Hetta-Pallas 6/2006

Tunturiin kahden kaverin, Nellin ja Auran, kanssa.

1. päivä, 18.6. sunnuntai

Nelli oli luvannut tulla meille seitsemän kieppeillä, Aura vähän myöhemmin. Haimme huoneestani kaksi kassillista ruokaa ja aloitimme pussittamisen myslien, puuron ja ties minkä osalta. Tovi siinä vierähti, ja Aurakin ehti saapua, ennen kuin ruuat oli saatu vaelluskuntoon. Ei kun rinkat ja ruuat ylös, sitten kaiken latominen huoneeni lattialle. Siinä sitä sitten oltiin, me, tavarakeko ja kolme rinkkaa. Vai pitäisi kaiken mahtua mukaan…

Säädettiin Nellin ja Auran rinkat selän ja olkaviilekkeiden osalta sopiviksi. Omani olin katsonut aiemmin. Tavaroiden jaossa tulikin vähän miettimistä, sillä meillä kaikilla oli eri kokoiset rinkat. Auralla oli suurin, 85 litraa, minulla 75 ja Nellillä 55. Anatomisia kaikki. Telttaa ei saanut järkevästi kiinnitettyä kenenkään rinkan ulkopuolelle, joten yksimielisesti päädyimme antamaan sen Auralle. Nellille meni Trangia. Makuupussien kanssa tuli myös vaihtelua. Ruuat ja loput tavarat jaettiin sitten, kunhan ensin oli viskattu pois kaikki ylimääräinen. Viimein rinkat olivat valmiina, loppupaino jokaisella kuudentoista kilon kieppeillä.

Söimme vähän ennen lähtöä. Viimeisestä ateriasta ennen reissua ja sen muonitusta piti toki nauttia. Saimme kyydin rautatieasemalle, jossa juna oli juuri tullut laiturille. Makuuvaunu löytyi ravintola- ja tavaravaunun perästä. Jätimme hyttiin tavaramme ja kenkämme ja siirryimme ravintolavaunuun istuskelemaan. Juna lähti 22.30 kohti Rovaniemeä, me pelasimme korttia. Saimme seuraa vähän vettä vahvempaa juoneesta miehestä, joka sinnikkäästi tunnin verran opetti meille pokerin pelaamista panoksella (ei kyllä meidän peleissä ollut panosta…). Kyseinen setä myös "hävisi" meille vitosen, jolla ostimme sitten limsat, hmm... Puoli kahdentoista aikoihin kiitimme pelistä ja vetäydyimme hyttiin jokseenkin huvittuneina. Kotoa soitettiin ja kerrottiin, että juustot ja metukat olivat unohtuneet jääkaappiin, mutta tieto ei unta haitannut.

2. päivä, 19.6. maanantai

Heräilin pitkin yötä, kuten junassa aina, mutta eipä tuo suuremmin haitannut. Seitsemän jälkeen olimme Oulussa, pari tuntia myöhemmin soi herätyskello, taisimme olla juuri saapuneet Kemiin. Aamupuuhat ja pakkaaminen ottivat aikansa, ja juna saapui Rovaniemelle ajallaan klo 10.54. Istuskelimme hetkisen ulkona nätissä säässä, kunnes bussi tuli vartin päästä. Bussimatkaan kuului poroja, ruokailua, alkavan sateen harmittelua, poroja, bussin vaihto, poroja ja pari pysähdystä. Kuljettaja oli ystävällinen ja soitti meille ja matkan aikana tapaamallemme tamperelaiselle Kukalle venekuljetuksen jo etukäteen.

Jäimme Hetassa kaupan luona pois. Kello oli reilua varttia yli neljä. Ostimme kaupasta pari juustoa (350g?) ja pari pakettia metukkaa (250g) kotiin jääneiden tilalle. Sitten astelimme alas järven rantaan, ja siellähän meitä toimiston poika jo odottelikin veneen luona. Satoi vieläkin, mutta pääsimme hyvin Ounasjärven vastarannalle. Kyyti järven ylitse maksoi sen viisi euroa jokaiselta. Kukka lähti jo kävelemään, me menimme Taukotaan, jonka nimen sanaleikkiin kovasti tykästyin. Korjailimme hetken vinksahtaneita pakkauksiamme ja kaivoimme sadevaatteet esiin, veden tulo kun ei vaikuttanut loppuvan.

Vihdoin pääsimme matkaan. Rinkan painon tunsi varsin nopeasti jaloissa, lantiolla ja harteilla. Vajaan neljän kilsan jälkeen pidettiin pieni stoppi. Vettä vähän ja hyttyshatut esiin. Jatkoimme inisevien ystäviemme seurassa, kunnes nuotiopaikan ja monien pitkospuiden jälkeen saavuimme Pyhäkeron autio- tai päivätuvalle. Kello oli tulossa seitsemän. Kukka oli juuri pakkailemassa ja sanoi jatkavansa vielä Sioskurulle. Me olimme päättäneet jäädä Pyhäkeron pohjoispuolelle siksi yöksi.

Kaivon kanssa meillä meni aikamme keksiä, että vettä tuli vasta kunnolla ja pitkään pumpatessa. Vedet saatuamme laitoimme pasta carbonaraa ruuaksi, pystytimme teltan ja kirjoitimme tuvan vieraskirjaan. Nelli teki nuotion. Söimme ja tiskasimme, illalla kävimme tuvalla juomassa teetä. Telttaan päästyämme katselimme seuraavan päivän reittiä. Ajatuksena oli päästä Hannukurulle saunaan. Arvelimme, ettei Outtakkaa ehtisi huiputtaa. Niin kävikin.

Päivämatkaksi kertyi kilsoja kuuden ja seitsemän väliltä. Lempeä aloitus. Sääskiä oli tosiaan vaikka muille jakaa, ruoka maistui hyvältä ja metsämaasto oli helppokulkuista. Toivoimme seuraavaksi päiväksi kevyttä tuulta, jottei kuusijalkaisia tarvitsisi kestää. Lämmintä onneksi oli, sääkin vähän selkeni iltaa myöten. Aurinko pilkisti pilvien lomasta, ja siihen oli puoli yhdentoista aikaan hyvä nukahtaa.

Lintuja kuulimme myös, vaikka näköhavainnot jäivätkin vähemmälle. Käki ilmoitti olemassaolostaan, muttei sentään yhtä innokkaasti kuin Muotkalla. Tarkoitukseni oli kerrata kotona ennen lähtöä Lapin linnut äänen ja ulkonäön perusteella, mutta kertaus unohtui. Harmikseni.

3. päivä, 20.6. tiistai

Heräilin pitkin yötä. Satoi. Suljin teltan oven ja nappasin ulos jääneet teltan pussit sisään. Saatoin vain hymyillä pilvistä huolimatta valoisalle yölle. Valoisuus taitaa olla yksi syy, joka minua vetää kesäisessä Lapissa puoleensa.

Nousin ylös kahdeksaa ennen. Sade oli ulkona melkein lakannut. Menin tuvalle tekemään mehukeiton valmiiksi myslin kanssa syötäväksi. Aura ja Nelli eivät olleet vielä nousseet, mutta sain seuraa Metsähallituksen työntekijästä, joka oli tullut sahailemaan vanhoja pitkospuita polttopuuksi. Muutaman sanan siinä ehti vaihtaa ennen kuin mies lähti töihin. Nellin tullessa laitoimme aamupalan valmiiksi, ja syödessä Aurakin oli ilmaantunut paikalle. Vähitellen saimme tavarat kasaan ja vielä märän teltan pakattua, matkaan pääsimme puoli yhdentoista jälkeen.

Metsä- ja suo-osuuksien jälkeen maasto alkoi kohota ja puut hävitä. Tuuli sen verran, että hyttyset pysyivät poissa. Aurinkokin pilkisteli välillä. Nousu oli rankka, ei kylläkään mitään Lumikeroon verrattuna. Vastaantulijoita oli muutamia. Pysähdyimme ennen huippua Pyhäjärven rannalle, jossa oli myös lunta (eli juoksentelimme paljain jaloin, aurinkoista kun oli, ja teimme lumiukon). Luoteesta oli tulossa sadetta, ja totta kai se tuli suoraan päälle. Tuuli yltyi myös, mutta pienen odottelun jälkeen päädyimme kipuamaan Pyhäkeron huipulle. Siellä tuulikin oikein kiitettävästi. Pysyivät hyttyset ainakin loitolla… Emme jääneet huipulle istuskelemaan. Suoraan alas vaan, tuulesta ja sateesta poijes. Pysähdyimme rinteessä suojaisempaan paikkaan ottamaan ne kuvat, jotka Pyhäkerolla jäivät. Maisemat olivat avaruudessaan kauniit, sateisuudessaan masentavat.

Matka Sioskurulle taittui alamäkeä pitkin joutuisasti. Autiotuvalla ei vielä ollut muita. Haimme purosta vedet ja laitoimme tomaattikeiton ja nuudelit kiehumaan. Tuvan polttimen käyttö oli vielä hakusessa. Saimme pian seuraa neljästä miehestä ja yhdestä naisesta, jotka tosin eivät viipyneet kauan. Me sen sijaan päätimme olla pitämättä kiirettä, sää ei näyttänyt lupaavalta. Ja aivan oikein, nousi ukonilma.

Kuulimme, että Sioskurun ja Pahakurun välinen maasto olisi mukavan tasaista ja helppokulkuista. Ja niinhän se olikin. Tappuri näkyi edessä, sen takaa pilkisti Outtakka. Sinisellä taivaalla näkyi tummanpuhuvia pilviä, mutta onneksi niskaan ei tullut kuin lyhyt kahden minuutin kuuro. Tappurin vieressä olevassa pienessä solassa oli lunta ja pieni puro. Voimat alkoivat yhtäkkiä loppua – ilmiö, joka jaksaa tavallisuudestaan huolimatta aina vaelluksella yllättää. Pysähdyimme seuraavalle purolle, nappasimme välipalaa (Nelli: ”Hei, meillä on suklaata!”) ja makailimme varvikossa. Ja aurinko paistoi.

Oleskelumme Pahakurulla rajoittui vessakäyntiin ja vieraskirjaan kirjoittamiseen. Lumikeron profiili näkyi edessäpäin. Hannukurulle ei ollut kahtakaan kilometriä. Matkaseuraamme koivikossa olivat jälleen sääsket, joille tuuleton ja kostea ympäristö maittoi.

Hannukuru itsessään olikin sitten laajempi alue. Jätimme rinkkamme järven rantaan kodan luo ja kiertelimme alueella aikamme. Tuvat olivat kukkulan päällä vähän ylempänä ja sinne johtavien portaiden alapäässä oleva vanha sauna oli suljettu. Palasimme rinkkojemme luo ja jatkoimme vastakkaiseen suuntaan, jossa oli uusi tilava sauna. Näköjään rakenteilla oli myös uusi autio/varaustupa.

Pystytimme teltan kaivon lähelle (lammen vesi oli juomakelvotonta). Teimme ruuaksi kanariisicurrypataa ja mietimme syödessä elämän suuria kysymyksiä, kuten ”Miksi maailmassa on hyttysiä?” ja ”Miksi ne ovat minun ruuassani?”. Tiskasimme (astianpesuaineella!) ja jätimme astiat ulos kuivumaan. Ihan hyvä idea, jos yöllä ei olisi satanut kymmentä tuntia.

Saunaan menimme naisten vuorolla kymmeneltä. Lämmittäjä oli innostunut työstään siinä määrin, että menimme suosiolla ensin uimaan. Järvi oli matala ja vesi kylmää. Saunassa juttelimme kahden naisen kanssa, jotka kertoivat epäonnisesta Ruotsin vaellusreissustaan (lautat eivät kulkeneet eikä koiraa olisi saanut ottaa mukaan). On se ihmeellistä, kun tyypillinen suomalainen sisäänpäinlämpiävä ihminen muuttuu niin puheliaaksi tunturissa. Ja aina siitä yhteisöllisyydestä nauttii yhtä paljon.

Puhtaina palasimme teltalle. Jätimme pyyhkeet ulos kuivumaan (huono idea) ja pidimme teltassa hierontasession hartioiden olon helpottamiseksi. Aurinko ei nukkumaan mennessä pilvien takaa paistanut, mutta valoa riitti. Nukkumaan pääsimme lähempänä yhtä.

4. päivä, 21.6. keskiviikko

Vielä kymmenen aikaan aamulla satoi vettä taivaan täydeltä. Keitimme puuron teltan absidissa Nellin kipaistua ulkona hakemassa astiat. Tiskausinnostus ei ollut suuri, joten pyrimme selviämään mahdollisimman vähillä tiskeillä. Aura pakkasi teltassa makuupussit ja –alustat, minä ja Nelli aloimme juosta tavaroita viereisen puukatoksen suojiin. Teltan jätimme vielä pakkaamisen ajaksi pystyyn sateen loppumisen toivossa. Onneksemme sade lakkasikin hetkeksi, ja saimme teltan kasaan. Auralle tuli kannettavaksi hyvin märkä ja kurainen paketti.

Matkaan pääsimme puoli kahdelta (!). Heti alkuun oli lyhyt mutta jyrkkä mäki ylös. Huh. Matka jatkui sateessa Suastuntureiden yli, paljakalta soitimme kotiin päin. Siellä oli kuulemma lämmintä +30 astetta. Ja meillä satoi. Ja tuuli. Voi mukavaa.

Pari tuntia lähdön jälkeen laskeuduimme alas Suaskuruun, jonka kotaan menimme heti kuivattelemaan. Valtasimme märkine tavaroinemme puoli kotaa, mutta onneksi paikalla ei ollut muita. Nelli urheiluteippasi jalkojaan, minä ja Aura kirjoittelimme. Istuskelimme siellä pari tuntia, mutta odotuksesta huolimatta sade ei lakannut.

Lähdimme matkalle kohti Lumikeron (vai Luikeron?) huippua. Maasto alkoi nousta heti, ja jyrkästi nousikin. Seisahdustaukoja pidimme vähän väliä. Ennen puoliväliä loppui vesi. Monien valehuippujen ja turhien toivojen jälkeen pääsimme ylös asti. Olimme pilven sisässä, joten näkymät olivat kerrassaan huimat. Kenttää oli, joten huippua merkitsevän kivikasan suojissa soittelimme kotiväelle.

Lumikeron jälkeen tulevassa Lumikurussa virtasi kartan mukaan louhikossa pieni puro. Veden toivossa matkamme kivikolle taittui vauhdikkaasti alas ja poroaidan läpi, joka oli parhaat päivänsä nähnyt. Pettymykseksemme vettä ei näkynyt eikä kuulunut. Lähdin vesipullon kanssa kävelemään kurua vähän matkaa alaspäin. Yllättäen kuulin vaimeaa solinaa, ja kiviä siirtelemällä sain näkyviin noin 10cm x 10 cm kolon, jonka pohjalla virtasi minimaalinen puro. Vettä saisi pienellä mukilla, vesipullo ei sinne mahtunut. Soitin Nellille ja Auralle, ja hetken päästä nuo tulivat mukin ja vesipullojen kanssa. Harvoinpa on vesi maistunut niin hyvälle.

Matka Montellille ei sujunut kovinkaan nopeasti. Lumikurun ja Montellin välissä oli kero, jonka rinne oli rakkainen. Ilman sitäkin jalat olisivat olleet väsyneet, mutta pääsimme sentään majalle. Kellokin oli jo puoli kymmenen. Olimme ajatelleet syödä lounasta (!) ja paistaa lettuja, mutta tupa osoittautui niin pieneksi (vaikkakin todella mukavaksi), ettei siellä ollut kaasuhellaa. Takka oli, mutta tulta emme saaneet kunnolla syttymään, vaikka Nelli pitkään yrittikin. Trangia siis esiin. Söimme herkkusienikeittoa ja nuudeleita, letut jätimme suosiolla. Trangialla niiden paistaminen ei ole sitä nopeinta puuhaa. Pyyhkeet ripustimme taas kuivumaan hetkeksi. Aura tiskasi kylmästä tuulesta huolimatta, enää ei onneksi satanut. Ja matkaan taas.

Arvelimme, että Nammalakurulla olisi tuvan koosta (16+8) huolimatta aika täyttä. Päätimme jo ennen aivan täydelle tuvalle saapumista jatkaa matkaa saman tien Rihmakuruun asti, jossa kartan ja muutaman vastaantulijan mukaan oli kota. Olisi Pallaksellekin seuraavana päivänä vain kymmenen kilsan matka.

Nammalakuruun emme edes pysähtyneet. Nuotiolla lauleskeli joukko riparinuoria ja muutama muukin. Kello lähestyi yhtätoista, mutta kolmen kilsan matka Rihmakurulle sujui tasaisehkossa maastossa nopeasti. Perillä olimme 23.50. Näimme Kukan teltan parinkymmenen metrin päässä kodalta. Meillä ei riittänyt energiaa teltan pystyttämiseen, joten yövyimme kodassa, joka oli oikein tilava. Ripustimme pyyhkeet, vaatteet ja teltankin kuivumaan telineeseen kamiinan ympärille. Myös kengät saivat kuivaa lattialla.

Nelli laittoi tulen kamiinaan ja aloimme tehdä ruokaa, pasta bolognesea. Sisällä alkoi olla jo todella lämmintä, ja kota alkoi muistuttaa enemmän Hannukurun saunaa kuin tavallista autiotupaa. Minä ja Aura söimme ulkona ja nautimme seljenneestä taivaasta ja yöllisestä auringonpaisteesta. Sääskiä ei ollut, vaikka ei juurikaan tuullut. Ennen nukkumaan menoa käänsimme vielä teltan ja pyyhkeet ympäri, ja yritin harjata teltan kankaasta pois hiekkoja. Kello oli kaksi yöllä, kun saimme kaiken valmiiksi ja pääsimme makuulle. Oli kuuma.

5. päivä, 22.6. torstai

Aamulla heräsin kello 6.17, kun Kukka tuli tuvalle hakemaan kuivumassa olleet paitansa. Ehdin huomata, ettei enää ollut niin lämmintä, kunnes nukahdin uudestaan ja heräsin kahdeksalta kellon soittoon. Ylös, pukeutuminen, aamutoimet ja aamupala. Mysliä. Pyyhkeet olivat kuivuneet, teltta melkein. Ihanan helppoa pakata, kun ei tarvinnut kykkiä matalassa ja ahtaassa teltassa. Ennen matkaan lähtemistä joimme ja täytimme vesipullomme, jotta edellisen päivän vesiongelma ei toistuisi.

Viimeinenkin vaelluspäivämme alkoi nousulla. Ei sinänsä yllättävää, tuvilla kun on tapana sijaita laaksoissa ja kuruissa suojassa. Aamu oli puolipilvinen ja kaunis, mutta pilvet lisääntyivät ja kolme kilsaa käveltyämme alkoi jo ripotella. Vedimme sadekamat niskaan ja ainakin minun osaltani kävely taas vaikeutui, koska housuntaskujen vetoketjut eivät sopineet yhteen lantiovyön kanssa. Hiersivät siis. Ketutti, kun sade osoittautui jälleen kuuroksi.

Nousu ylös oli pitkä, muttei jyrkkä. Pidimme evästauon Taivaskeron rinteellä, edessä näkyi jyrkkä Pyhäkuru. Nousua jatkoimme ennen kuin tuli kylmä, eikä mennyt kovin kauaa ennen kuin saavuimme Taivaskeron ja Pyhäkeron (vol 2) väliselle tasanteelle. Taivaskeron huiputus jäi pääosin sään takia. Ei satanut, mutta tummat pilvet lähestyivät hyvää vauhtia (ja hetken päästä satoivat). Lähdimme suoraan alas. Tapasimme matkalla pari poroa, ja pian Pallaksen hotellin punaiset katot näkyivät jo.

Saavuimme hotellille yhdeltä. Otimme tunnin tilaussaunan (25e), josta pääsi uimaankin. Tai pulahtamaan, pikemminkin. Vesi ei ollut lämmintä. Mutta peseytyminen teki terää, ja kello olikin jo kolme. Bussi lähtisi 16.50 hotellin pihasta. Kävimme syömässä Pallashotellin ravintolassa, jossa oli ihanan ystävällistä henkilökuntaa. Ja ruoka maittoi.

Bussi tuli ja kotimatka alkoi. Särkijärvellä bussin vaihto, vaikka toinenkin pysähdys matkalla tuli: toiseen suuntaan menevästä bussista oli mennyt rengas rikki, ja vaihto-operaatiossa kului puolisen tuntia. Junaan ehdimme kuitenkin hyvin, ja makuuvaunummekin oli kätevästi juuri asemarakennuksen kohdalla. Siirryimme ravintolavaunuun istumaan, mutta kaivettuamme kortit esiin ravintolan henkilökuntatäti tuli ja totesi, että korttia ei saa pelata asiakkaille tarkoitetuissa pöydissä. Siinä sitten huvittuneina katselimme ravintolavaunun suljettua tiskiä. Pahapa siinä on suljetusta ravintolasta meidän mitään ostaa, neiti hyvä. Ääneen lausumaton ajatus. Noh, täti lähti vikkelään, muttei enää huvittanut jäädä vaunuun istumaan. Siirryimme omaan hyttiimme, ja hetken juteltuamme nukahdimme.

6. päivä, 23.6. perjantai

Puoli kahdeksalta heräsin kelloon. Juna Riihimäellä. Aamutoimia ja heräilyä, pakkaustakin. Eipä siinä kauaa hurahtanut ennen kuin juna saapui Helsinkiin 8.40. Menimme bussilla meille, ja jokainen sai omat tavaransa.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja jälleen oli yksi vaellus takanapäin.

- -

Kiitos matkaseurasta ja tervetuloa uudestaan!