1.12.2008 Kaikki pennut ovat nyt maailmalla. Meillä kotona on oudon hiljaista ja rauhallista, vaikka 8 kk:tta vanha Milo koira jäikin riehumaan vanhaan malliin. Onnea uusille omistajille ja hyvää joulun odotusta!!
5.10.2008 Pennut voivat hyvin ja ovat aikamoisia riiviöitä. Muutaman uuden kuvan lisäilin taas.
25.8.2008 Kaikki pennut ovat alkaneet kasvaa kovaa vauhtia :) Pentujen syntymä painot vaihtelivat 107-81g. Tällä hetkellä kaikkien paino on noussut jo yli 100 gramman reilusti.
23.8.2008 Elviira synnytti maailmaan kolme aivan ihanaa bengali-vauvaa. Pentuja syntyi 3, joista kaikki ovat täplikkäitä. Minun tämän hetkinen veikkaukseni on, että pentukorista löytyy 1 tyttö ja 2 poikaa. Kaikki pennut ovat jo löytäneet tulevan uuden kotinsa. Pentujen kuvia lisään sivuille ensi tilassa. (meillä on muutto tällä hetkellä eli heti, kun olemme siitä selvinneet)
22.8.2008 Elviiran 65 rvk ja mitään merkkejä synnytyksestä ei ole vielä ilmassa.
23.7.2008 Elviiran maha kasvaa hyvää vauhtia ja pentujen laskettu aika on 24.8.2008. Nyt pentuja on varattu jo 4 kpl eli odotellaan ja katsotaan, mitä sieltä syntyy. Ilmoitan vapaista pennuista sitten täällä nettisivuilla.
18.6.2008 Elviira lähtee huomenna vierailemaan Simon luokse.
4.6.2008 Elviira on alkanut taas juosta ja mouruaminen on todella kovaa. Elviira on nyt päätetty astuttaa uudestaan seuraavasta juoksusta, mikä todennäköisimmin ajoittuu juhannuksen aikoihin. Näin ollen pennut syntyisivät elokuun puolivälissä. Olemme päättääneet käyttää samaa yhdistelmää kuin viimeksi eli isäksi tulee jälleen Simo. Pennut, jotka syntyivät tästä yhdistelmästä olivat todella hyvä luontoisia, kauniita ja hyvät bengalin ominaisuuudet perineitä pentuja.
Yhdistelmästä:
Amazing Cat's Lucky Flower (BEN n 24)
EC SiruCat's Quasim (BEN n 24)
4.6.2008 Elviira on alkanut taas juosta ja mouruaminen on todella kovaa. Elviira on nyt päätetty astuttaa uudestaan seuraavasta juoksusta, mikä todennäköisimmin ajoittuu juhannuksen aikoihin. Näin ollen pennut syntyisivät elokuun puolivälissä. Olemme päättääneet käyttää samaa yhdistelmää kuin viimeksi eli isäksi tulee jälleen Simo. Pennut, jotka syntyivät tästä yhdistelmästä olivat todella hyvä luontoisia, kauniita ja hyvät bengalin ominaisuuudet perineitä pentuja.
2.4.2008 Tänään sitten ensimmäinen pentu lähti ja aika haikea mieli meillä täällä on, mutta vielä muutama veijari on minun ja mieheni ja tietenkin kahden rontin ilona :) Selvästi on rauhallisempaa, kun jäljellä on enää viisi pentua. Pian sitä voikin alkaa suunnitella uutta pentuetta... :)
26.3.2008 Lähes viikon päästä kaikki pienet leopardini ovat lähteneet maailmalle. Pelkkä ajatus luopumisesta tuo kyyneleet tulevat silmiini, mutta pentujen on aika lähteä tutkimaan maailmaa ja tutustumaan uusiin mahtaviin omistajiin.
kaikkista pennuista on kasvanut oikein reippaita ja leikkisiä kissoja ja kaikki ovat todella aktiivisia ja innokkaita, joten aika uusilla omistajilla ei tosiaan käy pitkäksi. Maanantaina vielä käymme ottamassa rokotuksen ja sitten kaikki pennun terveyteen liittyen on hoidettu.
11.3.2008 Meidän kuusi ihanaa pikkuista on nyt 10 viikonikäisiä ja kaikki ovat hurmanneet minut aivan täysin. Pennut ovat kaikki todella aktiivisia ja tulevat hyvin toimeen ihmisten kanssa. Pennuilla tosiaan virtaa riittää ja meno on aika kovaa, kun kahdeksan kissaa juoksee rallia ympäri asuntoa. Kaikki pennut ovat saaneet ensimmäisen rokotuksen ja jokainen on kasvanut hienoa vahtia eikä eläinlääkäri voinut kuin kehua kaikkien kuntoa ja yleisvaikutelmaa. Reilu kolme viikkoa ja kaikki nämä pienet kultseni lentävät pesästään uusiin rakastaviin koteihin. Muutaman pennun kanssa onneksi nähdään vielä näyttelyissä.
13.2.2008 Uusia kuvia pennuista on nyt laitettu ja kuten niistä näkee pennut ovat kasvaneet hurjasti. Pennut ovat kovia riehumaan ja kaikki ovat todella aktiivisia ja sosiaalisia. Kaikki pennut syövät hyvin kiinteää ruokaa ja kasvavat hyvää vauhtia.
8.2.2008 Kaikki pennut ovat onnellisesti löytäneet uuden kodin. Onnea uusille omistajille ja yrittäkää jaksaa odottaaa vielä hetki...
21.1.2008 Marmorityttö (Satulinnan Good Mark) on vielä vapaana ja mahdollisuuksien mukaan olisi menossa sijoitukseen, jos luotettava ja hyvä sijoituskoti löytyy tälle hienolle prinsessalle.
21.1.2008 Pentujen kasvu jatkuu hyvää vauhtia ja tällä viikolla aloitamme kiinteän ruuan syömisen tai ainakin harjoittelemisen. Siinä sitä, sitten puuhaa riittääkin.
16.1.2008 Pentujen luovutus on viikolla 14. Siihen mennessä kaikki rokotukset ja niiden tehosteet ovat saatu hoidettua ja pennut ovat valmiita uusiin koteihin.
14.1.08 Täällä kaikki menee loistavasti. Pennut alkaa liikkua kovasti ja leikkivät keskenään ja pian alkaa jo muu maailma kiinnostaa. Rohkein on marmoripoika, joka on lähdössä tutkimaan muitakin paikkoja kuin pelkkää pesää.
9.1.2008 Kaikkinen pentujen silmät ovat auenneet ja Elviira on alkanut kovasti juttelemaan pennuille.
7.1.2008 pentujen silmät ovat aukeamassa. Huomenna silmät ovat varmaan kokonaan auki.
5.1.2008 Kaikki täplikkäät pennut ovat nyt varattu ja yksi marmoripoika. Vapaana ovat vielä marmorityttö ja marmoripoika. Marmoritytöllä on todella hyvä kontrasti ja selkeä kuviointi jo nyt. Tytöstä tulee varmasti mahtava marmori bengaleita edustava yksilö.
5.1.2008 Pennut ovat nyt viikon ikäisiä ja kaikki pennut ovat tuplanneet painonsa, mikä on hienoa. Suurin poika painoi tänään reilut 200 grammaa ja muu katras noin 170grammaa.
3.1.2008 Kaikki pennut kasvavat vauhdilla ja ovat todella virkeitä. On mahtavaa nähdä kuinka pennuista jo tässä vaiheessa erottaa luonteenpiirteitä. Kaksi poikaa, veljekset, ovat kovia taistelemaan samasta nisästä ja pesässä onkin kova käpälätappelu menossa. Odotan innolla, koska pentujen silmät alkavat aukeamaan. Kaikki pennut ovat nyt painoltaan noin 150 grammaa eli tupalaavat painonsa hyvin viikon iässä eli kehitys on hyvässä tahdissa. Toivotaan, että jatkuu yhtä hyvin. Sandrak ei ole vielä oikein tottunut pentuihin. Se pelkää ja tästä syystä murisee niille. Kissat joudutaan pitämään erillään. Eiköhän Sandrak pian totu pentuihin ja ymmärtää, että ei niitä kannata pelätä. Hellyyden kipeä poika on. Koko ajan pitää leikkiä ja nukkua sylissä tai tietokoneen näppäimistön päällä.
31.12.2007 Pennut ovat nyt kahden vuorokauden ikäisiä ja kaikki ovat kasvaneet hyvää tahtia. Suurin osa pennuista oli syntyessään noin 85 gramman painoisia, mutta yksi marmoripoika oli jopa 107 grammaa. Poika onkin selvästi suurempi kuin sisaruksensa. Pienin oli vain 77 grammaa, mutta hänkin on saavuttanut sisarustensa painon eli tänään reilut 90 grammaa. Ilokseni tosiaan kaikkien paino on nousussa ja sehän tässä vaiheessä on tärkeintä.
31.12.2007 Eilen tutkailin pentujen sukupuolia ja alustavasti olen sitä mieltä, että täplikkäistä kaksi on poikaa ja yksi tyttö. Marmoreissa myös kaksi on poikaa ja yksi tyttö. Tällä hetkellä kaikki täplikkäät ovat varattuja ja marmoreista toinen poika.
29.12.2007 Elviira synnytti tänään aamulla kello 8 alkaen 6 tervettä pentua. Näillä näkymin kolme täplikästä ja 2 marmoria ja yhdestä ei ihan vielä osaa sanoa, mutta todennäköisesti se on marmori.
28.12.2007 Tänään on Elviiran 67 raskausvuorokausi eikä Elviira näytä vieläkään merkkejä synnytyksen alkamisesta. Toivottavasti pennut pian tulisivat maailmaan, koska ei jaksaisi odottaa ja unettomia öitä on jo vietetty monta, kun on luultu, että nyt pennut syntyy. Uros suljettiin viime yönä toiseen huoneeseen, jos pennut sattuvat syntymään, kun nukun ja sehän sitten itki koko yön ja raaputti ovea.
Astutus tapahtunut 23.10.07 ja odotus alkaa.
21.11.2007 Olimme ultrassa ja Elviiran tiineys todettiin. Ultrassa näkyi ainakin 3 pentua.
Yhdistelmästä:
Amazing Cat's Lucky Flower (BEN n 24)
EC SiruCat's Quasim (BEN n 24)