Heinäsalon Pikku Prinssi VH-39243
Prinssi nukahti ikuiseen uneen 15.03.2008 20 vuoden iässä. Kiitos ihanista yhteisistä vuosista rakkaalle suomenhevosherralle!

Kuvista suuri kiitos Narrow
| Rotu ja sukupuoli: |
suomenhevosori
|
Syntynyt: |
19.06.2005
|
| Ikä: |
vuotta (VARL)
|
Säkäkorkeus: |
160cm
|
| Koulutus: |
ko Vaativa B re 90cm
|
Painotus: |
kouluratsastus
|
| Kasvattaja: |
Heinäsalo (SUOMI)
|
Omistaja: |
Nayh
|
Jää kilpailueläkkeelle viimeistään 01.03.2008 viimeisten kilpailujen jälkeen. Uusiin kilpailuihin emme siis tule enään osallitumaan ja nyt odottelemme vain tuloksen vanhoista.
Luonnekertomus
Prinssi on ensimmäinen suomenhevoseni ja tämän pojan jälkeen en ole voinut ajatellakkaan luopuvani tästä ihanasta rodusta. Prinssi on koulutukseltaan kouluratsastuspainotteinen. Lajivalinta tulee lähinnä orin isän puolelta. Prinssin isä HepoKullan Manaus oli alunperin kenttäratsastuspainotteinen, mutta myöhemmin siirtyi kilpailemaan vain kouluratsastuksen saralla.
Prinssi on erittäin suomenhevosmainen luonteeltaan. Orin rodulle kuuluva jääräpäisyy tulee aina ajoittain esiin ja orin kanssa puuhaileva saa vain purrahammasta orin touhuja, tai pikemminkin sitä mitä ori ei tee, katsellessa. Jos jääräpäisyyttä ei oteta huomioon, Prinssi on oikein mukava ja rakas suomenhevosori. Jääräpäisyyden oheella orin emältä peritty lempeys ja kunniallinen käyttäytyminen saa kenet tahansa olemaan ylpeä tämän orin omistajuudesta.
Hoitaessa Prinssi käyttäytyy, ihan luonteensa mukaisesti. Aina joskus on pakko esittää kovista ja yrittää kiemurrella harjan ulottumattomiin, mutta muuten hoitotoimenpiteen sujuvat oikein mukavasti. Kavioiden putsaus on orin mielestä varmaankin kaikista epämieluisin, koska siinä pitää pysyä paikoillaan ainakin HUIMAT 10 sekunttia. Niinpä kavio lähtee välillä hoitajan kädestä. Ratsastus varusteista kuolaimien saaminen orin suuhun on kaikista vaikeinta. Prinssi pitää suunsa visusti kiinni, kuka nyt haluaisi sellaista rautaista kapistusta suuhun. Maaginen taikasana "ulos", ja hieman poskien kutittelua, niin johan ovat kuolaimetkin suussa. Prinssin show jatkuu satulan väistelyllä, tosin ori taipuu vahvemman edessa ja satula on aina lopulta selässä.
Ratsastaessa Prinssi ei tapa ratsastajaansa kentän hiekkapohjalle, mutta välillä ratsastaja saa nyrkkiä pudistellen pistää Prinssi ojennukseen. Pieni pojannulikka on ori siis luonteeltaan. Maastossa Prissi on elementissään. Neliveto päällä poikaa laukaa kauheata vauhtia aina, kun tällä on vain mahdollisuus. Pari maastoestettä matkanvarrella vain lisäävät pojan intoa. Kouluratsastuksen saralla oria siis kilpailutetaan, ja näyttää ori myöskin pitävän siitä, kun pääsee tekemään monimutkaisia kouluaskeleita. Välillä tulee kuitenkin pitää pieni tauko vaikka sitten toisenlajin parissa, että jääräpä kiukkupussi saadaan laantumaan. Ratsastaessa orin mielenkiinto tahtoo välillä kiinnittyä kentän vierestä kulkevaan tammaan ja ratsastajan käskyt jäävät toissijaisiksi.
Kengittäjä ja eläinlääkäri ovat Prinssin ystäviä. Kengittämisen kestäessä turhan kauan ori hermostuu ja rupeaa viskomaan päätään, mutta aina on kaikki kengät lopulta kavioihin saatu. Traileriin ori menee ihan mielellää ja kilpailupaikoilla ori käyttäytyy hyvin, mitä joskus hieman tammojen perään haikailee.
Arvostelut ja valmennukset
Prinssi oli alussa vähän kiukkuisen oloinen ja Nayh vastasi tähän kiukustumalla itsekin, mikä teki suorituksesta vähän epämiellyttävän katsoa. Loppua kohden ratsukko kuitenkin alkoi päästä paremmin yhteisymmärrykseen, ja kun siirtyivät vaativampiin juttuihin, orin koivet nousivat maasta kiitettävällä tavalla.
Valmentajana toimi EK.
Sukutaulu ja -selvitys
i: HepoKullan Manaus
sh, 163cm |
ii: HepoKullan Tulilintu
sh, 168cm YLA2, ktk-II |
iii: Teräskukan Poika
sh, ei mitattu |
iie: Länsituulen Henkäys
sh, ei mitattu |
ie: K.H Kurjenmiekka
sh, 162cm |
iei: Kaaosmaan Uskoton
sh, 160cm YLA2, LKV4, KuMa, 3xJS |
iee: Varpushaukan Kaukokatse
sh, 167cm II-palkinto, Ch-arvonimi, YLA1 |
e: Mintun Uneksija
sh, 164cm |
ei: ST Kolina
sh, ei mitattu |
eii: N.I.N Humupoika
sh, 157cm ravuri |
eie: Solina
sh, ei mitattu |
ee: Mintun Vesipisara
sh, ei mitattu ravuri, 1.27,2aly |
eei: Lavinian Kirouksellinen
sh, ei mitattu |
eee: Tuulen Kuutamon Keiju
sh, 153cm ravuri |
Prinssi isä on punarautias suomenhevosori HepoKullan Manaus eli Make. Make on ehtinyt elämänsä aikana kiertelemaan kunniallisen useassa kilpailussa. Ori on kenttäratsastuspainotteinen, mutta on niittänyt useita palkintoja myös koulu- ja esteratsastuksen saralta, ja onpa ori ehtinyt häikäistä ulkonäölläänkin näyttelyissä. Orin saamia merittejä ovat YLA1 147p, esiktk, 1xKUMA, 3xJS, LKV3.
Prinssi emällä Mintun Uneksija eli leikkisästi Uneksi tai Uneksijaksi kutsutulla suomenhevostammalla on säkäkorkeutta 164 cm verran, joten mistään pienestä rouvasta ei ole kyse. Luonteeltaan rauhallinen ja aloittelijalle soveltuva Uneksija on estepainotteinen, mutta ei ole niinkään kilpailukenttiä kierrellyt.
Kilpailukalenteri - vain sijoitukset ja tuloksettomat
Kouluratsastus (KRJ): 7 kpl, esteratsastus (ERJ+ villit): 1 kpl, kenttäratsastus (KERJ): 1 kpl
PRINSSI ON VIRTUAALIHEVONEN
KUVIEN HEVONEN EI LIITY MITENKÄÄN PRINSSIIN