Kilpailut

Satulinnan kilpailutoiminta muuttui paljon hieman yli kahden vuoden aikana. Vuosina 2004-2005 kilpailutoimintaa ei ollut ollenkaan. Vuonna 2006 kaikki muuttui.

Ensin kilpailutoiminta tuli esiin vain pienimuotoisesti, sillä en yksinkertaisesti jaksanut olla koko ajan tekemässä uusia kutsuja, arpomassa tuloksia ja lisäämässä osallistujia. Pian kuitenkin huomasin, että se onkin ihan hauskaa puuhaa, joten tein yhden kutsun. Pian sen jälkeen huomasin tehneeni yhä enemmän ja enemmän kutsuja.
Ja sitten, vihdoin maaliskuussa 2006 kilpailutoiminta tuli täysipäiväisesti mukaan Satulinnan toimintaan.
Paljon tapahtui siis noin kolmen kuukauden aikana.

Vuonna 2007 Satulinnan kilpailutoiminta painottuu pääasiassa este- ja kouluratsastukseen, ERJ:n ja KRJ:n alaisina. Toki myös muita lajeja saattaa kalenterista löytyä.

Kutsut siirtyvät Tulokset -sivulle, heti kun kilpailuista tulee tulokset!

Jaosten alaisien kisojen kutsut siirretään Tulokset -sivulle vasta sitten kun tulokset on lähetetty VRL:n kalenteriin!

(evo) = ei vielä osallistumisia!

villit -- este 31.08.2007 -- kutsu
KRJ -- koulu 31.08.2007 -- kutsu