Varusteet

Suuntaa-antavaa vinkkiä kesävaelluksen varustuksesta. Jokaisella vaeltajalla on luonnollisesti omia mieltymyksiä ja nämä tässä ovat jotain, jonka minä näen hyödylliseksi varustukseksi.

Voisi olla paikallaan myös sanoa, ettei tarkoitukseni ole mitenkään mainostaa, vaikka joitakin tuotteiden nimiä / kuvia tällä sivulla esiintyykin.

Sisällys:

Asiaa ruokapuolesta löytyy ruoka-osiosta. Sivustolta löytyvät myös yhden vuoden varuste- ja ruokalistat.

Kengät

Jalat ovat vaeltajan kulkuväline, joten hyvät kengät ovat kaiken A ja O.

Pääsääntöisesti vaelluskengän tulisi olla tukeva ja jalkaan hyvin istuva. Lapin maastoon sopii jäykkäpohjaisempi kenkä, kun taas tasainen ja pehmeä metsämaasto ei vaadi kengältä samanlaista pohjajäykkyyttä. Yleisesti ottaen tulisi valita se kenkä, joka sopii jalkaan. Jos kenkä ei sovi jalkaan, ei kävelykään ole miellyttävää.

Toinen hyvän vaelluskengän ominaisuus on vedenpitävyys. Lapin suot, jokien ylitykset sekä joskus rankatkin sateet vaativat kengiltä veronsa. Jos kenkä itsessään ei pidä vettä, on olemassa erilaisia pinnoitesuihkeita, joilla voidaan saada kengälle hiukan vedenpitävyyttä, sekä tietynlaisia jalkinesuojia, jotka pitävät vettä. Hyvät kumisaappaat ovat myöskin mahdollinen valinta varsinkin vetisemmässä maastossa.

Vaelluskengän tulee sopia hyvin jalkaan, sillä kenkä ei saa hiertää. Tämän takia matkaan ei kannata lähteä aivan käyttämättömissä kengissä, vaan niitä on hyvä pitää jalassa vaikka kotona tai tehdä lenkki ennen reissuun lähtöä. Tällöin ne ehtivät hitusen muotoutua jalkaan ennen vaellusta, jolloin hiertymien ja rakkojen todennäköisyys pienenee.

Kenkiä - kuten muitakin varusteita - hankittaessa kannattaa ottaa huomioon vaeltajan ikä. On itsestäänkin selvää, ettei kaksitoistavuotiaalle kannata ostaa kalliita kenkiä yhden viikon retken ajaksi, sillä seuraavana vuonna ne ovat helposti jo pienet. Kumisaappailla tai nilkkaa tukevilla talvikengillä pääsee yleensä tuossa vaiheessa jo pitkälle ainakin helpommassa maastossa.

Kun jalka ei enää kasva, kannattaa panostaa laatuun sekä hyviin materiaaleihin. Hyvät kengät kestävät pitkään ja toimivat hyvin. Erilaisia vaellusjalkineita on monenlaisia eri käyttötarkoituksiin, kuten saapasmallisia, lyhyellä tai pitkällä varrella varustettuja tai varrettomia kenkiä. Omaa käyttötarkoitusta ja vaellusmaastoa vaativa kenkä on varmin ostos. Yleensä vaellustarvikekauppojen myyjät osaavat neuvoa, minkälainen kenkä on sovelias mihinkin maastoon.

Uusien vaelluskenkien oston jälkeen kengät on yleensä käsiteltävä ennen käyttöä. Erilaiset pintamateriaalit vaativat erilaiset aineet, ja myyjien tulisi osata neuvoa tässäkin asiassa. Käsittelyssä on hyvä olla huolellinen, ja vaelluksen jälkeenkin kengät olisi hyvä puhdistaa ainakin pintapuolin.

Vaelluksella ei ole huono idea pitää kaksia kenkiä mukana. Yhdet, joilla on hyvä vaeltaa ja toiset, joita voi pitää pysähdyksillä. Minulla on vaelluksilla jalassa Haglöfsin Lynx Q -vaelluskengät sekä mukana sandaalit. Kenkien vaihto tekee hyvää sekä kengille että jaloille.

Vaatetus

Pukeutumismieltymyksiä on yhtä monta kuin ihmisiäkin, mutta tulee silti huomata, etteivät kaupunkivaatteet ole aivan ideaalein vaihtoehto vaellukselle. Minä pidän kohtalaisen väljistä vaatteista, jotka mahdollistavat vapaan liikkumisen ja ovat minusta muutenkin mukavamman tuntuinen vaihtoehto kuin tiukemmat vaatteet. Tämän vuoksi etenkin vaatetusohjeet ovat lähinnä vinkkejä - yhtä oikeaa mahdollisuutta ei ole.

Yksi vaellusvaatetuksen avainsanoista on kerrospukeutuminen. Joskus se mielletään lähinnä talvea koskevaksi seikaksi, mutta sillä on yhtä suuri merkitys kesälläkin. Kylmän pohjoistuulen tai kunnon sadekuuron tapauksessa kerrospukeutumisesta on suuri apu. Kehon lämpötila ei pääse tippumaan eikä mukavuudesta tarvitse tinkiä. Kerrospukeutumiseen pääsee tutustumaan tarkemmin esimerkiksi Sastan sivuilla.

Lämpimällä ilmalla vaellettaessa voi t-paidan päällä pitää vielä toista paitaa, esimerkiksi flanellipaitaa. Sitä on suojaisemmissa paikoissa helppo pitää auki ja vastaavasti tunturipaljakalla laittaa kiinni.

Housut kannattaa valita mukavuutta ja lämpötilaa silmälläpitäen. Pitkät, mukavasta puuvillakankaasta tehdyt housut soveltuvat lämpimään siinä missä vähän viileämpäänkin ilmaan. Housujen valinnassa kannattaa ottaa huomioon lisäksi saumakohdat - saumojen ei tulisi hiertää tai painaa, jolloin ne haittaavat kulkemista. Taskut ovat yleensä myös hyödylliset, piti niissä sitten linkkaria tai salmiakkirasiaa.

Sukat valitaan pääsääntöisesti kengän mukaan. Vaelluskengälle soveltuu yleensä normaalia paksumpi vaellussukka, joita ei tarvitse varata omia joka päivälle. Pysähdyksillä voi hyvin vaihtaa tavallisiin sukkiin ja jättää vaellussukat tuulettumaan. Kumisaappaat saattavat vaatia villasukat, jonka vuoksi ne kesäisin saattavatkin olla kohtalaisen lämpimät jalkineet.

Lapin yöt kesälläkin voivat olla kylmiä, vaikka päivä olisikin ollut lämmin. Yöasu kannattaa valita lämpimyyttä silmälläpitäen. Pitkät lahkeet ja hihat ovat ehdottomasti kannattava valinta heinäkuussakin. Kylmään ei ole mukava herätä.

Lippalakki, huivi tai edes jonkinlainen auringolta suojaava päähine ei paljoa paina ja on mukaan ottamisen arvoinen. Auringonpistos on ikävä sattuma vaelluksella, samoin ihon palaminen. Lieri tai lippa antaa lisäksi suojaa silmille, eikä aurinko häikäise niin pahasti (etenkin aamut ja illat).

Rinkassa on lisäksi hyvä olla lämmintä päällepantavaa, kuten villapaita, pipo, käsineet, kaulahuivi ja villasukat. Kesällä tällainen varustus saattaa tuntua erikoiselta, mutta kylmä keli iskee äkkiarvaamatta, eikä varustus enää tunnukaan vitsiltä. Liioitella ei tarvitse, kunhan vain osaa olla varautunut tarpeeksi hyvin.

Sadevarusteiden pito rinkan päällä helposti saavutettavissa ei ole huono idea. Sade voi iskeä aivan arvaamatta, ja on ikävä purkaa koko rinkka sadevarusteiden löytämisen toivossa. Myös rinkan sadesuoja kannattaa pitää helposti saatavilla.

Pidemmillä pysähdyksillä ja leirissä on hyvä jättää vaellusvaatteet kuivamaan ja tuulettumaan ja vaihtaa päälle oleskeluvaatteet. Näin pysähdyksillä ei tarvitse olla hikisissä vaatteissa, ja matkaakin on mukavampi jatkaa kuivien vaatteiden turvin. Pysähdyksellä kannattaa lisäksi panostaa lämpimyyteen ja laittaa päälleen esimerkiksi ylimääräinen college- / villapaita etenkin, jos ilma ei ole erikoisen lämmin.

Rinkka

Erilaiset rinkat tarjoavat eri mahdollisuuksia. Putkirinkat soveltuvat paremmin tilaa vievien tavaroiden kantoon, sillä niiden putkiin on helppo kiinnittää esimerkiksi telttoja, makuupusseja tai makuualustoja. Putkirinkka on tosin myös anatomista painavampi ja tilaavievempi.

Sanotaan, että anatomisella rinkalla on hyvä aloittaa. Siinä on hyvät säätömahdollisuudet ja kokojakin löytyy paljon. Anatomiseen rinkkaan on hieman hankalampaa kiinnittää mitään ulkopuolelle, mutta järkevissä määrin sekin onnistuu, esim. makuualusta on helppo kiinnittää aivan kauimmaiseksi selästä rinkan etuosaan. Minulla on anatominen rinkka, joka on hyvän tuntuinen selässä ja kohtalaisen helppo käytettävä. Se ei ole järin suuri, ja uuden osto olisikin edessä ennen seuraavan kesän vaellusta. Aivan liian isoa rinkkaa ei kannata ostaa, vaikka hieman suurempi onkin liian pientä parempi.

Rinkka on tärkeää pakata oikein, jotta jotta selkä ja hartiat eivät rasitu liikaa. Yleissääntönä voitaisiin sanoa, että painavat tavarat tulee pakata lähelle selkää. Tavaroiden tulisi lisäksi painottua tasaisesti vaakasuunnassa, jotta rinkkaa on hyvä kantaa. Vaatteet ja muut kuivina pidettävät tarvikkeet on hyvä pakata muovipusseihin kastumisen ehkäisemiseksi. Juomapullo on hyvä pitää helposti saatavilla, samoin sadevarusteet sekä rinkan sadesuoja. Tilaa vievät, kevyet varusteet voi pakata rinkan ulkopuolelle.

Junissa ja linja-autoissa tulee pitää huolta siitä, ettei tyrki muita matkustajia rinkallaan. Linja-autoissa kannattaakin rinkka jättää tavarasäilöön ja ottaa vain välttämättömät tarvikkeet mukaan ylös. Lentokoneessa rinkan mennessä koneen ruumaan tulee varmistaa, etteivät kiinnitysnarut roiku rinkan ulkopuolella. Ulkopuolelle jäävät tavarat olisi hyvä pakata erilliseen laukkuun tai ottaa mukaan käsimatkatavaroiksi. Lisäksi lentokoneissa on yleensä rajoituksia mm. tulitikkujen ja kaasupullojen mukaan otossa.

Tavarat rinkassa kastuvat pahasti, jos rinkka ei pidä vettä. Vedenpitävä tai vettä hylkivä pintakangas on hyvä valinta. Lisäksi kannattaa hankkia rinkalle oma sadesuoja, joka on helppo laittaa rinkan päälle sateen yllättäessä.

Ennen vaellukselle lähtöä kannattaa tarkastaa rinkan eheys: ainakin saumat, kiinnityssysteemit, varsinainen kanto-osa sekä yleensä rinkan eheys on hyvä vilkaista.

Kartat ja suunnistusvälineet

Hyvä kartta ja sen käytön hallitseminen ovat edullisia asioita vaelluksella. Karttaan on hyvä tutustua etukäteen ja reitin suunnittelustakaan ei ole haittaa. Kartasta voi myös ottaa värikopion, jolloin useampi seurueen jäsen voi käyttää karttaa tarvitsematta omaa karttaa. Usein kopiota on myös kevyempi kantaa.

Kartalle voi hankkia oman sateenpitävän pussin. Pitkäaikaisempaa käyttöä ajatellen kannattaa hankkia tarkoitusta varten valmistettu vedenkestävä "pussi", jonka saa kaulaan roikkumaan. Yksinkertaisempi vaihtoehto on Minigrip-pussi, joita saa melkeinpä kaupasta kuin kaupasta.

Kompassi on hyvä olla mukana. Huonolla ilmalla näkyvyyden ollessa huono sekä eksymistapauksissa kompassista on suunnaton apu, kunhan sitä osaa käyttää. Kompassia ei kannata pitää rinkan pohjalla, vaan ennemminkin helposti saatavilla roikkumassa esimerkiksi rinkan olkahihnan lenkistä.

GPS on myös avulias, vaikkakin sen käyttö vaatii hitusen harjoittelua. Kompassilla ja kartalla pääsee pitkälle, mutta toki GPS tuo lisäapua. Se omaa myös joitakin ominaisuusksia, kuten kuljetun reitin piirron, jonka kaltaisia asioita voi olla hauska tutkia myöhemmin. GPS on apuna myös eksyttäessä.

Teltta ja sen sisältö

Telttaa ostettaessa tulee kiinnittää huomiota käyttötarkoitukseen. Vaellukseen sopivat hyvin erilaiset tunneliteltat, joiden mahdollinen absidi eli eteinen mahdollistaa rinkkojen säilytyksen sisällä sateella. Vaelluskäyttöön tarkoitettua telttaa ostaessa kannattaa ottaa huomioon ainakin sateenpitävyys, pystytysmahdollisuudet, paino ja koko. Teltat painavat yleensä kuitenkin sen verran, ettei yksin vaeltajan kannata kantaa mukanaan kolmen hengen telttaa ellei ehdottomasti tahdo rikkoa selkäänsä.

Teltalle on lisäksi olemassa muitakin vaihtoehtoja, kuten laavut ja kodat. Itse en ole näitä kokeillut, mutta epäilemättä ne toimivat aivan yhtä hyvin kuin perinteiset teltatkin.

Makuupussi tulisi valita huolellisesti käyttäjän ja käyttötarkoituksen mukaan. Talven makuupussit ovat paksumpia ja lämpimämpiä kuin kesän, joten kesävaellukselle tuskin kannattaa ottaa mukaan painavaa talvipussia, jos kevyemmällä ja ohuemmallakin pärjää. Makuupussi tulisi ostaa käyttäjänsä mittojen mukaisesti ja käyttötarkoitusta vastaavasti. Makuupusseissa on lisäksi materiaali- ja mallieroja. Ensimmäiseen mahdollisuuteen ei siis kannata tarttua, vaan kiertämällä ja kokeilemalla saa paremmin selville sen oikean.

Makuualusta on perinteisesti solumuovista valmistettu suorakaiteen muotoinen palanen, jonka tärkein tarkoitus on toimia lämmöneristeenä ja eristää nukkuva henkilö maasta. Toisena tekijänä tulevat vasta pehmeys ja mukavuus.

Makuualustoja on yksinkertaisesti jaoteltuna kahdenlaisia - perinteisiä solumuovisia sekä ilmatäytteisiä. Ilmatäytteinen on yleisesti ottaen perinteistä kalliimpi, mutta menee pienempään tilaan ja on pehmeämpi. Perinteinen on toisaalta kevyempi kantaa, ja jotkut arvelevat sen olevan lämpimämpikin. Ilmatäytteisen alustan täytössä ja tyhjentämisessä sekä pakkaamisessa on oma vaivansa. Makuualustojen välillä voi olla suuriakin eroja, ja laatuun kannattaa panostaa. Halpa perinteinen alusta hajoaa kohtalaisen helposti.

Jos yöllä on satanut, teltan kuivaamiseen on hyvä pitää mukana jonkintyyppistä räsyä tai pyyhettä. Se menee pieneen tilaan ja sillä saa helposti pyyhittyä sadepisarat teltan ulkokankaasta ennen pakkausta. Pidemmällä pysähdyksellä sateen jäljiltä pakattu teltta on kuitenkin hyvä (pystyttää ja) kuivata.

Tunneliteltan absidin pohjaksi voi laittaa avaruuspeitteen, joka suojaa kosteudelta ja lialta. Avaruuspeite on hyvä olla olemassa muutenkin - se on erittäin monipuolinen ja käytännöllinen vaellustarvike. Se eristää lämpöä, on hyvin kevyt, sateen- ja tuulenpitävä, kestävä, pieneen tilaan menevä ja erittäin monikäyttöinen pressumainen peite.

Ruokailu- ja keittovälineet

Trangia-retkikeitin on oikein hyvä perusretkikeitinsarja, jolla pärjää monenlaisissa olosuhteissa. Meidän Trangiamme sisältää kaksi kattilaa, teflon- pannun, kahvan, polttimen, kahvipannun, polttimen ja "telineet". Sillä saa ruuat helposti neljällekin hengelle ja kattiloilla on helppo hakea vettä. Trangia mahtuu kohtalaisen pieneen tilaan suhteessa siihen, mitä kaikkea se sisältää. Trangialle tulee tietysti myös hankkia polttoaine polttimesta riippuen (niin, meillä on Trangiassa Primus- keittimen poltin). Trangia on myös erittäin soveltuva mitä erilaisimpiin olosuhteisiin. Se ei sammu kovalla tuulellakaan, vaan enemmänkin pitää siitä.

Lautasten ja mukien on hyvä olla muovisia. Meillä on tavalliset muovilautaset, jotka saa helposti pinottua yhteen, sekä muovi- tai termosmukit. Pienempäänkin tilaan meneviä astioita on olemassa. Ruokailuvälineistä hyvän lopputuloksen tarjoavat ainakin metalliset välineet, joita löytyy ties minkälaisia. Yleensä terävämpänä veitsenä on helpompi käyttää puukkoa tai vastaavaa, välinesarjoissa terä ei tahdo riittää esim. juuston leikkaamiseen siistin lopputuloksen saamiseksi. Lisäksi vispilä, puulasta ja puukauha ovat aina tarpeeseen.

Juomapullot ja vesipussit ovat vaelluksella tärkeitä. Vaikka Lapissa usein törmääkin puroihin ja pieniin tai suurempiin jokiin, ei onneensa aina kannata luottaa. Mukana on hyvä pitää pullollinen vettä kaiken varalta. Kävellessäkin on hyvä juoda silloin tällöin. Tavalliset pienet muovipullot ovat helppokäyttöisiä ja ne voi täyttää purosta matkan aikana. Vesipusseja voi pitää varalla, jos uskoo tarvitsevansa. Niiden täyttäminen on hieman hankalampaa, mutta niissä saa toisaalta kannettua enemmän vettä. Leirissä niiden käyttäminen onkin hyvä vaihtoehto.

Tulitikkuja ei tietystikään sovi unohtaa. Kaikkia ei kannata pitää samassa paikassa rinkassa, ja niitä kannattaa olla usealla ryhmän jäsenellä. Tulitikut on hyvä pitää muovipussissa, jotteivät ne kastu sadekuuron yllättäessä. Märillä tulitikuilla on hyvin hankalaa sytyttää tulta.

Astioiden tiskausvälineinä pieni pesusieni, jossa on sekä pehmeämpi että karkeampi puoli, on hyvä apuväline. Pesuaihetta voi pitää hieman mukana pikkupullossa ja Minigrip-pussissa, mutta tiskivesiähän ei sitten saa kaataa suoraan takaisin järveen tai puroon. Ruuan rasvaisuudesta riippuen astioiden pesuun ei aina edes tarvitse käyttää tiskiainetta.

Lääkkeet ja ensiapu

Lääkkeet on hyvä pitää erillisessä pussissa, ettei jokaista pakettia tarvitse penkoa erikseen rinkan syövereistä jotain tarvittaessa. Lääkepussi kannattaa pitää lisäksi kohtalaisen helposti saatavissa, ettei koko rinkkaa tarvitse purkaa saadakseen pussin käsiinsä.

Haavojen varalle pussissa on hyvä olla haavapyyhkeitä, laastareita sekä sideharsoa. Jonkin tyyppinen (esimerkiksi Basibact) desinfiointijauhe ei myöskään ole huonompi idea. Rakoille on lisäksi olemassa rakkolaastareita, joita kannattaa myöskin olla mukana. Vaelluksella jalkoihin tulee kohtalaisen helposti rakkoja, jos kenkä ei istu hyvin tai hiertää. Rakkolaastarien lisäksi on olemassa rakonestopuikkoja, jotka tekevät ihon pinnasta liukkaan ja ehkäisevät näin rakon muodostumista.

Erilaiset lääkkeet kannattaa myöskin pitää mukana pussissa. Ainakin kuume- ja särkylääke, allergialääke (Zyrtec), ripulilääke (Tannopon), yskänlääketabletit (Codesan) sekä kurkkutabletit (Bafucin) on hyvä pitää mukana. Tuossa suluissa on muutamia esimerkkejä. Allergialääke on hyvä olla mukana, vaikkei kukaan olisikaan allerginen. Esimerkiksi hyönteisten pistot aiheuttavat joskus odottamattomia ongelmia.

Lisäksi mukana on hyvä pitää ainakin tukisidettä esimerkiksi nilkan nyrjähtämisen varalle, rulla (urheilu)teippiä sekä hyvät sakset. Saksia on joissakin linkkareissa, joissa ne menevät pieneen tilaan.

Luontoon.fi:n sivuilta löytyy taulokko ensiaputarvikkeista, joita on hyvä olla mukana.

Korjaustarvikkeet

Silloin tällöin tavaroille käy hassusti ja jotain menee rikki. Mukana on tällaisten tilanteiden varalta hyvä pitää joitakin perustarvikkeita.

Ilmastointiteippi on vakiovaruste, jota on hyvä olla mukana ainakin jonkin verran. Sitä voi käyttää kohtalaisen monipuolisesti, ja se kestää ja tarttuu hyvin. Suurta rullaa tuskin kannattaa raahata mukana - pienempiäkin rullia löytyy.

Naru on toinen yllättävän kätevä varuste. Koskaan ei tiedä, mihin sitä voi tarvita. Siitä saa kaiken lisäksi taiteiltua pyykinkuivausnarun solmimalla päät puusta puuhun.

Linkkari tai vastaava on myös kätevä keksintö. Se mahtuu pieneen tilaan ja on hyvin helppo- ja monikäyttöinen.

Neulaa, lankaa sekä hakaneuloja kannattaa olla mukana vaatteiden tai kenkien rikkoutumisen varalta. Myös rinkan kiinnike saattaa irrota, jolloin se on hyvä korjata, jos aikoo jatkaa matkaansa. Myös varakengännauha voi joskus osoittautua käteväksi.

Toiletit

Toilettitavarat on lääkkeiden tapaan hyvä pitää erillisessä pussissa (WC-paperia lukuun ottamatta). Mukana voi pitää tarpeidensa mukaan esimerkiksi shampoota, saippuaa, hammasharjan ja -tahnan, huulirasvan, deodorantin, pyyhkeen / sideharson, nenäliinoja, kosteuspyyhkeitä, aurinkorasvaa, kamman / harjan, itikkamyrkkyä sekä WC-paperia. Jälkimmäisen tapauksessa omat muovipussit ovat jälleen hyvä idea - märkää paperia on kohtalaisen ikävä käyttää.

Ajanviete

Monen mielestä vaellukselle kuuluu kalastaminen. Tällöinhän mukaan kannattaa tietysti ottaa välineet, jotka on helppo pakata rinkkaan. Vavat saattavat katketa helposti, joten pakkaa ne järkevään paikkaan esimerkiksi rinkan ulkopuolelle. Muistathan hankkia myös kalastusluvat ja tarkastaa otettavien kalojen minimimitat. Muistathan myös, ettei kaikkialla saa kalastaa.

Kirja tai lehti ei ole myöskään huono idea. Kannattaa kuitenkin välttää tiiliskivien kantoa erämaahan, sillä paksut kirjat onnistuvat tuomaan turhaa lisäpainoa kantamuksille. Kannattaa siis valita pehmeäkantinen pokkari kovakantista ennemmin.

Pelikortit ovat yksi ehdottomista kestosuosikeista. Ne eivät paina paljoa, toimivat ajanvietteenä yksin ja porukassa ja säässä kuin säässä.

Vihko ja kynä voivat olla mukana. Pysähdyksillä on mukava kirjoitella päivän tapahtumista. Pienet yksityiskohdat jaksavat naurattaa jälkeenpäin ja tuovat jälkeenpäin muisteluun omanlaistaan väriä. Samaiset välineet tarjoavat myös mahdollisuuden muuhunkin kirjoittamiseen sekä piirtämiseen yms.

os eliömaailma on sydäntä lähellä, kannattaa mukaan ottaa pienet kiikarit Lapin lintujen tutkailua varten (lintukanta eroaa suuresti Etelä-Suomen linnuista) sekä mahdollisesti lintu-, kasvi- ja vaikkapa hyönteiskirjakin. Linnut ja kasvit ovat mielenkiintoisia, kun Lapissa eläviä ei täällä Etelä-Suomessa joka päivä tapaa.

Muuta

Kameralla saa ikuistettua tuntureiden valloitukset, maisemat ja vaeltajat. Digitaalinen kamera on erittäin kätevä, varsinkin pieni sellainen. Filmikamerallakin pärjää hyvin, kunhan muistaa ottaa filmiä mukaan ja suojata ne kastumiselta. Kamerasta saa lisäksi paljon enemmän irti, jos hallitsee sen käytön, eikä ole yhtä toivoton tuon kapineen kanssa kuin mitä minä olen.

Pikkukirves on kätevä olla mukana. Ilmankin pärjää, mutta kokeilu kannattaa, varsinkin, jos on aikeissa sytyttää nuotioita.

Taskulamppu on varsinkin syksymmällä ja talvisin mukava matkakumppani. Yöttömät yöt sitä tuskin vaativat, mutta varalla siitä ei kyllä ole haittaakaan.