenkkien keskuudessa suurta kiinnostusta ja ihailua, sill� ori tulee t�ysin tuntemattomattomasta suvusta, eik� orin sukupuussa pahemmin ole esteill� menestyneit� nimi�. Armageddon vasta hiljattain aloittanut siitosuransa, mutta eurooppalaisille kasvattajille ei ole pahemmin lupailtu pakasteita kyseisest� orista. Carnivalin lis�ksi Euroopan puolelta l�ytyy vain seitsem�n Armageddonin varsaa. Armageddonin is�ll� Screaming Redill� on mielenkiintoinen menneisyys, sill� ori toimi pitk��n er��ll� laukkatallilla nuorten laukkahevosten seurahevosena maastossa ja toisinaan ori toimi my�s kiritt�j�n�. Screaming Red on saanut nimens� mist�p� muustakaan kuin tulipunaisesta karvapeitteest��n ja ori on kielt�m�tt� komea ilmestys. Esteit� Redill� ei ole koskaan hypitty, mutta orilla on jaloissaan huomattava m��r� voimaa. Kun Redi myytiin laukkatilalta, orin osti puoliverisi� kasvattaja Michael Key, joka ihastui orin treenattuun ulkomuotoon ja upeaan v�ritykseen. Ketter� ja liukasliikkeinen Witches Of Avalon ei ole rakenteellisesti kovinkaan miellytt�v� n�ky, sill� tamma on melko luihun oloinen. Siit� huolimatta Ava on kilpaillut kohtuullisen hyv�ll� menestyksell� metrin luokkia ja tamman on v�itetty hyp�nneen irtona 130cm. Luonteeltaan tamma on ollut jokseenkin kipakka tapaus ja kiimassa ollessaan l�hes mahdoton k�sitell�. Ava asuu t�ll� hetkell� Keyn omistuksessa samalla tallilla kuin Redi, mutta Ava on olut jo pidemm�n aikaa myynniss�. Armageddonin j�lkeen is�npuolen ehdottomasti komein ilmestys on n�yt�stamma Dark Chivalry, joka on kierrellyt n�yttelyiss� menestyen murskaavan hyvin. Tamma on kantakirjattu I palkinnolle ja sen varsat ovat perineet kohtuullisen hyvin em�ns� l�hes virheet�nt� rakennetta. Chivalry ei ole koskaan ottanut osaa mink��n valtakunnan kilpailuihin n�yttelyit� lukuunottamatta. Siit� huolimatta Chivan liikkeit� on kehuttu tasapainoisiksi ja liidokkaiksi. Sail at Dawnista povattiin aikoinaan suurten luokkien hypp��j��, mutta valitettavasti orin jalat ovat olleet nuoruudessa tapahtuneet onnettomuuden seurauksena jatkuvan huolen aiheena. Dawnin jalat eiv�t kest� kevytt� likutusta lukuunottamatta mink��nlaista rasitetta, joten on selv��, ett� t�st� lupaavasta esteratojen t�hdest� tuli ainoastaan er��n floridalaisen pikkusiittolan jalostusori. Dawnin j�lkel�isist� voidaan sanoa sen verran, ett� osa on osoittanut is�ns� tapaan taipumuksia esteille, mutta osa puolestaan ei ole ollut puskaratsua kummempia tapauksia. Dawnin periytt�miskyky ei ole ollut parhaasta p��st�, joten kasvattajien kiinnostus oriin ollut vuosi vuodelta v�h�isemp��. Kentt�ratsuna kunnostautunut Sand Dragonsia on kuvailtu luonteeltaan rohkeaksi ja ennakkoluulottomaksi oriksi. T�m� puarautias, kohtuullisen pienikokoinen ori, omaa omintakeisen, mutta tulosta tuottavan hyppytyylin ja kauniit liikkeet. Orista oltiin aikoinaan kovasti kiinnostuneita my�s Atlantin it�puolella, mutta Sand Dragonsia tavataan harvakseltaan eurooppalaisten hevosten sukupuissa ja p��osin nimet l�ytyv�t kentt�painotteisten hevosten sukutauluista. Kotimaassaan Dragon ei ole saavuttanut kovinkaan mainittavaa suosiota, mutta kovan tason ja laajan valikoiman vuoksi se ei ole mik��n yll�tys. Viimeinen esitelt�v� nimi Lillin sukupuusta on Black Moon, tamma, joka menehtyi varsin nuoressa i�ss� �hkyyn. Moony enn�tti varsoa t�t� ennen vain kerran ja Ava on n�in ollen Moonyn manttelinperij�. Avan tapaan Moony on rakenteeltaan melko karua katseltavaa, mutta luoteeltaan tamma oli ihmisyst�v�llinen ja s�yse�.
ERJ Kisat (70 sijoitusta)
10.04.2008 - Lusty saapui t�n��n Skurvashiin ja ainakin viel� tamma tuntuu olevan hieman py�r�ll� p��st��n, eik� v�hiten valkean maan johdosta. Tamman kanssa on tarkoitus aloittaa aktiivinen esteill� kisaaminen heti kun tytt� on sopeutunut uuteen ymp�rist��ns�. Tarkoituksena on t�hd�t� ainakin 150cm esteluokkiin, jos vain rahkeet riitt�v�t. 15.04.2008 - Lusty on kotiutunut kivasti Skurvashiin ja tamma yst�vystynyt tallin toisen hannovertamman, Tigrianan, kannsa. Parivaljakko on ollut kuin paita ja peppu siit� l�htien, kun ne pistettiin ensimm�ist� kertaa samalle laitumelle. Huomenissa on luvassa Lustyn ensimm�inen startti esteratsuskilpailuissa. 20.04.2008 - Muutama p�iv� sitten talliin syntyi Carnivalin ensimm�inen varsa Street Guy PB. s�n� t�ll� vekkulilla toimii tallin oma hannover Grenier GER. Pikkuinen tulee j��m��n Skurvashiin ja tallustelemaan vanhempiensa jalanj�ljiss� kohti esteratoja. 15.06.2008 - T�n��n Lilli starttasi ensimm�ist� kertaa 150cm esteluokassa. Tamma on ker�nnyt kisakokemusta hyv�ll� menestyksell� reilun metrin luokkaa olevista luokista, joten oli korkea aika kokeilla tammalla t�m�n tason esteit�. Lilli nappasi nelj�nkymmenen ratsukon joukosta hienosti ykk�ssijan :) 30.08.2008 - Carnivalin kilpaura alkaa olla kokonaisuudessaan paketissa, sill� tammalla on plakkarissa kaikkiaan maagiset 69 sijoitusta ERJ:n alaisista esteratsastuskilpailuista. En�� tamman tarvitsee vain py�r�ytt�� muutama j�lkel�inen ja sitten ovatkin j�ljell� en�� laatuarvostelupalkinnoiden mets�stys. 02.09.2008 - T�n��n Lilli synnytti kauniin orivarsan, jonka Weybridgen omistaja Erkki oli meilt� aiemmin tilannut. Seventh Gate PB:ksi nimetty orivarsa on vanhan veteraaniorimme Caranthirin j�lkel�inen. 23.11.2008 - Lilli ilmoitettiin t�n��n Yleislaatuarvostelutilaisuuteen yhdess� Mortal Sharen ja Waltzing Mephiston kanssa. Kaikille kolmelle toivotaan mahdollisimman hyv�� menestyst�, oli hienoa saada muutama ykk�spalkittu hevonen talliin. Tulevaisuudessa on viel� tarkoitus k�ytt�� Lilli ERJ:n laatuarvostelussa, sill� tamma alkaa olla melko pitk�lle valmis pakkaus. 15.12.2008 - Lilli on tallin muiden estepainotteisten ohella saanut pit�� hyv�n aikaa mammalomaa, koska t�ll� hetkell� nimenomaan koulupainotteiset holsteinit valtaavat alaa puoliverikasvattajien joukossa. No, ehk�p� sitten taas kun saadaan estehevosille lis�� palkintoja, voitaisiin alkaa miettim��n varsoja. 04.01.2009 - Kisael�kkeell� onnellisesti oleva Lilli vaikutti aamulla hieman tahmealta, eik� tamma olisi mill��n halunnut tulla karsinastaan ulos. Syyksi selvisi loppujen lopuksi pieni turvotus vasemmassa takasessa ja tytt� aristeli siit� johtuen hieman astumista jalalle. 10.01.2009 - El�inl��k�ri piipahti katsomassa Lillin kipe�� jalkaa ja totesi, ettei jalkaan auta muu kuin pit�� sit� kylm�ss� ja antaa tamman lev�t� rauhassa. Pari viimep�iv�� Lillin jalkaa onkin kylmetetty aivan kyll�stymiseen asti, mutta viel�kin tamma jaksaa ontua aina, kun sit� ollaan taluttamassa tarhalle. 17.01.2009 - Tosiaankin Lilli oli mukana YLA:ssa ja kakkonenhan sielt� tuli. Ykk�nen olisi ollut kiva juttu, mutta kun ei niin ei. Uusimaan tamman kanssa ei kyll� l�hdet�, eli t�h�n on tyytyminen vaikka tulos kyll� sapettaakin. 28.01.2009 - Tamman kipe� jalka on viimeinkin alkanut osoittaa parantumisen merkkej� ja t�n��n hoitajat kertoivat tamman juoksennelleen tarhassa. Mieless� k�vi jo Lillin pist�minen vihre�mmille laitumille, kun jalka vaivasi tammaa l�hes kuukauden ajan. Onneksi pahin n�ytt�� olevan nyt ohi. 05.02.2009 - Carnival ilmoitettiin t�n��n ERJ:n laatuarvostelutilaisuuteen. Tammaa ei tosin ole viel� hyv�ksytty osallistujiin, mutta tamman pit�isi kyll� olla mukana. Lillille odotettaan v�hint��nkin II palkintoa, sill� en ole t�ysn varma, onko suvuttomilla oikeasti saumoja saada se tavoitelluin palkinto. Billeriinan estevalmennus (140-150 cm) Unafraidissa 22.11.2008 Mielenkiintoinen ilmestys. Yleisesti ottaen t�m� ei n�ytt�nyt hyv�lt�, mutta kuulosti silt� (puomit siis eiv�t kolisseet). Lillin meno n�ytti hieman samalta kuin kameliratsastuskisoissa kun tamma p�� heilui melkein korkeammalla kuin ratsastajan p��nuppi. Kun tamman eteen pistettiin muutama isompi este, huomasin, ett� t�m� otus todellakin sopii esteille huonosta tyylist��n huolimatta. T�ll� yhdistelm�ll� on siis kannattamatonta yritt�� pokata tyyliratsastuskisoista sen suurempaa mairittelua. Lilli oli hieman hidas, joten jouduit k�ytt�m��n pohjetta ja v�lill� j�it puristamaan liiankin kanssa. Tyylisi oli kyll� Lillin tyylin t�ydellinen vastakohta, sill� n�ytit olevan tammasi sel�ss� kuin kala vedess�. Olit hienosti mukana kummallisissakin hypyiss�. Rataa hyp�tess� teill� meni hienosti, v�lill� nopeat kaarteet tuottivat kamelinomaisesti liikkuvalle tammallesi ongelmia ja kerran olitte kellahtaa hiekkaankin. Lilli kulki kuitenkin esteiden ylitse mukavasti, hyv�ss� temmossa ja hypp�si kiitett�v�sti. Se yritti hienosti koko ajan. Saat olla tyytyv�inen tammaasi! |