Halti 6/2007
Olennaista ja epäolennasita sisältävä matkakertomus Haltin valloituksesta kavereiden kanssa. Matkassa minun lisäkseni Tero, Aura ja Outi. Kuvia melkein kaikilta neljältä.
1. päivä, 21.6. torstai
Aura tuli melkein tasan kuudelta. Rinkan säätöä, tonnikalapiirakan syöntiä ja juttelua. Outi ja Tero saapuivat melkein peräkkäin, juuri ehdittiin säätää Outin rinkka kun Tero astui ovesta sisään. Terolla olikin sitten rinkassa aivan liian lyhyt selkä. Nostettiin pari pykälää ja näytti taas paremmalta.
Suunta olohuoneeseen. Purettiin kaikki tavarat lattialle, seurauksena täysi olohuone. Ensin jaettiin yhteiset suuremmat tavarat. Teltta meni Auralle, viitti minulle, Outille Trangia, minulle ja Terolle kaasut, Auran makuupussi Terolle ja Teron pussi minulle, EA minulle, avaruuspeite Terolle ja Outin vaatepussit Auralle. Ruuissa noudateltiin tiettyä periaatetta: Outille pientä ja painavaa, Auralle ja Terolle suurempaa ja kevyempää. Kaiken saimme viimein jaettua ja tavaraa näytti olevan suunnattomat määrät. Pakattuakin kaikki lopulta saatiin, kaikki rinkat aivan täynnä. Teron rinkka oli 20kg/75l, Auran 18/85, Outin 16.5/50-60 (?), minun 18/75. Mukana painoissa ei ole kaikkia niitä tavaroita, joita junassa tarvittiin. Ihmettelin rinkkojen suurta painoa ja keksin ainakin yhden syyn: kasvisruokavalion. Lihaa ei ole juurikaan, joten sen tilalle on otettu patoihin lisättäviä lisäkkeitä, kuten makaronia ja soijarouhetta. Vievät etenkin tilaa.
Syötiin piirakka loppuun, Outi vahasin kengät, Aura tiskasi, vein roskat ja käytiin lista tavaroista vielä kerran läpi. Outin isä tuli noutamaan meidät puoli kymmeneltä ja heitti ystävällisesti asemalle. Auralta jäivät lääkkeet kotiin, onneksi sai myöhemmin ne äidiltään Hämeenlinnan asemalta. Ostettiin jäätelöt ja mentiin junaan. Meillä tietysti oli kilometrijunan aivan viimeinen vaunu.
Meillä oli hytti 28-30, Terolla peti 31. Päätettiin kuitenkin, että Tero tulee meidän hyttiin nukkumaan yläpetiin. Tehtiin sitten niin, että minä ja Outi nukuimme keskellä kahdestaan, Aura alhaalla. Terolta haettiin vain vedet ja toinen tyyny. Pienen hytin sitäkin pienempi lattiatila oli tietysti ihan täysi rinkoista ja muista tavaroista. Lämmintäkin aluksi oli, 28 astetta. Onneksi se laski, kun pidettiin ovea ja ikkunaa auki.
Syötiin vähän kaikenlaista. Outi kirjoittaa kirjettä, Aura epätappaa Teron hartioita, jotka ovat jumissa pääsykoelukemisen jäljiltä. Epäili, etteivät enää jumimmaksi voisi mennä, mutta jälkikäteen todettuna taisi olla väärässä. Nyt lähdettiin Hämeenlinnasta, kohta nukkumaan.
Ja veljen antama säätiedotus: koko maahan poutaa, paitsi Kilpisjärvelle sadetta. Sitähän me juuri toivottiinkin…
Laulettiin mm. Haltin häitä. Tai minä lauloin. Ja Tero koko loppureissun ajan yritti suostutella laulamaan enemmän. Ja naurettiin vähän kaikelle (banaaninkuoren heittely ikkunasta asemilla, kenen päähän osuu, hmm?). Auran heitto ”Kuu kasvaa!” jäi elämään, kun Tero kuuli lausahduksen seuraavasti: ”Puu kasvaa!”.
Nyt nukkumaan. Ei itikoita. Vielä.
2. päivä, 22.6. perjantai
Aamulla herätys kymmeneltä, Aura oli jo hereillä ja juuri pukenut. Minä ja Outi saimme nukuttua hyvin, peittokin riitti. Eikä hytissä ollut enää liian kuumakaan, oli ikkuna koko yön auki. Aamulla asteita oli ehkä 21. Itse heräilin taas asemilla (Tampere, Oulu, Kemi…) ja toisten junien mennessä ohi. Yhdessä tavarajunassa oli kaksi säiliövaunua. ”Ammoniakkia.” Jostain syystä jaksoi huvittaa silloin…
Sitten aamupesua, vessakäyntejä ja pakkaamista tajuttoman tavaraläjän keskellä. Juna oli vähän myöhässä ja saapui asemalle Rovaniemelle about 11.10. Kipitimme odottavaan bussiin auringonpaisteessa, jota kestikin sitten Käsivarteen asti. Rinkat ja kassi heivattiin alas, eväät (joita oli runsaasti) ja pikkukassit ylös. Paikkamme löytyivät riveiltä neljä ja viisi. Aura ja Tero istuivat edessä, minä Outin kanssa takana.
Matka kului aika nopeasti. Syötiin eväitä ja syötettiin niitä muille. Tapettiin mäkäräisiä. Aura ja Tero pelasivat korttia, minä luin ja Outi kuunteli musiikkia. Silloin tällöin joku nukkuikin hetken. Maisemia tuli myöskin katseltua, hauska seurata sen muuttumista enemmän ja enemmän Lapiksi. Puut lyhenevät, havupuut katoavat, maasto alkaa nousta. Vähitellen alkaa näkyä vaaroja ja tuntureita, paljakkaakin. Suoalueita näkyy. Poroja ilmestyi jo heti Rovaniemen jälkeen.
Pysähdyksiä oli muutama. Käytiin vessassa, Tero osti mansikkajätskin ja Aura karkkipussin (83,50e). Outi etsi kuulokkeita mp3-soittimeensa, muttei löytänyt. Toisaalta ei haitannut, sillä paristotkin jäivät Kilpisjärvellä mökkikassiin… Hyttysiä ei tosiaan ollut melkein nimeksikään, mäkäräisiä vain muutama. Tänä vuonna minua ei syödä.
Palojoensuussa oli kuskin vaihto. Tuli tuttu kuljettaja, hauskalla murteella puhui, kunnon lappalainen. Matka jatkui leppoisasti ja tuntureitakin näkyi jo. Outi ja Tero olivat pohjoisempana kuin koskaan ennen, ensimmäinen oli käynyt Kuusamossa, jälkimmäinen Oulussa asti. Ajettiin jatkuvasti ihan Ruotsin vieressä (”Ruotsi 2”), mentiin Tornion-/Muonionjoen jokivartta pitkin. Ruotsin tuntureilla ja vuorilla oli jo lunta ihan hyvin, samoin Norjassa kun sinne asti Kilpisjärveltä nähtiin. Yhdestäkin Norjan vuoresta oli koko rinne lumen peitossa.
Käsivarressa alkoi olla pilvistä ja sateista. Ruotsissa ilmiselvästi satoi. Bussin päällä sade käväisi vain kerran ja silloinkin pikaisesti. Jäimme Kilpishallin kohdalla pois, eikä satanut veljen antamasta säätiedotuksesta huolimatta. Taivas tosin oli pilvinen.
Uudet pakkaussessiot. Rinkkoihin piti saada mahtumaan vielä rahat, matkaliput, kotiavaimet, karkit, kirja, pelikortit ja loput eväät. Painoakin tuli vähän lisää, mutta viimein kaikki mahtui mukaan. Auran kanssa vietiin kassi Kilpisjärven Lomakylän respaan paluutamme odottamaan.
Sitten rinkat selkään ja suoraan tunturikoivikkoon, kello noin puoli seitsemän illalla. Satuttiin polulle pian, nopeasti näkyi myös silta joen yli Kalottireitille. Oli kiva vesiputous vähän ennen sitä. Mentiin sillan yli ja reitille. Outi kyseli ja Tero selitti jotain oikisjuttuja, hmm… Järven toisessa päässä sillalla pidettiin paussi ja täytettiin vesipullot.
Matka jatkui jokivartta pitkin, Outi tahtoi tarinoita ja Tero alkoi kertoa. Yhtäkkiä Outi kysäisee ihmeissään: ”Miksei tässä ole enää niitä tolppia?” Jassoo. Vilkaisu karttaan kertoo, että ollaan väärällä reitillä, lähdettiin vikapolkua pitkin sillan jälkeen. Pompittiin ylärinteeseen oikealle polulle päin, joka viimein löytyi. Nähtiin hieno juhannuskoivu. Kuultiin eka kapustarinta. Sateita näkyi kolmella ilmansuunnalla ja pelättiin niiden tulemista niskaan, mutta eivät tulleet. Aurinkokin innostui jossain vaiheessa vähäsen paistamaan, ja satuttiinhan me löytämään tiemme ensimmäisille lumillekin. Totta kai kirmattiin siellä hetkinen.
Siitä taivallettiin eteenpäin, pitkospuilla oli helppo kulkea, ja päätettiin pysähtyä Norjassa. Näin tehtiin. Ensimmäinen liike oli vetää sadekamat päälle, vaikka vielä ei tullutkaan vettä. Oltiin värikäs seurue takkien perusteella. Minä olin Pai, Tero Laalaa, Aura Tiivitaavi ja Outi Nuunuu. Syötiin näkkäriä ja juustoa, juotiin Outin mehua ja syötiin yksi (jo tässä vaiheessa reissua) suhteellisen muruinen keksisatsi.
Ja rinkat selkään taas. Saarijärven kämppä näkyi Norjasta asti. Loppumatka tuvalle oli pientä ylä- ja alamäkeä ja sujui nopeasti. Tuvalle saavuttaessa (kello puoli kaksitoista yöllä) jalat alkoivat olla jo aika väsyneet, hartiat sitäkin enemmän. Oli kiva päästä tuvalle lepäämään. Piipusta tuleva savu kertoi, että paikalla oli muita. Sisältä löytyikin sauvakolmikoksi nimetty porukka, joka koostui kävelysauvoja käyttävästä kahdesta naisesta ja yhdestä miehestä. He olivat majoittuneet lavereille ja istuskelivat parhaillaan pöydän luona. Viskattiin rinkat eteishuoneeseen ja purettiin kamoja. Sadekamat heitettiin pois melkein kuivina, oli vain ripsahtanut, ja otettiin ruokaa esiin. Saatiin kolmikolta tilaa (menivät nukkumaan, mutta olivat sitä mieltä ettemme häirinneet, olihan juhannus) ja alettiin tehdä sitä ruokaa. Ruoka olikin mausteseos, johon olisi pitänyt lisätä 400 grammaa jauhelihaa. Noh, me lisättiin makaronia ja ehkä 150 grammaa soijarouhetta. Tuli kattilallinen ruokaa, jota söi, mutta joka ei ollut järin makuhermoja hivelevää. Kaikki kuitenkin meni alas. Auran söi ehkä kolme kertaa enemmän kuin minä.
Sitten laitettiin pussit ja alustat laverille ja mentiin ulos Trangian, likaisten astioiden ja tiskiharjan kanssa. Aura jaksoi ja tiskasi, minä laitoin Trangian pystyyn. Teevettä tulemaan, syötiin mariannesuklaata. Huomiseksi luvattu lämpenevää ja vähän sadetta. Ihan jees.
Sisällä vaihdettiin yökät ja painuttiin nukkumaan. Kello ei ehtinyt ihan tulla kolmea, mutta ikkunasta näkyi heijastuksena, kun aurinko lähti nousemaan taas.
3. päivä, 23.6. lauantai
Heräiltiin pitkin aamua, Tero useammin kuin minä. Nousin lopulta 10.07, Tero pari minuuttia myöhemmin, sitten Aura ja Outi vielä saman tunnin aikana. Ketään ei ollut kovin hyvin nukuttanut, oli syynä sitten kova alusta, valoisuus tai jokin muu tuntematon tekijä. Sauvakolmikko oli lähdössä herätessämme, ja heidän meteliinsä me heräsimmekin. Vaikka toki koettivat olla hiljaa.
Aamusta minä ja Tero kirjoittelimme matkapäiväkirjojamme ennen Auran ja Outin heräämistä. Laitettiin vähitellen aamupalaa tulemaan: mysliä, mansikkakeitto, leipää ja metukkaa. Ja kaakaota. Syötiin ja alettiin pakata kamoja kasaan, Tero tiskasi. Oli aika lämmintä ulkona suhteessa kuukauteen. Saatiin viimein pakattua ja lähdettiin kohti Kuonjarjohkaa 13.22 hupparit päällä.
Matka oli ylämäkeä, kivikkoa ja louhikkoa pitkälle yli puolivälin. Alkumatka kului hiljaisuudessa, suurin osa lopustakin. Melkein ylhäällä pidettiin paussi lumen reunustaman puron luona, siellä olivat kahvittelemassa myös saarijärveläiset tuttavamme, sauvakolmikko. Heillä oli kovasti hitaampi tahti kuin meillä, ollaanko me hätäisiä? Jatkoimme matkaa jalkojen paketoinnin, veden ja karkkien jälkeen.
Sitten tultiinkin suurille lumikentille, ja pian tuli vuoroon ensimmäinen uoma - parin metrin levyisen joen ylitys ilman kenkiä. Oli sen verran vettä, ettei yli päässyt ilman. Ainakaan ei näkynyt sopivaa ylityspaikkaa. Kylmää oli vesi, hrr. Jalat melkein tunnottomiksi, kun sitä muitakin autteli. Hassua, se oli vain kapea joki ja vähävetinenkin, virtaakaan ei ollut paljoa. Silti se tuntui kovin suurelta urakalta päästä toiselle puolelle. Lyhyen kuivattelun jälkeen kengät takaisin jalkaan ja menoksi.
Noh, eipä sitä olisi tarvinnut kuivatella. Lumikentät olivat laajoja ja niitä oli enemmän kuin kuivaa maata. Jalat upposivat välillä lumeen polvea myöten, ja salakavalasti lumen alla virtaavat purot kastelivat jalat kunnolla. Kengät samoin, taisivat kaikilla kastua sisältäkin enemmän tai vähemmän. Alastulo Kuonjarjoelle kului hitaasti sopivaa reittiä katsellen, meitä ennen menneiden jälkiä kun ei näkynyt. Lopulta minä ja Aura lähdimme eri paikasta yrittämään joelle (suoraan alas) kuin Tero ja Outi (yläkautta). Pääsimme alas varsin hyvin ja melkein kuivina. Kauhistelimme alhaalla joen varressa Outin ja Teron tulevaa jyrkkää laskua ja toivoimme, etteivät he lähtisi ylittämään jokea yksin. Sen sijaan lähdimme itse yli. Joki oli niin leveä ja siinä oli niin paljon vettä, että laitoin sandaalit jalkaan ja lähdin yli rinkan kanssa. Vettä ei ihan polveen enimmillään, suht mukava ylitys, jos hyistä kylmyyttä ei otettu lukuun. Jätin rinkan, kartan ja kameran vastarannalle kivelle ja lähdin uudestaan yli Auran luo. Otin Auran rinkan ja Aura (ilman kenkiä) otti vaelluskenkämme kaulaansa. Yli päästiin, ja kaksikosta huolissamme vedimme kengät jalkaan nopeasti, rinkat selkään ja menoksi. Kuljimme vauhdilla rinkan painoa huomaamatta. Kulku oli lumikenttiin verrattuna huomattavan helppoa, vaikka lunta oli edelleen paikoin. Lohduttavaa oli, että Teron ja Outin hahmot (jo lähes kurun toisessa päässä) lähestyivät hyvää vauhtia. Ei tainnut heille tulla mieleen, että vesimäärät vain lisääntyisivät alajuoksulle mentäessä, ja joen kapenevuudesta johtuen se myös syvenisi, hmm…
Viimein saavutimme Teron ja Outin. Viskasin rinkan pois, sandaalit jalkaan, lahkeet ylös. Virta oli todella voimakas ja joki suht syvä (vettä olisi ollut ainakin vyötäröön, onneksi löytyi reitti jossa vesi ylsi ”vain” vähän polven yli). Menin Teron ja Outin luo. Tero heitti heidän kenkänsä yli Auran luo ja molemmat laittoivat jalkaan toiset kenkänsä, Outi sandaalit, Tero lenkkarit. Otin Outin rinkan ja lähdimme kävelemään hitaasti yli. Ja pääsimme. Jei.
Outi sanoi, että Kuonjarjohkan tupa olisi aivan lähellä, oli näkynyt kuulemma vastarannalta. Päätimme kävellä sinne sandaaleilla (lumi kylmää), Tero tosin vaihtoi kengät jalkaansa. Tuvalla oli pieni tokka poroja ruokailemassa, itse menimme tupaan sisälle ruokailemaan.
Purin rinkkani laverille melkein kokonaan. Halusin pyyhkeen, jotta voisin pestä jalat. Kävin joella, Aurakin tuli mukaan ja haki myös veden. Tero hakkaili halkoja. Väsytti. Aura alkoi tehdä ruokaa, kunhan ensin saatiin tuli kaasuhellaan. Kannattaa laittaa kaasuhana auki. Ja kamiinaan, jonka luo laitettiin kengät, sukat ja pohjalliset kuivamaan.
Ruokana oli katkarapukeittoa, nuudeleita, jälkkäriä, juustoa ja tonnikalaa. Syötiin väsyneen hiljaisuuden vallitessa. Suklaata jälkiruuaksi. Outi tiskasi, Tero yrittää epätappaa selkäänsä, Aura lepää ylälaverilla ja minä kirjoitan, vaikka voisin yhtä hyvin nukkua. Outi näyttää olevan ainoa jolla on energiaa tallella. Kello on jo puoli yhdeksän, mutta päätettiin silti jatkaa matkaa Meekolle. Huh. Ihan poikki.
Uurh. Kolmikko otti päikyt, me pakattiin ja lähdettiin vähän ennen yhdeksää kohti Meekoa. Matka sujui alussa joutuisasti vähän jutellessa kaikenlaisesta. Paljakka ja matala tunturikasvillisuus mahdollistivat vierekkäin kulkemisen nelistään. Ja siis myös juttelun helposti. Ei ollut louhikkoa tai rakkakivikkoa.
Outi nimesi Auran sukat Pekoksi ja Uoleviksi.
Ekalla joella jouduttiin luopumaan kengistä, vastarannalla pidettiin tauko. Keksejä, rusinoita, karkkia ja pähkinöitä. Teron mielestä me voitaisiin perustaa eläintarha. Kertooko tämä jotain meidän vaellusporukasta?
Jatkettiin taas. Aloin väsyä, hartiat myös. Gahperuslátnján rinteen vieressä pidettiin paussi, minä jo ihan kuitti. Kellokin jo ties mitä. Makasin maassa selälläni ja vääntäydyin istumaan, kun tarjottiin pähkinöitä. Jaksettiin (jaksoin?) kuitenkin Meekolle asti yli kumpujen, lumien, märkien soiden ja veden valtaamien purojen yli. Taisimme saapua autiotuvalle siinä puoli yhden pintaan. Oli kolme telttaa (myöhemmin neljä, kun tshekit pystyttivät yhden) ja tuvassa kaksi tshekkimiestä ja saksalaisnainen.
Laitettiin teltat pystyyn vessojen viereen, jossa oli sopivan tasainen paikka kahdelle teltalle. Kamat telttoihin ja ruokaa tulemaan. Jotain pastaa se oli, tomaattia. Napolitana. Makaronia sekaan, vähän soijarouhetta. Tummaa leipää, juustoa, metukkaa (myös pelkästään) ja fruktoosia. Ja teetä. Syötiin suoraan kattilasta kaikki, Outi söi hirveän vähän. Mitäs vielä. Iltapesut, nousevan auringon ihastelua ja nukkumaan. Huomenna vaihdetaan sitten aikataulua inhimillisempään. Pihtsukselle vain noin 11 kilsaa.
Hyttysiä oli sen verran, että laitoin hatun päähän. Eivät tosin oikein syöneet. Käytettiin myös vähän myrkkyjä. Lintuja en oikein tunnista (vaikka laulavat nytkin), enkä kasveja. Sääli. On niin erilainen lajisto kuin kotona Helsingissä, että olisi kiva tunnistaa niitäkin vähän.
Kengät vietiin tosiaan kuivamaan sisälle tupaan, samoin sukat. Kaikki ihan märkänä niiden Kuonjaria ennen olevien lumien ja jokien takia. Oli se aika väsyttävää menoa.
Nyt olen yksin viitissä. Vaihdoin täällä vaatteetkin. Kivaa olla yksin, oikeastaan. Ei ahdistustakaan, kovin pahaa sellaista. Elämä on ihan mukavaa ja varvikko pehmeämpää kuin lautalaverit tuvissa. Joen äänet kuuluvat, koski pauhaa. Linnut laulavat, aurinko nousee. On valoisaa. Kello puoli neljä. Nyt nukkumaan. Öitä, rakas julma maailma.
Aika lämmintäkin. 14 astetta.
Tero totesi ettei muista milloin on ollut näin jumissa vaihteeksi, enkä kyllä minäkään. Hartiat ja niska aivan jumissa, jalat sen sijaan jaksavat. Jos niitä valtavia päkiöiden ja varpaiden to-be-rakkoja ei lasketa…
4. päivä, 24.6. sunnuntai
Herättiin. Tero jo aikaisin (ennen yhdeksää?) kuumuuteen. Minäkin jossain vaiheessa avasin ja suljin telttaa, ensimmäisellä kerralla lämmön, toisella hyttysten takia. Outi nousi ennen minua, minä noin varttia vaille kymmenen. Tuli lyhyet unet, nukkumaan kun sitä ehti niin myöhään.
Oli lämmintä. Meekon taivas täysin pilvetön. Otettiin makuupussit pois teltoista tuulettumaan, ja päädyttiin itsekin syömään aamupala ulkona tuvan sijasta. Vieraskirjaan toki Outi kävi kirjoittamassa kuulumisemme.
Matkaan pääsimme viimein 13.30 kamat purettuamme. Ensin vähän matkaa takaisinpäin sillalle, joka ylitti koskina ja putouksina kuohuvan joen. Sillalta näimme myös viimeksi Kuonjarilla tapaamamme kolmikon, joka nyt oli suuntaamassa ilmeisesti tauolle Meekon autiotuvalle. Missä lie olivat yöpyneet Meekon ja Kuonjarin välimaastossa, tiedä sitä, mutta ainakin olivat taas olleet aikaisemmin hereillä ja liikkeellä kuin me. Voi meitä nykyajan nuoria. Valvotaan pitkään ja nukutaan myöhään, ja kyllä, niin hätäisiä…
Louhikkoa Meekon pahtojen alla. Aijai. Eikä edes merkittynä karttaan, ei varsinaisesti. Vaikeakulkuista. Siellä olisi huolimattomana helppoa taittaa nilkkansa. Niin ei onneksi kenellekään meistä käynyt, vaan pääsimme hiljaisuudessa ylittämään kivikon ja jatkamaan matkaamme. Vähitellen reitti lähti nousemaan joen vierellä, enkä voinut olla katselematta leveää mutta matalaa joenuomaa oikealla puolellamme. Nyt siinä oli vielä sulamisen aikainen kova virtaus ja paljon vettä, mutta tuskin menisi kauaakaan ennen kuin siitä pääsisi yli kohtalaisen helposti. Jos jostain syystä haluaisi. Nytkin pohjan kivet ulottuivat pinnalle ja kansoittivat koko alajuoksun. Ehkä, yrityksellä ja hyvällä onnella, siitä pääsisi kahlaamaan yli jo nyt…
Vaan yritys jäi ajatukseen, ja matkamme jatkui aiottua reittiä pitkin. Polku kulki ylös jyrkännettä joen vierellä. Polulla oli lunta ja sulamisen seurauksena vettä, ja onneksi selvisimme kohdan ohi kokematta kivien liukkautta liian omakohtaisesti. Kulkua helpottamaan oli paikoitellen viritetty köysinä palvelevia letkuja, jotka osoittautuivat oikein hyväksi avuksi. Myöhemmin kotona sain kuulla, ettei kyseisiä köysivirityksiä ollut vielä vuonna 2000 ollut.
Sen päivän toiselle sillalle päästessämme olimme jo lähempänä Pihtsusköngästä kuin Meekoa. Pidimme päivän ensimmäisen kunnon paussin. Vettä, pähkinöitä, rusinoita ja muruisia keksejä. Mikäs siinä auringon paisteessa oli istuskella. Meekon suunnalta alkoi vähitellen nousta poutapilveä, mutta ainakin vielä aurinko jaksoi jakaa meille lakkaamatonta paistettaan.
Jatkettiin Pihtsukselle päin. Nousua, nousua, nousua. Matka putoukselle kului arvausleikkien parissa. Tekohampaat osoittautuivat vaikeaksi arvattavaksi, kaivo mahdottomaksi. Kun vesiputoukselle oli enää kymmeniä tai korkeintaan pari sataa metriä, lähdin seuraamaan pienempää rantapolkua. Valinta osoittautui hyväksi, sillä pian edessäni näkyi Pihtsusköngäs koko komeudessaan. Kauempaa ja kuvista sitä aina erehtyy luulemaan niin pieneksi, mutta vieressä seistessä sen koko yllättää.
Sulamisvesien aikaan vettä tuntui Pihtsusjärvessä riittävän, ja putous olikin sen mukainen. En kuitenkaan malttanut jäädä ihailemaan Pihtsusköngästä kaukaa kovin pitkäksi aikaa, vaan jatkoin rantapolkua pitkin sen luokse. Rinkkani jätin maahan. Viitoitettua polkua seuranneet Outi, Tero ja Aura eivät olleet vielä paikalla. Lähdin kävelemään polulle, ja hyvä että lähdin – muut eivät ilmeisesti olleet huomanneet, että putous oli missä oli. ”Mä melkein kuljin Suomen suurimman vesiputouksen ohi”, Outikin sanoi.
Kuvaus- ja suklaatauko, siis. Täytyy sanoa, että kauempaa katsottuna Pihtsusköngäs pääsi paremmin oikeuksiinsa. Toki putouksesta saa hyvän kuvan suoraan paikan päältäkin, mutta kokonaisuuden hahmottanee paremmin etäämmältä. Jokeen laskeutuvat jyrkät kallioiset seinämät ovat varsin vaikuttavat.
Tuulen ja veden pauhun takia jatkettiin lounaalle poroaidan toiselle puolelle pienen puron varteen. Herkkusienikeittoa, joka aina onnistuu näyttämään yhtä epämiellyttävältä. Maistui se silti, kuten ulkoilmassa aina. Tauon lopuksi kävin tiskaamassa soisemmalla puron yläjuoksulla ilman kenkiä, tuloksena puhtaat astiat ja märät sukat. Sillä välin nuo olivat nimenneet minut Äiti Saharaksi.
Pihtsusjärvi oli vielä puoliksi jäässä. Outikaan ei illalla pessyt hiuksiaan, vaikka oli sitä harkinnut. Jäät olivat tosin jo seuraavana päivänä lähteneet iltamyrskyn takia. Pohdimme järven kalakantaa jatkaessamme Pihtsusjärven tuvalle, jonne matka ei kauaa kestänyt, vaikka yhden tulvivan joen ylittäminen veikin aikansa. Joessa (purossa myöhemmin kesällä?) oli kiitettävän kova virta ja vettä yli äyräiden. Kuljettiin parisenkymmentä metriä ylävirtaan ja päätettiin lähteä ylittämään siitä, virta kun ei kauempanakaan näyttänyt helpottavan.
Suosiolla otettiin vaelluskengät pois jalasta ja lähdettiin kakkoskengillä ylittämään. Minä, Tero ja Aura luovuimme housuistakin, Outikin kääri lahkeet yli reiden puolivälin. Kengät lensivät kaaressa vastarannalle. Joen yli selvittiin hyvin, virta tosin osoittautui vielä kovemmaksi kuin miltä se näytti. Vesi ylsi kevyesti polveen.
Meekolla tapaamamme CH-D –kolmikko löytyi Pihtsuksen tuvalta teltta pystyssä. Omat tavaramme veimme sisään ylälaverille, tuvassa ei ollut muita. Teimme valtavan Parmesanpastaruoka-annoksen, kaikki meni ja kevyesti. Kotiolosuhteissa siitä ruokamäärästä syötäisiin neljän hengen voimin ainakin kaksi päivää… Jälkkäriksi syötiin vielä lettuja valmiista jauhetaikinasta, vettä tosin piti lisätä enemmänkin kuin suositellut puoli litraa. Hillosta tuli liisteriä, mutta kaikki kymmenen lettua katosivat. Olisiko kotona tullut syötyä, tiedä ei…
Laitoin meille ylälaverin nukkumiskuntoon, Tero haki alhaalta järvestä lisää vettä ja nuo tiskasivat. Outi noukki pari tikkua kädestään. Teron nilkalle kävi jossakin välissä ikävästi, aamulla näkee tukisiteen tarpeen. Onneksi kukaan ei ollut telonut itseään vielä kovin pahasti.
Vaihdettiin CH-D:n kanssa pari sanaa, antoivat vinkkejä Haltille nousuun. Koko huiputus epäillytti varsin paljon, olimmehan kuulleet vastaantulijoilta ja lukeneet vieraskirjasta varsin paljon juttua vyötäröön asti ulottuvasta lumesta ja sen alla piileskelevästä vedestä.
Päivän reilusta kahdestakymmenestä asteesta lämpötila laski iltaan tultaessa. Pilvet pysyivät poissa koko päivän ja aurinko paistoi vielä yhden aikaan yöllä, kun mentiin nukkumaan. Ainakin unirytmi saatiin takaisin.
Sääli, ettei kaikkia lintuja ja kasveja tunnista. Ja kenttää ei ole. Muuten reissu on tähän mennessä sujunut hyvin, vaikka kulkeminen onkin rankkaa, eikä pelkästään fyysisesti. Jogas saattaa jäädä käymättä, mutta toivottavasti selvitään Haltille asti. Kaikki kamat ovat valmiina seuraavan päivän huiputusta varten. Jossain välissä yötä kaksi CH-D-porukkalaista oli vaihtanut teltasta tuvan alalaverille.
5. päivä, 25.6 maanantai
Heräiltiin. Tero 8.06, aika hyvin. Istuskeltiin ylälaverilla unisina suunnilleen puoli yhdeksään. Sitten hypähtelin alas järvelle, hain vettä ja laitoin puuro- ja kaakaoveden kiehumaan. Tero kokeili aamiaispöydässä mehukeittoa kaakaon seassa, ja Aura ja Outi tiskasivat. Koska illalla oltiin pakattu valmiiksi, riitti että heitettiin niskaan tarpeeksi vaatetta ja lähdettiin matkaan pari minuuttia kymmenen jälkeen (ei, emme ole koskaan olleet nopeita aamuisin). Alalaverilla nukkuva saksalaisnainen raotti silmiään ja vilkutti.
Haltille meillä oli mukana EA-pussukka, WC-paperirulla, vihko ja kynä huiputusnumeroita varten, vesipullot, Marianne-suklaalevy, suolapähkinäpussi, tavallisia pähkinöitä, näkkäriä ja juusto, kamerat, kännykät, kiikarit ja Outin hyttyshattu. Kaikki mahtuivat joko kaulaan, taskuun, Auran laukkuun tai vihreään laukkuuni, jotka oli varta vasten ottettu mukaan.
Sää ei ollut yhtä hyvä kuin edellisenä päivänä. Tuuli oli kylmä ja lämpöä noin 14 astetta. Ei kuitenkaan paljoa pilviä, joten Haltin huippu näkyi. Sadepilviä alkoi tietysti pian kerääntyä taivaanrannasta ja ne satoivatkin pian matkaan lähdön jälkeen. Eivät kuitenkaan tulleet päälle, koska tuuli tuli idästä. Pihtsuksen tuvalla tosin taisi sataa.
Ekat 6-7 kilsaa menivät parissa tunnissa. Sitten lumet alkoivat tulla, ja niitähän riitti. Onneksi majakanvartijallamme (Terolla) oli hyvät pohjat ja pitkät varret kengissä, ja lahkeet ulottuivat kenkien päälle (ja pysyivät siinä!). Tero siis suostui kulkemaan aina ensimmäisenä lumilla. Kulku oli hidasta ja märkää, lumi ja täysin sattumanvaraiset lumenalaiset purot kastelivat. Tuli varsin äkkiä mieleen, että olisi kannattanut kulkea ylempänä tunturin rinteellä, jolloin pahimmilta lumilta olisi välttynyt. Emme enää lähteneet vaihtamaan kulkusuuntaamme, mutta myöhemmin kehotimme muita porukoita kiertämään pahimmat lumet ja kävelemään ylempää.
Sitten tuli joki. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa kengät ja sukat pois ja mennä yli. Todennäköisesti hirvein joenylitys koskaan: lunta ja jäätä molemmin puolin, tuskin lainkaan kalliota tai kiviä, joilla olisi voinut miellyttävästi seistä. Menin itse ensin kokeilemaan Waltteriksi nimetyn kepin kanssa, että siitä kohti edes pääsisi yli, ja pääsihän sitä.
Vesi oli kirjaimellisesti jäävettä. Palasin takaisin ja Outi lähti yli, me muut perässä. Vastarannalla oli lunta kivikon päällä. Outi veti sokkona yli paljain jaloin, onneksi ei sattunut teräviä kiviä jalan alle… Rohkea tyttö. Siinä ei kyllä olisi varmaan tuntenut vaikka olisikin sattunutkin... Jäävesi oli varsin kiitettävästi turruttanut jalat.
Toisella puolella syötiin suolapähkinöitä, vedettiin sukat ja kengät jalkaan ja lähdettiin taas liikkeelle. Laitoin päälle vielä takkini, jota olin siihen asti kantanut kassin päällä. Vaatetta siis oli useammat housut, t-paita, huppari, villapaita ja goretakki. Ei liikaa.
Selvittiin ylöspäin. Auran kengät olivat jo märät, mutta päätettiin sinnitellä. Katsottiin alempaa jatkoreittiä ja päädyttiin kulkemaan louhikkoja pitkin niin paljon kuin mahdollista. Tero ehdotti ”oikaisua” suoraan lumien poikki ylös. Niin sitten päätettiin tehdä. Lumi kantoi yllättävän hyvin. Nousu oli jyrkkä ja raskas, ja esiin pilkistäville kivikkokohdille oli vaikea kiivetä. Ekalla kivikolla syötiin näkkäriä ja päätettiin jatkaa, vaikka rinne näyttikin ikävältä ja jatkaminen lähinnä uhkarohkealta. Tero johti ja etsi jalansijoja, me muut tulimme perässä. Outikin voitti korkeanpaikankammonsa. Matalana kuljettiin, kengät mahdollisimman syvällä lumessa. Päästiin seuraaville kiville ja siitä tunturin harjanteelle. Jälkeenpäin jäi harmittamaan, ettei tilanteesta tullut otettua kuvia hyvällä perspektiivillä.
Haltilla tuuli, mutta me tehtiin se! Kenttää löytyi jokaiselta jostain päin huippua, joten soiteltiin koteihin ja läheteltiin viestejä. Haltin rinteellä ei kenttää enää ollut (Tero: ”Mut on eristetty tietoyhteiskunnasta!”) Neljän aikaan kirjoitettiin nimet kirjaan ja poimittiin numeromme (88772-88775). Otettiin pari kuva Outin kameran itselaukaisijalla ja lähdettiin alas, tällä kertaa kiviharjannetta pitkin noususta viisastuneina.
Laskeutumisreitti ei kaikkia miellyttänyt, mutta oli se parempi kuin nousu… Kivikossa oli jyrkkiä kohtia, mutta niistä selvittiin. Laskeutuminen sujui nopeasti ja ylhäältä oli helppo katsoa parhaat mahdolliset reitit takaisinpäin. Nähtiin pieninä hahmoina tshekit ja saksalaisnainen joen varressa matkalla Haltin tuvalle.
Syötiin lisää suklaata matkalla ja jatkettiin varsin hyvää vauhtia Pihtsuksen tupaa kohti. Polkua pitkin emme kulkeneet, joten poroaidankin yli jouduimme kiipeämään. Oltiin tuvalla vasta yhdeksän aikaan illalla. Vältimme myös jääjoen, sillä kuljimme alajuoksulta sen yli, ja siellä joki oli levinnyt niin paljon, että yli pääsi kengillä. Eikä luntakaan ollut missään vaiheessa vyötäröön asti, puolireiteen vain maksimissaan!
Autiotuvalla syötiin pestopastaa soijarouheella, makaronilla ja tonnikalalla ja näkkäriä juustolla ja metukalla. Teet juotiin myös. Tiskaus sujui laiskasti ja väsyneesti. Ulkona oli hirveä keli, ja Pihtsusjärven vaahtopäistä näki, että ulkona tuuli ja kovaa. Oli pilvistä ja satoi.
Sauvakolmikon rinkat olivat tuvalla, mutta kolmikkoa ei vielä näkynyt missään. Kello oli jo yli puolenyön ja arvelimme, että kolmikko oli huonon kelin vuoksi päättänyt jäädä minne ikinä oli mennytkään. Päällisin puolin heidän rinkkansa näyttivät kuitenkin olevan täydessä varustuksessa.
Päätimme, ettemme mene Jogakselle asti. Seuraavana päivänä kenties Kuonjarjoelle, jolloin kahdeksi vikaksi päiväksi jäisi mukavan lyhyet taipaleet.
Ennen nukkumaanmenoa juttelimme aikamme lastenohjelmista ja laitoimme kamiinaan tulen. Kengät, pohjalliset ja sukat olivat kuivumassa. Outi kirjoitti vieraskirjaan:
24.-26.6.2007
ME TEHTIIN SE!
Sanna ”Äiti Sahara” XX (88 772)
Aura ”mix-mun-sukil-vaan-on-nimet-eikä-mulla”/”isoäitisetätäti” XX (88 773)
Outi ”enkä oo!” XX (88 774)
Tero ”liikaa konjakkia” XX (88 775)
(lukiolaisia PK-seudulta)
6. päivä, 26.6. tiistai
Tero herätti 9.45, nousin vasta lähempänä yhtätoista. Melkein kymmenen tunnin yöunet olivat ihan hyvä juttu välillä. Tero oli alhaalla kirjoittamassa vihkoonsa eilisestä. Nousin ja puin päälle tarpeeksi, ulkona viisi astetta, onneksi tuuli oli vähän tyyntynyt. Pilvet puolestaan laskeutuneet alas. Putouksen kohdalla oli ihan sumuista, eikä Haltillekaan nähnyt.
Vesi kiehumaan ja kamiinaan tulet, mikä ei ollut kovin helppoa (tuulen takia?). Kengät saivat vielä kuivua, Auralla ihan läpimärät, Outin pohjalliset kosteat. Roskat tuli poltettua samalla, ja lisää vettä haettua.
Syötiin, kun saatiin Outin kanssa puurot ja kaakaot valmiiksi. Puuro oli vähän viilentynyttä, kun piti käydä ensin tiskaamassa eiliset tiskit, jotka olivat jääneet kesken. Ulkona ei ollut kauhean miellyttävä keli – tihkusadetta ja tuulta – joten tiskasin hankalasti terassilla.
Sauvakolmikkoa emme enää tavanneet. Yöllä tuvassa ei ollut käynyt ketään. Ulkonakaan ei näkynyt muita kuin poroja. (Jos joku tietää miten kyseiselle porukalle kävi, olisi kiva kuulla!)
Ennen lähtöä Outi teippasi nilkkansa, Aura hakkasi halot (ja harmitteli tylsää kirvestä) ja vei roskat, Tero lakaisi laverit ja minä tuvan. Juteltiin hetki varaustuvan puolelle saapuneiden vaeltajien kanssa Haltille nousemisesta ja lähdettiin matkaan takaisin kohti Meekoa. Kello oli kaksi.
Heti ensimmäisenä vastassa oli tuttu kovavirtainen joki. Kävimme tällä kertaa kauempana ylävirralla katsomassa, josko sieltä pääsisi kengillä yli. Eipä päässyt, joten kengät pois. Vesi ei ollut lämmennyt sitten viime ylityksen. Otin jalasta toiset housut pois ja ripustin rinkkaani kuivumaan. Sitten lähdettiinkin heti matkaan, ettei tulisi kylmä. Lämpötila ei koko päivänä kymmenen paremmalle puolelle noussut. Sadevaatteet pidettiin koko päivän hyvin saatavilla, vaikkei onneksi tullutkaan muuta kuin sitä pientä tihkua.
Ensimmäinen tauko pidettiin vasta Pihtsusköngäksen jälkeisellä sillalla. Silloinkin vain pikaisesti rusinoita, pähkinöitä, pari karkkia ja vettä ennen kuin tuli liian kylmä ja matka jatkui. Kaltevaa rinnettä oli ikävä kulkea, ja oikean puolen hartia ja yläselkä kipeytyivät ja vaivasivat koko loppureissun ajan. Liekö vika ollut rinkan ylähihnojen säädöissä, olivat olleet epähuomiossa vähän erimittaiset.
Vastaantulijoita oli tällä kertaa enemmän: kaksi nuorempaa miestä ja yksi vanhempi Pihtsusköngäksellä, joista jälkimmäisen kanssa juttelimme hetken reitistä Haltille. Sillalla tapasimme pari naista ja sen jälkeen vielä yhden pariskunnan koiransa kanssa ja yhden nuoren miehen, joka kyseli Haltista hänkin.
Ennen Meekonpahdan kivikkolouhikkoa pidettiin sellainen paussi, että saatiin vettä juotua. Outi kaivoi rinkasta mp3-soittimen, jotta selviäisi louhikosta. Koetimme selvitä kivikosta nopeasti, koska kukaan meistä ei erityisemmin pitänyt siitä. Ehdimmekin tyhjälle Meekon autiotuvalle iltaseitsemäksi. Tero ja Outi laittoivat tomaattikeiton nuudeleineen. Näkkäriä meni neljänneskilo ja Outilta paketti keksejä.
Alkoi olla ulkona taas kylmä, eivätkä hikiset vaatteet auttaneet asiaa. Lähdimme matkaan heti teen juomisen ja tuvan siivoamisen jälkeen yhdeksältä. Tihutti. Saivaara näytti pelottavalta ja synkältä. Nousu oli hiljainen ja tuntui raskaalta. Pidettiin lyhyt paussi suht ylhäällä, kun Tero huomasi, että oli vähän Telenorin kenttää. Saatiin vastaanotettua ja parissa tapauksessa myös lähetettyä tekstiviestejä.
Jatkettiin ylös sumupilveen. Päällä sadevaatteet ja rinkoilla sadesuojat, vaikkei keliä varsinaisesti sateiseksi voinut kutsua. Ilmasta tiivistyi kosteutta vaatteiden pintaan, muttei sen pahemmin. Eka joki ylitettiin tylysti kengillä, Auralla meni vesi läpi. Minulla ja Outilla ei käynyt pahemmin, Tero selvisi täysin kuivilla. Vähemmällä vedellä siitäkin joesta pääsee varmasti helposti yli, mutta kesäkuun lopussa taitaa Käsivarressa olla vielä sen verran sulamisvesiä, että joissa on vettä tarpeeksi ylimenoja hankaloittamaan.
Ylityksen jälkeen jatkettiin edelleen seuraavalle joelle, joka olikin sitten leveämpi. Kello oli jo lähempänä puolta kahtatoista yöllä, kun lähdettiin menemään yli. Valoisaa kuin päivällä, totta kai. Valittiin ylitykseen sama kohta kuin menomatkallakin. Outi ja Aura tosin lähtivät alajuoksulle etsimään parempaa, muttei tainnut löytyä. Tero pääsi ensimmäisen uoman yli kengillä – kuivin jaloin, vieläpä – mutta joutui luopumaan kengistä toisella uomalla. Me muut olimme heittäneet kengät pois jo ennen ensimmäistä uomaa. Outi taisi olla meistä fiksuin, kun laittoi sandaalit jalkaan. Vesi oli vaihteeksi (ei kyllä) jäistä ja kylmä turrutti jaloista tuntoa oikein hyvin. Vastarannalla otettiin suklaata, paitsi Outi, joka päätyi yhteen pieneen päärynähedelmäkarkkiin. Tero lahjoitti pyyhkeensä jalkojen kuivaukseen, ja kun kengät olivat taas jalassa, jatkoimme Kuonjarille. Käveltiin Auran kanssa vähän edellä ja saavuimme Kuonjarille pariakymmentä minuuttia puolenyön jälkeen, Outi ja Tero pari minuuttia myöhemmin.
Hain vettä alhaalta joelta, ja Tero sytytti kamiinan paperiroskien avulla, joita taskuistamme keräilimme. Laitettiin pata turpoamaan kattilaan ja aloin ottaa teippejä ja rakkolaastareita pois päkiästä. Kengissä ei vikaa, mutta jalat eivät täysin priimakunnossa kestäneet rasitusta.
Padan sekaan viskattiin nuudelipaketti, soijarouhetta ja muille paitsi Outille myös kuivattua lihaa. Outi söi purkin tonnikalaa, näkkäriä meni kaikille. Laitettiin vielä teevesi tulemaan, Outi kaivoi rinkasta sokeritkin. Jostain syystä teehetkeä seurannut hampaiden pesu nauratti älyttömästi.
Ei tiskattu vielä. Ulkona niin sumuista ettei eteensä juurikaan nähnyt. Asteita ulkosalla edelleen viiden huonommalla puolella.
Näköjään saimme neljäntoista hengen tuvan vallattua varsin hyvin. Outi ja Aura asettuivat ylälaverille, minä ja Tero jäimme alas. Rinkat huitelivat missä sattuivat, kengät olivat kuivumassa kamiinan vieressä, joka vähän lämmitti, vaikka hiillos olikin jo hiipunut. Tuuli puhalsi piipusta sisään ja piti outoa ääntä.
Kello on jo yli kolmen. Saarijärvelle huomenna. Lumet alkavat vähitellen olla sulaneita. Olisikohan tuosta Kuonjarin ja Saarijärven välisestä rinteestäkin? Ei houkuttelisi tarpoa sitä rinnettä ylös, lunta puolireiteen ja kengät läpimärkinä. Olisi tarkoitus päästä tuvalle huomenna ihan ihmisten aikoihin (=kahden aikaan yöllä?).
Me nuoret ollaan niin hätäisiä, vai…
7. päivä, 27.6. keskiviikko
Herätys 9.53. Ulkona alkoi sadella, ei tosin enää oltu pilven sisällä. Herättiin kaikki samoihin aikoihin, Outi tuli minun ja Teron väliin makuupussinsa kanssa. Tero oli yöllä onnistunut työntämään minut kokonaan pois makuualustaltani, joten itse heräsin laverilta ja Tero minun paikaltani. Keitettiin aamupuurot kun jaksettiin, neliviljaa. Mehukeittoa, kaakaota, näkkärit syötiin loppuun. Näkkäripaketin paperista tuli aamuksi loistava sytyke. Outi söi juuston loppuun, me muut saimme tuhottua metukan. Terolta napattiin yksi keksipaketti.
Aura tiskasi, Outi ja Tero siivosivat tuvan, minä hakkasin puut. Yhdeltä päästiin matkaan. Varaustuvan puolella oli ollut porukkaa yöllä, mutta he lähtivät jo meidän vasta heräillessä. Vaeltajat tuntuvat olevan aikaisia ihmisiä, kun taas itse tapaan takertua myöhäisempään rytmiin. Päälle vedettiin kunnolla vaatetta, ei ollut lämmintä ulkona (huimat seitsemän astetta, aamulla kuusi). Kolmet housut ja takki + college + t-paita.
Rinkat tuntuivat kävellessä kevyiltä ja matka taittui rivakkaan tahtiin. Silti oikea hartiani kipeytyi jälleen, samoin nilkat. Ja huppu jatkuvasti silmien edessä…
Sateli vähän väliä pari pisaraa (kunnolla vettä tuli onneksi vasta kun oltiin päästy tuvalle asti). Outi kulki edellä joelle asti, jonka yli päästiin kengillä, toisin kuin menomatkalla. Kiviä löytyi, vaikka osa jäikin vähän pinnan alle. Ylitys tosin oli varsin mielenkiintoinen, kiviä löytyi sellaisessa muodostelmassa, että matkasta joen ylitse tuli pitkä. Tero ei kastellut kenkiään, me muut kyllä hitusen.
Jatkettiin lumia pitkin ylös. Vesi tuli alas rinnettä pitkin, lumet aika hyvin sulaneet. Polku lumella kulki tällä kertaa karttaan ja maastoon merkittyä reittiä pitkin, ja nousu sujui nopeasti. Ylhäältä löytyi kenttää, joten pidimme tauon. Sen jälkeen matka jatkui, lumien sulamisen jäljet joenuomissa olivat välillä hurjaa katseltavaa ja koettavaa: jalka saattoi yhtäkkiä upota kokonaan lumeen, jonka vesi oli alta sulattanut kokonaan pois.
Kun lumista ja Saarijärven läheisistä kivikoista selvittiin, oltiinkin jo tuvalla, jonne Aura ja Outi saapuivat kymmenisen minuuttia Teron ja minun jälkeen. Hain vettä, Tero yritti sytyttää kamiinaa. Ei oikein syttynyt, useammasta sytyttäjästä ja yrityksestä huolimatta. Laitettiin silti kamoja kuivumaan kamiinan ympärille ja lavereille. Kun tupaan saapui myöhemmin lisää väkeä, teimme tietysti tilaa.
Tehtiin ruokaa. Pinaattikeitosta tuli vähän paakkuista, mutta siitäkin selvisi kun heitti sekaan vähän näkkäriä. Keitettiin myös pari pakettia nuudeleita, ei tosin syöty keiton kanssa sekaisin… Tero reipas tiskasi. Kaakaotkin keitettiin, jotka nautittiin kaurakeksien ja pähkinöiden ohella laverilla, jotta saapunut naiskolmikko sai keittotilan ja pöydän käyttöönsä. Alettiin pelata korttia (”sä olet puhelias kun sä pelaat korttia!”), Outi ”nukkui”.
Nyt kirjoittaessa kello on vasta puoli kahdeksan. Matkaan Saarijärvelle kuluikin vain alle kolme tuntia, oltiin perillä ennen neljää päivällä. Kohta olisi tarkoitus syödä uudestaan. Tuvassa on nyt myös kaksi muuta porukkaa, joista toiset ovat varaustuvassa, toiset (lapsiperhe) tupien välisessä välikössä. Saa nähdä, jatkavatko jotkut vielä pidemmälle tänään. Saattaa muuten tulla tuvassa ahdasta, vaikka vielä tilaa olisikin, tosin ei paljoa – tupa on kymmenelle, mutta laverille ei niin montaa makuualustaa mahdu. Saadaan pian laittaa ulos teltta pystyyn. Sesonki mitä ilmeisimmin aluillaan.
Nyt ei enää sada, mutta ilmeisesti matalapaineet pysyvät tässä päällä vielä huomennakin. Ainakin päästään kuivaan ja suihkuun Kilpisjärvelle. Jei. On kyllä ollut aika kivaa. Jogasjärvellä ei käyty, vaikka se alkuperäiseen suunnitelmaan kuuluikin. Syynä sää ja vähenneet voimavarat. Näin jälkikäteen ihan hyvä, ettei sinne lähdetty kulkemaan. Joenylitys olisi voinut osoittautua hankalaksi, koska kesäisin yleensä helposti ylitettävät joetkin olivat ihan oma lukunsa vaelluksella. Vettä riitti, ja Jogasjärven kahlaamo olisi aivan yhtä hyvin saattanut muistuttaa uimarantaa.
Sen verran tämän päivän matkalla satoi, että kivet olivat Saarijärven läheisessä kivikossa liukkaita. Kukaan meistä ei kaatunut, mutta liukastelua esiintyi sitäkin useammin. Hyttysiä ei (sateen ja huonon kelin takia?) juurikaan ole ollut, mitä nyt Meekon kivikossa eilen jonkin verran tehtiin tuttavuutta.
Reissulla on tullut juteltua kaikennäköisestä. Koulu (lomalla!), leffat, musiikki (päässäni soi koko reissun ajan käsittämättömistä syistä Bee Geesin How Deep Is Your Love, aargh), korttipelit, vaellussukat… Tero välillä laulaa jotain. On myös juteltu siitä, miten meitä nuoria arvostetaan erämaassa. Sanapari ”nuoret” ja ”pk-seutu” ei välttämättä ole se imartelevin, mutta toisaalta se voi antaa ihan positiivisenkin leiman: ei luontokulttuuri ole ihan täysin tuhoutunut kaupunkinuorisonkaan keskuudessa. Pohdiskelua, pohdiskelua. Vaeltajat Lapissa ovat kyllä oman kokemukseni mukaan varsin miellyttävää ja ystävällistä porukkaa, ja harva vastaantulija kulkee erämaassa ohitse tervehtimättä ja vaihtamatta muutamaa sanaa. Osa Lapin lumoa, itselleni.
On taas mukavaa päästä pois tunturista sivistyksen (?) pariin. Peseytyminen ja muut arkiset askareet ovat työläämpiä vaelluksella kuin kaupungissa. Rinkkaa saa olla jatkuvasti purkamassa ja pakkaamassa, jos on a) huonon mallinen, b) täysi rinkka tai c) ei tiedä missä tavarat ovat. Vaatteita saa kirjaimellisesti kaivaa rinkasta. Jalkoja ja selkää saa olla lepuuttamassa vähän väliä. Tähänkin mennessä rakkolaastareita on tainnut kulua pari paketillista. Tuvat helpottavat elämää paljon, kun on mahdollisuus olla helposti sisätiloissa ja tehdä ruokaa kaasuliedellä. Telttaa ei tarvitse olla kuivaamassa joka välissä ja märät vaatteet / kengät saa kuivumaan, vaikka sataisi vuorokauden ympäri. Vessat ovat luksusta, samoin roskienlajittelupisteet. Mukavuuskynnys on kovin matalalla kaupunkielämään verrattuna. Kun ruokaa, unta, lämpöä ja suklaata saa riittävästi, energiaa riittää. Kuinkakohan moni kaupunkinlainen nauttisi ajatuksesta, että söisi koko viikon lautaselta, joka on lähes koko viikon ajan ”tiskattu” kylmällä vedellä ilman tiskiainetta? Pakko sanoa, että telttavaellukset tuvattomassa ja poluttomassa maastossa ovat silti vaihtoehto, jonka itse ennemmin valitsen. Oma hohtonsa, siinä, vaikka elämä onkin kämppävaeltamiseen verrattuna mahdollisimman vaikeaa.
Nukkumaan mennessä tupaan oli tullut vielä yksi mies lisää. Mahduimme kaikki lavereille, lapsiperhe oli lähtenyt. Levitimme vain kolme makuualustaa ja ahtauduimme nelistään niille, koska neljää alustaa ei olisi mahtunut. Rinkat ovat kaikki välikössä ja tuvan lattia on täynnä märkiä vaatteita, mutta kaikesta sateesta huolimatta tuli hieno ilta. Nyt nukkumaan mennessä kello on 22.42. Ennätys?
8. päivä, 28.6. torstai
Kovaa ja ahdasta nukkua, lämminkin tuli. Heräilin pitkin yötä vaihteleviin syihin. Puoli kolmen aikaan herätessäni oli huvittavaa ajatella, että yleensä vielä olimme jalkeilla siihen aikaan, mutta nyt olimme nukkuneet jo lähes neljä tuntia. Neljän (!) aikaan heräsin uudestaan naiskolmikon aamupuuhiin, olivat lähdössä. Aikaisia lintuja. Illalla olivat sanoneet, että heräisivät 6-7 aikoihin, mutta ilmeisesti päätyivät nousemaan jo paria tuntia aiemmin. Ulkona oli aurinkoista, mikäpä siellä oli kävellä. Nukahtaminen uudestaan oli tällä kertaa hankalampaa, koska aurinko paistoi ikkunasta silmään, hmph.
Ylös nousin kahdeksan aikoihin. Olimme kerrankin tavanomaisemmassa vaellusaikataulussa. Puin päälle välikössä ja kävin pesemässä hampaat. Eilen illalla tullut mies oli lähtöpuuhissa, samoin varaustuvan porukka. Juttelin jonkin aikaa matkasta Kuonjarille vanhemman miehen kanssa, joka oli tullut rannasta hakemaan vettä varaustuvan puolelle.
Sitten sisään ja aamupalaa tekemään. Myslit ja mehukeitto. Puurosta kaikki olivat saaneet jo tarpeekseen. Avattiin vika juusto ja pari purkkia tonnikalaa. Syötiin, näkkärissäkin päästiin käsiksi vikaan puoleen kiloon. Tiskaus, siivous. Pyyhittiin pöydät ja lakaistiin lattiat ja laverit, vedet kaadettiin ulos. Pakkauksen jälkeen päästiin liikkeelle jo puoli yhdeltätoista hyttyshatut päässä, vaikkei kuusijalkaisia ystäviämme liiemmälti ollutkaan.
Kulku sujui taas suht nopsasti. Norjan puolella pidettiin lyhyt paussi, samoin Suomessa vähän ennen poroaitaa. Jälkimmäisellä pysähdyksellä laitettiin sadetakit päälle ja suojat rinkoille, Saarijärvellä näkyi sateita. Tihkua enempää ei vettä tullut, mutta tihkusade sitten jatkuikin koko loppupäivän. Kilpisjärvelle marssittiin samaa reittiä kuin viimeksikin, vaikka maasto olikin huomattavasti märempää.
Oikea hartia ja yläselkä vihoitteli taas kunnolla, kun rinkka oli selässä. Kättä ei kestänyt nostaa, ja rinkan kanssa purojen yli hyppiminen oli tuskallista.
Kilpisjärvellä haettiin heti kaupan aukioloaikojen katsomisen jälkeen mökin avain, maksettiin mökki ja vietiin kamat mökille. Rivitaloasunnon pätkä, hirveän viihtyisän ja tilavan oloinen. Jätettiin kamat siihen, otettiin kamat ja kassit ja lähdettiin kauppaan. Outi oli joutunut teippaamaan toisenkin nilkkansa ja tuli perässä hitaammin. Terollakin oli polvi kipeänä. Onnistuimmepa telomaan itsemme. Mökissä saunan jälkeen Aura tappoi jalastaan kaksi rakkoa varpaista, minä taas paikkasin peukaloni, jonka onnistuin telomaan juustohöylään.
Jep. Kaupasta suoraan ruokapöytään. Vaihdoin tosin jalkaan puhtaat housut kuraisten tilalle, samoin Aura. Syötiin varsin sekalaisesta kokoelmastamme lounas: karjalanpiirakoita, pitsaa (Outi), suklaata, lakuja, Sacher-kakkua (Outi), perunasalaattia (minä), katkarapusalaattia (Aura) ja lihapullia (Tero). Oonan piparit eivät koskaan tulleet perille.
Laitoin saunan päälle. Ei lämmennyt kauaa. Minä ja Aura kävimme ensin, Outi siinä samalla suihkussa. Hiuksetkin pestiin kahteen kertaan. Ja käytiin pulahtamassa pienessä joessa mökin lähellä, Tero taisi vuorollaan ihan oikeasti uida. Saunan jälkeen puhtaat vaatteet päälle. Tero laittoi Outille tukisiteen polveen, sitten lähdettiin syömään. Päädyttiin Haltinmaa-pub-restaurantiin, jossa saatiin ”buffè”:sta vaihtelua retkimuonille.
Palattuamme mökkiin kaikki olivat varsin väsyneitä, mutta jäimme silti istumaan vielä iltaa alakertaan. Hieroin Teron hartioita parisen tuntia sillä aikaa, kun Tero luettiin porukalla mökkikansiota. Sieltä löytyi varsinaisia helmiä, joita kirjasimme ylöskin. Tero luki välillä kansiota meille ääneen. Sitten juotiin iltateet.
Outi ja Aura menivät ylös nukkumaan, minä ja Tero päädyimme vielä lähtemään kävelylenkille ulos. Käveltiin Käsivarrentietä Norjaan päin. Iltalenkin pituudeksi tuli suunnilleen kuusi ja puoli kilsaa tien varressa olevista metritolpista päätellen – käännyimme takaisin tolpan 8900 kohdalla (matka Norjaan metreinä?). Ajoituksemmekin oli lähes täydellinen: rankkasade alkoi paria minuuttia ennen saapumistamme mökille. Nukkumaan sen jälkeen, kello varttia vaille kaksi. Outi ja Aura olivat unessa.
9. päivä, 29.6. perjantai
Heräsimme 8.30 Outin herätyskelloon. Noustiin ylös hetken päästä. Sekalaista aamupesua, laitoin veden kiehumaan, pohdittiin aamupalaa (Outi: ”Ei puuroa!!!”), pakattiin ja siivottiin.
Jossakin vaiheessa päästiin lähtemään Kilpisjärven luontokeskukselle. Tero, Aura ja minä ostimme diplomit Haltin valloituksesta (valloitustapa: [x] koheltaen). Sitten taas kauppaan bussi- ja junaeväitä ostamaan.
Mökillä keitettiin kananmunia ja tehtiin kirkas juureskeitto nuudeleilla. Syötiin, siivottiin ja tiskattiin. Tero kävi viemässä kortit postilaatikkoon, joka tyhjennettiin yhdeltä. Bussi lähti 13.40, joten lähdettiin mahdollisimman pian Kilpisjärven hotellille. Avainta palauttaessani minulle vieras tyttö respasta totesi: ”Tehän olitte ne tytöt, jotka kävivät Haltilla?” Sana kiertää?
Sitten bussiin. Otettiin omat eväät mukaan. Istuin Teron vieressä samalla rivillä Auran ja Outin kanssa. Rovaniemelle bussi tule puoli yhdeksän maissa, joten menimme melkein suoraan junaan. Uusissa makuuvaunuissa on hienot hytit. Teltta, autiotupa vai makuuvaunu? Vaikea valinta.
- -
Kiitos matkaseurasta ja tervetuloa uudestaan!
Vaeltaa © Sanna 2008 - - Valid CSS and XHTML